perjantai 3. marraskuuta 2017

Syksyn ja talven muotia - trendikatsaus Osaava Nainen 2017 -messuilta

Viime viikonlopun Osaava Nainen -messut tarjosivat sen, minkä lupasivatkin: virtaa ja energiaa pimenevään syksyyn. Tapahtumassa oli lähes 200 näytteilleasettajaa ja vierailijoita 3 päivän aikana noin 7000.

Itse kävin messuilla *blogiyhteistyön merkeissä lauantaina ja vaikka minulla oli valmiit tärpit siihen, mitä halusin nähdä ja kuulla, niin eihän yksi päivä taaskaan kaikkeen suunniteltuun riittänyt. Mutta sen verran ehdin kuitenkin, että sitä kaivattua piristystä tuli roppakaupalla.

Samaan aikaan messujen kanssa Turun Messukeskuksessa oli myös Terve Olo -tapahtuma ja sen annista on tulossa ihan oma postauksensa - nyt keskityn vain messujen antamiin vinkkeihin syksyn ja talven muodista ja trendeistä.

bloggaajan muuttumisleikki Osaava Nainen -messuilla

Lauantai valikoitui messupäiväksi sen tähden, että silloin ohjelmassa oli Bloggaajien muuttumisleikki ja tuohon leikkiin oli päässyt mukaan muuttumaan myös bloggaajakolleegani Åblogeista, Kukkurakoti -blogin upea Jenni.  Toinen mukaan valittu bloggaaja oli Healthy Style of Living -blogin Susanna, ja hänen tyylimuutoksestaan en onnistunut saamaan yhtään julkaisukelpoista kuvaa, mutta hänen blogistaan sitä voi käydä ihailemassa.

Change Your Style” muotiseikkailussa bloggaajat loistivat tähtinä. 4Stylen Saija Palin ja Sari Salo olivat stailanneet bloggaajille uuden syystyylin Sokos Wiklundin ja Television Lifestyle Storen  tuotteilla, sekä optikkoliike Turun Silmänilon näyttävillä kehyksillä. Lisäksi Sydämen Pohjasta -kampaamon kauneudenhoidon ammattilaiset olivat loihtineet bloggaajille uuden upean hiustyylin sekä meikin.

bloggaaja muuttumisleikissä Osaava Nainen -messuilla

Molemmat leikkiin osallistujat oli stailattu sekä vapaa-aikaan että juhlaan ja kyllä kumpainenkin säteili lavalla. Jennin uusi, pirtsakka tyyli ihastutti ja muutos oli sen verran iso, että Jennin oma äitikään ei ollut messukeskuksen käytävillä vastaantullessaan ollut heti tytärtään tunnistanut!

Kun katselin tätä muutosta, hiipi kyllä mieleen ajatus, että vieläköhän sitä pitäisi vanhoilla päivillään itsekin repäistä ja antaa ammattilaisten tehdä taikojaan;) 

Muotiseikkailun jälkeen suuntasin muutaman mutkan kautta auditorioon, missä oli alkamassa messujen muotinäytös. Syksyn ja talven upea arki- ja juhla-muoti esittäytyivät Fashion Teamin/ Marjo Sjöroosin toteuttamissa näytöksessä,  jonka juonsi muotitoimittaja Sami Sykkö.

Ja kuten viimekin vuonna, taas kerran ihastelin malleja, jotka hymyilivat, nauroivat ja ilakoivat lavalla! Näissä Fashion Teamin näytöksissä ei synkistellä vaan yleisöön otetaan kontaktia! 

Minua ilahdutti myös se, että lavalla asteli monta upeaa aikuista naista! Ja aikuisen naisen vaatteissa!

Ja ne trendit - niitä tuleekin sitten aikamoinen kuvakavalkaadi - olkaapa hyvät:

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Ihanat Marilyn -vaatekaupan takit. Punainen  väri!

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Leopardinkuosit, eläinkuosit yleensäkin. Ja mustavalkoinen aina. Punaiset laukut Eliisa Marjaanalta.

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Vaaleat sävyt housuissa ja laukuissa myös syksyllä ja talvella. 

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Ruskean sävyt PyPiasin kotimaisissa vaatteissa. Oversize -neuleet ja pellavatunnikat.

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Turkoosi tyllihame Muotikuulta, jonka valikoimiin tyllihameet ovat kuuluneet jo ennen kuin niistä tuli hitti. Myös tuo musta bleiseri metallinappeineen on Muotikuun klassikkomallistoa.

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Keinoturkikset - tässä ruskean sävyissä.

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Luonnonkuidut, pellava merinovilla. Ekologisuus. Nämä niinmun designin ajattomat ja klassiset vaatteet ovat jo tovin olleet minun toivelistallani. Aivan ihania!

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Janina F:n malliston vaatteet on suunniteltu suomalaisen naisen vartalolle. Ja löytyvät Citymarketista.

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Nämä muodikkaat asukokonaisuudet voi poimia Prismasta. 

Citymarketista ja Prismastahan suomalaiset juuri ilmestyneen Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n teettämän tutkimuksen mukaan vaatteensa hankkivat - ja niin teen aika usein itsekin;)

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Mitäpä olisi suomalainen muotinäytös ilman Jukka Rintalan vaatteita? Upeat iltapuvut ja takit valloittivat nytkin. Dramaattista mustaa, punaista ja pinkkiä. Metallin sävyjä.

Mutta tällä kertaa se minulle kaunein iltapuku ei ollutkaan Rintalan suunnittelama.

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Vaan tämä Muotikuun ihanuus, jossa oli brodeerausta, kukkia ja sinistä - niitä syksyn trendejä. Niin upeassa muodossa, että jos minä sen Linnan kutsun nyt saisin, marssisin Muotikuuhun ja tilaisin tämän puvun;)

Osaava Nainen 2017 -messujen muotinäytös

Kuvissa saitte vain pienen kattauksen trendejä, mutta tässä vielä luettelona:

Punainen, pinkki, vihreä, smaragdi, turkoosi, sininen, beige, konjakki, ruskea, metallit (erityisesti hopea).
Brodeeraus, kukkakuosit, keveys, vaaleus, oversize, keinoturkis, leveät lahkeet ja tolppakorot.
Ja tottakai: eläinkuosit ja mustavalkoisuus!

Löysitkö sinä suosikkiasi näistä trendeistä? Väreistä tai kuoseista?
Minä löysin. Punainen takki tai laukku. Tai molemmat;)

Kuten tuolla alussa jo kirjoitinkin, palaan messuille vielä toisessa postauksessa Terveen Olon metsästyksen merkeissä. Jossain vaiheessa - kunhan joudan;)

* blogiyhteistyö Turun Messukeskuksen kanssa

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 


SHARE:

28 kommenttia

  1. Upeita luomuksia ja tyylikkäitä kokonaisuuksia:)
    Minä olen innostunut leopardikuoseista nykyisin, vaikken olisi voinut kuvitellakaan pistäväni päälle mitään sellaista vielä jokunen vuosi sitten;) :)
    Kivaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin - ja suurin osa sellaisia, joita itsekin voisin käyttää! Leopardinkuosi on niitä kuoseja, joita minun vaatekaapistani ei juurikaan löydy - paitsi huiveissa;) Uskon kuitenkin, että sinulle se sopii hienosti ja ihailen kuosia muiden päällä - itse vain en osaa sitä käyttää.
      Kiitos, kivaa viikonloppua myös sinulle, Sari <3

      Poista
  2. Kiitos, oli kivä nähdä muotikatsaus!

    VastaaPoista
  3. Luonnonläheiset värit vetävät minua puoleensa.
    Mukavat messut olleet.
    Kivaa perjantaita ja tulevaa viikonloppua sinulle Lady ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonläheiset värit ovat minunkin mieleeni - etenkin, jos niissä on ripaus harmaata. Mutta punaista tarvitsen voimaväriksi ja punaiset, maltillisella korolla varustetut korkkarit ovat olleet ostoslistallani pitkään; sopivia en ole vielä löytänyt - siis sellaisia, joilla voisin myös kävellä;)
      Kiitos - mukavaa viikonloppua myös sinulle, Outi <3

      Poista
  4. Upeita vaatteita ja kyllä vaan vaatteetkin on taidetta. <3 Jännä miten ei niin nuo vaatteet enää kiinnosta, vaan ovat välttämätön paha. Voi toki johtua siitä, ettei oma kroppa ole enää taidetta. ;)


    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - vaatteetkin ovat parhaimmillaan taidetta! Minua kyllä vaatteet kiinnostavat, mutta ennen kuin uusia ostetaan, on vanhoja karsittava rankalla kädellä;)
      Voi Tiia, naiden kroppa on aina taidetta: ihanaa, yksilöllistä ja alati muuttuvaa!
      Kiitos - ihanaa viikonloppua myös sinulle, Tiia <3

      Poista
  5. Kiitos ihanasta muotikatsauksesta. On todella kauniita ja myös käytännöllisiä vaatteita. Kauniita värejä. Hyvää viikonlopun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo vaatteet ovat kauniita ja suurin osa myös sellaisia, joita aikuinenkin nainen voi käyttää. Ja värit ovat upeita - kuvakavalkaadista jäi uupumaan monta upeutta!
      Hyvää viikonloppua myös sinulle, Anneli <3

      Poista
  6. Kaikenlaista messua ja tapahtumaa nyt riittää. Mukaan tekisi mieli lähteä moneenkin, mutta se aika -tai oikeastaan sen puute. Ilman muuta lähdet muuttumaan, jos siltä tuntuu :) Sanoo hän, joka ei ikinäkoskaan lähtisi mihinkään, jossa saattaisi tipahtaa hiuksista enemmän kuin se kampaajalle luvan kanssa sallittu 3 senttiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin - messuja riittää, mutta itse olen omaan kalenteriini yrittänyt mahduttaa vain ne muutamat, jotka oikeasti kiinnostavat. Ja tuo muutosleikki kyllä kiinnostaa, mutta tuskinpa lähden siihen mukaan - joka kerta, kun muutosta omaan tyyliini olen yrittänyt saada aikaiseksi, on paluu vanhaan tapahtunut nopeammin kuin pikaisesti;)

      Poista
  7. Tyylimuutokseen voisin minäkin osallistua. Lapset joskus valittaa kun en pukeudu niin ikäisteni heidän mielestään kuuluu :) Olisikin hauska nähdä ylläni kynähametta ja kauluspaitaa tms.
    Nuo punaiset takit näyttää kyllä hyviltä!
    Kivaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina välillä tulee mietittyä, että pitäisikö sitä pukeutumistaan jo hieman aikuistaa, mutta miksi? En pukeudu kuin teini mutta jakkupuku alkaa jo olla kauhistus - se minun jakkupukuaikani oli 30 vuotta sitten;) Eikös se ole hienointa, että itse viihtyy omissa vaatteissaan? Ei sitä pukeutumista ikä sanele!
      Punainen on minun voimavärini ja aina kun sitä vaatteissa näen, alkaa vimmattu himotus;)
      Kivaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
    2. Kyllä, olen samaa mieltä kanssasi että pääasia on jotta viihtyy vaatteissaan. Voisi olla aika epämukava olla jossei tunne itseään kun katsoo peilistä.
      No onneksi saamme itse valita mitä päällemme puemme.

      Poista
    3. Niinpä - itse en käytä minihameita (paitsi hellepäivinä ulkomailla), sillä en pidä siitä kuvasta, jonka peili antaa sääristäni;)

      Poista
  8. Minulta jäivät nämä messut väliin sattuneesta syystä. Mutta eipä hätää, täällä minua odotti hieno muotikavalkaadi. Ja punainen väri piristää kummasti tätä pimeää syksyä.
    Kiitos Arja ja mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No - eiköhän Rooma aina yhdet messut voita - olkoot sitten kuinka inspiroivat messut tahansa;)
      Punainen piristää - ja punainen antaa voimaa niin vaatteissa kuin huulipunanakin;)
      Oikein hyvää viikonloppua myös sinulle, Tuula <3

      Poista
  9. Tyylikkäitä naisia! Nuo muuttumisleikit ovat kyllä hauskoja. Mä olen näyttänyt samalta viimeiset 35 vuotta, joten olisi kai aika tehdä jotain. Mutta mä vaan tykkään olla tällainen :)

    Hih, mua huvitti noi korkkarit ulkoasusteiden kanssa. Niillä olisi hauska rientää suomalaisilla lumisilla ja jäisillä kaduilla. Ei sen puoleen, korko varmaan toimisi kuin naskali.

    Olisi kivat messut käydä joskus. Kyllähän meitä ei-ihan-niin-nuoria -naisia alkaa olla väestöstä jo aika paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin ajattelen muuttumisleikeistä! Mielelläni näkisin itseni ammattilaisen stailaamana, meikkaamana ja kampaamana, mutta tiedän, että samantien alkaisi paluu vanhaan tyyliin;)

      Poista
  10. Oi miten kiva oli katsoa ottamiasi kuvia💕 Kiva myös tuo bloggaajien muuttumisleikki!Punainen on mun tämän syksyn suosikkiväri..takki löytyy mutta laukkua ei vielä..Mukavaa marraskuun alkua😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaajien muuttumisleikki oli kivaa nähtävää ja vaikka muuttujat olivat upeita jo ennen leikkiäkin, olivat he leikin jälkeen vielä upeampia!
      Punainen on minun voimavärini ollut jo vuosia mutta sitä punaista takkia ei moneen vuoteen ole ollut. Nyt olisi sen aika;)

      Poista
  11. Kiitos kivasta katsauksesta. Minuun iskee aina mustavalkoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä - ja kyllä, mustavalkoinen iskee myös minuun. Aina!

      Poista
  12. Kiva oli katsoa kuvia ja lukea messukuulumisia. Makaan sohvalla kotivaatteissa eläinkuvioisen fleecepeiton alla. Varsin trebdikkäänä siis.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja auts: täällä ollaan verkkarilinjalla eikä ollenkaan trendiverkkareissa;)

      Poista
  13. Jestas tuota Muotikuun ihanuutta: Se on unelmaa<3

    Jukka Rintala on Porista kuten minäkin ja olen aina ihaillut hänen luomuksiaan. Toistaiseksi on vain hänen suunnittelemansa sormus Onnen oksa R:n sormessa, joka oli minun 25 -vuotishääpäivälahjani armaalleni.

    Janinan punainen leninki on aika paljon mun arkijuttua, mutta tuo mallin jalkojen asento ei tee asulle oikeutta.

    Kiitos näytöksestä: Nyt näen unia tuosta Muotikuun unelmasta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Muotikuun ihanuus oli kyllä upea - ja vaikka yleensä ihastun aina mustaan, niin tämä vei nyt jalat alta;)
      Kauniita unia ja unelmia, Leena <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig