Elämä on varjoa ja valoa...

Edellisestä postauksestani on jo tovi vierähtänyt ja siihen on syynsä - eikä syy ole tällä kertaa hitaan bloggaamisen periaate.

Lomani olisi pitänyt alkaa tänään ja alkuperäisten suunnitelmien mukaan olisimme huomenna matkanneet kohti Pohjois-Karjalan mökkiä. Toisin kävi. Aloitin lomani jo viime viikolla keskiviikkona ja rakkaat maisemat ja polut jäävät nyt katsastamatta.

Olen Hollolassa hoitamassa ja auttamassa äitiäni, joka yrittää toipua operaatiosta, joka ei mennyt niin kuin piti. Toipua siihen kuntoon, että uusintatoimenpide voidaan kuun lopulla tehdä.

Äitini pääsi sairaalasta kotiin keräämään voimia viime viikon keskiviikkona ja sitä ennen olimme ehtineet kokea niin pelkoa kuin varovaista toiveikkuuttakin. Tämä on kahden viikon sisällä kolmas kerta, kun tänne Hollolaan saavuin - ja tällä kertaa viivyn täällä pitempään kuin aiemmilla kerroilla.

Elämä on varjoa ja valoa. Ja nämä molemmat ovat meidän perheellemme viimeisten viikkojen aikana taas kerran muistuttaneet siitä, mikä on elämässä tärkeintä.

Elää tässä hetkessä, elää täysillä - ja elää rakkaintensa rinnalla. Hyvässä ja pahassa, ilossa ja tuskassa. Valossa ja varjossa.

Elää ja rakastaa. Ja muistaa olla kiitollinen jokaisesta hetkestä, jotka yhdessä läheistemme kanssa saamme viettää. Meillä on vain tämä hetki - huomisesta emme tiedä.

Viimeisin muistutus tuli eilen, kun saimme tiedon, että äidin sisar oli edellisenä yönä nukkunut pois. Tätini tila oli jo pitkään ollut vakava ja uutinen ei yllätyksenä tullut, mutta eihän suru-uutisiin kukaan koskaan valmis ole - sitä toivoa elätellään viimeiseen saakka.

Minä pysyttelen nyt täällä äidin luona. Ja olen kiitollinen jokaisesta hetkestä. 

Olen myös kiitollinen kaikista edelliseen postaukseeni tulleista kannustavista kommenteistanne ja äitikin varmasti ne jossain vaiheessa lukee. Sillä sen verran valoa uskallan nähdä, että toipuminen edistyy ja että se uusi operaatio kuun lopulla onnistuu - ja surffimummi palailee vielä linjoille.

Sitä, milloin itse taas palailen linjoille, en osaa ennustaa. Se voi olla tänään - tai vasta ensi kuussa. Elämä on nyt muualla kuin blogeissa tai SoMessa - en ole ehtinyt enkä jaksanut lukea muiden blogeja, en kommentoida - ja muitakin Some-kanavia olen vain vilkuillut.  

Tärkeimmät asiat ensin. 

Näillä Hollolassa otetuilla kuvilla toivottelen 

Valoisia kesäpäiviä kaikille - pitäkää huolta toisistanne!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Hyvää matkaa, Viiru - R.I.P. 12.10.15

Enpä eilen töistä kotiin tullessa olisi uskonut, että nyt tämän postauksen joudun kirjoittamaan.

Te kaikki blogiani pitempään seuranneet olette myös saaneet nähdä ja lukea vilauksia Viiru-kissamme vaiheista.

Ja moni teistä on aika ajoin Viirun kuulumisia kysellyt.

Siitä, mitä Viiru minulle ja perheellemme on merkinnyt, olen kirjoittanut esim. tässä postauksessani

ja Viirun sairastumisesta viime keväänä kerroin täällä.

Tämä on viimeinen postaus, jossa Viiru enää mukana on.

Ja tässä viimeinen kuva Viirusta, jonka blogissani näytän.

Sillä eilen illalla Viirun tila yhtäkkiä romahti ja veimme hänet kymmenen maissa eläinlääkärille,

joka totesi, että mitään ei voida enää tehdä ja että pahempaa olisi tulossa, 

jos Viirun vielä kotiin toisimme.

Viirun näkö oli viimeisen parin kuukauden aikana heikentynyt todella paljon, mutta vielä eilen,

kun tulin kotiin töistä, hän tuli minua vastaan ja aloitti normaalin komentelunsa.

Otimme yhdessä myös pienet torkut ja kun isäntä tuli töistä, komensi Viiru hänet vielä ulos.

Tuolla takapihamme alapuolella olevalla pellolla isäntä ja Viiru vielä yhdessä kävivät tarkistamassa tutut paikat.

Pellolta Viiru tuli sisään ja nukahti. Nukkumasta hänet nostin illalla syliini ja annoin iltalääkkeet.

Ja Viiru livahti saman tien lattialle - niinkuin aina ennenkin lääkkeiden annon jälkeen sille tuli kiire.

Mutta jotain oli muuttunut muutamassa tunnissa - Viiru käveli päin seiniä, pöydänjalkoja ja ovia.

Se oli selvästi itsekin hätääntynyt.

Hetken katselimme sen touhuja isännän kanssa ja soitimme eläinlääkäripäivystykseen

 - Viirun omalle eläinlääkäriasemalle, josta kehotettiin tulemaan heti tarkistukselle.

Pääsimme saman tien sisälle ja tarkistuksen jälkeen tuli sitten tuomio.

Viirun sydän ja muut vaivat olivat tehneet tehtävänsä ja Viiru oli täyssokea. Sydän löi miten sattui.

Ja seuraava vaihe olisi ilmeisesti ollut halvaantuminen - joka paitsi on kissalle ikävä niin erittäin kivulloinen.

Lisäksi Viirua ei olisi enää voinut jättää ollenkaan yksin - se olisi voinut sokeana liikkuessaan satuttaa itsensä.

Ja mitään ei ollut tehtävissä - Viiru kärsi jo nyt.

Saimme vielä viettää hetken Viirun kanssa.

Sen jälkeen Viiru sai rauhoittavan piikin sylissäni ja hetken päästä lopetuspiikin.

Lähtö oli rauhallinen.

Viiru metsästelee nyt siellä, missä sairauksia ja kipuja ei enää ole.

Ikävä on iso - ja tulee kestämään pitkään ennenkuin Viirun kuvia pystyn itkemättä katsomaan.

Ja jo nyt tiedän, että kun huomenna tulen töistä, tulee itku jo ovella, kun Viiru ei enää olekaan vastassa.

Kirjoitan tätä postausta yöllä, sillä uni ei nyt silmään tule.

Eikä näytä tulevan isännällekään.

Eikä tyttärelleni ja pojallenikaan, jotka omilla tahoillaan valvovat ja surevat.

Mutta tiedämme myös sen, että Viirulla on nyt kaikki hyvin.

Ja tiedämme senkin, että tulee vielä aika, kun voimme jo hymyillä ja muistella Viirun touhuille ja toilauksille.

Sitten joskus.

Hyvää matkaa, Viiru, huru-ukkoni!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

  Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.