Kun viime keväänä sain käydä tutustumassa Turun kaupunginteatterin Logomo-teatteriin ja näin teatterin lämpiössä julisteen tulevasta musiikkinäytelmästä Tamara, päätin jo silloin, että tuon näytelmän menen katsomaan.
Näytelmä pohjautuu Tamara Lundin omaelämänkertaan Lohikäärmeen pahvikulissit ja minähän olen sitä ikäpolvea, joka muistaa Tamaran sekä lehtien palstoilta että TV:stä - olihan hän oman aikansa superjulkkis.
Tamaran ura alkoi jo 1959, kun hän voitti Ponnahdus pinnalle -kilpailun ja jatkui hänen kuolemaansa saakka vuoteen 2005.
Ja mitä kaikkea tuohon elämään ja uraan sisältyikään!
Opiskelua, työtä, uraa Suomessa ja ulkomailla, juiskelmiä, oopperaa ja operettia, näytelmiä ja elokuvia.
Juhlaa, loistoa ja rahavaikeuksia.
Suuria käänteitä - ja intohimoista rakkautta.
Ja tottakai Tamarassa kiehtoi myös se, että hän oli lähtöisin Turusta - ja että kaksi hänen suurista rakkauksistaan, nimittäin Rami Sarmasto, joka traagisesti menehtyi auto-onnettomuudessa juuri ennen häitä ja Aatos Tapala, jonka kanssa Tamara oli naimisissakin, olivat kotoisin Sauvosta - ja Sauvostahan on kotoisin myös minun mieheni.
Punatukkainen Tamara-julkkis oli ollut sellainen näky Sauvon tanssilavalla ja kyläraitilla, että hänet kyllä muistetaan.
Niinpä kun minulle tarjoutui blogiyhteistyön merkeissä mahdollisuus päästä katsomaan näytelmän ennakkonäytös torstaina,
ei minun kauaa tarvinnut miettiä, lähdenkö.
kuva: Otto-Ville Väätäinen
Näytelmän pääosissa loistavat kolme vahvaa naisnäyttelijää, jotka esittävät eri-ikäisiä Tamaroita.
Nuorta Tamaraa esittää Sofia Arasola, Angelika Klas aktiiviuraansa luovaa ooppera- ja operettitähteä ja diivaa ja elämäänsä muistelevaa ja jo syöpään sairastunutta vanhenevaa Tamaraa Kirsi Tarvainen.
Kolme hyvin erilaista näyttelijää ja laulajaa: Sofia Arasolan olen aiemmin tiennyt vain tanssijana, Angelika Klasin oopperalaulajana ja Kirsi Tarvaisen näyttelijänä.
Voisi kuvitella, että kun näin erilaiset taiteilijat esittävät samaa henkilöä,
on vaikea saada kuva yhdestä henkilöstä, yhdestä Tamarasta.
Silti - estraadilla oli vain yksi Tamara.
Nainen, joka oli saanut paljon - ja menettänyt paljon.
Rakastanut, tehnyt suuria ratkaisuja ja ollut välillä tunteidensa ja intohimon vietävinä.
Elänyt täydesti ja täysillä.
kuva: Otto-Ville Väätäinen
Se, että vanheneva Tamara oli oikeastaan mukana koko näytelmän ajan -
milloin kommentoimassa jotain nuoremman Tamaran valintaa - tai milloin vain muistelemassa,
oli varmasti yksi niistä keinoista, joilla onnistuttiin kytkemään eri-ikäisistä Tamaroista yksi.
Ja tottakai sen saivat aikaan upeat, upeat Tamarat.
Sillä vaikka näytelmässä on hienoja mieslaulajia ja -nayttelijöitä,
on tämä musiikkinäytelmä ennen kaikkea vahvojen naistaiteilijoiden näytelmä.
Kaikilla kolmella on taito täyttää näyttämö - ja sen he todellakin tekivät.
Ja niin kuuluikin - niin teki itse Tamarakin aikoinaan.
kuva: Otto-Ville Väätäinen
Tarinaa tuki hieno juonenkuljetus ja siirtymät eri aikakausien välillä olivat luontevia.
Orkesteri säesti hienosti, tanssijat olivat upeita, koreografia näyttävää ja muut näyttelijät olivat rooleissaan vakuuttavia.
Lavastusta ihmettelin ihaillen koko näytelmän ajan; miten voikaan pienillä elementeillä ja valaistuksella saada aikaan paljon!
Ja tottakai - kun kyseessä on suuren diivan ja taiteilijan elämä, oli puvustukseen panostettu -
ja silmänruokaa riitti kyllä.
Ja itse musiikki - kun mukana on sekä kevyttä musiikkia, operettia ja oopperaa, voisi kuvitella, että syntyy sillisalaattia!
Vaan ei - näyttämöllä oli tunteiden paloa, elämän kirjoa ja intohimoa - juuri sitä, mitä oli Tamarankin elämä!
kuva: Otto-Ville Väätäinen
Olin odottanut näytelmästä enemmänkin kevyttä musiikki-ilottelua, mutta yllätyksekseni koinkin sen voimakkaasti
- ihokarvat nousivat pystyyn ensimmäisen kerran heti näytelmän alkupuolella, kun Kirsi Tarvainen
alkoi matalalla äänellään laulaa "Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset" -laulua.
Ne karvat nousivat pystyyn näytelmän edetessä useammankin kerran ja kädessäni olleelle,
alkavaan nuhaan varaamalleni paperinenäliinalle löytyi aivan muuta käyttöä,
kun jouduin silmäkulmiini pyrkineitä kyyneleitä pariin kertaan salaa pyyhkäisemään.
Hieno näytelmä! Kaunis musiikki! Upeat näyttelijät!
Ja vielä pisteenä iin päälle saimme ihastella Logomo-teatterin lämpiössä esillä olevaa Tamaran pukujen näyttelyä.
Esillä on sekä Tamaran omia vaatteita että esiintymispukuja.
Jo tuo näyttely on katsomisen arvoinen.
Seuranani ollut kälyni totesi pukuja katsellessaan, että puvuista näkee, miten lyhyt Tamara oli - ja miten hoikka.
No, kälyni on 180 cm pitkä - ja hänelle nuo Tamaran puvut olisivat ulottuneet polveen;)
Totta - Tamara oli lyhyt nainen - muttei suinkaan pieni nainen vaan Suuri Nainen!
kuva: Turun kaupunginteatteri
Tamaran ensi-ilta oli eilen ja toinen tänään - ja esityksiä on pitkin syyskautta.
Myynnissä ovat jo myös ensi kevätkauden 11 ensimmäistä näytöstä.
Koska sinä olet viimeksi ollut teatterissa?
Pidätkö teatterista?
Hyvää viikonloppua kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
