perjantai 28. lokakuuta 2016

Jääthän vielä hetkeksi, syksy!

Lokakuun viimeiset päivät ja syksy  jatkuu vielä.

Kun kirjoitin syyskuussa siitä, miten
oli postauksen kuvissa vielä syksyn väriloistoa ja upeutta.

Vaan lokakuussa luontokin haalenee.

Se harmaantuu odottamaan talvea.

Harmaanakin on syksy ollut kaunis.


tie Ruissalossa

Jossain päin maata ovat ensimmäiset lumipisarat jo sadelleet ja maisema hetkeksi valaistunut.
Me saimme toissayönä hieman lumiriitettä vaan aamulla sitä ei enää ollut.

Enkä jäänyt kaipaamaan.

Sillä toivoisin tämän syksyn jatkuvan vielä hetken.

kaislat tuulessa

kaislikossa suhisee

Voi syksy, jää vielä hetkeksi!
Anna minun  vielä nauttia aamujen kirpeydestä, tuulen hivelystä kasvoillani.

rantalaituri Ruissalossa

Anna astella niin ettei varpaita palele.

syksyinen rantakaislikko

Anna tuntea tuoksusi.
Maatuvan luonnon ja mullan tuoksu.

maahan pudonneet vaahteranlehdet

Nähdä vielä elämää kuolleiden lehtien keskellä.

syksyinen vaahtera

Katsella, kun pilvet lipuvat ohitse ja puissa loistavat vielä värit.
Vaikka osa rungoista jo onkin pudottanut lehtensä.

syksyn värejä

Jääthän vielä hetkeksi, syksy!

Sillä tämä syksy on ollut erityinen: 
töissä kiirettä, Aleppon kellot ovat kaikuneet ja maailma sekaisin.
Kuitenkin sain viime viikonloppuna vielä koota kaikki läheiseni tänne kotiimme
äitini 80-vuotiskahveille.
Ja kaiken keskellä mielessä rauha.


Hyvää lokakuun viimeistä viikonloppua sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös 



SHARE:

26 kommenttia

  1. Ihana postaus! Minäkin toivon syksyn vielä jatkuvan, kyllä sitä lunta ja pakkasta ehtii ihan tarpeeksi. Sitä paitsi, osa syyskukista on edelleen kaupassa ja pitäisi nekin saada istutettua kuistille ruukkuihin :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja olen aina rakastanut syksyä mutta tässä on ollut jotain erityistä :)
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle, Jossu!

      Poista
  2. Oi miten upeita kuvia olet ottanut <3
    Meillä kävi hentoinen lumipeite mutta nyt se on jo pois. Lumi valaisee ihanasti joten olen valmis ottamaan lumen vastaan. Toki nyt on ollut ihanan kuiva ja kaunis syksy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Lumi kyllä valaisee, mutta tällainen kuiva ja leuto syksy on ihan - tosin juuri nyt sataa vettä, vaan ei haittaa, kun se ei ole jokapäiväistä:)

      Poista
  3. Syksy on niin ihmeellinen, tulee todettua luonnon voima, miten se vetäytyy talviunille ja palaa loistoonsa keväällä. Kirpsakoita syyspäiviä toivon sinulle ihana Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen vuodenaika on hieno omalla tavallaan, mutta syksy on aina ollut lempivuodenaikani - kaipa siihen liittyy jotain perisuomalaista melankoliaa;)
      Kiitos - upeita syyspäiviä myös sinulle, ihaNainen Tiia <3

      Poista
  4. Minun suhteeni syksyyn on vähän ristiriitainen. Alkusyksystä vielä tykkään, mutta lokakuusta eteenpäin en niinkään... Tämä vaihe syksystä, kun on illat pimenevät jo aikaisin ja on koleaa, on yksinkertaisesti tylsä. Rakastan valoa, lämpöä, aurinkoa ja kesän leppeitä tuulia. Syksyssäkin on silti hetkensä - syyssade, jolloin voi istuksia lämpimässä sisällä villasukat jalassa. Tai kävellä viileässä sumusäässä iltalenkin ja tuntea luonnon vivahteet.

    Nautitaan pienistä hyvistä hetkistä, pimeydestä huolimatta :) Mukavaa viikonloppua! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei pimeys eikä pieni koleus haittaa - se vaihe, jolloin sataa koko ajan, tulipa taivaalta vettä tai räntää, on taas ikävistä ikävin. Vaan onneksi ei olla vielä siinä:)
      Nautitaan todellakin niistä elämän hyvistä hetkistä ja mukavaa viikonloppua myös sinulle, Tuula <3

      Poista
  5. Enpä uskonut tätä koskaan sanovani, mutta pitäisin minäkin tämän syksyn vielä täällä. En tykkää talvesta, en sitten yhtään.
    Ihanaa viikonloppua Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu - talvi ei ole se mun vuodenaikani ollenkaan!
      Kiitos - ihanaa viikonloppua myös sinulle, Outi <3

      Poista
  6. Voi miten upeat kuvat olet ottanut.Syksy häviää ,talvi tulee,mutta kuvissa syksyn loppu säilyy muistona. Täällä satoi eilen ensimmäistä kertaa,mutta ei kyllä tarpeeksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - niinhän se on vuodenajoissa kuin elämässäkin, vanha väistyy - mutta muistot jäävät.
      Toivotaan, että sateet tulisivat sinne teille - täällä ei oikein niistä perusteta <3

      Poista
  7. Kauniita kuvia. Olen huomannut ihastelevani tänä syksynä enemmän ja enemmän tätä ruskeaa syksyä. Tuntuu, että jokapuolella on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kyllä mitä upein syksy - itse olen vain huokaillut tätä kauneutta:)

      Poista
  8. Voi että miten kauniita kuvia ♥
    Täällä kaakonkulmalla on satanut vettä kaatamalla ja tuullut todella kovaa jo pari viikkoa, eikä väriloistosta ole enää tietoakaan. Harmaus hallitsee maisemia, kunnes pimeys saapuu, ja sekin mokoma saapuu yhä vain aikaisemmin.
    Loka-marraskuun viettäisin enemmän kuin mielelläni jossain lämpöisessä ja aurinkoisessa, jos se vaan olisi mahdollista :)
    No, ensi viikolla se talvi kuulemma sitten jo saapuu......nähtäväksi jää saapuuko samantien jo jäädäkseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se harmaus tännekin hiipii - ja pimeys. Itse kestän vielä ne, mutta niitä tulevia loskakelejä en - niiden yli voisin sujuvasti nukkua ja herätä vähän ennen joulua valkeaan jouluun;)

      Poista
  9. Kivoja kuvia! Ihanaa viikonloppua! Tänne taitaa ens viikolla talvi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ihanaa viikonloppua myös sinulle <3 Ja se talven uhkahan se täälläkin vaanii...

      Poista
  10. Voi miten kauniita kuvia ja kuinka kauniisti kirjoititkaan syksystä ja vuodenajan muuttumisesta.

    VastaaPoista
  11. Tämä syksy on ollut ihana, sateeton ja aurinkoinen. Talvessakin on puolensa, tykkään lumesta, vaikka kylmyys ja pimeys ahdistaakin.

    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kyllä upea syksy! Itse en ole talvi-ihminen ollenkaan - ja nimenomaan kylmyyden takia. Lumi ja pimeyskään eivät haittaa, mutta se kylmyys...
      Kiitos, Sara - hyvää sunnuntaita myös sinulle!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig