sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ajatuksia Ystävänpäivänä 2016

Usein sanotaan, että kovina aikoina ystävyys koetellaan
 - itse ajattelen, että ystävät pysyvät yhdessä, satoi tai paistoi.

Viime kuukausina, kun minun elämässäni sitä sadettakin on ihan riittämiin ollut, 
olen saanut iloita ystävien ja kavereiden tuesta ja kannustuksesta.

Myös blogiystävien. 
Sillä tämän blogini kautta olen saanut tutustua moniin upeisiin naisiin,
joista osasta on tullut  ystäviä ihan oikeaankin elämään.

Osan olen tavannut kasvokkain - mutta en kaikkia.
Siellä ruudun takana on monta sellaista ystävää, joita en ole koskaan tavannut, 
mutta joiden kanssa olen vaihtanut ajatuksen jos toisenkin, 
käynyt kirjeenvaihtoa sähköpostitse, yksityisviestein tai kommentein.
Ystävyyden syntyyn ei aina tarvita näkyviä kasvoja - sielunsisaria löytyy myös sanojen takaa.

ystävänpäivänkortti

Olen saanut huomata, että vaikka itse en olekaan pystynyt muiden blogeissa vierailemaan,
te blogiystäväni - niin bloggaavat kuin te, jotka vierailette täällä vain lukemassa, ette ole minua unohtaneet.

Tosi ystäviä ovat he, jotka muistavat sinua silloinkin, kun et ole parhaimmillasi.

Sanotaan, että enkelit lähetetään usein luoksemme ystävinä.
Ja te olette olleet minulle enkeleitä näinä aikoina.

Ystävät tekevät hyvistä päivistä vieläkin parempia ja huonoista ajoista helpompia kestää.
Teidän kanssanne ovat nämäkin päivät tuntuneet keveämmiltä.

Paras lahja, jonka voimme toiselle antaa, on istua hiljaa vierellä, kun toiseen sattuu.

Kiitos teille kaikille, jotka olette kulkeneet yhdessä tätä matkaa, olette istuneet hiljaa vierellä,
lähettäneet kauniita ajatuksia ja kannustaneet - sekä iloinneet yhdessä kanssani toivonpilkahduksista.

Totta on: beautiful minds inspire others!

Hyvää Ystävänpäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 


SHARE:

75 kommenttia

  1. Aivan ihanaa ystävänpäivää rakas ystäväni ♡

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, tosi ystävä kulkee matkassa mukana satoi tai paistoi. Sinä olet juuri sellainen. <3 Sydämellistä ystävänpäisään isojen halausten kera. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiia ystäväiseni - sinulle myös haleja sylintäydeltä <3

      Poista
  3. Kiitos viisaista ajatuksista ja sanoista blogissasi. Hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi ja hyvää ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  4. Ihanaa ystävänpäivän iltaa sinulle<3

    VastaaPoista
  5. Hyvää ystävänpäivän iltaa! Lämmöllä!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kirjoitus Lady of the Mess. Vaikkemme ole tavanneet oikeasti niin tunnut silti niin tutulta:)Hyvää ystävänpäivän iltaa sinulle:)

    VastaaPoista
  7. Kauniisti kirjoitit ystävyydestä <3 oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
  8. Tosi kaunis kirjoitus ystävyydestä Lady.Joka päivä on ystävän päivä.Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula - ja totta: joka päivä on ystävänpäivä! Oikein hyvää viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  9. Hyvää ystävänpäivää sinulle Lady of The Mess♥

    VastaaPoista
  10. Kiitos <3. Ystävyys on aarre. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  11. Eihän me sinua unohdeta. Sinä olet mielessä usein, vaikka en edes olisi blogissakaan.

    VastaaPoista
  12. Kaunis postaus ♥ Hyvää ystävänpäivää, Lady!

    VastaaPoista
  13. Kauniita sanoja , ihania ajatuksia ❤️
    Ihanaa ystävänpäivää , -iltaa siis jo :)

    VastaaPoista
  14. Niin kauniisti kirjoitat.
    Hyvää Ystävänpäivän iltaa Lady <3

    VastaaPoista
  15. Voi Lady, niin viisaita sanoja! Sinä tämän taidat. Upeaa ystävänpäivää! Kiitos, että olet olemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina, kauniista sanoistasi - ja ihanaa, ystävänpäivän iltaa sinulle <3

      Poista
  16. Niin hienosti kirjoitettu, tuota juuri on todellinen ystävyys, oikein ihanaa ystävänpäivän iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anu - ja hyvää ystävänpäivän iltaa myös sinulle <3

      Poista
  17. Ihanaa ystävänpäivää Lady! <3

    VastaaPoista
  18. Kiss ja puss Lady! Oli ihana nähdä eilen, vaikkakin vähän hässäkkää oli :) Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sanna, ihana ilopilleri - ja oli kiva nähdä eikä hässäkästä väliä, kun hyvin kävi;) Hyvää ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  19. Ihanaa ystävänpäivää <3
    Et tiedäkään miten usein olet ollut mielessä viime päivinä. Taisin aiemmin mainitakin sulle kärsineeni jokunen vuosi sitten kasvohermon tulehduksesta joka parani hitaasti... No, nyt kai kärsin siitä taas. Nyt jännätään halvautuuko kokonaan vai lähteekö paranemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiia - toivottavasti alkaa paranemaan - ei tätä kenellekään toivoisi - eikä ainakaan toista kertaa <3
      Ihanaa ystävänpäivää sinulle - ja täällä ollaan kädet ristissä <3

      Poista
  20. Hyvää ystävänpäivän iltaa<3
    Itsekin sain blogini myötä lohdutusta ja voimaa ,kun kaikki oli vaikeaa ja elämältä putosi pohja poikani vammautumisen myötä.
    Ihan vieraat ihmiset ovat tulleet kuin ystäviksi, vaikka en ole heitä koskaan tavannutkaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja olen ollut yllättynyt, miten paljon blogi on tuonut iloa ja lohtua näinäkin päivinä - ja miten monta ystävää, myös heitä, joita en ole koskaan tavannut, tämä harrastus on mukanaan tuonut. Ihanaa, että sinäkin olet kokenut samaa <3

      Poista
  21. ISO ja lämmin ystävänpäivähalaus Arja ja kiitos ystävyydestäsi ♥ Olet ollut kovasti ajatuksissani, vaikka en ole selvinnytkään tänne kommentoimaan.

    VastaaPoista
  22. Ihanaa ystävänpäivää myös sinulle! <3

    VastaaPoista
  23. Oikein hyvää ystävänpäivää ja ihan koko vuotta <3 Ja lisää toivonpilkahduksia ja etenevää toipumista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna - ja hyvää ystävänpäivää myös sinulle <3

      Poista
  24. Näin illan kääntyessä jo pian yön puolelle lennätän vielä lämpimän ajatuksen ja halauksen luoksesi. Ihanaa, kun olet.
    Tiedoksi myös, messuliput tuottivat suurta iloa!

    Valoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - lämmin ajatus ja halaus kelpaavat koska tahansa <3
      Ja kiva kuulla, että lipuista oli iloa:)
      Hyvää uutta viikkoa myös sinulle, tulisieluinen Hannah <3

      Poista
  25. Ystävänpäivä on tämäkin päivä <3! Iso halaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin - halaus - ja iso sellainen - myös sinulle <3

      Poista
  26. Minäkin meinasin kirjoittaa samaan kuin Rouva Sana tuossa edellä, ystävänpäivä on joka päivä.

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - joka päivä :)
      Kiitos - hyvää uutta viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  27. Kauniita ajatuksia, jotka puit sanoiksi. Juuri noin minäkin ajattelen: bloggauksen kautta on löytynyt monia upeita sielunsiskoja ja -veljiä. Teistä on tullut tuttuja, vaikka ei kasvotusten olla tavattukaan.
    Ihanaa alkanutta viikkoa SINULLE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - moni tuntuu niin tutulta, että tuntuu kuin oltaisiin tunnettu jo vuosia:)
      Kiitos, Piipe - ihanaa uutta viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  28. Ystävänpäivä on joka päivä! Mukavaa päivää! :)

    "Ei kaivata lausetta monta,
    ei tarvitse selittää.
    Kun viestiä sanatonta
    jo ystävä ymmärtää.

    Ei ystävyys suuria vaadi
    vain ikkunan avoimen,
    ei suunnitelmia laadi,
    vaan odottaa kuunnellen.

    Se mikä on aitoa meissä,
    se ainoa voimaan jää,
    ja hauraissa, särkyneissä
    on ystävyys väkevää."

    -Anna-Mari Kaskinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Vilma - tuo Anna-Mari Kaskisen runo osuu juuri ytimeen - niin kuin Anna-Mari usein tapaa tehdä <3
      Hyvää uutta viikkoa sinulle <3

      Poista
  29. Mitä tähän muuta voi sanoa, kuin ♥♥♥. Hyvää alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  30. Oikein hyvää ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinulle myös tänäänkin, sillä niin kuin tuossa yllä on moni todennut: joka päivä on ystävän päivä <3

      Poista
  31. Kiitos kauniista sanoistasi. Samat on aatokset. Aina tätä nettimaailmaa parjataan, mutta kyllä virtuaalinenkin ystävyys voi antaa paljon, ja voihan se muuksikin muuttua, jos olosuhteet ovat suotuisat. Pidetään toisistamme huolta! Minäkin kovasti toivon, että saan joskus nähdä Sinut livenä, ja varmaan se toteutuukin, samoilla kulmilla kun liikutaan :) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän me vielä livenä nähdä - ja mieluummin ennemmin kuin myöhemmin:)
      Kiitos - hyvää viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  32. Hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen! Hädässä ystävä tunnetaan, se on tullut todettua. Ystäviltäni olen saanut monenlaista tukea ja apua sairastellessani. Nyt on minun vuoroni auttaa paria heistä. Teen sen mielelläni. Aina ystävyys ei tarvitse aikaa ja paikkaa, silloin virtuaalinen ystävyys nousee arvoon arvaamattomaan. Onneksi ihmisiin voi tutustua ja yhteyttä pitää näin sähköisesti myös. Minulle se on hyvin tärkeää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja ystävänpäivä todellakin on joka päivä, joten toivotukset passaavat aina:)

      Poista
  33. Niin kauniisti ja lämpimästi kirjoitettu. Kiitos Lady!
    Lähetän lämpimiä ajatuksia sinulle!
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - hyvää loppuviikkoa myös sinulle - ja taatusti lämpimiä ajatuksia <3

      Poista
  34. Ensinnäkin, olipa kauniisti kirjoitettu! Olipa mulla onnea, kun juuri nyt päätin käväistä täällä, että pääsin lukemaan tuon. (Mä kun en aikapäiviin ole vieraillut kenenkään blogissa, ei ennätä.)
    Mutta toisaalta myös surettaa, kun rivien välistä voi lukea että jotain ikävää tai murheellista on meneillään. Toivottavasti kaikki kääntyy lopulta parhain päin! Myöhästynyttä ystävänpäivää vielä toivotan ja kaikkea hyvää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun piipahdit pitkästä aikaa:)
      Kiitos toivotuksista - ja tuo ikävä asia on toispuoleinen kasvohalvaus, jonka sain ennen vuoden vaihdetta riesakseni, mutta pieniä toipumisen merkkejä on jo ilmassa:)
      Hyvää ystävänpäivää ja iloa elämään myös sinulle <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig