sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Toisenlainen Äitienpäivä


Tänään ajattelen omaa äitiäni, joka on sitkein ja sisukkain nainen, jonka tunnen.
Hän on kokenut lapsena sodan kauhut, tehnyt työtä oman osansa, kasvattanut lapsensa, sairastanut
yhden ihmisen tarpeiksi ihan tarpeeksi, saattanut hautaan yhden lapsistaan, kaksi miestään ja vanhempansa.
Hän on nainen, joka on aina auttanut, tukenut, rohkaissut, rakastanut ja vieläkin repisi vaikka paitansa päältään, 
jos hänen lapsensa tai lapsenlapsensa apua tarvitsisivat.
Hän on äitini - ja hän on minulle rakas.

ruusu, rose, äitienpäivä

Ajattelen myös niitä äitejä, jotka tänään eivät voi äitiydestään iloita.
On väsymystä, on huolia, on taloudellista ahdinkoa.
On vaikeuksia avioliitossa, lasten sairastumisia.

On äitejä, jotka tänäkin päivänä juhlan sijaan joutuvat lähtemään kodistaan. 
Heitä, jotka pakenevat sotaa ja sortoa, nälänhätää, luonnonkatastrofeja.
Ja on heitä, jotka pakenevat miehensä tai lapsensa nyrkkiä.

Ajattelen niitä äitejä, jotka ovat lapsensa menettäneet. 
Ja ajattelen heitä, joille lasta ei ole suotu.

Suurimmalle osalle meistä - minulle ja sinulle,  äitienpäivä on kaunis juhlapäivä - mutta kaikille se ei sitä ole.

"Jos maailman äitien huokaukset
kimppuihin koottaisiin,
jos jokainen huoli ja pelko ja toive
pantaisiin pakettiin
ja jokainen piilossa itketty itku
puroina virtaisi,
ja jokainen kaipaus siivilleen saisi
nousta kuin enkeli,

niin maailmankaikkeus olisi täynnä
laulua äitien,
ja jokainen pensas ja lintu ja tuuli
katsoisi vaieten,
kun ilmojen halki valkea joukko
kantaisi valoa,
ja enkelin siipi koskettaisi
jokaista taloa.

Jo maailman äitien huokaukset
nousevat taivaisiin
ja kukaan ei tahdo hartaammin luottaa
Luojaan ja enkeliin
kuin maailman äidit, joiden sydän
sirpaleina jo on,
ja jokainen sirpale mustuneinkin
heijastaa auringon."
-runo: Anna-Mari Kaskinen-

ruusu, rose, äitienpäivä

Meillä vietetään tätä Äitienpäivää hieman toisin kuin aiempina vuosina.
Perheen nuoret aikuiset ovat seikkailemassa Tokiossa ja oma äitini on veljeni kanssa Pohjois-Karjalan mökillämme.
Onnittelut puolin ja toisin välitetään tänään puhelimitse.

Kakun ja sen perinteisen mummonruusun on isäntä toki hommannut, mutta mitään suurta juhlaa emme tänä vuonna vietä.
En halunnut lähteä minnekään ulos syömäänkään - en pidä juhlapyhien ruuhkista ja jonoista.

Sen verran  kuitenkin päivää juhlistamme, että iltapäivällä käymme Turusta
 poimimassa appivanhempani ja ajaa hurautamme Sauvon farmille.
Tarjottavat vien mukanani ja juomme siellä kakkukahvit.
Tarkastamme talon ja pihapiirin.
Ehkä teemme vielä kierroksen Sauvon maisemissa ja muistoissa
 - ainakin hautausmaalle poikkeamme katsastamaan isännän sukuhaudat.

Siinäpä se - hieman toisenlainen Äitienpäivä!
Ja luulenpa, että ihan hyvä sellainen.

Hyvää Äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille!

Lady of The Messiä voit seurata myös




SHARE:

82 kommenttia

  1. Suloista äitienpäivää Lady! Vietähän ihana päivä siellä
    Sauvon maisemissa!

    Meilläkin vietetään erilaista äitienpäivää. Mummot ja mammat
    lomailevat molemmat Turkissa, mies on työmatkalla Amerikassa.
    Ilokseni veljeni kuitenkin soitti eilen ja lupasi tulla tänään kyläilemään
    vaimonsa kanssa. Kahvipöytää koristaa lasten tekemät, söötit
    äitienpäiväkortit, ne saavat minut hymyilemään :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - kyllä vietän:)
      Ja jos lapset ovat paikalla, on jo oikea äitienpäivä - ja ne lasten tekemät kortit - olen säilyttänyt kaikki <3
      Hyvää äitienpäivää myös sinulle <3

      Poista
  2. Hyvää Äitienpäivää myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Monta hienoa ajatusta, joista napata omaan päähän mietintään! Ihanaa erilaista äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hyvää äitienpäivää myös sinulle <3

      Poista
  4. Aurinkoista Äitienpäivää! :)

    VastaaPoista
  5. Lady, taas niin upeita sanoja. Täälläkin erilaisissa tunnelmissa. Ensimmäinen äitienpäivä, kun molemmat nuoret neidit eivät ole läsnä. Tunteikkaan viestin rapakon takaa kyllä sain. Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja ihanaa äitienpäivää myös sinulle - kyllähän tämä erilainen päivä on, kun lapset ovat maailmalla <3

      Poista
  6. Oi miten ihana ja puhutteleva postaus ♡
    Äidit ♡♡♡

    VastaaPoista
  7. Ihana, kaunis kirjoitus <3 Hyvää Äitienpäivää sinulle myös ja suloista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oikein hyvää äitienpäivää myös sinulle <3

      Poista
  8. Hyvää äitienpäivää Lady! <3

    VastaaPoista
  9. Hyvä juttu <3

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hyvää äitienpäivää sinulle <3 Koskettava tuo Anna-Mari Kaskisen runo, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sesse - minusta tuossa runossa kosketellaan jokaisen äidin sydäntä <3

      Poista
  11. Hyvää äitienpäivää <3 Hieno juttu, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  12. Kylläpä oli upea postaus! Hyvää äitienpäivää Lady ♡

    VastaaPoista
  13. Varmasti ihana äitienpäivä vaikka onkin erilainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu - ja oikein hyvä päivä tästä on tullut <3

      Poista
  14. Kaunis ja liikuttava postaus <3 Täälläkin on ikävä mieheni lapsia, niitä jotka pikkaraisesta meillä asuneet, he kun viettävät äitienpäivän aina äidillään. <3 Aina on jollain haikeaa, mutta onneksi on paljon rakkautta. <3

    Ihanaa äitienpäivää ja onneksi miehesi hemmottelee siellä asianmukaisin menoin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ihaNainen - oikein hyvää äitienpäivää myös sinulle - tärkeintä on, että ne lapset, omat ja lainassa olevat, ovat kuitenkin sydämessä <3

      Poista
  15. Hyvää äitienpäivää! ♡

    VastaaPoista
  16. Voi miten kaunis kirjoitus. Pidän myös paljon Anna-Mari Kaskisen runoista. Minun äitini oli myös vahva ja rohkea, mutta hänellä ei ollut voimaa voittaa rintasyöpää, Sytytän hänelle tänään kynttilän. Äitiys on kaunis ja elämää kannatteleva voima. On upeaa olla äiti kahdelle pojalle :)

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja Anna-Mari tuntee naisen ja ihmisen sydämen kiemurat <3

      Poista
  17. Ihana kirjoitus. Meilläkin on vietetty äitienpäivää normaalista poiketen mutta oikein ihana on päivä ollut. IHanaa äitienpäivää sinne.

    VastaaPoista
  18. Kauniita sanoja jälleen <3 Suloista äitienpäivää sinulle myös <3

    VastaaPoista
  19. Kiitos. Hyvää äitienpäivän iltaa sinullekin ♥

    VastaaPoista
  20. Kauniita sanoja äitienpäivänä. On pakko sanoa, että tunsin surua ja kaipausta jotain sellaista, jota en osaa sanoiksi pukea. Kiitos Lady, sait minut ymmärtämään asioita. Hyvää äitienpäivän iltaa Sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - nyt menen ihan hämilleni <3 Hyvää äitienpäivän iltaa myös sinulle <3

      Poista
  21. Hyvää äitienpäivää! <3 Ihanasti taas kirjoitit.

    VastaaPoista
  22. Ihana kirjoitus <3 <3 Oikein mukavaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
  23. Aivan ihana ja liikuttava postaus ♥ Hyvää äitienpäivän iltaa sinulle ♥

    VastaaPoista
  24. Oikeen mukavaa äitienpäivän ehotonta sinulle myös <3
    Meillä kanssa talo rauhoittui juuri ja nyt tuntuu kuin joku olisi laittanut ämpärin päähäni, on niin hiljasta ;))
    Nyt nautin ihan rauhassa kupin teetä ja vaan istun tässä pallilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja minulla sen teen sijalla on kahvi <3

      Poista
  25. Puhutteleva postaus, niin samansuuntaisissa mietteissä olen itsekin ollut tänään. Lämmin ajatus luoksesi, toivottavasti nautit päivästäsi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja huomasinkin, että sinun ajatuksesi tänään kulkivat samaa rataa <3
      Päivä oli oikein hyvä - ja kiitos ajatuksesta <3

      Poista
  26. Hyvää äitienpäivää näin jälkijunassa: Hyvin kirjoitit. Täällä äitien-ja isienpäivä muuttui joskus aikoinaan perhepäiväksi,eikä sitä edes huomaa(helmikuussa) kun se on aivan ei-kaupallinen. Mutta poika Suomesta muisti lähettää äitienpäiväterveiset:=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja tuo perhepäiväajatus on hieno - tosin tykkään kyllä näistä meidän äitien ja isienpäivistäkin ;)
      Oikein hyvää äitienpäivän iltaa sinulle, Jael <3

      Poista
  27. Kaunis kirjoitus! Hyvää äitienpäivää sinulle! <3

    VastaaPoista
  28. Kauniita ajatuksia olet jälleen tuonut julki! Mukavaa äitienpäivää!

    VastaaPoista
  29. Kylmät väreet vierivät pitkin selkää.. Upea kirjoitus ja voi, mikä kaunis runo ja totta sanasta sanaan. Äitien huolet..
    Meillä on tämä Äitienpäivä ollut myös erilainen - siskoni häitä vietettiin eilen ja pojat olivat yön mummolassa ja miesväki valmistikin jo eilen äitienpäiväaamiaisen, lauloi onnittelulaulun ja antoi lahjat ja kortit. ❤ tänä vuonna veimme mammani kukat hautausmaalle niin, kuin äitinikin. Onneksi on anoppi ja mummi vielä halittavina. ❤
    Hyvää Äitienpäivää vielä sinulle upea Lady ja kiitos tästä tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - Anna-Mari Kaskinen sanoo sen niin hyvin <3
      Oikein hyvää äitienpäivän iltaa sinulle, Kaisa <3

      Poista
  30. Kauniita sanoja - äitienpäivähalauksia sinne<3

    VastaaPoista
  31. Oma äiti on äideistä parhain ♥ Mammat ovat lähteneet jo mutta heistä on rakkaat muistot sydämissä.

    VastaaPoista
  32. Kaunis teksti. Meillä Ranskassa äitienpäivää vietetään vasta kuun lopussa, joskin yritämme viettää aina sitä suomalaistakin. Tänä vuonna mies oli tosin sekoittanut päivät, joten kahvit oli katettu ulos jo lauantaina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehän saatte sitten viettää 2 äitienpäivää;) - ja vaikka miehesi oli ne päivät sekoittanut, niin oli sentään kahvit kattanut <3

      Poista
  33. Kerrassaan ihana teksti. Ihana äitienpäivä, vaikka hieman toisenlainen <3

    VastaaPoista
  34. Olipa kaunis ja ajatuksia herättävä kirjoitus!

    VastaaPoista
  35. Meillä ei kotona juurikaan äitienpäivää vietetä. Perinteinen kukka ja hyvin vihjattu lahja toki kuuluu minunkin päivääni. Pääosassa ovat mummut, oma äitini ja anoppi siis. Molemmissa käydään ja herkkuja on tarjolla yllin kyllin. Meidän perheen herkkusuu on mieheni ja hänenkään niitä ei pitäisi syödä, siksi meillä ei kotona kakkua ole koskaan ollut. Nautitaan vielä siis mummujen muistamisesta kun vielä ovat onneksi hyvässä kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä juhlitaan normaalisti sekä minut että mummit - tänä vuonna meni hieman toisin, mutta anoppini oli kyllä tyytyväinen <3

      Poista
  36. Koskettava teksti, itku tuli. Halaus sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Jenna - ei ollut tarkoitus ketään itkettää - halaus sinnekin <3

      Poista
  37. Anna-Mari Kaskisen tekstit ovat usein juuri tuollaisia. Koskettavia ja kauniita, yhtä aikaa herkkiä ja voimakkaita. Hieno kirjoitus sinulta, ja kiitos, kun jaoit Kaskisen sykähdyttävän runon <3.

    VastaaPoista
  38. Voi ihana postaus sinulta! <3
    Kyyneleet täälläkin tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mutta ei todellakaan ollut tarkoitus ketään itkettää;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig