Enpä eilen töistä kotiin tullessa olisi uskonut, että nyt tämän postauksen joudun kirjoittamaan.
Te kaikki blogiani pitempään seuranneet olette myös saaneet nähdä ja lukea vilauksia Viiru-kissamme vaiheista.
Ja moni teistä on aika ajoin Viirun kuulumisia kysellyt.
Siitä, mitä Viiru minulle ja perheellemme on merkinnyt, olen kirjoittanut esim. tässä postauksessani
ja Viirun sairastumisesta viime keväänä kerroin täällä.
Tämä on viimeinen postaus, jossa Viiru enää mukana on.
Ja tässä viimeinen kuva Viirusta, jonka blogissani näytän.
Sillä eilen illalla Viirun tila yhtäkkiä romahti ja veimme hänet kymmenen maissa eläinlääkärille,
joka totesi, että mitään ei voida enää tehdä ja että pahempaa olisi tulossa,
jos Viirun vielä kotiin toisimme.
Viirun näkö oli viimeisen parin kuukauden aikana heikentynyt todella paljon, mutta vielä eilen,
kun tulin kotiin töistä, hän tuli minua vastaan ja aloitti normaalin komentelunsa.
Otimme yhdessä myös pienet torkut ja kun isäntä tuli töistä, komensi Viiru hänet vielä ulos.
Tuolla takapihamme alapuolella olevalla pellolla isäntä ja Viiru vielä yhdessä kävivät tarkistamassa tutut paikat.
Pellolta Viiru tuli sisään ja nukahti. Nukkumasta hänet nostin illalla syliini ja annoin iltalääkkeet.
Ja Viiru livahti saman tien lattialle - niinkuin aina ennenkin lääkkeiden annon jälkeen sille tuli kiire.
Mutta jotain oli muuttunut muutamassa tunnissa - Viiru käveli päin seiniä, pöydänjalkoja ja ovia.
Se oli selvästi itsekin hätääntynyt.
Hetken katselimme sen touhuja isännän kanssa ja soitimme eläinlääkäripäivystykseen
- Viirun omalle eläinlääkäriasemalle, josta kehotettiin tulemaan heti tarkistukselle.
Pääsimme saman tien sisälle ja tarkistuksen jälkeen tuli sitten tuomio.
Viirun sydän ja muut vaivat olivat tehneet tehtävänsä ja Viiru oli täyssokea. Sydän löi miten sattui.
Ja seuraava vaihe olisi ilmeisesti ollut halvaantuminen - joka paitsi on kissalle ikävä niin erittäin kivulloinen.
Lisäksi Viirua ei olisi enää voinut jättää ollenkaan yksin - se olisi voinut sokeana liikkuessaan satuttaa itsensä.
Ja mitään ei ollut tehtävissä - Viiru kärsi jo nyt.
Saimme vielä viettää hetken Viirun kanssa.
Sen jälkeen Viiru sai rauhoittavan piikin sylissäni ja hetken päästä lopetuspiikin.
Lähtö oli rauhallinen.
Viiru metsästelee nyt siellä, missä sairauksia ja kipuja ei enää ole.
Ikävä on iso - ja tulee kestämään pitkään ennenkuin Viirun kuvia pystyn itkemättä katsomaan.
Ja jo nyt tiedän, että kun huomenna tulen töistä, tulee itku jo ovella, kun Viiru ei enää olekaan vastassa.
Kirjoitan tätä postausta yöllä, sillä uni ei nyt silmään tule.
Eikä näytä tulevan isännällekään.
Eikä tyttärelleni ja pojallenikaan, jotka omilla tahoillaan valvovat ja surevat.
Mutta tiedämme myös sen, että Viirulla on nyt kaikki hyvin.
Ja tiedämme senkin, että tulee vielä aika, kun voimme jo hymyillä ja muistella Viirun touhuille ja toilauksille.
Sitten joskus.
Hyvää matkaa, Viiru, huru-ukkoni!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
Olipa surullinen uutinen. Pitkäaikaisen lemmikin menetys on kova paikka. Ainoa lohtu, ettei Viiru joutunut kärsimään pidempään.
VastaaPoistaKiitos - ja kova paikka tämä on, mutta pääasia, ettei Viiru joutunut kärsimään enempää <3
PoistaVoi Viiru pieni ❤️ Kaunista matkaa hänelle. Joku on sanonut, että tärkeintä on, että on ollut. Yhteistä aikaa Viirun kanssa ei koskaan oteta teiltä pois. Toivottavasti se tuo teille lohtua, kun surun aalto aikanaan helpottaa. Halauksia ❤️
VastaaPoistaKiitos - uskon, että ajan kanssa pystyy jo muistelemaankin <3
PoistaVoi miten surullista! Otan osaa suruunne.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaItku tuli lukiessa. Otan osaa.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOtan osaa :'(
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoimia teille kaikille! Osanotto suruun!
VastaaPoistaKiitos <3
Poista♡ voimia teille!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKyyneleet silmissä luen tätä postausta. Tiedän niin hyvin miltä
VastaaPoistarakkaan lemmikin poismeno tuntuu. Meidän Kidi kun nukkui pois
vajaa kaksi vuotta sitten.
Suru on suuri ja sanaton. Voimia koko perheelle <3
Totta - suru on suuri <3
PoistaKiitos sanoistasi <3
Voimia suruun <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaTuolla ylempänä on kommentti: tärkeintä on, että on ollut. Ihanasti sanottu ja niin totta. Viirun muisto on edelleen ja surun jälkeen se vain kaunistuu. -päivi-
VastaaPoistaKyllä - ja Viiru elää edelleen muistoissa <3
PoistaVoimia teidän perheelle <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi ei :( Olen tosi pahoillani rakkaan perheenjäsenen poismenosta :(
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi surua :(
VastaaPoistaNiinpä - voi surua <3
PoistaOnneksi Viirun kivut ovat nyt poissa ja se saa levätä rauhassa. Voimia ja osanottoni suruunne ♡♡♡♡
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVain lemmikin omistaja tietää miltä tuntuu kun yksi on perheestä pois. Meidän Sulon edeltäjä on jo 4 vuotta ollut hyvien koirien taivaassa ja usein vien vieläkin kynttilän metsän reunassa olevalle haudalle. Nytkin siellä kynttilä pilkottaa.
VastaaPoistaLämmin osanotto koko perheelle.
Todellakin - koville ottaa <3 ja kiitos <3
PoistaVoi harmi.Viiru <3
VastaaPoistaKiitos <3
Poista<3 Voimia suruun, lemmikki on täysin perheenjäsen.
VastaaPoistaTodellakin on - ja kiitos <3
PoistaLämpimiä ajatuksia.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoimia hurjasti suureen suruun, olet ajatuksissani <3
VastaaPoistaAivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä.
Kiitos kertomuksesta - ja kiitos osanotosta <3
PoistaAivan ihana kertomus <3
Viirulle hyvää matkaa kissojen taivaaseen. Teillä on kauniit yhteiset muistot, joita ei kukaan sinulta vie. Halauksia ja voimia. Lemmikin poismeno tuntuu pahalta, mä niin tiedän.
VastaaPoistaPahalta tuntuu - ja kiitos <3
PoistaOlipa surullinen uutinen. Otan osaa.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaViirulle hyvää matkaa Sateenkaarisillalle. Halauksia ja voimia!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi surku. Rakkaan lemmikin menetys on ihan kamalaa! Viirua on vastassa monta mun lemmikkiä siellä jossakin.
VastaaPoistaKiitos <3 - ja todellakin, Viirulla on nyt monta leikkikaveria <3
PoistaVoimia suruun <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaSaman itse kokeneena tiedän miten se koskee. Voimia teille kaikille <3
VastaaPoistaKoskee todellakin - ja kiitos <3
PoistaTsemppiä sinne surun keskelle <3 <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaItku tuli minullekin silmään täällä työpaikalla, otan kovasti osaa! Viiru kulkee varmasti mukananne ihan aina, ja kuulet varmasti vielä monasti sen tepsuttelevan jossakin lähellä, vaikket häntä enää näekään.
VastaaPoistaVoimia ja iso halaus!
Kiitos - ja todellakin Viiru kulkee mukanamme <3
PoistaHyvää matkaa Viiru, voimia kotiväelle <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOtan osaa!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaHalaus <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaKirjoitin tämän koirani muistoksi vuonna 2011, mutta sopii se Viirullekin. Osanottoni <3
VastaaPoistaSateenkaarisillalle
sinne saatoin ystäväni
vihreämmille niityille
paremmille metsämaille
Hiljaa lähti ystäväni
ikiuneensa nukahti
jäljelle jäi tyhjä talo
ihmisten iso ikävä
Kiitos - niin kauniisti olet asian sanonut <3
PoistaVoih! Otan osaa suruunne♥ Viirun on nyt hyvä olla♥
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOsanotot! <3 Ihana Viiru, tulen ikuisesti muistamaan Viirusta ne harmaat asukuvat sinun kanssasi, ne olivat ihania ja jostain syystä syöpyivät mieleeni. <3
VastaaPoistaKiitos - ja Viiru osasi poseeramisen taidon <3
PoistaJa taaaas porataan, tälä kertaa Viirua. On se niin hirvittävän surullista, kun joutuu tekemään tämän viimeisen palvelun :( Kaunis viiru <3
VastaaPoistaOn - surullista on - ja kiitos <3
PoistaVoi… suloinen Viiru. Lämmin osanottoni suruunne.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLämmin osanottoni suruunne. Viikko sitten meille kävi samanlainen tapahtuma, rakkain koira piti lopettaa ilman ennakkovaroitusta. Suru on yhä valtava. Anna itsellesi aikaa, Sinulla on ihanat muistot, joihin palata.
VastaaPoistaLämmin halaus ja rutistus
Olet nyt reunalla pilven,
poissa kivusta, elämää täynnä
Kuljemme kuin kuunnellen,
on poissa jotain hyvää.
Sitä emme tavoita katsellen
ja tunnemme surua syvää.
Kiitos - ja osanottoni myös sinulle ja miehellesi <3
PoistaAikaa tähän tarvitaankin niinkuin hyvin tiedät sinäkin <3
Kiitos, kyllä aika tekee tehtävänsä, viisi rakasta koiraa juoksentelee sateenkaarisillalla <3.
Poista<3
PoistaOsanottoni. Lemmikin kuolema on aina kova paikka. Mun hauveli kuoli yli kaksi vuotta sitten ja yhä on ikävä.. :(
VastaaPoistaKiitos <3 ja itsekin uskon, että Viirua ikävöidään vielä pitkään <3
Poista<3 Et ole ikiunessa, et ole poissa,
VastaaPoistaolet tuhat tuulta puistikossa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet kehräys rakkaasi poskella
Voi Viiru, itkettää tämä postaus, sillä Osku tuossa vieressä kehräilee ja pelkään välillä tuota päivää. <3 Viirulle lempeää matkaa ja sinulle halauksia, että kestät sen. <3
Kiitos - ihana runo <3
PoistaIhana Osku <3
Surullista. Tiedän surun määrän, sillä omani nukutettiin sairauden takia 7.10. Suurinta rakkautta on päästää kärsivä lemmikki tuskistaan, mieluummin päivä liian aikaisin, kuin päivä liian myöhään.
VastaaPoistaKiitos - ja osanottoni myös sinulle <3
PoistaItku tuli tässä itselläkin. Viiru oli niin ihana ja hauska katti. Monesti tuli naurettua sen mouruamiselle siellä kyläillessä tai ihan puhelimen toisessa päässä. Mutta oli hänellä onneksi pitkä elämä rakastavassa perheessä. Syvimmät osanottoni täältä.
VastaaPoistaT: Ruija
Kiitos, Ruija - ja ehkä vielä joku päivä saamme taas nauraa kun Viirua yhdessä muistelemme <3
PoistaEn tiedä mitä sanoa. Itkettää itseäkin. Muistan tuon tunteen kun piti sanoa rakkaalle lemmikkille hyvöstit.
VastaaPoistaHalauksia teille kaikille. Jaksamista !♡
Kiitos <3 - eikä sanoja aina tarvita <3
PoistaViiru-pieni, kerkesi tulla tutuksi ja ilahdutti olemassaolollaan virtuaalisestikin.
VastaaPoistaVoimia teille! Nyt on Viiru turvassa ja terveenä tuolla taivaassa.
Kiitos <3 - Viiru ehti hurmata aika monta virtuaaliystävää <3
PoistaVoi kurjuus! Osanottoni :(
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaNo voi Viirua :( <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLämmin osanotto suruun ♥
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaRakkaan eläimen poismeno on kovin raskasta. Osanottoni suruusi.
VastaaPoistaKiitos <3 - raskasta on <3
PoistaSuuri suru, en löydä sanoja. Halauksin ja sydämellä voimia teille kaikille.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLämmin halaus ja voimia ♥ Nyt on kuitenkin Viirulla parempi olla.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi ei.. lämmin halaus! Onneksi loppu meni ilman kipuja.
VastaaPoistaKiitos - ja onneksi näin <3
PoistaOsanotto suureen suruunne <3 Rakas Viiru <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaItku tuli, kun aamulla Instasta surullisen uutisen luin. Itku tuli uudelleen, kun nyt luin tämän tekstin. Oma vastaava kokemus viiden vuoden takaa nousi niin elävästi mieleen, se tyhjyys ja epäuskokin. Joku jo täällä kirjoittikin, että siitä pitää osata olla kiitollinen, että on niin kovasti rakastanut, että ero näin sattuu. Niinhän se on - vaikka sattuukin. Viirulle valoisaa ja kivutonta oloa uusilla niityillä, ja Sinulle perheinesi lämmin virtuaalirutistus ja jaksamista tulevaan, muuttuneeseen eloon. T. Tupuna
VastaaPoistaKiitos <3 - ja todellakin sattuu ja elämä muuttuu, mutta päivääkään en antaisi pois <3
PoistaIso halaus ♥ ja osanotto suureen suruun ♥
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi Viiru. Jaksamista koko perheelle. Viirulla on nyt parempi olla.
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaNiin surullista;Viirusta oli tullut jo tuttu täällä blogissasi.Lemmikin poismeno on surulista ja jättää kaipuun;minäkin vieläkin usein ajattelen Otto.kissaani joka nukkui pois muutama vuosi sitten Helsingissä.
VastaaPoistaTsemppejä sinulle!
Kiitos <3 - ja Viiru ehti jättää tänne jälkensä <3
PoistaVoimia suureen suruusi. Viiru metsästelee nyt autuaammilla metsästysmailla ja ilman kipuja. Itkettää täällä oma Tyyne-kissa vieressä <3
VastaaPoistaKiitos <3 - ja halauksia Tyynelle <3
PoistaVoi Viirua.. olen todella pahoillani Lady.. <3 <3 Oman kissan menettäminen on todella tuskallista..Tiedän sen kokemuksesta. Halaus.
VastaaPoistaKiitos <3 - ja tuskallista on niinkuin tiedät <3
PoistaLämmin osanotto täältä <3 Perheenjäsenen menettäminen on aina yhtä raskasta:(
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaEn pystynyt itkemättä tätä lukemaan. Rakkaan lemmikin poismeno on aina yhtä tuskallista. Viirulle hyvää matkaa sateenkaarisillalle ja teille voimia suureen suruunne ja ikävään ♥
VastaaPoistaKiitos - ja kyllä tuntuu tuskalliselta - ja tyhjältä koti <3
PoistaLämmin osanotto täältä meiltäkin <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaVoi, otan osaa <3 Rakkann lemmikin pois meno on niin ikävää, voimia teille!
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLämmin osanotto. Kyllä tässä kyyneleet valuu silmistä. <3
VastaaPoistaKiitos - ja kyllä niitä kyyneleitä täälläkin vaan tuntuu riittävän <3
PoistaLämmin osanotto <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaOtan osaa ♥
VastaaPoistaItku tuli täälläkin... Voimia Lady teille kaikille ♥
Kiitos - kyllä ottaa koville <3
PoistaLämmin osanotto ja Voimia teille kaikille <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLämmin osanotto . Itku ihan tuli kun nousi muistot pintaan miten joitakin vuosia sitten jouduin saattelemaan viimeiselle matkalle oman 18 vuotta ilonamme olleen kissan. Monen viikon ajan töistä tullessa katse etsi kissaa vaikka tiesi ettei kukaan vastaan tule. Nyt on uudet kissat, Maisa ja Helmi, tassuttelemassa täällä kodissamme.
VastaaPoistaKiitos - kyllä tästä kestää pitkään totutella <3
PoistaItsellekin tuli tippa linssiin tätä lukiessa <3
VastaaPoistaKiitos - meitä itkijöitä näyttää olevan aika monta <3
PoistaVoi Viirua! <3 Jos olen rehellinen, en pystynyt kokonaan lukemaan tätä postausta. Välillä tulee itku pelkästään siitä, kun ajattelen, että joudun joskus luopumaan meidän lemmikistämme.
VastaaPoistaEi oikein löydy lohdutuksen sanaa sinulle, luopuminen on niin kamalaa <3
Kiitos - ja en minäkään pysty vielä kaikkia noita kommentteja lukemaan kokonaan - itku tulee vieläkin herkästi <3
PoistaOtan osaa <3.
VastaaPoistaViirulla on nyt varmasti hyvä olla.
Kiitos - ja kyllä, Viirulla on nyt hyvä olla <3
PoistaPahoillani... <3
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaLuin Viirusta vasta nyt. Hyvää matkaa Viirulle sateenkaarisillalle ja voimia suureen suruun!
VastaaPoistaÄlä turhaan kauhistele eron hetkiä.
Hyvästit ovat tarpeen,
jotta sinä ja ystäväsi voitte kohdata uudestaan.
Ja jälleennäkeminen
joko hetkien tai elinaikojen jälkeen
toteutuu vuorenvarmasti niille, jotka ovat ystäviä.
Richard Bach
Tämä ei varmasti surua poista, mutta ehkä nämä sanat vähän lohduttavat...
Kiitos, Sari <3
PoistaLämmin halaus<3
VastaaPoistaIkävä varmasti jää, ja sydämeen pieni arpi...
Kiitos - ikävä on kova ja sydämessä vielä haava - arpi tulee sitten aikanaan <3
PoistaOsanottoni Viirun poismenon johdosta.Ihan tuli tippa silmään,kun kattelin tuota Viirun kuvaa.Tosi surullista.
VastaaPoistaKiitos - surullista tämä on mutta Viirulla on nyt hyvä olla <3
PoistaKyyneleet nousevat silmiin tätä lukiessani. Toukokuun lopulla meidän Alli -neito 18v. lähti autuaammille metsästysmaille. Ikävä edelleen. Lohtuhalaus! Tuija
VastaaPoistaLohtuhalaus myös sinne - ikävä on täälläkin koko ajan <3
Poista