tiistai 1. lokakuuta 2013

Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun

Syksy on minun vuodenaikani. 
Kaunis, ihanan kirpakka, värikäs.
 Syyskuussa siihen valmistaudutaan, hyvästellään kesä ja lokakuussa nautitaan.
 Lokakuu - syksyn kuukausista paras. Ja alkoi tänään.

Mikäs tässä aloittaessa, kun saa tehdä töitä oheisissa maisemissa - kuvat työpaikkani parvekkeelta:






 Edellisessä postauksessani pohdiskelin tyyliä ja kerroin, että välillä voin töissä viettää villasukkapäiviä. Tänään oli villasukkapäivä - sain rauhassa tehdä paperihommia ja sulkeutua työhuoneeseeni. Asu vapaa;)
Ja lähdin töistäkin hieman normaalia aiemmin.

Kuvassa työhuoneeni seinän taidetta, selkäjumppaa työtuolin päällä, näyttöpäätelasit - vaikka aurinko paistoi - sen huomaa kultaköynnösten takaa tulvivasta valosta - pistin villasukat jalkaani ja hyvä, etten pistänyt tanssiksi tyhjällä käytävällä.

Lokakuu on minun kuukauteni - pysykööt sade ja räntä vielä poissa, helliköön meitä päivällä aurinko, puraiskoon öisin pakkanen nenää. Lokakuussa on helppo hengittää - varsinkin, kun flunssa näyttää helpottavan;)

Seuraavaa biisiä kuunnellessa muistelen viime lokakuuta, jolloin olin vuorotteluvapaalla - ja kävin silloin myös tämän bändin keikalla Budapestissä;)

Amoral: Last October


Upeaa ja värikästä lokakuuta!


SHARE:

52 kommenttia

  1. Syksyn värit ja auringonpaiste... niistä tykkään minäkin!
    Ihanaa lokakuun alkua ♡

    VastaaPoista
  2. Upiat villiviinit seinällä!
    Reissu + keikka = mikäs sen parempaa :) Ihana biisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo villiviinit ovat kyllä tosi kauniita.
      Ja kyllä: reissu ja keikka on aika mainio yhtälö;) Biisi on minustakin ihana♥

      Poista
  3. Syksy on ihanaa aikaa, minun vuoteni alkaa aina syyskuun alusta eikä tammikuun alussa ;-D. Upeat näköalat työpaikaltasi, tosin minunkin (ja parin muun) työhuoneestani näkyy kirkko, Helsingin tuomiokirkko, ei paha sekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on hienoa aikaa - syksyntaikaa;) Ja eikös vaan olekin aikamoiset näköalat - mutta eivät liene huonot sinullakaan;)

      Poista
  4. Voi teitä Onnentyttöjä kun noin kauniit maisemat työhuoneesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei nuo näkymät ole ihan mun työhuoneestani vaan meidän työpaikan kahvitilasta ja parvekkeelta - mun työhuoneeni ei valitettavasti juurikaan tuohon kohtaan osu;)

      Poista
  5. Voi kun meilläkin vois olla töissä villasukkapäiviä , tänäänkin oli 19 astetta toimistossa , jossa teen istumatyötä - hrr! Kauniit maisemat sulla on !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minusta pitäisi olla lakisääteinen mahdollisuus saada pitää villasukat jalassa! Ja työpaikan ympäristö on kyllä yksi Suomen kauneimmista kaupunkiympäristöistä.

      Poista
  6. Työpaikkasi sijaitsee varmasti yhdellä Turun historiarikkaimmista paikoista!
    Syksy on ihan mukavaa aikaa -varsinkin jos on kauniita päiviä ja pakkanen pysyy loitolla. Lempivuodenaikani on kesä, mitä kuumempi sen parempi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä se taitaa olla - kyllä meidän työpaikan ympärillä historian siipien havinan kuulee;) Minulle taas liian kuuma kesä on - no, liian kuuma;)

      Poista
  7. Mää tykkään kans syksystä. Syksyllä on niin hienot värit, näkeehän sen jo tämän postauksen kuvista. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn värit ovat kyllä hienoja - ja kiitos kehuista, mutta kuvat ovat kyllä kännykkäkameralla otettuja hätäisesti - luonnossa nuo maisemat ovat monta, monta kertaa kauniimpia:)

      Poista
  8. Onpas upeat näkymät, wow! Ja hieno biisikin.

    VastaaPoista
  9. Upeat maisemat työpaikaltasi :) Ja hei kohta on joulu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain olekin? Ja jouluun on vielä matkaa - onneksi;)

      Poista
  10. Sinullahan on hulppean upeat maisemat! Kelpaisi meillekin kyllä tuommoiset, tuossa on tuo moottoritie veiressä, paljon vähemmän kuvauksellinen :D

    Oikein ihanaa ja nautinnollista suosikkikuukauttaisi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat on kyllä hienot:)
      Ja kiitos - nytkin paistaa aurinko ulkona.

      Poista
  11. On kyllä hienot maisemat työpaikalta :) Omalta työpisteeltä ei näe edes ulos. Syksy on ihana vuodenaika, mukavaa lokakuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienot ovat nämä maisemat, täytyy myöntää! Ja syksy on ihana!

      Poista
  12. Ihanat värit näkyvät ikkunastasi: punaista, keltaista, vihreää. Eihän syksyn tarvitse harmaa ollakaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin hurmaavia värejä! Mieli iloitsee:)

      Poista
  13. Voih, torstainen Turku-tuska tuli oikein rytinällä. Huoh. Ihanat kuvat, ja taidan arvailla missä olet duunissa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo kyllä tajuta, jos Turun tuska yllättää;) Ja kyllähän näissä kuvissa viite piilee, mutta on siinä silti useampi vaihtoehto, mistä ko. duunipaikasta nuo kuvat on otettu - tosin, jos juttujani on muuten lueskellut, saattaa se arvaus hieman helpommin oikeaan osua;)

      Poista
  14. Minäkin ottaisin molemmat mielelläni... kuuntelisin livenä näin hyvää musaa ja katselisin noita huippumaisemia (tai vähän huonompiakin) työpaikan ikkunasta... Upeaa jatkoa suosikkikuukaudelle ja hienoa loppuvuotta Lady!!! :)

    VastaaPoista
  15. Upeaa ja värikästä lokakuuta, myös sinulle!
    Onneksi kirjoitin tuon taikasanan...Kaarina....:)

    VastaaPoista
  16. No kyllä kelpaa noita maisemia katsella (jos töiltään kerkeää)... Kivoja tuollaiset villasukkapäivät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaahan niitä - ja villasukkapäivät on parhaita♥

      Poista
  17. Todella ihanan näköisiä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - maisemat näissä on hienot - kuvat on otettu kännykän kameralla, joten laatu on mitä on;)

      Poista
  18. Syksy kelpaa tännekin, olen ehdottomasti syys- ja talvi-ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihana - mutta talven voisin melkeinpä skipata;)

      Poista
  19. Onpa sinulla kauniit maisemat ikkunasta töissä! Ja on se syksy ihan kaunistakin, minä olen vain kevät- ja kesäihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat on kyllä kauniit - ja tykkään kyllä keväästä ja kesästäkin, mutta syksy on paras;)

      Poista
  20. Upea näkymä tosiaan! Onneksi pääsin taas perjantaina poikkeamaan Turussa ja ehdin pistäytyä keskustassa, jokiranta on niin kaunis!
    Ja mahtava tuo villasukkapäivä! Pitää ottaa itsekin pari mukaan töihin, niin niihin voi välillä pistää jalat, jos kaipaa sellaista hetkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin vaan Turku kaunis syysasussaan? Ja villasukkapäivät ovat kyllä mahtavia - ja välillä ilmastoinnin pauhatessa välttämättömiäkin;)

      Poista
  21. Onnekas olet työhuoneesi sijainnin suhteen. Kaikilla ei ole työhuoneesta kauniita näkymiä, joillain ei edes ikkunoita ulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnekas työpaikan sijainnin suhteen - minun työhuoneestani eivät näkymät ihan tuollaiset ole - sijaitsee käytävän väärällä puolella. Mutta ei haittaa - saa noita maisemia tuosta pihan läpi kulkiessa ja parvekkeelta sekä taukohuoneesta ihailla;)

      Poista
  22. Ihanat näkymät :)) Lokakuu on meillä minin synttärikuukausi <3 yikes. Kuusi vuotta, mihin tämä aika menee??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuu on hyvä kuukausi syntyä;) - ja aika vaan vilistelee ohi - mitä enemmän ikää tulee, sitä nopeammin!

      Poista
  23. Todella kauniit näkymät! Turku on kyllä kaunis! Eilen itsekin piti oikein pysähtyä ihailemaan ruskaa yliopistonmäellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - Turku on kaunis oikeastaan milloin tahansa, mutta syksyllä erityisesti.

      Poista
  24. Sun päivääs vois kutsua täydelliseksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - tuo päivä siltä näyttikin - mutta eihän ne kaikki sitä ole - eikä tarvitsekaan, kun välillä saa relata;)

      Poista
  25. Hieno ruska ja hieno kappale! On meitä hellitty tänä syksynä pitkään kestävällä kauniilla ruskalla.Tuollaista maisemaa on kaunis katsoakin! Nyt muutamana päivänä vasta lehdet ovat alkaneet pudota puista. Puetaan villasukat ja nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan olekin molemmat hienoja! Meillä on kotipiha täynnä lehtiä, mutta ei haittaa - vielä on puissakin värejä vaikka muille jakaa. Ja todellakin - villasukat jalkaan ja nautitaan!

      Poista
  26. Vastaukset
    1. Kuvat ovat kännykkäkuvia, mutta maisemat ovat kyllä upeita;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig