perjantai 22. kesäkuuta 2018

On juhla ja juhannus

Kun viime juhannusta vietimme alakulon vallassa, ovat tämän mittumaarin tunnelmat aivan toisenlaiset. Me nimittäin juhlimme.

koiranputki valkoisinen kukkineen

Tänään suuntaamme isännän kanssa Sauvon farmille, sillä niin kuin aiemmin täällä jo ounastelin, ei remontti kotona vielä ole valmis ja koti on huiskin haiskin ja hyrskyn myrskyn. Onneksi on Sauvossa talo odottamassa ja siellä on tilaa ja lääniä isommallekin porukalle.

Sinne saapuvat tänään äitini, veljeni ja veljen Peppi-koira. Ja juhannusaatto vietetään tällä joukolla grillaillen ja saunoen puusaunan hellissä löylyissä. Saunan jälkeen onkin hyvä käydä nukkumaan sateen ropinaa kuunnellen.  Eikä haittaa sade ollenkaan, sillä olemmehan saaneet sitä toisenlaistakin kesää jo viettää.


sinikukkainen illakko

Juhannuspäivänä saapuvat muutkin vieraat. Tytär ja Micu-kisuli, poika ja miniäehdokas sekä muita lähisukulaisia. Huomiseen on säästetty kesän ensimmäisen mansikkakakun maistelu ja mukaan on pakattu myös pari skumppapulloa.

juhannusruusu - midsummerrose

Kukkaset juhlapöytään poimimme puutarhasta ja katamme pöytään sen mansikkakakun lisäksi sen seitsemää sorttia.

vaaleanpunaiset apilankukat

mehiläinen valkoisessa kukassa

Juhlimme nimittäin paitsi juhannusta myös pojan valmistumista. Olimme odottaneet, että hän valmistuisi ensi vuoden alussa mutta hänpä yllätti meidät ja niin on perheessämme nyt tuore tietotekniikan diplomi-insinööri.

Kyllä tässä äidin sydän on muutaman kerran kuperkeikkaa heittänyt, sillä kun poika hieman yli vuosi sitten ilmoitti, että hän on saanut työpaikan, pelkäsin, että mahtaako hän koskaan töiden ohessa opiskellen valmistuakaan. Vaan valmistui ja jopa vuosikurssinsa ensimmäisten joukossa.

Vähänkös olen ylpeä - niin kuin olin myös muutama vuosi sitten tyttären valmistuessa kuvataiteilijaksi. Vaikka eipä näissä valmistumisissa minulla mitään tekoa ole - itse ovat kumpainenkin oman tiensä valinneet ja opintonsa loppuun saattaneet. Ainakin tältä erää;)

Onnen päiviä. Onnen hetkiä. Ja kaikki rakkaat niitä jakamassa. Sellainen on tämä juhannus. On juhla ja juhannus.

Tähänkin juhannukseen annan meille kaikille vielä voimavaroiksi Irlantilaisen siunauksen, jonka olen täällä ties kuinka monta kertaa jo aiemminkin jakanut - siunauksen, joka nykyään löytyy myös virsikirjasta numerolla 979. Virsikirjaan sanat on suomennettu hieman toisin kuin tuohon videoon, mutta haitanneeko tuo mitään - siunaus on kuitenkin sama:

Tulkoon tie sinua vastaan,
olkoon tuuli aina myötäinen,
päivä poskillesi paistakoon,
sade pelloillesi virratkoon.
Ja kunnes kohdataan,
elämäsi
jääköön käsiin
Jumalan.
Virsi 979



Onnellista juhannusta ihan jokaiselle!

Lady of The Messiä voit seurata myös 


SHARE:

40 kommenttia

  1. Onnea valmistuneelle! Ja ihanaa juhannusta teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - valmistunut oli kyllä onnellinen:)
      Ja juhannus oli juurikin ihana!
      Hyvää uutta viikkoa sinulle ja koko Kiljusen väelle!

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta teidän juhannus suunnitelmat♥ Oikein ihanaa juhannuksen aikaa teille ja paljon onnitteluja pojallenne valmistumisen johdosta😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva juhannus - mieleenpainuva ja muistorikas <3
      Ja kiitos - poika oli itse tosi onnellinen, kun urakka on nyt ohi;)

      Poista
  3. Onnea valmistuneelle sekä perheelle <3 Ihanaa juhannuksen aikaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - poika oli onnellinen ja niin myös me muut;)
      Juhannus oli hieno - muistorikas ja mieleenpainuva <3

      Poista
  4. Juhannuksenne kuulostaa ihanalta ja juhlaan teillä onkin aihetta monin verroin. Onnea valmistuneelle ja mukavaa juhannuksen aikaa!
    Kiitos myös siunauksesta! Siinä on oikeastaan kaikki, mitä muille ja itselleen toivoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhannus oli ihana - ja juhlaan oli todellakin aihetta! Poika oli onnellinen, kun urakka on ohi;)
      Siunauksia ei koskaan ole elämässä liikaa - ja siksipä niitä viljelenkin <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos - juhannus oli hyvä! Toivottavasti myös sinulla <3

      Poista
  6. Leppoisaa juhannusta teille kaikille ja onnea valmistuneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - juhannus oli ihana ja poika onnellinen:)

      Poista
  7. Kuulostaa täydelliseltä juhannukselta! Iloisia juhlahetkiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - juhannus oli niin täydellinen kuin vain olla voi :)

      Poista
  8. Oikein paljon onnea ja hyvää juhannusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juhannus oli hieno - ja poika onnellinen :)

      Poista
  9. Onnea valmistuneelle ja valmistuneen vanhemmille. Muistan niin sen pakahduttavan ylpeyden ja onnentunteen. Vaikka haasteita on nuorella paljon edessäkin, yksi tärkeä etappi on nyt saavutettu.

    Vähän haikeana lueskelin juhannuksen viettoanne. Kuulostaa samankaltaiselta saunoineen, mansikkakakkuineen ja kuohujuomineen kuin meilläkin olisi, jos Suomessa olisimme. Vaan ehkä jo ensi kesänä..

    Viettäkää ihana juhannus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - poika oli onnellinen urakan valmistuttua - ja niin myös me muut:)
      Ja juhannus oli juurikin perinteinen grillailuineen ja mansikkakakkuineen yms. - toivottavasti ensi kesänä myös te saatte suomalaista juhannusta viettää :)

      Poista
  10. Onnea vastavalmistuneelle ja totta kai myös hänen vanhemmilleen! Upea saavutus ja kiva yllätys teille :)

    Sauvo farmin juhannus kuulostaa mansikkakakun, leppeiden löylyjen ja herkuttelen kanssa ihan täydelliseltä. Ladylle oikein leppoisaa juhannusta ja rentouttavaa mintturmaaria ♥

    PS. Sen verran tuli kirjoitusvirheitä edelliseen kommenttiin, että katsoin parhaaksi poistaa sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - poika oli kyllä onnellinen urakan valmistuttua - ja tottakai me muutkin :)
      Ja Sauvon juhannus oli ihan täydellinen - täydelliseksi sen tekivät ihmiset, jotka sen kanssamme jakoivat <3

      Poista
  11. Paljon onnea vastavalmistuneelle sekä teille vanhemmille ♥
    Iloista ja ikimuistoista juhannuksen aikaa sinulle sekä läheisillesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - poika oli onnellinen ja niin me muutkin :)
      Ja kyllä tämä juhannus jää muistoihin monestakin syystä - eikä vähiten niiden ihmisten vuoksi, jotka sen kanssamme jakoivat <3

      Poista
  12. Oi, teillä on todellakin juhlan aihetta! Lämpöiset onnittelut valmistuneelle ja vanhemmilleen! Ja arvaan sydämestäni, miten nautitte tämän juhannuksen yhdessäolosta ja ilosta. Suloista juhannuksen juhlaa teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - poika oli onnellinen ja niin myös me muut!
      Ja oikein arvasit - tämä juhannus oli muistorikas monestakin syystä - eikä vähiten niiden ihmisten vuoksi, jotka saimme juhannusta kanssamme jakamaan <3

      Poista
  13. Mukavaa juhannusta ja paljon onnea valmistuneelle 💓 Tyhjää me äidit välillä huolehditaan, sillä jokaisella lapsella on kuitenkin se oma polku kuljettavanaan.

    Kiitos siunauksesta 🙏🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - juhannus oli hieno ja poika onnellinen <3
      Ja totta - turhaan huolehdimme. Vaan huolehdimme sittenkin <3
      Siunauksia ei ole koskaan liikaa ja siksipä niitä aina silloin tällöin lähettelenkin <3

      Poista
  14. Koitahan nyt kuitenkin pitää se äidin suuri sydän yhtenä kappaleena, vaikka tiedän niin sen tunteen, kun meinaa pakahtua onnesta ja ylpeydestäkin. Sitä kuitenkin tarvitaan vielä <3. Onnea valmistuneille ja kaikkea parasta Sauvoon, vaikka vähän jälkijunassa nyt tuleekin tämä toivottelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annukka - kyllä minun sydämeni vielä yhtenä kappaleena on vaikka sen vakaudesta en mene takuuseen;)
      Poika oli onnellinen ja Sauvon juhannus oikein onnistunut - saimme kasaan taas kaikki läheisimmät ja siitä on syytä olla kiitollinen <3

      Poista
  15. Onnea vanhemmille lapsen valmistumisen johdosta. On se varmasti suuri hetki. Omani ovat vielä koululaisia - vaan eivät kauan. Niin se aika vierähtää. Vasta odotimme esikoista viileänä kesänä 18 vuotta sitten, ja pian hän on jo täysi-ikäinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - on se lapsen valmistuminen todellakin suuri hetki! Nauti niistä koululaisistasi - aika kuluu ihan liian nopeasti ja äkkiä he ovatkin jo omillaan. Mutta niin menee elämä: lasten kuuluu jossain vaiheessa kasvaa erilleen vanhemmistaan ja yleensä se on vanhemmille vaikeampi paikka;)

      Poista
  16. Onnea valmistuneelle! Huippujuttu :)
    Ihanan kuuloinen juhannus teillä. Mansikkakakut, läheiset, skumpat ynnä muut ovat just sitä elämän ihanuutta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - poika on tosi onnellinen urakan päättymisestä; ei kuulemma enää ikinä mene yliopistolle;) Jaa-a - vannomatta paras, sillä niin minä itsekin aikoinani vannoin ja muutaman vuoden päästä löysin sieltä itseni töistä;)

      Poista
  17. Paljon onnea pojallesi, hienoa:)
    Upeat kuvat olet ottanut, ja koska juhannus on jo takanapäin,toivottelen sinulle hyvää alkanutta viikkoa, ja kesän jatkoa. Meillä täällä Israelissa vietimme suomalaisten kesken juhannusta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja poika on onnellinen saavutuksestaan. Ja toki me kaikki muutkin;)
      Hyvää alkanutta uutta viikkoa myös sinulle, Jael - ja huomasinkin, että olette siellä myös juhannusta juhlineet!

      Poista
  18. Onnittelut valmistuneelle täältä hiukan myöhässä. Vihdoinkin pääsin/ehdin lukemaan ihania blogeja. Aurinkoista viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - onnittelut kelpaavat aina;) Ihanaa viikkoa myös sinulle - ja sitä aurinkoa tottakai! Vaikka taisit jo Rhodoksella hieman etuilla;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig