Joskus viikko kuluu niin, että tuntuu kuin mitään ei ole saanut aikaiseksi.
Sellainen oli tämä viikko.
Töissä tuhersin ja räpelsin - asiat vain eivät edenneet.
Onneksi sentään nyt perjantaina sain muutaman asian hoidettua valmiiksi asti.
Mahtoiko työtä edistää hiukkasen sekin, että sain viikolla uudet näyttöpäätelasit.
Kyllä kirkastui maailma - ja etenkin se näyttö kummasti;)
Oli kiva lähteä viikonlopun viettoon.
Ja mikäs oli lähtiessä, kun syksy näyttää kauneimpia värisävyjään ja aurinko kultaa kaiken.
Ja saa lähtiessään ihastella tällaisia maisemia.
Vaahterat ja villiviinit ovat jo aloittaneet väritulituksensa.
On vielä vihreääkin - mutta keltaisen ja punaiset sävyt lisääntyvät päivä päivältä.
Taidamme saada tänä syksynä oikean kunnon ruskan kaikkine upeine väreineen.
Ihana, ihana syksy.
Se minun vuodenaikani.
Tuntuu kuin hengityskin olisi helpompaa.
Kotona olen laiskotellut - tytön työhön liittyvät paperit, koneet ja vempaimet
ovat hänen huoneestaan vyöryneet olohuoneen molemmille pöydille.
Ja tuoleille ja lattialle;)
Kasoja siellä, kekoja täällä.
No, se nyt ei meillä mitään uutta ole, mutta voinpahan kerrankin nimetä syyn kaaokselle.
Ja nyt kun tytön työ on tänään pulkassa, alkaa pakkaaminen.
Kalusteethan hänen asuntoonsa on jo siirretty, mutta kaikki muu rompe odottaa vielä pakkaamista ja rahtaamista.
Suunnitelma on, että viikonlopulla käydään vielä verho- ja mattokaupoilla, asennetaan pari seinähyllyä ja uusi liesituuletin.
Sitten saadaankin alkaa tavararahtareiksi.
Ja viikon päästä tytär sitten asustelee jo uudessa sopessaan.
Turussa, lähellä veljeään.
Ja minä pääsen siivoamaan sitä sotkua, mikä täällä kotona vallitsee.
Viikonlopuksi on tänne Turun seudulle luvattu vielä kauniita säitä.
Jo ensi viikolle on povattu viileämpiä kelejä.
Ei haittaa ollenkaan, sillä minun villasukkakauteni alkoi jo.
Siinä se rönttäliisa työhuoneessaan miettii syntyjä syviä.
Eikä tuo näky kesälläkään ole vieras, sillä minähän käytän villasukkia kesät/talvet.
Jopa Bahamalla olivat mukana.
Ja olivat tarpeen kylmillä kivilattioilla;)
Joko sinun villasukkakautesi on alkanut?
Upeaa, värikästä syysviikonloppua kaikille!
Lady of The Messiä voi seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.
Eikös villasukkakausi ole aina. Ainakin tällaisissa vanhoissa hirsitaloissa :). Syksy on myös minun vuodenaikani. Kivaa värikästä viikonloppua!
VastaaPoistaOn - aina on villasukkakausi - eikä tarvita edes sitä vanhaa hirsitaloa;)
PoistaSinne myös kivaa viikonloppua!
Ollaan samiksia tuon villasukka asian suhteen, kesät, matkat ja tietenkin talvet on villaiset jalassa. Lentokoneessa muuten aivan loistavat ;)
VastaaPoistaOlen huomannut, että meitä on muutama muukin villasukkien ystävä täällä - ja lentokoneessa tottakai;)
PoistaOujea, kesät talvet täälläkin!♥
VastaaPoistaMukavan kuuloinen viikko sulla takana, nyt relax viikonlopuksi! :)
Kyllä - villasukat rules ♥
PoistaSinne myös rentoa viikonloppua!
Mulla puolestaan varsinkin töissä hiki virtaa välillä silmiin asti että kiitos ei mitään villaista... Tykkään myös nukkua ikkuna auki 20 asteen pakkasellakin ja onhan mulla koira varpaita lämmittämässä;)
VastaaPoistaMeillä on töissä koneellinen ilmastointi - ja välillä helteilläkin työhuoneessa on villasukat jalassa. Ja sinä taidatkin olla varsinainen kuumaverinen;)
PoistaKaunis rönttäliisa ♥ ihana syksy... ja kyllä, villasukkakausi on alkanut :D
VastaaPoistaKiitos - ja kyllä - ihana syksy ♥
PoistaVillasukat rulettaa:)
Olen 'löytänyt' villasukat vasta tänä vuonna eli ennen en missään tapauksessa käyttänyt villasukkia, mutta nyt olen huomannut ne mukavammiksi kuin ns. pörrösukat. Rentouttavaa viikonloppua!
VastaaPoistaVoi kyllä villasukat aina pörrösukat voittaa - ja kaikki muutkin sukat!
PoistaSinulle myös rentoa viikonloppua!
Ihanat villasukat, ukollani on samanlaiset, mutta tytöt teki niistä kepparit... Kivaa ja kurjaa.
VastaaPoistaIhania kuvia, tälläiset on kivoja postauksia, pääsee hieman kurkistelemaan arkisiin mutta elämän täyteisiin hetkiin. <3
Sydämiä satelee täältä.
Tiia
Minulla on useammat tuollaiset samanlaiset villasukat - helppo kutoa tuosta väriä vaihtavasta langasta;)
PoistaSydämiä takaisin - ja monta♥
Sitten varamaan tällaisen viikon jälkeen tulee se upea ihana viikonloppu. Hyvää viikonloppua.
VastaaPoistaJep - eiköhän se tule;)
PoistaSinulle kans!
Villasukkia en minäkään tarvitse kuin kovimmilla pakkasilla. Nukkuessakin aina on pakko pitää jalat peiton ulkopuolella, kun muuten tulee kuuma.
VastaaPoistaNiin me ollaan erilaisia - toiset lämminverisiä ja toiset tällaisia vilukissoja; minulla on nukkuessa aina villasukat jalassa - no, viimekesän helteillä hieman joustin tässä;)
PoistaIhanat kuvat, hyvä tunnelma.
VastaaPoistaKauniita syksyisiä kuvia!
VastaaPoistaKiitos - syksy on kaunis:)
PoistaVillasukkia käytän läpi vuoden - jopa heinäkuussa, oikeesti! Muuten syksytamineita neuleineen yms. olen alkanut pikkuhiljaa kaivaa esiin. Minäkin olen syksyihminen vaikka varsinkin tänä vuonna pitelen kesästä kiinni viimeiseen saakka. Hyvää viikonloppua!
VastaaPoistaSama juttu - tänä vuonna olen itsekin yrittänyt pitkittää kesää kaikin keinoin;)
PoistaSinulle myös hyvää viikonloppua!
eipä ole vielä alkanut. Huomenna ainakin on vielä luvassa ihan hellekeliä, usko pois! ;)
VastaaPoistaSiihen luotetaan - siihen huomiseen helteeseen;)
PoistaSyksy on niin ihanaa aikaa. Villikset ovat olleet jo pidemmän aikaa käytössä. Nautin kuitenkin vielä näistä ihanista aurinkoisista ilmoista :))
VastaaPoistaOn - tällainen syksy varsinkin, kun on lämmintä ja aurinkoista:)
PoistaVillasukkia käytetään ja neulotaan eli kausi on alkanut. Tosin edellinen villasukkakausi ei ole loppunut ennen uuden alkua. :) Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaSama täällä - kaudet menevät suloisesti päällekkäin;)
PoistaSinulle myös kivaa viikonloppua!
Ehdottomasti villasukat ja kuten sinä, läpi vuoden ja myös yöllä. Ajattelin kerätä kesäkamat säilöön, nyt kun ovat kuivia ja itse pysyy kuivana niitä kerätessä. :D
VastaaPoistaKyllä - villasukat aina jalassa;) Täällä olisi myös tuo kesäkamojen säilöminen edessä. Isännällä;)
PoistaNäiden 30 kommentin jälkeen os jokseenkin mahdotonta sanoa mitään ainutlaatuista. Joten kerron vain itsestäni: tykkään syksystä! Se on vuodessa ihan parasta. Ja meillä sitä onneksi kestää ja kestää. Ja ne kasat ja keot - perheen tuotoksia huomaan useinmiten. Mulla ei ole edes aikaa vaihtaa pyjamasta päivävaatteisiin, kun samoilla mennään!
VastaaPoistaVälillä täälläkin syksy on jatkunut melkein jouluun - ja saisi jatkua nytkin. Ja talvi voisi minun puolestani olla tosi lyhyt;)
PoistaKasat ja keot ovat ikuinen projekti - mutta ketäs minä sitten syytän, kun tyttökin muuttaa? Saattaa Isäntä kuulla kunniansa;)
Villasukat <3 Sukat jalassa kesät talvet, rakastan niiden pehmeyttä ja lämpöä.
VastaaPoistaOpettelin pari vuotta sitten kutomaan sukkia youtuben opastuksella, siitä
innostuneena sukkapuikot kilisevät ahkeraan.
Kauniit nuo sinun uudet silmälasisi, nuorekkaat ja trendikkäät, tykkään kovasti!
Minäkin opettelin aikoinaan kutomaan samalla kun tyttö opetteli koulussa - oli nuorena opitut taidot unohtuneet;) Ja villasukkien kutomisessakin on jotain terapeuttista;)
PoistaTykkään itsekin noista laseista - pahus, että niitä ei voi käyttää kuin tietokoneella - ja ommellessa;)
♥Oikein mukavaa viikonloppua! :)
VastaaPoistaSinulle myös kivaa viikonloppua ♥
PoistaSyksy, viikonloppu ja villasukat= ihana elämä :)
VastaaPoistaMukavaa ja rentoa viikonloppua! <3
Niin - eipä sitä ihminen enempää voisi pyytää:)
PoistaSinulle myös kivaa viikonloppua <3
Täällä myös yks villasukka-fani :D
VastaaPoistaHienoa - meitä on monta :)
PoistaMä inhoan villasukkia, mutts meillä on niin kylmä, että pakko pitää öisin villasukkia! Pöh. :D
VastaaPoistaPöh - kyllä sä vielä opit niitä rakastamaankin;)
PoistaSyksy on tosiaan mukavaa aikaa,jos on tällaiset aurinkoiset,kuulaat kelit.Täälläkin muuttopuuhia..tytär ja hänen puolisonsa ostivat omakotitalon!On tässä kaikessa mammalla sulattelemista.Hieno asia muttei perässä pysy,kun lapset itsenäistyy!Lähden tästä heille muuttoavuksi,aamukahvin jälkeen :)
VastaaPoistaJuuri tällainen syksy on se paras! Ja tsemppiä muuttopuuhiin - ja totta, on tässä sulattelemista♥
PoistaKaunis ja hymyilevä Ladyhän siellä istuu, eikä mikään rönttöliisa Villasukat on kaivettu jo kauan aikaa sitten, eikös ne kuulu asiaan? Kylmät on jo syksyn viluttamat lattiat, päivällä vielä pärjää kengillä ilman sukkia. Pohjepituiset villasukat odottavat jo laatikossa talven pakkasia ja kylmiä öitä suonenvetoineen...
VastaaPoistaNauti auringosta ja viikonlopusta, raidalliset villasukat on varmaan Viirunkin mieleen...:)
Viiru ei noihin sukkiin pääse käsiksi, sillä ne ovat työsukat - ja odottavat nytkin työhuoneen vaatekaapissa. Mutta onhan minulla täällä kotona parit ihan samanlaisetkin, sillä tuo lanka on kivaa neulottavaa - ja kyllä, Viirukin tykkää. Varsinkin niistä lankakeristä;)
PoistaSinulle myös aurinkoa viikonloppuun <3
Minulla on oikeastaan villasukkakausi ympäri vuoden, viluinen kun olen ja meillä on aina niin viileät lattiat :)
VastaaPoistaIhanaa ja aurinkoista viikonloppua Ladylle ja tsemppiä muuttourakkaan!
No kyllä ne villasukat minullakin aina ovat käytössä, mutta kausi alkaa aina syksyisin;)
PoistaKiitos tsemppauksesta - ja upeaa viikonloppua myös sinulle!
Yksi villasukka fani ilmoittautuu myos taalla - viikko oli vahan hankala tyo asioissa ja tuntui, etta asiat eivat edenneet taallakaan - kai tama on vanhuuden merkki, mutta lentokoneen sijaan villasukat menee jalkaan nukkumaan mennessa ! :)
VastaaPoistaNo minulla ne villasukat on lennolla mutta myös nukkuessa - ja kotona suurinpiirtein aina;)
PoistaHienot villasukat. Aivan mahtavat ja ehdottomasti villasukkafani ollaan täällä myös :)
VastaaPoistaTuntuu vähän siltä, että melkein kaikki tykkäävät villasukista;)
PoistaIhanaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitos - sinulle myös!
PoistaÄlä huoli, minä en ole saanut töissä mitään aikaiseksi pitkään aikaan. YT-neuvottelut, muutto väistötiloihin, organisaatiouudistus, uudet pomonimitykset, uusi esimies, muutto takaisin... ja koko talo niin sekaisin, että oksat pois! Siihen vielä lisäksi oma sairastelu... hohhoijaa. No,ehkä sitten ensi vuonna tehdään jo jotain järkevää. -- Syksy on kyllä ihanaa aikaa noin muuten. Hyvää viikonloppua Sinulle!
VastaaPoistaOhhoh - onpas teillä ollut tapahtumaa kerrakseen - eipä ihme, jos ei tuossa touhussa töitä ole pystynyt tekemään! Toivottavasti rauhoittuvat työolot!
PoistaHyvää viikonloppua myös sinulle!
Ulkonäkö ainakin on reipas! Vai johtuuko iloinen hymy siitä, että olet juuri lähdössä kotiin viikonlopun viettoon;)
VastaaPoistaKiitos - taitaa olla sekä uusien lasien että tulevan viikonlopun aikaansaama outo ilmiö;)
PoistaTäällä kommentoidaan villasukat jalassa.
VastaaPoistaKKaunista syksyä siellä näyttää olevan, Turussa on villiviiniä paljon seinillä kipuanassa. Niissä on kaunis syysväritys. Pitää oikein miettiä onko täällä villiviiniä ja missä, kait sitä jossain on.
Ja täällä vastataan villasukat jalassa;) Tuo villiviiniköynnös on jännä - se kipuaa tuon rakennuksen kahdella seinällä ja toinen seinistä on vielä aivan vihreä - toisella alkavat jo värit punertua.
PoistaIhania kuvia - Turku tuli tutuksi aikanaan kun lapseni asuivat siellä - kaunis kaupunki - ja villasukat ---- ei pärjäis ilman..
VastaaPoistaTurku on kaunis kaupunki ja itsekin olen siellä asunut - nythän asun Kaarinassa, 9 kilometrin päässä Turun keskustasta;) Töissä käyn Turussa ja kun tästä asunnosta joskus luovumme, aiomme Turkuun muuttaa.
PoistaEi pärjättäisi täälläkään ilman villasukkia;)
Villasukat on todellakin must ulkomailla kivilattioilla. Ja lentokoneessa myös. Kotona on lattialämmitys mutta neulon oikein ohuesta langasta itselle sukat. Ne jotenkin kuuluvat syksyn fiilikseen.
VastaaPoistaOnko sinulla jo tyhjentyvälle huoneelle suunnitelma olemassa? Onko haikeutta ilmassa?
Todella kauniita ovat kuvasi. Ensi kesän lomareissun suunnitelmissa on tutustua Turkuun, siellä kun en ole käynyt (hävettää tunnustaa...).
Kyllä minulla on suunitelmia tuolle tyhjentyvälle huoneelle - ja oikeastaan parille muullekin, sillä meillähän tyhjentyi pojan huone viime kesänä ja samalla, kun nyt molemmat nuoret asuvat muualla, saamme myös alakerran oleskelutilat "omaan käyttöömme". Siellä kun ovat sijainneet lasten pelitilat. Ensi alkuun tulee tuosta nyt tyhjenevästä tytön huoneesta minulle leikkauksesta toipumishuone - ei tarvitse kahden kerroksen väliä ravata - se kun on sopivasti yläkerrassa, missä on meidän kyökki ja olohuone. Myöhemmin siitä tulee minun "pesäni" - ja alakerran oleskelutilasta olen jo kauan suunnitellut kirjastoa. Mutta saa nyt nähdä. Mieli kun muuttuu vähän väliä;)
PoistaOnnea uusista laseista:)
VastaaPoistaMeidän Anna nukkuu täälläkin villasukat jalassa, eikä ihan mitkä tahansa villasukat vaan mun villasukat jotka ulottuvat hänelle polviin asti. Annan kengännro on 31 ja minun 36 niin sukat eivät ole hiirvittävän isot muuten:) Mummu teki eläessään kaikki minun villasukat ja ehtipä tehdä ainakin yhden parin kaikille lapsillenikin. Viime vuosina on omat puikot viuhtoneet kun mummua ei enää ole neulomassa. Muita sukkia en käytäkään, en edes talvella. Jostain syystä en hikoile ollenkaan, voi kuulemma johtua siitä että en ole käyttányt pariinkymmeneen vuoteen sukkia. Villasukkiakin vain kotona joskus.
On siinä varmaan jonkun verran haikeutta kun lapsen huone tyhjenee. Kuulemma nuorimman lapsen lähtö kotoa on yksi suurimmista kriiseistä vanhemmille monella eri tapaa. Omat vanhempani erosivat siinä vaiheessa, kun pikkuveljeni lähti Turkuun armeijaan ja tiesi jo siinä vaiheessa myös aloittavansa opinnot siellä. Se oli erikoinen juttu jota tuskin tajuan vieläkään kunnolla ja edelleen nelikymppisenä mietin ja suren asiaa toisinaan. Muutimme monta vuotta aiemmin Turun seudulta kaupunkiin jossa kukaan meistä ei viihtynyt ja kun perhe hajosi niin kaikki muuttivat takaisin rakkaille kulmille kukin omalle taholleen. Minunkin piti, asunto oli valmiina mutta päädyinkin Helsinkiin...
Mukavaa viikonloppua!
Minunkin äitini kutoi aiemmin meidänkin perheen villasukat, mutta sitten kun tyttö opetteli koulussa niitä kutomaan, opettelin itsekin. Ja äitini saa kutoa veljeni perheelle;)
PoistaOn tässä haikeutta - vaikka meillähän kävi niin päin, että nuorin muutti jo viime kesänä ja vanhempi vasta nyt. Hänellä kun on noita chinchilloja lemmikkeinä ja hän reissaa aika paljon, niin oli kätevää, kun oli hoitaja täällä kotona. Sovittiin jo aikoja sitten, että hän yrittää asustella täällä kotona niin kauan että saa tutkintonsa valmiiksi. Nyt oli sitten hyvä aika muuttaa ja kun uuden kodin lähellä asustaa veli, appivanhempani ja kälyni, on siellä muitakin eläinten varahoitajia kuin minä;)
Kauniita syksyn värejä jo kuvissasii! Varmaankin tuntuu alussa kovinkin tyhjältä kun lapsi on muuttanut kotoa pois...miten aioit hyödyntää tilan? Onnittelut uusien lasien johdosta ja hyvää alkavaa viikkoa!
VastaaPoistaSyksy on kyllä upea! Ja kyllä koti varmaan tuntuu tyhjältä - onneksi on sentään Viiru, jolle voin jutella, kun isäntä paahtaa illat töissä;)
PoistaEnsi alkuun tuo tytön huone tulee toimimaan minun jalkaleikkauksen jälkeisenä toipumishuoneena - asumme kahdessa tasossa ja tytön huone on yläkerrassa, missä meillä on pääsisäänkäynti, keittiö ja olohuone. Myöhemmin haaveissa on tehdä pojan huoneesta vierashuone, alakerran olohuoneesta, jossa tähän saakka on ollut nuorten pelihuone ja viihdekeskus, kirjasto ja tästä yläkerran huoneesta minun pesäni. Mutta saas nähdä - suunnitelmat elävät koko ajan;)
Näitäkin viikkoja tarvitaan! Olet kyllä ollut samalla moodilla kanssani :) Kekoja ja kasoja löytyy meiltäkin, ja villasukkakausi on virallisesti alkanut. Tosin ne ovat meillä hollilla ympäri vuoden. Kauniita syyssävyjä jaoit taas kanssamme, kiitos ♥
VastaaPoistaLohdullista kuulla, että muuallakin noita kekoja on;) Ja ne villasukat ovat täälläkin kyllä aina käytössä, mutta kausi täytyy aina aloittaa uudelleen syksyisin;)
PoistaKivaa uutta viikkoa sinulle ♥
Upeaita kuvia, kyllä se syksy taitaa vaan tulla!
VastaaPoistaVielä ei ole täällä villasukkakausi alkanut, josko alkava viikko olisi senkin alku. Minulla olisi haasteena opetella vihdoin itse kutomaan omat villasukkani, vanha kummitätini on tähän asti homman ansiokkaasti hoitanut, mutta nyt hänellä alkaa olemaan jo niin monta vaivaa, että ajattelin mennä kantapään teko-oppiin syksyn aikana. Saapa nähdä,kuinka käy;)
Ihanaa alkavaa viikkoa!
Kyllä se syksy jo on - ja toivottavasti kestää pitkään:)
PoistaKuulemma youtubessakin on villasukan kudontaopetusta - itse opettelin tyttären kanssa yhdessä, kun hän aikoinaan koulussa opetteli. Terapeuttista hommaa, suosittelen;)
Sinne myös hienoa uutta viikkoa!
Minä myöhäinen kuittaaja vielä täällä. Rakastan villasukkia! Niissä on kiva filosofoida! Kivoja kuvia. Tuttuja. Ja hyvännäköiset rillit!
VastaaPoistaHyvää alkanutta viikkoa!
Aina kuittailut ilahduttaa - ennemmin tai myöhemmin;)
PoistaVillasukat ja filosofointi kuuluvat ehdottomasti yhteen.
Ja kiitos kehuista!
Sinne myös hyvää uutta viikkoa!
Ihanat on syksyn värit, mutta niin on sinun kuvasikin, iloinen ja raikas. Oikein mukavaa viikon jatkoa.
VastaaPoistaSyksyn värit ovat kyllä ihanat, sateessakin;)
PoistaJa kiitos - välillä on filtterit kohdillaan;)
Sinulle myös oikein kivaa viikon jatkoa!