torstai 21. joulukuuta 2017

Toisenlaiset joululahjat - jaetaan yhdessä joulumieltä!

Tänäkin vuonna joulupukki on saanut lukuisia kirjeitä, joihin on kirjattu ne joulun toivelahjat. On toivottu leluja, pelejä, puhelimia ja tabletteja, kirjoja, urheiluvälineitä, meikkejä, patoja ja kattiloita, astioita, sisustustavaroita, herkkuja ja sitä sun tätä. On toivottu niin tarpeellista kuin turhaakin.

Erään 8-vuotiaan pojan toive löytyi Joulupuu-keräyksen toivelapusta: sukat ja alushousut. Kun luin tuon jutun ja ajattelin tuota pientä poikaa - ja niitä lukuisia pieniä poikia ja tyttöjä, joiden jouluun eivät lelulahjat, uudet kännykät tai pelit kuulu, tuli melkein itku. Sydämeen sattui.

Ei ole tämä maailmamme, ei edes tämä hyvinvointi-Suomemme, joulunakaan yhtä antelias kaikille. On lapsia, joiden kotien kuusen alla on tavaravuori - ja on lapsia, joiden kotona ei lahjoja pystytä antamaan.

toisenlainen joululahja

On koteja, joissa eivät pöydät notku herkuista. Leipäjonot ovat tulleet tähän lottovoitoksikin kutsutuksi kotimaahamme jäädäkseen - ja ne pitenevät vain pitenemistään.

Ja sitten on meitä, joilla on varaa vähän enempäänkin. Ja niinpä kauppojen kassat kilisevät. Ja saavat kilistäkin. Sillä niin nurinkurista kuin se onkin, niin kuluttamalla tuemme työllisyyttä ja kartutamme verovaroja. Ja kerrytämme sitä hyvää, mistä voi jakaa.

Ja sitä hyvää jakaen syntyy myös jouluiloa. Siitä, että annan roponi - joskus vähemmän, joskus enemmän - jollekin toiselle. Sillä antaessaan saa. Saa myös sitä joulumieltä ja jouluiloa.

Tähän ikään ehtineenä tiedän, että avun tarvitsijana voi huomenna olla minä, sinä tai lapsemme. Tunnen ihmisiä, joiden maailma on lyhyessä ajassa muuttunut: on tullut työttömyys tai avioero tai sairaus. Ja pahimmissa tapauksissa kaikki nuo.

Ja on ihmisiä, joiden elämän valttikortit eivät alun alkaenkaan olleet kummoiset. Matka elämän syrjään on lyhyt - ja joillakin jo syntymälahjana saatu.

Apua voi antaa monella tapaa ja listaan tähän muutaman vinkiksi:


Osa kohteista on viime vuoden postauksestani "Mistä syntyy joulumieli?" tuttuja, mutta voi tuossa muutama uusikin kohde olla ja linkit on päivitetty.

Tällä keräyksellä kerätään rahaa vähävaraisille lapsiperheille lahjoitettaviin ruokalahjakortteihin.
Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti yhdessä Ylen Aamu-tv:n Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa. Keräykseen voi osallistua aattoon saakka.

Keräyksellä tuetaan kotimaan hädänalaisia lapsia ja lapsiperheitä.

Voit auttaa kodittomia tai turvattomia lapsia Suomessa tai ulkomailla.

Pelastusarmeijan joulupataan voit antaa tavaraa tai rahaa - rahaa voi myös lahjoittaa verkon kautta. Tuki menee vähävaraisille lapsiperheille, yksinäisille vanhuksille tai syrjäytumisvaarassa oleville nuorille.

Raha- tai tavaralahja - myös käytetyt vaatteet ja lelut kelpaavat. Lahjoituksilla tuetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä.

Myös monet seurakunnat järjestävät omia joululahjakeräyksiään, joissa lahjat jaetaan suoraan tukea tarvitseville. Seurakuntien verkkosivuilta löydät lisää tietoa ja keinoja auttaa.

Varmasti paikkakunnaltasi löytyy myös erilaisia työttömien yhdistysten, rotarien ja muiden järjestöjen keräyksiä, joihin voi lanttinsa lahjoittaa. Voi myös lahjoittaa leluja ja tavaraa.

Tuo alussa mainitsemani Joulupuu-keräys on jo tältä vuodelta päättynyt ja sen avulla saatiin kokoon peräti 54000 lahjaa!

Tässä vielä vinkkejä siitä, mitä antaa lahjaksi heille, joilla on jo kaikkea - ja samalla auttaa sisariamme ja veljiämme maailmalla:

KUA:n aineettomilla lahjoilla autetaan kehitysmaiden ihmisiä hankkimaan koulutusta ja toimeentuloa.

Eettisellä lahjalla autat kehitysmaiden lapsia - tai voit ryhtyä kummiksi.

Voit ryhtyä kummiksi, tukea tyttöjen koulutusta maailmalla tai auttaa maailman pakolaislapsia.

Toisenlaisella lahjalla voit lahjoittaa ammatin tai elinkeinon kehitysmaan naiselle.

Unicef
Voit lahjoittaa rahaa pakolaislapselle Syyriaan tai voit lahjoittaa lahjan, joka toimitetaan perille sitä tarvitsevalle.

Jos et pysty rahaa antamaan, voit antaa vaikka aikaasi: työttömien ja vähävaraisten joulujuhlat  tarvitsevat auttavia käsiä, voit myös käydä vanhainkodeissa askartelemassa, lukemassa
tai ulkoiluttamassa vanhuksia.

Ja voit muistaa yksinäistä vanhusta, nuorta, ystävää, sukulaista - käydä tervehtimässä ja miettiä sitäkin, mahtuuko joulupöytääsi joku, jolla ei ole ketään kenen kanssa joulua viettäisi.

Tapoja auttaa ja jakaa joulumieltä on vaikka kuinka paljon - meille jokaiselle omanlaisemme!

Mikä on sinun tapasi?

Hyvää joulumieltä kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 
SHARE:

42 kommenttia

  1. Monessa kukkakaupassa on keräys "osta joulukukka vanhukselke". Siihen ollaan joka vuosi osallistuttu.
    Mukavaa jouluviikkoa sinulle Lady ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo joulukukkakeräys on hieno tapa auttaa - sehän taitaa olla jo päättynyt suurimmassa osassa maata ja sen avulla sai moni vanhus iloa jouluunsa.
      Kiitos - mukavaa viikkoa myös sinulle, Outi <3

      Poista
  2. Todellakin sydän särkyy, kun ajattelee vähävaraisia perheitä ja lapsia näin jouluna :( Viime vuonna jätin joulukortit lähettämättä ja laitoin suunnilleen siitä säästyneet rahat Pelastakaa lapset ry:lle. Uskon, että oli tarpeellisempi lahja kuin kortit (jotka nekin toki olisivat lämmittäneet läheisten mieltä). Tänäkään vuonna ei lähtenyt kortteja ja ajattelin laittaa jälleen rahaa jonnekin, missä niitä tarvitaan. Se on win-win tilanne, kun minä säästyn hyvällä syyllä korttirumbalta ja joku muu toivottavasti saa apua.

    Lämpöistä ja ihanaa joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin särkyy. Ja minusta on hienoa, että monet yrityksetkin ovat ne joulukorttirahansa laittaneet hyväntekeväisyyteen. Vaikka saahan korttejakin toki korvamerkittyinä eli monella järjestöllä on omat korttinsa, joita ostamalla tuetaan hyvää.
      Oikein ihanaa joulunaikaa myös sinulle, Tuula <3

      Poista
  3. Voi pientä poikaa :(. Ihan sydänalaa kouraisi tuo vaatimaton toivomus. Sukat ja alushousut kun olisivat monelle lahjapaljouteen hukkuvalle sellainen "plääh", eikä lahja eikä mikään. Ja toinen ihan oikeasti toivoo <3.

    Täällä meillä on onneksi noita Joulupata- ja muita keräyksiä näkyvillä paikoilla, niin muistaa ohikulkiessaan sujauttaa oman vaatimattoman kortensa kekoon. Lahjoittaminen on sillä keinoin tehty helpoksi.

    Ihanaa joulunaikaa Lady ja perhe <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kouraisi täälläkin - muistan, että omatkin lapseni aikoinaan jättivät ne pehmeät paketit viimeisiksi avattavaksi.
      Myös meillä noita keräyksiä on sen verran näkyvillä paikoilla, että osallistuminen on tehty helpoksi - ja samalla myös tarve.
      Kiitos - ihanaa joulunaikaa myös sinulle ja perheellesi, Annukka <3

      Poista
  4. Hyvä kun noita keräyksiä järjestetään. Hyvää joulumieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - ja on hienoa, että ihmiset myös niihin osallistuvat!
      Hyvää joulunaikaa ja -mieltä myös sinulle, Ritva <3

      Poista
  5. Joulupuu-keräykseen olemme osallistuneet monena vuonna. Se on helppo ja yksi hyvistä osallistumistavoista. Listasit monta muutakin hyvää, joihin vielä ehtii osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupuu-keräyksestä itsekin tykkään paljon - siinä lahjan saajaa saa miettiä oikeasti <3 Mutta jos siihen ei ehtinyt mukaan, onneksi vielä ehtii moneen muuhun!

      Poista
  6. Joulupuu-keräykseen olen osallistunut. :)

    Ihanaa ja rauhallista joulun aikaa Lady! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupuusta minäkin kävin lappuset noutamassa:)
      Kiitos - ihanaa joulunaikaa myös sinulle, Jonna <3

      Poista
  7. Tärkeä aihe. Jouluna on syytä muistaa myös niitä, joille joulu ei tule automaattisesti <3

    Meillä on paikallinen keräys Kirkkonummella, jossa viedään lahja paketoimattomana keräykseen ja sieltä se ohjataan kunnan kautta sopivalle vähävaraisen perheen lapselle. Itse vien yleensä shampoo/hoitoaine/suihkugeelipakkauksia teineille, heitä kun vähiten noissa keräyksissä muistetaan. Meillä on Filippiineillä SOS lapsikylän kautta kummityttö, jota muistetaan ja myös koko SOS järjestöä.

    Mitä lämminhenkisintä joulun odotusta & tunnelmallista loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno tuo teidän paikallinen keräyksenne! Onneksi samantapaisia on jo monella paikkakunnalla. Myös minä olen jo parina vuonna valinnut Joulupuun lapuista esim. 17-vuotiaan pojan - ne vanhimpien lasten laput kun tuppaavat jäämään sinne viimeisiksi. Mutta ilo oli huomata, että esim. tänä vuonna Skanssissa olevaan Joulupuuhun tuotiin lappuja useaan kertaan lisää:)
      Kiitos - onnellista ja ihanaa joulunaikaa myös sinulle ja perheellesi, Heli-Hannele <3

      Poista
  8. Voi niitä satoja ja tuhansia lapsia joiden joulu on niin kovin erilainen kuin valtaosan meistä :(. Joulupata on meille se tuttu jo lapsuudesta. Sinne pienen avustuksen kiikutamme, Onneksi näitä auttavia järjestöjä löytyy joka lähtöön ja edes pikkuriikkisen voivat sitä valoa viedä tarvitseville. Joulu on rakkauden, lähimmäisten ja kaiken hyvän tahdon juhla <3. Hyvää Joulua sinulle Arja ja perheellesi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - kun näitä lapsia on meillä Suomessakin saatikka sitten maailmalla(. Joulupata on tuttu minullekin lapsuudesta ja todella onnetonta on, että sitä vieläkin tarvitaan!
      Onneksi pienilläkin teoilla on merkitystä juuri sille lahjan saajalle ja siksi kaikkien näiden järjestöjen työ on tärkeää <3
      Kiitos - hyvää joulua sinulle ja perheellesi, Sari <3

      Poista
  9. Liikuttava pieni toive..tuollaisia niin mielellään ihmiset toteuttavat! Nuo joulupuut ovat kyllä kiva juttu, senkin takia etteivät kaikki ihmiset välttämättä tiedä kuinka voisivat auttaa apua tarvitsevia, vaikka haluaisivatkin♥ Rauhaisaa jouluviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on - pieni poika, jonka toive särkee sydämen <3 Joulupuu-keräyksessä hyvää onkin juuri se, että siinä tulee ajateltua sitä lahjan saajaa itseään <3
      Kiitos - levollista jouluviikkoa myös sinulle <3

      Poista
  10. "Sukat ja alushousut" sydäntä riipii. Joulupuu on kuulunut jo oman lapsuuden perinteisiin. <3 Pelastusarmeijan keräilykori. Hieno postaus Lady, pois poistui jouluahdistus tänään, kun mietin kuinka kiitollinen saan olla. <3

    Sydämellistä joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin riipii! Joulupuuta en omasta lapsuudestani muista mutta joulupadat muistan. Ja niihin ne omat lahjamme kiikutimmekin.
      Ja todellakin, meillä on monta syytä kiitokseen <3
      Onnellista ja suloista joulunaikaa sinulle ja perheellesi, Tiia <3

      Poista
  11. Hieno postaus Lady!

    Olen osallistunut Joulupuu- keräykseen ja Naisten Pankin keräykseen.

    Lämmintä Joulumieltä sinulle Arja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - Joulupuu ja Naisten Pankkihan ovatkin niitä minun "lempilapsiani"<3
      Oikein hyvää joulunaikaa sinulle ja perheellesi, Tuula <3

      Poista
  12. Hieno postaus Lady ♥

    Joulu on välittämisen ja lämmön aikaa. Meidän on hyvä muistaa ettei kaikilla ole asiat niin hyvin kuin itsellä. Se joka päiväinen leipä ei ole kaikille itsestään selvyys tai ne alushousut ja sukat.

    Itse olen osallistut Joulupuu -keräykseen. Lahjoittanut rahaa Syyrian lapsille ja viime viikolla vein Radio SuomiPopin ja Brother Christmasin hyväntekeväisyys keräykseen pienen lahjan mielenterveyskuntoutujalle.
    Pelastusarmeijan patakeräys on tuttu vuosien takaa ja siellä kävimme aina isoäidin kanssa.

    Lämmintä joulunodotusta ja -mieltä Ladylle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on juuri välittämisen ja lämmön aikaa ja meillä, joilla on mahdollisuus jakaa omastamme, on onneksi siihen jokaiselle sopivia tapoja!
      Kiitos - oikein hyvää joulunaikaa sinulle, Marjo <3

      Poista
  13. Hieno postaus ja muistutus🎄Mukavaa joulunaikaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - oikein onnellista joulunaikaa myös sinulle, Kristiina <3

      Poista
  14. Aika moni meidän kauppa tarjoaa vaihtoehtoa maksamisen yhteydssä - voi antaa dollarin tai pari johonkin hyväntekeväisyys kohteeseen. Olen usein mm luonnonkatastrofien yhteydessä antanut roponi hyvään tarkoitukseen. Pienistä puroista tulee pikkuhiljaa jokia. Ainakin toivon niin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - pienikin ropo riittää - ja myös meille on muutamiin kauppoihin tullut tuo sama tapa, että maksamisen yhteydessä voi pyöristää tai muuten lahjoittaa pikku summia hyvään tarkoitukseen.

      Poista
  15. Tänä vuonna lahjoitin pienen summan kauneimpien joululaulujen yhteydessä kerättävään kolehtiin, jossa tuetaan kehitysmaiden nuoria. Mutta melko vähiin kyllä on jäänyt hyväntekeväisyyteen osallistuminen...
    Tämä oli kyllä hyvä postaus! Ihanaa joulua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pienikin summa on arvokas <3
      Ihanaa joulua myös sinulle <3

      Poista
  16. Hieno ja tärkeä postaus. On niin tärkeää auttaa kuten sanoit, koskaa ei tiedä milloin itse on avun tarpeessa. Kumpa muistaisimme auttaa muulloinkin kuin jouluna.
    Rentouttavaa ja Rauhaisaa joulua sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - kumpa muistaisimme auttaa muulloinkin kuin jouluna - mutta hyvä, että edes silloin!
      Kiitos - oikein hyvää ja levollista joulua myös sinulle ja läheisillesi<3

      Poista
  17. Upea yhteenveto, postauksesi pistää miettimään. En ole kuullut tuosta Joulupuu-keräyksestä lainkaan, mutta tuli tunne, että ensi vuonna olen ajoissa mukana. Omat lapset tyytyvät nykyisin niin vähään, joten minkäänlaista tavarajoulua ei enää meillä onneksi ole enää omasta takaa. Sellainen kommentti tuohon kertomukseesi pojan toiveesta, että vaikka se onkin riipaiseva, näen hänen toiveessaan myös paljon positiivista. Mikäli hän nuo lahjat sai, hän voi olla monin verroin onnellisempi ja muistaa lapsuutensa joulun kuin se, joka hukkuu turhiin leluhärpäkkeisiin eikä siltikään ole tyytyväinen, koska on aiina saanut kaiken haluamansa. Muistan, kun oma poikani toivoi pikkupoikana jatkojohtoa eikä muusta välittänyt ja itsekin muistan, kun pikkutyttönä toivoin 5 kpl:een tussin pakettia ja äitini piti sitä liikuttavana, koska jo minun lapsuudessani oli noita härpäkkeitä, kasettisoittimia, barbeja ja muuta. Onneksi myös nykylasten joukossa vähäisempään tavaramäärään tyytyväisiä. Mutta ymmärrän toki pointtisi siitä, että toisilla on liikaa ja toisilla ei mitään ja onhan tuo pojan toive on varsin herättävä ja koskettava, koska varmasti vähävaraisissa perheissä muutenkin joudutaan pakon edessä viettämään askeettista joulua. Siksi tuo Joulupuu-keräys tuntuukin niin hienolta! Rauhallista Joulua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Joulupuu -keräys on minusta kiva juuri sen tähden, että siinä saa miettiä juuri sitä lahjan saajaa itseään <3 ja näitä Joulupuitahan on paitsi nuo kaupoissa olevat Nuorkauppakamarin kuuset myös seurakuntien Joulupuut.
      Minusta tuntuu, että nykyvanhemmat ovat alkaneet rajoittaa tuota lahjapaljoutta - ovat viisaampia kuin itse olin aikoinaan;) Meillä tosin ne vuoret kertyivät lähinnä Amerikan kummien ja isovanhempien paketeista. Nyt aikuisille lapsille ei enää osteta kuin lahja, pari. Saa nähdä kuinka käy, jos niitä lapsenlapsia itselle siunaantuu?
      Oikein hyvää ja levollista joulua myös sinulle ja läheisillesi, Pilvi <3

      Poista
  18. Hyvä postaus, muistutus meille kaikille. Hyvää Rauhallista Joulun aikaa:)

    VastaaPoista
  19. Jälleen kerran hieno postaus tosi tärkeästä aiheesta, kiitos!
    Auttaminen on omaakin sydäntä lähellä, ja toisten huomioimista olen yrittänyt omille lapsillenikin aikanaan opettaa.
    Tästä jos mistä tuli lämmin ja hyvä joulumieli ♥
    Rauhallista ja rakkaudentäyteistä joulua sinulle sekä läheisillesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku - oikein hyvää ja onnellista joulua myös sinulle ja läheisillesi<3

      Poista
  20. Ostin tänä vuonna muutaman järjestön joulukortteja, mm "Pelastakaa lapset ry:n". Joulupata- ja muita keräyksiä en onnistunut näkemään. Toivoisin että vielä olisi vanhanaikainen sotapoikien ovelta ovelle keräys sotainvalideille, mutta sekin on lopetettu. Tykkään niistä keräyksistä joissa ei ole välikäsiä ja raha menee suoraan sinne missä sitä tarvitaan! Toivottavasti tarinan poika sai mitä toivoi ja vähän enemmänkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin monena vuonna suosinut juuri noita järjestöjen joulukortteja - mutta tänä vuonna jäivät kortitkin hankkimatta ja lähettämättä. Laitoin rahan sitten pakolaislapsille.
      Ja tarinan poika sai ilmeisesti useammat sukat ja alushousut - ja paketin Legoja ja suklaata:)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig