Itku pitkästä ilosta - karu arkeen paluu

Loma loppui ja arkeenpaluu tiistaina melkein vetäisi jalat alta; olin tapani mukaisesti hermoillut likipitäen koko yön ja jo aamu olikin yhtä taistelua, jotta sain itseni hilattua työpöytäni äärelle.

Tällä lomalla olin pysynyt jämäkkänä ja pystynyt vastustamaan työsähköpostin avaamista, joten jo pelkkä lukemattomien sähköpostien määrä näytti, että viikolla tehtäisiin töitä ja kunnolla. 

Ja kun olo oli kaikkea muuta kuin tarmokas ja innokas, oli koko viikko yhtä taistelua.

Moni onkin jo kirjoitellut tämän jatkuvan pimeyden ja harmauden vaikutuksesta. Kyllä - silläkin on tähän saamattomuuteen oma vaikutuksensa - tuntuu, että aurinkokin on kadonnut. Aina on pimeää. Ja märkää. Ja tuntuu kuin se kosteus tunkeutuisi kaikkien vaatekerrosten läpi jonnekin syvälle ihon alle. 

Minullehan tällaiset säät ovat niitä kaikkein pahimpia, sillä silloin fibromyalgiasäryt iskevät kaikkein kovimmin. Ja ne säryt taas vaikuttavat yöuniin. On jatkuvasti väsynyt. Ei jaksa kuin raahautua töihin ja illat menevät sumussa. Liikkua ei jaksa vaan kaivautuu aina vaan syvemmälle vällyjen alle lämmittelemään.

Mutta sää ei ole ollut ainoa syy tähän karuuteen arkeenpaluussa. 
Yhtä iso, ellei isompikin, syy löytyy pyhien ja loman aikaisesta mässäilystä.

Sillä sitä on tullut harrastettua - kyllä sitä jo harrastamiseksi voi kutsua, jos vetää itsensä rasvaisella ja makealla ruualla jatkuvasti ähkyyn. Ja kun loma oli pitkä, jatkui tätä syöpöttelyä ihan sinne loman loppumetreille saakka. 

On se merkillistä, että tähän ikään asti ehtineenä sitä ei vieläkään tajua, että ihan kaikki maailman ruoka ei ole tarkoitettu kerralla syötäväksi. Ja juuri minun syötäväkseni. 

Kiloja ei vielä hälyttävästi ollut tullut lisää, mutta rasvan ja höttöhiilarien ahminta saavat minussa aikaan ihan vetämättömän olon, aineenvaihdunta ei toimi ja vatsa on kuin ilmapallo. Joka paikka on turvoksissa - ja siitähän fibrokin innostuu. 

Lisäksi sokeri ja hiilaritankkaus koukuttavat. Ainakin minut. Pitää saada koko ajan lisää - nälkäähän ne eivät vie.

Minun hyvin jatkunut terveemmän ja kevyemmän elämän metsästykseni tuntui saaneen ihan mojovan takaiskun. Päin pläsiä - tai persusta!

Siispä pakko on ryhdistäytyä ja palata takaisin ruotuun.  Paluuseen nautitaan  juurikin samaa reseptiä, josta tuossa postauksessani Kevyemmin askelin syksyyn kerroin. 

Ja se ensimmäinen askel on muistaa, että töissäkin pitää syödä. Helposti olin unohtanut - liian helposti - sen, miten tärkeää on säännöllinen syöminen. Tiistaina en ollut edes aamupalaa jaksanut valmistaa ja lounas kuittaantui kiireen vuoksi näkkärillä ja jugurtilla. No, senhän arvaa, mitä tapahtui kotiin tultua. Nälkä oli hirmuinen. Ja pipariksihan se meni. Ihan kirjaimellisestikin.

Loppuviikolla olinkin sitten jo valmistautunut hieman paremmin ja rytmi alkoi löytyä. Samoin jäivät turhat herkut. Melkein.

Mutta väsymys asuu syvällä ja huonojen yöunien takia en ole jaksanut liikkua. Töissä olen yrittänyt palata siihen tapaan, että vaikka söisinkin eväät lounaalla, yritän käydä edes pienellä kävelylenkillä lounaan jälkeen. Ja kotiin lähtiessä en nousekaan bussiin siltä lähimmältä pysäkiltä vaan kävelen parin pysäkin ohi. Pienin askelin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - nostin myös nuo härpäkkeet jo sängyn alta sohvan viereen. Ja kyllä - pölyä tuo harmaa noissa mustissa painoissa on. 

Mistä muistuukin mieleen se, että kunnon siivous on hyvää liikuntaa. Ja tänään on tarkoitus raivata joulu nurkista, joten sitä hyvää liikuntaa on odotettavissa.

Siispä - viikonloppuna tiedossa siivousta ja pyykinpesua - 
mutta myös saunan lempeitä löylyjä, herkuttelua kevyemmän kaavan mukaan, pino uusia lehtiä - ja jos ei se luvattu räntäsade tule, niin hieman ulkoiluakin. 

Ja Midsomerin murhia katsoessa ehkä punttitreenitkin;)

Hyvää viikonloppua kaikille!