Olen parina viime vuonna tehnyt yhden ainoan uudenvuodenlupauksen.
Lupauksen kirjata päivittäin 5 kiitosaihetta kiitosvihkoon.
Kimmokkeen kiitosvihon pitoon sain aikoinaan kuntoutuskurssilta ja ensin ajattelin, että ei onnistu.
Mutta kun aloitin, huomasin, että kyllä niitä kiitosaiheita vain riitti - milloin isompia, milloin pienempiä.
Jossain vaiheessa kirjaamiset unohtuivat vuosiksi, mutta kaksi vuotta sitten aloitin uudelleen.
Niin tein viime vuonnakin ja silloisista ajatuksista ja edellisen vuoden kiitossaldosta
Viime vuoden kiitosvihkoni täyttyi taas alkuvuodesta ahkerasti - ei ihan päivittäin, mutta edes viikottain.
Olen sinne kirjannut kaikenlaista ja useimmat kiitosaiheet ovat sellaisia,
etten niitä täällä julkisesti halua paljastaa;
ne saattavat koskea läheisten ja ystävien asioita ja ne eivät muille kuulu.
Ja onhan tässä minunkin elämässäni asioita, joita ei täällä blogissa tule näkymään.
Minun kiitosaiheeni ovat välillä niitä isoja, koko elämään vaikuttavia juttuja
tai sitten pienempiä oivalluksia hyvästä tai onnistumisista.
Olen viime vuonna kiittänyt mm. siitä, että erään ystäväni elämään oli palautumassa ilo,
että sain Pohjois-Karjalan mökin laiturilla katsella sielunmaisemaani ja muistella menneitä
- ja olen kiittänyt siitäkin, että juustokakku kerrankin onnistui
ja että erään remonttipäivän aikana "sain pidettyä suuni kiinni".
Ei nimittäin sekään asia ihan itsestään selvää ole näissä meidän huushollin remonteissa.
Oli myös niitä sivuja, joille olin kirjoittanut vain: kiitos, että selvisin tästäkin päivästä.
Kunnes tuli syksy.
Tuli keuhkokuume, joka vei voimat.
Ja tuli kaksi kuukautta, jolloin en pystynyt kiittämään mistään.
Mutta joulukuussa jossain vaiheessa avasin taas vihkoni ja sain aikaiseksi muutaman kiitoksenkin.
Tuli loppuvuosi yllätyksineen.
Tuli tämä uusi vuosi, joka alkoi kaikkea muuta kuin hyvällä ja kiitollisella mielellä.
On ollut kerrankin vain aikaa olla itseni kanssa - eikä se ole ollut helppoa.
Kun toisen silmän silmäluomi ei toimi, ei ole pystynyt netteilemään kuin hyvin lyhyitä pätkiä
- ei ole pystynyt edes lukemaan kunnolla.
Ja huoli siitä, millaiseksi tästä toivun, on välillä laittanut mielen matalaksi.
Mutta onneksi vain välillä, sillä en minä täällä sentään koko aikaa ole itsesäälissä rypenyt.
Taistelutahto ja paha sisukin ovat välillä nostaneet päätään.
Ja onpa välillä kasteltu jopa sitä huumorinkukkaakin, sillä ilman sitä ei tämä lady pärjää.
Silti ajattelin, että nyt jää tämä vuosi väliin kiitosvihkojen kirjaamisessa.
Kunnes tuli viime perjantai ja sain työkavereiltani oheisen kortin tänne kotiin.
En näytä täällä, mitä tuonne sisälle oli kirjoitettu, mutta ne sanat saivat minut taas kerran tajuamaan,
miten onnellinen saan nykyisistä työkavereistani ja työyhteisöstäni olla.
Hyvä työyhteisö, hyvät työkaverit ja mielekäs työ eivät ole itsestäänselvyyksiä ja ne totisesti ovat iso kiitoksenaihe.
Päätin, että aloitanpas sittenkin sen kiitosvihkoni tällekin vuodelle.
Tänä vuonna valitsin varastossa olevista muistikirjoista hieman isomman mallin - tuollaisen,
jonka väliin voin silloin tällöin tallentaa muistoksi jonkin kuitin, lapun tai kortin.
Niinkuin nyt tallensin sen ensimmäiselle sivulle tuon työkavereiltani saamani kortin.
Ja tein tämän vuoden ensimmäiset kirjaukset - ohessa kursiivilla selityksetkin:
KIITOS
1. Hyvästä työterveyshuollosta.
Hyvä työterveyshuolto on ollut suuri lahja ja ymmärrän, mikä arvo sillä näinä aikoina on,
kun julkisen terveydenhoidon palvelutkaan eivät ole kaikkien saatavilla.
Ja ehdin nähdä jo tämän kasvohalvauksen alkaessa, mitä on odottaa TYKSin päivystyksessä yöllä 4 tuntia
eikä lääkäristä vielä ollut näkynyt vilaustakaan
- eikä jono edessäni ollut vähentynyt tuona aikana yhdelläkään ihmisellä.
2. Hyvistä työkavereista ja työyhteisöstä.
Tuli jo tuolla ylempänä mainittua. miksi tämä on tässä.
3. Perheen ja ystävien kannustuksesta ja avusta.
Isäntä ja lapset ovat tukeneet kaikin tavoin - auttamalla käytännön asioissa, lohduttamalla
ja kannustamalla, samoin ystävät ja kaverit
- olen saanut kannustusviestejä hurjat määrät ja etenkin viestit paranemiskokemuksista ovat olleet rohkaisevia.
Olen miettinyt, miten vaikeaa tässä tilanteessa olisi ihmisellä, joka elää yksin ja ilman apua.
4. Siitä, ettei ole ollut pakko lähteä pakkaskeleillä ulos.
Vaikka nuo pakkaskelit näyttävätkin upeilta ja kaunistavat maisemaa, en ole pakkasen ystävä
- palelen pienestäkin ja mieluummin nukkuisin pakkaset pois.
No, nyt ei ole ollut pakko tuolla kylmässä odotella työbusseja - ja tuon silmän takia ei edes suotavaa.
Saan rauhassa vetää vilttiä päälleni ja ihailla kauneutta ikkunan takaa.
5. Kuorsauslaastareista.
Kun kasvojen toinen puoli ei toimi, ei toimi sen puoleinen sierainkaan.
Eli olo on tukkoisa koko ajan ja nukkuminenkin vaikeaa.
Mietin, mitä asialle tehdä - sillä kun sitä nukkumista vaikeuttaa jo tuon toisen
silmän teipittäminen ja kostuttaminen vähän väliä,
olisi ollut mukavampaa, jos edes hengittämään olisi kunnolla pystynyt.
Ja muistin, että joskus olin ostanut isännälle kuorsauslaastareita kokeiltaviksi
- eikä hän tietenkään niitä ollut kokeillut, joten jossakin niiden oli oltava.
Ihme ja kumma - ne löytyivät lääkekaapista ja kokeilin, josko niistä löytyisi apu.
Ja apu löytyi! Niiden avulla pysyy tuokin halvaantuneen kasvonpuoliskon sierain avoinna.
Suuri kiitoksenaihe;)
Kun vaikeinakin aikoina yrittää löytää kiitosaiheita, antaa se voimaa kestää niitä vaikeuksiakin paremmin.
Huomaa, että elämässä on muutakin kuin ne vaikeudet ja ongelmat.
Moni lapsiperhehän laittaa aina silloin tällöin kiitoksensa lappuina purkkiin
ja vuoden lopussa nuo laput sitten yhdessä luetaan.
Hieno tapa opettaa lapsillekin kiitollisuuden merkitystä ja jos itselläni lapset olisivat vielä pieniä
ja täällä kotona, varmaan tuollaisen kiitospurkin itsekin hankkisin.
Mutta tällä hetkellä, kun isännän kanssa täällä kaksin elelemme, on tämä kiitosvihko minulle oikea tapa.
Ja kiitosvihkosta on sekin ilo, että sen voi säilyttää ja myöhempinäkin vuosina siihen voi palata
ja havaita, miten paljon elämässä on asioita, joissa on siunattu hyvällä.
Ja vaikka tänään pystyn kiittämään, olen sitä mieltä,
että jokaisen elämässä on aikoja, jolloin sitä ei pysty tekemään.
On asioita, joita ei kuitata kiitoksella eikä positiivisella mielenlaadulla.
On tilantaita, joihin eivät riitä kuin kyyneleet.
En ole koskaan pitänyt termistä "positiivinen ajattelu" enkä lukenut yhtään kirjaa,
jossa opastetaan, miten saan mielenlaatuni muutettua positiiviseksi.
Ihailen ihmisiä, jotka aidosti ovat positiivisia ja näkevät kaikessa jotain myönteistä.
Heitäkin on - minä en vain ole itse sellainen.
Olen realisti - jos jokin asia on päin mäntyä, se sitten on sitä.
Toki yritän asioita muuttaa, mutta mielenlaatuani en osaa muuttaa.
Enkä tiedä, voiko positiivista mielenlaatua oikeasti opetella - en ole kokeillut.
Mutta kiitollista mieltä voi opetella
- ja siihen oiva keino on kiitosaiheiden kirjaaminen kiitosvihkoon.
Kiitos on myös asia, jota ei voi jättää aina vihkoon piiloon.
Kiitos on hyvä sana myös sanoa ääneen - kiittää kauniista sanoista, lahjoista
- ja joskus siitä, että toinen vain on siinä.
Olin nimittäin alunperin jo jättää kertomatta koko kasvahalvauksestani, mutta sitten päätin kuitenkin rohkaistua
ja kertoa siitä, ettei se kenellekään yllätyksenä esim. kadulla vastaantullessa tule.
Ja voi mitä kommentteja olenkaan saanut!
Nuo kommentit ovat rohkaisseet ja lohduttaneet minua enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella.
Olen saanut kauttanne toivoa, että tästä ehkä vielä toivutaan.
Sillä tottahan minä hätäännyksissäni ensin käväisin vähän googlettemassa,
mitä tästä sairaudesta netin syövereissä sanotaan - ja masennuin täysin.
Siellähän kirjoittelevat he, jotka olivat joko yhtä hätäännyksissään kuin minäkin olin
- tai he, joiden toipuminen ei ollut edistynyt.
Se, että sain kuulla niin monista myönteisistä paranemista tuttavienne ja läheistenne joukossa,
antoi aivan toisenlaisen näyn kuin mitä tuo googletus toi.
Kiitos siis vielä kerran kommenteistanne - kiitos myös monista yksityisviesteistä, joita olen saanut.
Jälleen uusi aihe kirjattavaksi kiitosvihkooni - tai oikeastaan aikamoinen määrä,
sillä niin paljon noita kommentteja tuli.
Siinä minun uudenvuodenlupaukseni - kiitosvihko.
Muita lupauksia en tee tänäkään vuonna, vaikka erilaisia elämän raivausprojekteja
ja terveyteen sekä hyvään oloon liittyviä hankkeita onkin suunnitteilla.
Mutta ei ihan vielä - ensin yritetään saada silmä pelaamaan ja suu hymyyn.
Oletko sinä tehnyt uudenvuodenlupauksia?
Ja pitivätkö viime vuotiset lupauksesi, jos niitä teit?
Hyvää uutta viikkoa kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
