sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kun kerran halvalla saa...

Lauantaiaamu alkoi taas kerran vähän rivakammin kuin olin suunnitellut: olisin mieluusti nukkunut pitkälle aamupäivään, mutta Isäntä oli suunnitellut toisin. Suurinpiirtein sängystä suoraan autoon ja Kauppakeskus Skanssiin. Olin taas liikenteessä varsinaisena rönttäliisana - mikä on kyllä nyt vuorotteluvapaalla ollut aika yleinen olotila. No, hieman pelasti hiuspuuteri pahimmalta, mutta toivoin kyllä koko reissun ajan, ettei ketään tuttuja vastaan tule. Onneksi oltiin sitten niin ajoissa liikkeellä, ettei Skanssissa paljon muitakaan vielä ollut;)

Tarkoitus oli vain pikaisesti käydä ruokaostoksilla - ja Isäntä halusi käydä viereisessä rautakaupassa, joten minulle jäi hieman aikaa kierrellä. 

Myönnän ihan reilusti, että kolusin kenkäkaupat, vaikka juuri lupasin, että uusia kenkiä ei tule. Mutta nyt pysyin jämäkkänä: katselin vain - mutta yksiäkään en edes hiplannut;)

Skanssiin on avattu viikko sitten Clas Ohlsson - varsinainen Jokanaisen tavaratalo! Sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä, mutta vuorotteluvapaalaisella on herra Matti kukkarossa, joten sorruin vain seuraaviin ihanuuksiin: happovapaita paspiksia, happovapaata teippiä ja alumiinikehyksiä - tyttären grafiikanlehti odottaa kehystystä, ja kun nuo löytyivät edullisesti, oli pakko ostaa. Ja lisäksi tietenkin Jokanainen tarvitsee hiomakoneen! Aiemman on Isäntä piilottanut niin hyvin, ettei löydy. Nyt sitten portaikon kaiteiden kimppuun ensi viikolla - tai ensi vuonna...


Ruokaostoksilla Citymarketissa silmiini osui edullinen kookosöljy, Urtekramin luomu extraneitsytkookosöljy - maksoi vain 9,90 €. Siis kertakaikkisen edullinen. Oli pakko tarkistaa minulle entuudestaan tuntemattoman firman sivut vielä kotona - vaikutti ihan kelpoyritykseltä. Kerron sitten joskus, oliko öljy hyvää vai hutiostos.


No, aikainen herätys vaati sitten päikkärit ja toisetkin - sillä seurauksella, että täällä kukutaan vielä yöllä päivittelemässä blogia. Mahtaisikohan uni vieläkään maistua?

Joka tapauksessa - ihanaa viikonloppua kaikille!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Sullapa onkin mielenkiintoinen blogi! Mä olen itse tosi kova karsimaan kaikkia tavaroita ja aika surutta poistan kamaa kaapeista. Musta olis aivan sormia syyhyttävää päästä joskus raivaamaan jonkun kodista kaikki turha pois... mutta kun se tuskin on mahdollista niin seuraan vaan mielenkiinnolla miten ihmisten raivaussuunnitelmat etenee. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, hitaasti etenee, mutta etenee kuitenkin - ja raivattavaa riittää paitsi kodissa, ilmeisesti myös päässä;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig