Viime viikonloppuna olimme Isännän kanssa Hollolassa. Vietimme yöt eri paikoissa: minä yövyin äitini luona ja Isäntä veljeni luona.
Kummallekin omat hupinsa;)
Lauantaina veimme äitini Lahden laitamilla sijaitsevaan kauppakeskus Karismaan ja tarkoitus oli etsiä hänelle toppatakki. Miehet hävisivät omille teilleen ja minä kiertelin äidin kanssa kauppoja. Aika monen kaupan, toppatakin ja hikisen sovituksen jälkeen löysimmekin hänelle tosi kivan takin Haloselta. Ja niinhän siinä kävi, että minäkin sorruin: siellä odotti juuri minulle sopiva untuvatakki. Ei ollut ollenkaan tarkoitus - minulla kun on yksi untuvatakki ja muutama toppatakki ennestäänkin. Mutta kun oli sopiva. Ja kun oli hyvässä alennuksessa.
Naisen on vaan toimittava silloin kun on hyvä diili tiedossa. Joten sorruin.
Nyt ei kuitenkaan ollut tarkoitus näyttää tuota takkia.
Sen sijaan kerron tarinan lankeemuksesta, sortumisesta ja katumuksesta.
Tapahtui näin: eräänä syksyisenä vaan ei myrskyisenä päivänä tällä viikolla oli Ladylla töissä vauhtipäivä. Ensin parin tunnin palaveri töissä, sen jälkeen kiirettä pitäen muutaman työkaverin kanssa Yliopistonkadulle erääseen työtapaamiseen.
Puolijuoksua mentiin ja vauhtia oli hyvä pitää alla olevan kuvan kengillä.
Tapaamisen jälkeen meillä oli jälleen kiire - lounasta varten oli pöytä varattu Ravintola Fontista Kauppiaskadulta.
Vierailupaikkamme sijaitsi toisessa kerroksessa ja siinä lähtöhössäkässä portaissa Lady lankesi. Siis kompastui omiin somiin koipiinsa.
Ei käynyt onneksi pahasti Ladylle eikä koiville.
Mutta kuinkas kävi kengille?
On se vaan todettava, että kyllä nykyään tehdään huonosti kestäviä kenkiä - nämäkään kaunokaiset eivät käyttöä ole kestäneet kuin vähän yli 20 vuotta. Sanomattakin on selvä, että ne matkaavat suutarille. Taidan varmuuden vuoksi liimauttaa myös tuon toisen pohjan;)
No, noilla kengillähän minä sitten lompsuttelin lounasravintolaan. En minä ihan tyylikkyyden huipulla tuntenut olevani. Mutta pakko mikä pakko.
Lounaan jälkeen suuntasinkin Wiklundin kenkäosastolle tarkoituksena pikaostaa kengät loppupäiväksi, sillä minulla oli vielä töiden jälkeen treffit sovittuna kaupungille - eikä sinne tuollaisilla lonksukengillä voinut mennä. Ja töissäkin oli varakenkinä vain sisäkenkiä.
Wiklundilta löytyivät sitten uudet poposet. Kivalla korolla, jolla Ladykin pystyi kävelemään vaivaisenluineen. Toivottavasti nämä Clarksin mokkakengät kestävät kauemmin kuin nuo hajonneet rähjäkkeet;)
Enpä juuri nyt olisi tarvinnut uusia nilkkureita - kaapissa on muutamakin pari.
Ja se katumus, josta lupasin kertoa. En kerrokaan - sitä ei tullut!
Mutta samaa en mene vannomaan työkaverini puolesta, joka tuli minulle makutuomariksi Wiklundille, sillä hän sortui samoihin kenkiin.
Eikä ollut tarkoitus;)
Ei muuta kuin kohti marraskuuta. Toivottavasti upeaa sellaista!
Hyvää Pyhäinpäivää meille kaikille!
