lauantai 11. tammikuuta 2014

Itku pitkästä ilosta - karu arkeen paluu

Loma loppui ja arkeenpaluu tiistaina melkein vetäisi jalat alta; olin tapani mukaisesti hermoillut likipitäen koko yön ja jo aamu olikin yhtä taistelua, jotta sain itseni hilattua työpöytäni äärelle.

Tällä lomalla olin pysynyt jämäkkänä ja pystynyt vastustamaan työsähköpostin avaamista, joten jo pelkkä lukemattomien sähköpostien määrä näytti, että viikolla tehtäisiin töitä ja kunnolla. 

Ja kun olo oli kaikkea muuta kuin tarmokas ja innokas, oli koko viikko yhtä taistelua.

Moni onkin jo kirjoitellut tämän jatkuvan pimeyden ja harmauden vaikutuksesta. Kyllä - silläkin on tähän saamattomuuteen oma vaikutuksensa - tuntuu, että aurinkokin on kadonnut. Aina on pimeää. Ja märkää. Ja tuntuu kuin se kosteus tunkeutuisi kaikkien vaatekerrosten läpi jonnekin syvälle ihon alle. 

Minullehan tällaiset säät ovat niitä kaikkein pahimpia, sillä silloin fibromyalgiasäryt iskevät kaikkein kovimmin. Ja ne säryt taas vaikuttavat yöuniin. On jatkuvasti väsynyt. Ei jaksa kuin raahautua töihin ja illat menevät sumussa. Liikkua ei jaksa vaan kaivautuu aina vaan syvemmälle vällyjen alle lämmittelemään.

Mutta sää ei ole ollut ainoa syy tähän karuuteen arkeenpaluussa. 
Yhtä iso, ellei isompikin, syy löytyy pyhien ja loman aikaisesta mässäilystä.


Sillä sitä on tullut harrastettua - kyllä sitä jo harrastamiseksi voi kutsua, jos vetää itsensä rasvaisella ja makealla ruualla jatkuvasti ähkyyn. Ja kun loma oli pitkä, jatkui tätä syöpöttelyä ihan sinne loman loppumetreille saakka. 

On se merkillistä, että tähän ikään asti ehtineenä sitä ei vieläkään tajua, että ihan kaikki maailman ruoka ei ole tarkoitettu kerralla syötäväksi. Ja juuri minun syötäväkseni. 

Kiloja ei vielä hälyttävästi ollut tullut lisää, mutta rasvan ja höttöhiilarien ahminta saavat minussa aikaan ihan vetämättömän olon, aineenvaihdunta ei toimi ja vatsa on kuin ilmapallo. Joka paikka on turvoksissa - ja siitähän fibrokin innostuu. 

Lisäksi sokeri ja hiilaritankkaus koukuttavat. Ainakin minut. Pitää saada koko ajan lisää - nälkäähän ne eivät vie.

Minun hyvin jatkunut terveemmän ja kevyemmän elämän metsästykseni tuntui saaneen ihan mojovan takaiskun. Päin pläsiä - tai persusta!

Siispä pakko on ryhdistäytyä ja palata takaisin ruotuun.  Paluuseen nautitaan  juurikin samaa reseptiä, josta tuossa postauksessani Kevyemmin askelin syksyyn kerroin. 

Ja se ensimmäinen askel on muistaa, että töissäkin pitää syödä. Helposti olin unohtanut - liian helposti - sen, miten tärkeää on säännöllinen syöminen. Tiistaina en ollut edes aamupalaa jaksanut valmistaa ja lounas kuittaantui kiireen vuoksi näkkärillä ja jugurtilla. No, senhän arvaa, mitä tapahtui kotiin tultua. Nälkä oli hirmuinen. Ja pipariksihan se meni. Ihan kirjaimellisestikin.

Loppuviikolla olinkin sitten jo valmistautunut hieman paremmin ja rytmi alkoi löytyä. Samoin jäivät turhat herkut. Melkein.

Mutta väsymys asuu syvällä ja huonojen yöunien takia en ole jaksanut liikkua. Töissä olen yrittänyt palata siihen tapaan, että vaikka söisinkin eväät lounaalla, yritän käydä edes pienellä kävelylenkillä lounaan jälkeen. Ja kotiin lähtiessä en nousekaan bussiin siltä lähimmältä pysäkiltä vaan kävelen parin pysäkin ohi. Pienin askelin.

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty - nostin myös nuo härpäkkeet jo sängyn alta sohvan viereen. Ja kyllä - pölyä tuo harmaa noissa mustissa painoissa on. 


Mistä muistuukin mieleen se, että kunnon siivous on hyvää liikuntaa. Ja tänään on tarkoitus raivata joulu nurkista, joten sitä hyvää liikuntaa on odotettavissa.

Siispä - viikonloppuna tiedossa siivousta ja pyykinpesua - 
mutta myös saunan lempeitä löylyjä, herkuttelua kevyemmän kaavan mukaan, pino uusia lehtiä - ja jos ei se luvattu räntäsade tule, niin hieman ulkoiluakin. 

Ja Midsomerin murhia katsoessa ehkä punttitreenitkin;)

Hyvää viikonloppua kaikille!


SHARE:

58 kommenttia

  1. Huomenta, kyllä ei täälläkään ole pelkästään ituja syöty... Kuule, me jatketaan siitä mihin jäätiin, ei siinä surra auta : )! Tsemppiä Sinulle ja meille molemmille. Nyt nautiskeltiin hetki ja ästä on hyvä jatkaa! Voi noita särkyjä - voimia niiden kanssa.. Koita pitää itsesi lämpimänä. Kohta tulee lunta ja sitten tulee hiukan valoa : ). Ehkä se aurinkokin sieltä pian pilkistää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - tästä jatketaan! Ja tänään tuli luntakin - heti oli valoisampaa;)

      Poista
  2. Tutun kuuloista. Hyviä punttitreenejä ja terkkuja!

    VastaaPoista
  3. Samoissa tunnelmissa mennään... tosin mun harmauden katkaisee viikon loma auringossa, joka alkaa siis tänään. Ei voisi tulla parempaan hetkeen! Olen yrittänyt nyt kaiken työhyökytyksen keskellä käyttää ne vähäiset ylijääneet tunnit liikuntaan - se kun on todistetusti paras lääke stressiä vastaan. Mulla on tapana ostaa alkuviikosta duunin jääkaappiin salaattiaineksia, raejuustoa, rahkajugurttia ja marjoja ja/tai tehdä kotona useampi pienempi annos esim. paistettua kananfileetä valmiiksi rasioihin, ne on sitten helppo napata aamulla mukaan. Yritän myös muistaa syödä tasaisesti 3-4 tunnin välein edes jotain, nälästä riippumatta, koska muuten aineenvaihdunta heittää volttia ja illalla kotiin tullessa imuroin kaapeista suuhuni kaiken sokerisen, suolaisen ja rasvaisen... Tsemppiä koitoksiin ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun ruokailurytmisi on hyvä - samoin tuo, että varustautuu hyvin töihin. Säästää monelta repsahdukselta. Minulla on myös tuollaisia vararuokia työpaikan jääkaapissa - ja oman työpöydän laatikossa vielä jemmassa pähkinöitä, kuivattuja karpaloita ja tummaa suklaata.
      Oikein hyvää reissua - olisin ihan just valmis kömpimään sinne sun matkalaukkuusi;)

      Poista
  4. Jostakin luin, että kaamosväsymyksellä on oikein nimikin. En nyt jaksa muista mikä mutta ei ole ollenkaan itsestä kiinni tämä väsymys ja saamattomuus johon myös hillitön makean-nälkä kuuluu.
    Ihminen kun on kuulemma päiväeläin ja jos aina on kuin yö niin siinä se ;D

    Hyvinhän sun loppuviikko jo meni ja viikonloppu reenit kuulostaa samalta kuin minun, lisä mausteena täällä iiisooo lauma mukuloita. Joten jumppatrikoot jalkaan ja siivoamaan. Kyllä se taas siitä, ehkä ...:))

    Oikeen antoisaa viikoloppua, he

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuviikko meni kyllä jo syömisten osalta ihan hyvin - mutta ei liikunnan ja yöunien. No, otetaan viikonloppuna takaisin;)
      Sinne myös hyviä treenejä sen mukulalauman keskellä♥

      Poista
  5. Kuittaan myös usein oikean ruuan herkkusyöpöttelyllä ja olen laiska sohvaperuna ja jonkinlaista huonoa omaatuntoa niistä koen varsinkin luen artikkeleita siitä, kuinka tärkeää olisi viimeistään tässä iässä huolehtia itsestään, jotta vanhuus olisi 'helpompaa'. Siivousintoa ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun herkkusyöpöttelyputkeni ei yleensä ole näin kauan kestänyt - toivottavasti ei toistu ihan heti.
      Sinne myös rentouttavaa viikonloppua♥

      Poista
  6. Et arvaakaan miten ihanaa oli tänään nousta, kun ikkunasta näkyi valkoista...juu lunta tai olisiko kuuraa, mutta valkoista ja valaisevaa...pakkasta pari astetta.....tätä tahdon lisää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaanpas - heti tuli valoa elämään:) - toivottavasti pysyy tuolla edes vähän aikaa!

      Poista
  7. Meillä on satanut jo kahtena päivänä lunta. Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuli tänään - maa on valkoinen:)
      Sinne myös kivaa viikonloppua♥

      Poista
  8. Samoja fiiliksiä täälläkin.Ihanaa tuo herkuttelu mutta pitää se osata lopettaakkin..Täällä on jo kotitreenejä tehty(shape.fi) ja jumpassa/uimassa käyty.Heti on parempi olo.Tsemppiä liikkumisen aloittamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähän olet ollut reipas - mutta kyllä täälläkin on kotitreenit tänään ennen saunaa edessä. Kiitos tsemppauksesta♥

      Poista
  9. Oikein paljon tsemppiä sinne! Itse aloin heti 1. päivä ulkoilemaan, oli kanssa niin ahdistunut olo... Nyt näyttää jo paremmalta, kohta oot sinäkin virkeämpi :)
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta - ja tiedän, että heti kun saan nukuttua kunnolla, niin olo kohenee - ruokarytmit alkaa olla pulkassa.
      Sinne myös mukavaa viikonloppua♥

      Poista
  10. Et ole ainut, joka lomalla hieman.. öh... söi liikaa Kahdet isot juhlat vuoden vaihteen ympärillä eivät muuten yhtään helpottaneet, iso katettu pitopöytä on keventäjälle kyllä yksi kadotus. Kyllä tähän taas pystytään. Niillä pienillä askelilla, suurilla harppauksilla en minä ainakaan koskaan saisi aikaan. Hissuksiin hyvä tulee.

    Fibroa olen lähipiirissä vierestä katsonut enkä osaa kuin toivottaa paljon jaksamista ja tsemppiä sen kanssa!

    Oikein hyvää viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pystytäänkin - ja juurikin pienin askelin. Päivä kerrallaan.
      Ja fibro on kyllä viheliäinen sairaus - onneksi se ei tapa!
      Sinne myös hyvää ja rentouttavaa viikonloppua♥

      Poista
  11. Kuulostaa aika tutulta. Minut pisti ruotuun Myfitnesspal-ohjelma iPadille sekä mieheltäni joululahjaksi saamani Loop, jota voin suositella :). Kerron blogissani näistä molemmista, kun saan tän hankkeen loppuraportin tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä etsiskellä tietoa noista ohjelmista - ja kiva, että kerrot sitten näistä lisääkin kokemuksia. Uskon kyllä, että tästä taas edetään, kun vaan saadaan nukuttua kunnolla.

      Poista
  12. Mä niin tiedän tunteen kun ei saa säryltä nukuttua ja sitten ei jaksaisi väsymykseltä liikkua.

    VastaaPoista
  13. Jep, mässäilyä tuli harrastettua mutta se loppui meillä joulukuun loppuun :) Miehelläni on myös fibromyalgia ja hän on huomannut myös sen, että mässäily pahentaa oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sinne miehellesi - ja kyllä - mässäily ei tälle taudille hyvää tee.

      Poista
  14. Joo on se vain kumma ettei sitä opi ;) ihan sama täälläkin, nyt saa luvan loppua tämä mussuttaminen!
    Ulos vaan vaikka mikä ois, se on vaan niin hankala muka aina lähteä, mutta lenkin jälkeen on niin hyvä olo !
    Tsemppiä meille kaikille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta - kyllä ulkoilma ja liikunta auttavat, tiedän. Ja kunnon unet.

      Poista
  15. Tästä se taas alkaa, paluu arkeen. Tsemppiä ja mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - alkoi. Ja ihan hyvä, että alkoi;)
      Kiitos tsemmpauksesta ja sinne myös hyvää viikonloppua♥

      Poista
  16. Tuntuu, että viime vuoden lopulla on ollut oikein erityisen pimeää ja se vie kyllä vähäisetkin energiat. Onneksi päivät ovat nyt pitenemässä ja hyvällä tuurilla auringonvaloa on vielä työpäivän jälkeenkin.
    Nyt muistat olla armollinen itsellesi ja pienin askelin palaat tavalliseen arkeen! Meilläkin on kaivettu kreetalainen ruokakolmio esille, kaiken kinkkumässäyksen jälkeen, sillä niveleni pitävät enemmän vähälihaisesta ruokavaliosta.

    Häntä pystyyn (ota Viirusta mallia), kyllä asiat varmasti lutviutuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - minä kyllä osaan olla itselleni armollinen - ja Viiru on kyllä loistava esimerkki;)
      Tänään saimme lunta tännekin - heti tuli valoa!

      Poista
  17. Kuulostaa ihan liian tutulta. Tsemppiä! Minä täällä yritän vastustaa suklaalevyn kutsua. Kovasti huutelee tuolta kaapista. Samalla kerään motivaatiota ilmoittautua huomiseen circuittiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta - ja onnea sinne kiusausten vastustamiseen♥

      Poista
  18. Hih, sulla on noissa suunnitelmissa pari hyvää, joita mäkin toteutan:
    Midsomerin murha ja saunan lempeitä löylyjä.

    Tsemppiä sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta - ja minustakin nuo ovat kyllä huippuja, molemmat♥

      Poista
  19. Kevyempää arkea toivotellen!

    VastaaPoista
  20. Tuttuja juttuja kirjoittelet :) Ja lisäksi vielä joka päivä uhoa...nyt kyllä aloitan kunnon kuntoilun...mutta ehkäpä huomenna :) Mukavaa viikonvaihdetta! liikkumisiin siinä lehtikasan selailun välissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta - samaa sinnekin! Ja uhokin on tuttu juttu;)
      Sinne myös mukavaa viikonloppua♥

      Poista
  21. Samat on olleet pyhien ja loman harrastukset :D Tuo ruokarytmi on mulle tosi tosi vaikea juttu ! En juurikaan tunne nälkää päivällä ja voin olla syömättä aamiaisesta iltaan saakka ja sittenhän se kostautuu :( Lisäksi töissä ei yleensä ehdi syömään ainakaan niitä tarpeellisia välipaloja , hyvä jos sen lounaan . Mutta uusi vuosi ja uusi alku , ehkä se tästä ! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ruokarytmi on vaikea, mutta tosi tärkeä. Minulla on sama juttu - voin hyvin olla syömättä koko päivän, mutta kyllä se sitten kostautuu. Ja niinpä, uusi vuosi, uusi alku - oikeastaan: jokainen päivä on uusi alku;)
      Hyvää viikonloppua myös sinne!

      Poista
  22. Tuttua juttua täälläkin. Loppuvuoden mussutus sai aikaan kovan väsymyksen, sinun sairautesi tietysti aivan eri juttu. Joulun aikaan aloitin jo liikkumaan tehostetummin ja nyt on ollut jo viikon päivät tosi virkeä olo. Toki olen ruokavaliotakin tsekannut. Tästä se lähtee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mässäilyni oli kyllä sitä luokkaa, että oli sairas tai ei, olisi se aiheuttanut tuon väsymyksen;)
      Tästä se lähtee - tsempataan vaan toisiamme!
      Oikein hyvää viikonloppua sinne!

      Poista
  23. Niin me ihmiset usein sorrutaan samoihin "ansoihin" :)

    VastaaPoista
  24. Ruualla on yllättävän suuri vaikutus moneen asiaan, hyvinvointiin ja jaksamiseen ja sitä kautta tietysti energiamäärään. Itse kun joitakin vuosia sitten siirryin karkkipäivään, huomasin sen, että namia (lue:salmiakkia) ei enää tehnytkään mieli kuten ennen.

    Voimia liikuntaharrastuksen jatkamiseen, ymmärrän hyvin ystäväni kautta, että pahimpien fibrokipujen jyllätessä liikunta ei ole tärkeimpien asioiden joukossa, mutta pikku hiljaa, oman jaksamisen mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta - ja nimenomaan, oman jaksamisen mukaan. Minulle tuo liikunta, vaikkakaan ei enää mikään tehojumppa, sitä nivelet eivät kestä, on ainoa lääke tähän fibroon. Olen jo muutama vuosi sitten lopettanut kaikki lääkekokeilut - kun eivät auta niin eivät auta. Mutta liikunta auttaa.

      Poista
  25. Pitkät vapaat, herkuttelut ja löhöily ovat onneksi takana. Arki tuo ryhtiä elämään. Siihen kuuluu järkevä syöminen ja liikunta. Olemme siis samojen teemojen kanssa, kuten varmaan valtaosa suomalaisista.

    Tsemppiä liikuntaan, mutta nautitaan myös vaikka niistä lempeistä löytyistä ja valikoiduista telkkariohjelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - arki tuo rytmiä ja ryhtiä! Ja kiitos tsempeistä - ja kyllä vaan, nautitaan silti pienistä iloistakin:)

      Poista
  26. Tässä toffeeta mutustelen ja olen samaa mieltä, että tarvii taas aloittaa se arjen ruokarytmi.
    Hyvää menestystä sinulle valitsemallasi ruokatiellä kuntoilua unohtamatta.

    VastaaPoista
  27. Karu paluu se on arkeen kai useimmilla meistä aina joulunajan jälkeen, mutta hei, onhan meillä toisaalta jo kokemusta että kyllä tästä taas jaloillemme päästään. Kun on päästy ennenkin. Voit onnitella itteäs jo siitä, että sait joulukamat raivattua pois, meillä vielä kuusi loistaa kirkkain kynttilöin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karu oli paluu, mutta kyllä tästä selvitään;) - ja Isäntä meillä joulukamat suurilta osin raivasi - minä vain komensin;)

      Poista
  28. Samannäköistä treenikamaa löytyy itseltäkin! Kotitreenaus näyttääkin olevan yksi puheenaihe nyt naistenlehdissä ja blogeissakin :) Minulla on sellainen kotitreenauspaikka mikä on tehty aikanaan taloomme huomioiden myös "naisnäkökulmaa", sen sijaan että olisi vaan hurjat painopenkit kellarissa :) Laitan blogiin pari kuvaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vasta haaveilen tuosta omasta treenipaikasta - mutta kun toinenkin nuorista ilmeisesti tämän vuoden aikana muuttaa kotoa ja tilaa tyhjenee, saanen sellaisen;)
      Täytyypä käydä vilkuilemassa, millainen tuo sinun paikkasi on;)

      Poista
  29. Hyviä ja tärkeitä ajatuksia :)pitäisi vaan ottaa itseään niskasta kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - minulla ihan pakkokin, sillä niin paljon tuo terveellisempi ruoka ja pienikin liikunta vaikuttavat toimintakykyyni;)
      Oikein mukavaa keskiviikkoa sinne!

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig