Enpä eilen töistä kotiin tullessa olisi uskonut, että nyt tämän postauksen joudun kirjoittamaan.
Te kaikki blogiani pitempään seuranneet olette myös saaneet nähdä ja lukea vilauksia Viiru-kissamme vaiheista.
Ja moni teistä on aika ajoin Viirun kuulumisia kysellyt.
Siitä, mitä Viiru minulle ja perheellemme on merkinnyt, olen kirjoittanut esim. tässä postauksessani
ja Viirun sairastumisesta viime keväänä kerroin täällä.
Tämä on viimeinen postaus, jossa Viiru enää mukana on.
Ja tässä viimeinen kuva Viirusta, jonka blogissani näytän.
Sillä eilen illalla Viirun tila yhtäkkiä romahti ja veimme hänet kymmenen maissa eläinlääkärille,
joka totesi, että mitään ei voida enää tehdä ja että pahempaa olisi tulossa,
jos Viirun vielä kotiin toisimme.
Viirun näkö oli viimeisen parin kuukauden aikana heikentynyt todella paljon, mutta vielä eilen,
kun tulin kotiin töistä, hän tuli minua vastaan ja aloitti normaalin komentelunsa.
Otimme yhdessä myös pienet torkut ja kun isäntä tuli töistä, komensi Viiru hänet vielä ulos.
Tuolla takapihamme alapuolella olevalla pellolla isäntä ja Viiru vielä yhdessä kävivät tarkistamassa tutut paikat.
Pellolta Viiru tuli sisään ja nukahti. Nukkumasta hänet nostin illalla syliini ja annoin iltalääkkeet.
Ja Viiru livahti saman tien lattialle - niinkuin aina ennenkin lääkkeiden annon jälkeen sille tuli kiire.
Mutta jotain oli muuttunut muutamassa tunnissa - Viiru käveli päin seiniä, pöydänjalkoja ja ovia.
Se oli selvästi itsekin hätääntynyt.
Hetken katselimme sen touhuja isännän kanssa ja soitimme eläinlääkäripäivystykseen
- Viirun omalle eläinlääkäriasemalle, josta kehotettiin tulemaan heti tarkistukselle.
Pääsimme saman tien sisälle ja tarkistuksen jälkeen tuli sitten tuomio.
Viirun sydän ja muut vaivat olivat tehneet tehtävänsä ja Viiru oli täyssokea. Sydän löi miten sattui.
Ja seuraava vaihe olisi ilmeisesti ollut halvaantuminen - joka paitsi on kissalle ikävä niin erittäin kivulloinen.
Lisäksi Viirua ei olisi enää voinut jättää ollenkaan yksin - se olisi voinut sokeana liikkuessaan satuttaa itsensä.
Ja mitään ei ollut tehtävissä - Viiru kärsi jo nyt.
Saimme vielä viettää hetken Viirun kanssa.
Sen jälkeen Viiru sai rauhoittavan piikin sylissäni ja hetken päästä lopetuspiikin.
Lähtö oli rauhallinen.
Viiru metsästelee nyt siellä, missä sairauksia ja kipuja ei enää ole.
Ikävä on iso - ja tulee kestämään pitkään ennenkuin Viirun kuvia pystyn itkemättä katsomaan.
Ja jo nyt tiedän, että kun huomenna tulen töistä, tulee itku jo ovella, kun Viiru ei enää olekaan vastassa.
Kirjoitan tätä postausta yöllä, sillä uni ei nyt silmään tule.
Eikä näytä tulevan isännällekään.
Eikä tyttärelleni ja pojallenikaan, jotka omilla tahoillaan valvovat ja surevat.
Mutta tiedämme myös sen, että Viirulla on nyt kaikki hyvin.
Ja tiedämme senkin, että tulee vielä aika, kun voimme jo hymyillä ja muistella Viirun touhuille ja toilauksille.
Sitten joskus.
Hyvää matkaa, Viiru, huru-ukkoni!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.