sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Taidetta, muotoilua, käsitöitä - Rajapintaa ja lasia

Kerroin postauksessani Kesäretkikohteena Fiskarsin ruukki hieman sitä, mitä kaikkea 
Fiskarsin ruukilta löytyy ja miltä siellä näyttää. 

Itsehän olin siellä työpaikkani kesäretkellä, joten aikaa oli rajoitetusti 
ja lyhyen vapaasti käytettävän ajan käytin tutustumalla ruukin tämän kesän taidenäyttelyyn Rajapinnat.

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan, Onoman, sivuilla näyttely esitellään näin: 

"Mitä tapahtuu ja syntyy, kun eri materiaaleja ja metodeja käyttävät käsityöläiset, muotoilijat ja taiteiijat työskentelevät yhdessä?  Fiskarsin Ruukissa järjestetään kesällä 2014 RAJAPINNAT-näyttely, jossa luovat, itsenäiset yhteisöt kohtaavat ja pohtivat käsityön, taiteen, muotoilun ja kaupallisuuden rajapintoja. 


Rajapinnat-näyttelyyn osallistuu Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta, ONOMA, Arabian Taideosastoyhdistys ry sekä Nuutajärven lasikylän luova yhteisö."


Ja olipahan syntynyt ja tapahtunut - näyttelyn sisäänkäynnin edessä odotteli jo ensimmäinen elämys:


Ja sisällä Kuparipajan Valkoisessa ja Mustassa salissa lisää:










Tuossa yläpuolella olevassa kuvassa upea Karin Widnäsin tekemä kastemalja sekä sen säilytys- ja kuljetuslaatikko, jonka on tehnyt Markku Tonttila. Hieman meitä askarrutti, mahtoiko tuossa maljassa vesi pysyä;)




Oli tilataideteoksia, keramiikkaa, lasia, metallia - oli vaikka mitä. Tuolla olisin saanut aikaa kulutettua pitempäänkin ja aionkin sinne vielä palata kesävieraiksemme tulevien amerikkalaisten ystäviemme kanssa.

Yleensähän Ruukin kesään sisältyy kaksi näyttelyä - tänä kesänä poikkeuksellisesti vain tämä yksi.

Kerroin myös aiemmassa postauksessani, että saimme tutustua lasimestarin työskentelyyn Lasistudio Bianco Blun tiloissa. 

Oli hienoa nähdä, miten syntyy suomalainen taidelasi - aika monta työvaihetta - ja valtavasti taitoa - siihen vaaditaan. Tuosta pienestä tulipallosta se lähti - ja tuollainen siitä tuli!


Lasistudiossa oli myös myymälä ja tarjolla oli upeita värejä ja muotoja yllikyllin.


Pahoitteluni kuvien laadusta - tämä selkävaivainen bloggaaja oli liikenteessä pokkari- ja kännykkäkameran kanssa. Päivä oli aurinkoinen ja  valo tulvi ympärillä - minun valokuvaustaidoillani sitä ei kesytetty. Mutta toivottavasti saitte edes jonkinlaisen kuvan, miten paljon Fiskarsin ruukissa on nähtävää.

Kannattaa poiketa itse - kuten olivat käyneet mm. Tuulian tarinoiden Tuuli ja PauMau blogista PauMau.
Käykääpä kurkkimassa - heidän kuvansa ovat upeita! 

Eilen paistoi aurinko täydeltä terältään. Meillä oli Isännän kanssa tarkoitus käväistä Helsingissä Tuska -festareilla, mutta jätimme väliin. En vielä uskaltanut tämän selkäni kanssa riskeerata matkaan ja päivän hyppimisiin
 ja hypetyksiin, sillä edessä on vielä yksi työviikko ennen lomia.

Tänään jo sade taas ropiseekin, mutta ei haittaa, sillä eilinen aurinko antaa vieläkin virtaa - eikä töihinlähtökään harmita. 
Punaa huuliin, villasukat jalkaan ja baanalle!

Oikein hyvää uutta viikkoa kaikille - 
niin töissä raatajille kuin lomailijoillekin!




SHARE:

34 kommenttia

  1. Olipa kiva ja antoisa tarina Rajapinnat-näyttelystä. Harmikseni emme omalla Fiskarsin kierroksella sinne ehtineet. Minua kovasti kiinnostaa tuo raja-aitojen ylitys eri alojen välillä. Ehkä sinne vielä tänä kesänä, näyttely on avoinna 14.9. asti. Kiitos Lady hyvästä esittelystä.

    VastaaPoista
  2. Upeaa, ajatuksia herättävää taidetta!
    Minua kiinnostaisi kovasti päästä näkemään miten taidelasia tehdään.
    Voi mitä värien ilotulitusta tuossa taidelasikokoelmassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - hyvä taide on aina sitä!
      Tuolta lasistudiolta voi tilata tuollaisen näytöksen - kannattaa joskus vaikka isommalla ryhmällä osallistua - ja siellä voi myös itse puhaltaa itselleen lasiesineen - meilläkin osa sellaisen teki;)
      Värejä olisi ollut vaikka kuinka paljon - menin ihan sekaisin tuolla;)

      Poista
  3. Tänä kesänä en vielä Fiskarsissa olekaan ehtinyt käymään, yleensä siellä kyllä joka kesä pyörähdetään. Upeita teoksia, täytyy ehdottomasti mennä pian käymään!

    VastaaPoista
  4. Näyttää kyllä todella mielenkiintoiselta näyttelyltä!

    VastaaPoista
  5. Olen joskus käynyt lasipajalla ja lasin tekeminen on todellakin taidetta :) Kiva postaus ja aurinkoa uuteen viikkon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - taidetta se on; jokainen puhallettu esine on erilainen.
      Ja kiitos - sinne myös!

      Poista
  6. Älähän nyt, kuvat ovat kerrassaan mainioita! Kiitos kun jaoit visiittisi, olen myös menossa jossain välissä katsomaan tuon näyttelyn, joten ennakkotieto oli kiva saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mutta harmittaa se, että saatan kuvilla pilata hienot työt!
      Ja ehdottomasti kannattaa käydä tuo näyttely katsastamassa!

      Poista
  7. Kiitos kivasta matkasta Fiskarsiin, hienoja juttuja. Suosittelen Maitland-erikoistunutta tai OMT-fyssaria selkääsi. Tsemppiä ja paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo ovat hienoja juttuja:)
      Ja OMT-fyssari on jo kehissä, mutta myös jalkaleikkaus elokuun lopulla. Vanha vaiva, aikoinaan murtunut nilkka on päässyt vääristämään askellusta ja se on vaikuttanut selkäänkin - eikä sitten tarvittu kuin yksi väärä liike, niin selkä alkoi oireilla kunnolla.

      Poista
    2. Joo, noin se valitettavasti menee. Minulla skolioosi aiheuttaa yhtä sun toista. Antti Hakalan pohjallisista voisi olla Sinulle hyötyä.

      Poista
    3. Katsellaan sitten leikkauksen jälkeen - jos saisivat sitä murtunutta luuta, joka jäi törröttämään ylöspäin eikä suostunut luutumaan, hieman hiottua.

      Poista
  8. Lasistudiossa näyttää olevan kaunista lasitaidetta. Ja koko näyttely olisi ollut minulle mieluisaa katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - kaunista oli. Ja näyttely on hieno - siellä oli mm. muutama erittäin puhutteleva videoinstallaatio, joita ei pystynyt kuvaamaan.

      Poista
  9. Mekin käytiin juhannuksena Fiskarsissa. Se on vaan NIIN ihana paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasinkin sinun Insta -kuvistasi, että olit käynyt ja yritin etsiä, olitko tehnyt postauksenkin, mutta en löytänyt;)
      Ja on, ihana paikka se on:)

      Poista
  10. Oi ihana mitä kuvia ja miten kaunista lasia! Tykkään kovasti kotimaisesta lasista. Mies ei... arvaa kumpi pyyhkii pölyt :D

    VastaaPoista
  11. Onpa mielenkiintoisia juttuja! Voi harmi selkääsi, toivottavasti siihen löytyy jostain helpotus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin - tosi mielenkiintoisia! Ja kiitos - kyllä tämä selkä tästä vielä kuntoon tulee:)

      Poista
  12. Ai miten kauniita ja mielenkiintoisia töitä siellä onkaan, olisi kiva päästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on vielä paljon muutakin, mutta kaikkea ei voinut kuvata:)

      Poista
  13. Kylläpä on paljon kaikkea mielenkiitoisen näköistä. Joudun tunnustamaan, että minulla on aukko sivistyksessä enkä ole Fiskarsissa koskaan käynyt. Nyt on kyllä hyvä syy korjata tämä asia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - siellä on vaikka mitä - ja kannattaa todellakin käydä:)

      Poista
  14. Kiinnostava ja monipuolinen näyttely, ei ihme että sinne palasit!
    Voih sun selkääs, mutta leppoisaa tulevaa lomaa joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - näyttely on juurikin tuota!
      Ja selkä on nyt tämä - mutta kyllä se sittä aikanaan kuntoutuu. Näin olen päättänyt;)

      Poista
  15. Ihania kuvia! Harmi kun kaikki nämä jutut on niin kaukana meiltä. Selkävaivasi on toivottavasti pikaisesti pois menevää laatua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä tämä selkä jossain vaiheessa tästä tokenee:)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig