Kengät sanoo kop, kop, kop - ja kuinkas sitten kävikään?

Viime viikonloppuna olimme Isännän kanssa Hollolassa. Vietimme yöt eri paikoissa: minä yövyin äitini luona ja Isäntä veljeni luona. 

Kummallekin omat hupinsa;)

Lauantaina veimme äitini Lahden laitamilla sijaitsevaan kauppakeskus Karismaan ja tarkoitus oli etsiä hänelle toppatakki. Miehet hävisivät omille teilleen ja minä kiertelin äidin kanssa kauppoja. Aika monen kaupan, toppatakin ja hikisen sovituksen jälkeen löysimmekin hänelle tosi kivan takin Haloselta. Ja niinhän siinä kävi, että minäkin sorruin: siellä odotti juuri minulle sopiva untuvatakki. Ei ollut ollenkaan tarkoitus - minulla kun on yksi untuvatakki ja muutama toppatakki ennestäänkin. Mutta kun oli sopiva. Ja kun oli hyvässä alennuksessa. 

Naisen on vaan toimittava silloin kun on hyvä diili tiedossa. Joten sorruin.

Nyt ei kuitenkaan ollut tarkoitus näyttää tuota takkia. 

Sen sijaan kerron tarinan lankeemuksesta, sortumisesta ja katumuksesta.

Tapahtui näin: eräänä syksyisenä vaan ei myrskyisenä päivänä tällä viikolla oli Ladylla töissä vauhtipäivä. Ensin parin tunnin palaveri töissä, sen jälkeen kiirettä pitäen muutaman työkaverin kanssa Yliopistonkadulle erääseen työtapaamiseen. 

Puolijuoksua mentiin ja vauhtia oli hyvä pitää alla olevan kuvan kengillä.

Tapaamisen jälkeen meillä oli jälleen kiire - lounasta varten oli pöytä varattu Ravintola Fontista Kauppiaskadulta. 

Vierailupaikkamme sijaitsi toisessa kerroksessa ja siinä lähtöhössäkässä portaissa Lady lankesi. Siis kompastui omiin somiin koipiinsa. 

Ei käynyt onneksi pahasti Ladylle eikä koiville. 

Mutta kuinkas kävi kengille?

On se vaan todettava, että kyllä nykyään tehdään huonosti kestäviä kenkiä - nämäkään kaunokaiset eivät  käyttöä ole kestäneet kuin vähän yli 20 vuotta. Sanomattakin on selvä, että ne matkaavat suutarille. Taidan varmuuden vuoksi liimauttaa myös tuon toisen pohjan;)

No, noilla kengillähän minä sitten lompsuttelin lounasravintolaan. En minä ihan tyylikkyyden huipulla tuntenut olevani. Mutta pakko mikä pakko.

Lounaan jälkeen suuntasinkin Wiklundin kenkäosastolle tarkoituksena pikaostaa kengät loppupäiväksi, sillä minulla oli vielä töiden jälkeen treffit sovittuna kaupungille - eikä sinne tuollaisilla lonksukengillä voinut mennä. Ja töissäkin oli varakenkinä vain sisäkenkiä. 

Wiklundilta löytyivät sitten uudet poposet. Kivalla korolla, jolla Ladykin pystyi kävelemään vaivaisenluineen. Toivottavasti nämä Clarksin mokkakengät kestävät kauemmin kuin nuo hajonneet rähjäkkeet;)

Enpä juuri nyt olisi tarvinnut uusia nilkkureita - kaapissa on muutamakin pari. 

Ja se katumus, josta lupasin kertoa. En kerrokaan - sitä ei tullut! 

Mutta samaa en mene vannomaan työkaverini puolesta, joka tuli minulle makutuomariksi Wiklundille, sillä hän sortui samoihin kenkiin. 

Eikä ollut tarkoitus;)

Ei muuta kuin kohti marraskuuta. Toivottavasti upeaa sellaista!

Hyvää Pyhäinpäivää meille kaikille!

Naisella ei koskaan ole liian paljon kenkiä?

On taas se aika vuodesta, jolloin kesäkauden kengät saavat väistyä ja tilalle otetaan syys- ja talvikauden kengät.

Meidän perheessä edellisen kauden kenkiä säilytetään vintillä ja niiden sieltä alas tuominen on aikamoinen operaatio. Vintti on mieheni valtakuntaa ja sinne ei muilla ole asiaa. Niinpä, kun viikon olin häntä pyytänyt tuomaan alas talvikenkälaatikot, hän ne viimein sieltä jostain vintin kätköistä löysi. Onpa joskus käynyt niinkin, että kenkien hakeminen kesti niin kauan, että jouduin ostamaan lapsille uudet talvikengät ihan sen tähden, että entisiä ei löytynyt ajallaan;)

No - minulta kesti sitten puolitoista viikkoa saada ne laatikot tuosta eteisen lattialta puretuiksi. Ja aikansa otti myös kesäkenkien pakkaaminen. Ihme ja kumma - pakatut kenkälaatikot hävisivät alta aikayksikön takaisin vintille.

Vintille lähti tänä vuonna esimerkiksi seuraavanlainen joukko balleriinoja

Lisäksi tietenkin sandaaleja, pistokkaita, slingbackeja, avokkaita, korkkareita, tennareita, loafereita, kävelykenkiä, jne. En uskaltanut laskea, kuinka monta paria pakkasin. Alas jätin vielä muutamat juhlakorkkarit - sekä varalle ensi kevättä varten parit kävelykengät - jos vaikka kenkien vaihto silloinkin kestää viikkokausia. Lisäksi jätin parit sandaalit sen varalle, että talvella intoudumme vaikka matkustamaan jonnekin lämpimään...

Kenkiähän ei naisella  ole koskaan liikaa, niinpä kaappiin sain sullottua esim. seuraavat:
maiharit

nilkkurit

saapikkaat

Eivätkä noissa kuvissa ole kaikki talvikenkäni - vain ne, jotka jätin yläkerran kaappiin. Osa käveli alakertaan ja osan palautin vintille. Kun kaappiin vielä piti saada mahtumaan sisäpelikengät, jumppakengät, lenkkarit, vaelluskengät, kumisaappaat - ja joita kaikkia on enemmän kuin se yksi pari, niin onhan siellä ahdasta. 

Tuossa kenkäjoukossa on parit aikamoiset rumiluksetkin, mutta kärsin vaivaisenluista ja välillä Mortonin oireyhtymä vaivaa niin, että löytyy vain parit kengät, joilla silloin pystyn kävelemään. Muutenkin jalkani ovat iän myötä alkaneet temppuilla: milloin vetää suonta, milloin ne turpoavat niin, että tuntuu, etteivät mitkään kengät mahdu.

Kyllä minä ihan vakaasti aina päätän, että nyt ei sitten osteta enää yksiäkään uusia kenkiä, mutta huomaan vain kotiintullessa, että taas tuli sorruttua. Lohduttelen itseäni sillä, että en sorru kalliisiin merkkikenkiin vaan hulluuteeni tepsivät halvemmatkin bobot. Ei löydy kaapistani Laboutineja vaan tyydyn ihan suosiolla esim. Vagabondin, Janitan, Gaborin ja Oisin kenkiin. Halpiskenkiinkin sorrun ihan surutta - kunhan vain ovat mukavia jalassa. Paitsi tietysti korkkarit. Niiden kanssa pitää kärsiä. Geelityynyjen kera.

Vaikka aito aikeeni on, että tänä talvena en uusia kenkiä hanki, täytyy myöntää, että haaveilen juuri nyt Dr. Martensin maihareista, korollisista saapikkaista ja siisteistä, matalakantaisista nahkanilkkureista. Saapas nähdä, kuinka käy!