Syyskuuta on takana jo muutama päivä, mutta minä palaan vielä menneesseen kesään ja elokuuhun.
joten kyllä elokuukin sen oman muistelonsa ansaitsee.
Kuukausi, jolloin tuntui, että eihän siinä mitään ihmeellistä muistettavaa ollut,
ei mitään ihmeellisempiä tapahtumia tai kohokohtia.
Vaan eipä ne elämän parhaat asiat aina niin suuria tarvitse ollakaan - tavallinen arki riittää vallan hyvin.
Kuunliljat omalla pihalla Kaarinassa.
Kesän viimeiset kävelylenkit ja kahvittelut Turussa Aurajoen rannassa,
missä katse haki ja halusi tallettaa kaiken kauniin.
Loman viimeisen päivän blogikirpputorin Kotilaiturin pihalla Liedossa yhdessä muiden åbloggaajien kanssa.
Välillä paistoi aurinko ja välillä vihmoi kunnon sade. Eikä pahemmin haitannut.
Upeat puitteet, hyväntuulinen tunnelma ja sateesta huolimatta sankoin joukoin liikkeelle
lähteneet ihmiset - kerrassaan kiva tapahtuma taas kerran.
Ja oli hauskaa tavata myös muutama teistä lukijoistakin ihan silmäkkäin
- kiitos, kun kävitte tervehtimässä.
Elokuun puolessa välissä palailin taas töihin.
Ja mikäs oli palatessa näihin maisemiin!
Naapurin villiviineissäkin jo ensimmäiset punastuneet lehdet.
Kun aamulla asteli Tuomiokirkkopuistikon ohi töihin, jäi silmä ihailemaan kukkaloistoa.
Ja valojen ja varjojen leikkiä sekä maahan jo pudonneita lehtiä.
Tulevan syksyn merkkejä.
Töiden alku viiden viikon loman jälkeen tuntui hyvälle.
Arki ja rytmi, mielekäs työ ja maailman parhaat työkaverit
- niitä oli jo hieman kaivattukin.
Loma oli tehnyt tehtävänsä ja akuissa oli taas virtaa.
Ja vaikka työt alkoivatkin vauhdilla ja kiireellä, nautin niistäkin.
Enkä laittanut pahakseni tuotakaan työpäivää, jonka saimme viettää ylläolevan kuvan maisemissa.
Elokuussa poikkesimme muutaman kerran Sauvon farmillekin.
Olihan sadonkorjuun aika.
Alkukuussa karviaiset ja viinimarjat, kirsikat ja vadelmat.
Ja loppukuussa alkoivat omenatkin kypsyä.
Niitä näyttääkin tänä vuonna tulevan ihan riittämiin - viime vuonna puut eivät antaneet yhtään omenaa.
Elokuun viimeisenä viikonloppuna otimme Sauvoon mukaan myös appivanhempani,
joiden entinen kotitalo farmimme on.
Etupihalla juotujen kahvien jälkeen lähdimme anopin kanssa lähimetsään katsastamaan,
josko hänen tutut kanttarellitantareensa olisivat anteliaita.
No - aivan kanttarelliapajille asti emme ehtineet, sillä törmäsimme niin mahtaviin mustikkamättäisiin,
että aikamme kului niitä poimiessa.
Suuria, makoisia mustikoita mätäs toisensa perään.
Jopa minä, joka en vuosiin ole mustikassa käynyt, kun olen selkääni ja polviani varonut,
en voinut noiden marjojen kutsua vastustaa vaan kyykin siellä anopin kanssa kilpaa.
Anopillehan ei kukaan marjanpoiminnassa pärjää, mutta kunnon satsin minäkin kotiin pakkaseen toin.
Ja vaikka olin varma, että selkä ja polvet kyllä kykkimisen muistavat, niin väärässäpä olin.
Sillä ei tuntunut missään - eikä seuraavanakaan päivänä.
Niin hyvä oli olo, että aion mennä metsään toistekin.
Vaikkapa jo nyt syksymmällä poimimaan nuo puolukat sieltä pois parempiin suihin
- nyt tyydyimme vain maistiaisiin ja jätimme loput vielä kypsymään.
Oi elokuu - tummuvien iltojen, sadonkorjuun ja kuihtuvan kauneuden kuukausi.
Minun muistoihini ei sinusta jää säät eikä juuri tapahtumatkaan.
Mutta muistan hetket.
Muistan kesän viimeiset ruusut Sauvossa.
Muistan sadepisaroiden kauneuden kotipihassa, kun töistä tullessa jäin niitä ihailemaan.
Ja muistan ihmiset, jotka hetkistä ne kaikkein arvokkaimmat tekivät.
Sauvon pihalla istuvan appiukon, joka tarkkaavaisena katseli,
miten hänen poikansa siivosi talon räystäät ja leikkasi nurmikon.
Ne keskustelut anopin kanssa metsässä - niistä ei muille puhuta vaan kätketään ne syvälle sydämeen.
Turun jokirannan, jossa isännän ja ystävien kanssa verkkaisesti käveltiin kuulumisia vaihdellen ja hymy huulilla.
Kotipihan ja kesän lopettajaiset yhdessä perheen kanssa,
kun lapsemme ja miniäehdokkaamme yhdessä isännän kanssa grillailivat.
Sen elämän kylläisyyden tunteen, kun istuimme yhdessä pitkälle iltaan nauttien
kesän mauista ja muistoista.
Sen viinimaljan, jonka isännän kanssa kohotimme menneelle kesälle ja elokuulle.
Kiitos elokuu - olit hyvä.
Ja minun maailmani oli kaunis.
Kun elämä menee menojaan ja vuodet vierivät eteenpäin liiankin nopeasti,
on jokainen hetki arvokas.
Koska tällaisia elokuita, tällaisia kesiä ei tule enää.
Ei ainakaan samanlaisena - ja niitäkin, jotka, jos Luoja suo, vielä tulevat,
on väistämättä edessä vähemmän kuin jo elettyjä.
Siispä otetaan kaikki irti tästä juuri alkaneesta, ainutkertaisesta syksystä.
Upeasta väriloistosta, kahisevista lehtikasoista jalkojen alla,
päivien valosta ja pimenevien iltojen tähtiloistosta.
Jos sade vihmoo, kiskotaan kumisaappaat jalkaan ja hypitään vesilätäköissä,
nostetaan katse ylös ja annetaan sadeveden puhdistaa.
Ja jos tuulee ja tuiskuaa, levitetään kädet ja tanssitaan tuulessa.
Sytytetään ne lyhdyt, puetaan ylle villahousut ja hartioille välly ja nostetaan malja.
Syksylle.
Elämälle.
Hyvää syksyä ihan jokaiselle!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
