sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Muutama ajatus Äitienpäivänä 2017

Niinkuin monena aiempanakin Äitienpäivänä soitan aamulla puhelun omalle äidilleni. En tänäkään vuonna pääse häntä halaamaan ja kasvokkain onnittelemaan. Olen tästä surullinen ja tunnen vähän syyllisyyttäkin. Miksi en nytkään saanut lähdettyä? Mutta lähtö Hollolaan ei ole vain minusta kiinni ja niinpä saan onnitella äitiäni vain puhelimitse. Onneksi on puhelin. Ja onneksi on veli, joka lastensa ja ex-vaimonsa kanssa pitää huolen siitä, ettei äitini juhlapäivää joudu yksin viettämään.

Äitini on minulle rakas. Äitini, joka on vahva ja sitkeä ja  menettänyt elämässään enemmän kuin on kohtuullista. Silti äitini ei ole katkeroitunut maailmalle vaan säilyttänyt elämänilonsa ja huumorintajunsa. Kun äitini hymyilee, on se hymy kaunis. Ja kun äitini nauraa, tarttuu nauru muihinkin.

Äiti - kun luet tätä, tiedät, että haluaisin olla siellä. Onneksi näimme pääsiäisenä ja seuraavan kerran tapaamme kesällä Pohjois-Karjalan mökillä, jos Luoja suo. Sitä ennen nuoriso valloittaa kotisi ensi kuussa;) 

Aamulla oli isäntä keittänyt kahvit ja kattanut pöytään täytekakun. Maistoin hieman ja isäntä vähän enemmän. Sain myös ne perinteiset ruukkuruusut ja hieman lahjuksiakin. Isäntä sai suukon.

Myöhemmin päivällä  menemme isännän kanssa Turkuun katsomaan hänen vanhempiaan ja onnittelemaan anoppiani. Myös tyttäremme ja poikamme miniäehdokkaan kanssa tulevat sinne. Juomme kahvit ja tulemme sitten nuorten kanssa tänne Kaarinaan. Lapset ovat luvanneet kokata ja minä istun valmiiseen pöytään. Syömme hyvin, juttelemme ja lämmitämme saunan. Ja minä olen onnellinen tästä perheestäni lähellä ja kauempana. 

pinkit ruusut - pink roses

Isännältä saadut ruusut koristavat pöytää ja vaikka olen sanonut, että lahjoja ei saa hankkia, saanen kuitenkin jonkin paketin. Sittenkin se suurin lahja on siinä, että lapset ovat siinä lähellä.

Meitä äitejä on monenlaisia - ja niin on meitä äitien lapsiakin. On äitejä, jotka yksin odottavat, että joku muistaisi edes onnitella - ja on lapsia, jotka kaipaavat äitiä, jota ei ole. Erilaisia kohtaloita. Monenlaisia elämiä. 

Kuitenkin suurimmalle osalle meistä äideistä on yhteistä rakkaus lapsiimme ja huoli siitä, miten he selviävät. Ja ilo silloin, kun siivet sittenkin kantavat. 

Samanlaista on äidinrakkaus niin täällä Suomessa kuin maailman toisella laidallakin. Samanlainen niin rikkaalla kuin köyhälläkin. Ja samanlainen siellä, missä lapset tuntuvat olevan turvassa kuin sielläkin, missä äidit saavat pelätä lastensa hengen puolesta.

vaaleanpunaiset ruusut - light pink roses


Äidinrakkaudesta on sanottu paljon ja kauniisti, mutta yksi hienoimmista sanoituksista on tässä Anna-Mari Kaskisen runossa, jonka olen täällä aiemminkin jakanut:

"Jos maailman äitien huokaukset
kimppuihin koottaisiin,
jos jokainen huoli ja pelko ja toive
pantaisiin pakettiin
ja jokainen piilossa itketty itku
puroina virtaisi,
ja jokainen kaipaus siivilleen saisi
nousta kuin enkeli,

niin maailmankaikkeus olisi täynnä
laulua äitien,
ja jokainen pensas ja lintu ja tuuli
katsoisi vaieten,
kun ilmojen halki valkea joukko
kantaisi valoa,
ja enkelin siipi koskettaisi
jokaista taloa.

Jo maailman äitien huokaukset
nousevat taivaisiin
ja kukaan ei tahdo hartaammin luottaa
Luojaan ja enkeliin
kuin maailman äidit, joiden sydän
sirpaleina jo on,
ja jokainen sirpale mustuneinkin
heijastaa auringon."
-runo: Anna-Mari Kaskinen-

Hyvää Äitienpäivää jokaiselle äidille ja kaikille äitien lapsille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

SHARE:

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Toisenlainen Äitienpäivä


Tänään ajattelen omaa äitiäni, joka on sitkein ja sisukkain nainen, jonka tunnen.
Hän on kokenut lapsena sodan kauhut, tehnyt työtä oman osansa, kasvattanut lapsensa, sairastanut
yhden ihmisen tarpeiksi ihan tarpeeksi, saattanut hautaan yhden lapsistaan, kaksi miestään ja vanhempansa.
Hän on nainen, joka on aina auttanut, tukenut, rohkaissut, rakastanut ja vieläkin repisi vaikka paitansa päältään, 
jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa apua tarvitsisivat.
Hän on äitini - ja hän on minulle rakas.

ruusu, rose, äitienpäivä

Ajattelen myös niitä äitejä, jotka tänään eivät voi äitiydestään iloita.
On väsymystä, on huolia, on taloudellista ahdinkoa.
On vaikeuksia avioliitossa, lasten sairastumisia.

On äitejä, jotka tänäkin päivänä juhlan sijaan joutuvat lähtemään kodistaan. 
Heitä, jotka pakenevat sotaa ja sortoa, nälänhätää, luonnonkatastrofeja.
Ja on heitä, jotka pakenevat miehensä tai lapsensa nyrkkiä.

Ajattelen niitä äitejä, jotka ovat lapsensa menettäneet. 
Ja ajattelen heitä, joille lasta ei ole suotu.

Suurimmalle osalle meistä - minulle ja sinulle,  äitienpäivä on kaunis juhlapäivä - mutta kaikille se ei sitä ole.

"Jos maailman äitien huokaukset
kimppuihin koottaisiin,
jos jokainen huoli ja pelko ja toive
pantaisiin pakettiin
ja jokainen piilossa itketty itku
puroina virtaisi,
ja jokainen kaipaus siivilleen saisi
nousta kuin enkeli,

niin maailmankaikkeus olisi täynnä
laulua äitien,
ja jokainen pensas ja lintu ja tuuli
katsoisi vaieten,
kun ilmojen halki valkea joukko
kantaisi valoa,
ja enkelin siipi koskettaisi
jokaista taloa.

Jo maailman äitien huokaukset
nousevat taivaisiin
ja kukaan ei tahdo hartaammin luottaa
Luojaan ja enkeliin
kuin maailman äidit, joiden sydän
sirpaleina jo on,
ja jokainen sirpale mustuneinkin
heijastaa auringon."
-runo: Anna-Mari Kaskinen-

ruusu, rose, äitienpäivä

Meillä vietetään tätä Äitienpäivää hieman toisin kuin aiempina vuosina.
Perheen nuoret aikuiset ovat seikkailemassa Tokiossa ja oma äitini on veljeni kanssa Pohjois-Karjalan mökillämme.
Onnittelut puolin ja toisin välitetään tänään puhelimitse.

Kakun ja sen perinteisen mummonruusun on isäntä toki hommannut, mutta mitään suurta juhlaa emme tänä vuonna vietä.
En halunnut lähteä minnekään ulos syömäänkään - en pidä juhlapyhien ruuhkista ja jonoista.

Sen verran  kuitenkin päivää juhlistamme, että iltapäivällä käymme Turusta
 poimimassa appivanhempani ja ajaa hurautamme Sauvon farmille.
Tarjottavat vien mukanani ja juomme siellä kakkukahvit.
Tarkastamme talon ja pihapiirin.
Ehkä teemme vielä kierroksen Sauvon maisemissa ja muistoissa
 - ainakin hautausmaalle poikkeamme katsastamaan isännän sukuhaudat.

Siinäpä se - hieman toisenlainen Äitienpäivä!
Ja luulenpa, että ihan hyvä sellainen.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille!

Lady of The Messiä voit seurata myös




SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig