lauantai 27. toukokuuta 2017

Linnateatterissa voi nauttia herkuista ja komediasta myös kesällä

*Blogiyhteistyö Linnateatterin kanssa

Kun sain kutsun Turussa  sijaitsevan Linnateatterin bloggaajailtaan toissa viikolle, en kauaa aikaillut vastatessani siihen "kyllä" vaikka tiesin, että viikosta oli tulossa kiireinen. Ja niin kuin edellisessä postauksessani kerroinkin, kiirettä todellakin piisasi. Mutta tiesin myös, että Linnateatteri jos mikä, pystyisi kiireen katkaisemaan ja irrottamaan ajatukset työstä ja arjesta.

Linnateatteri on turkulainen vuodesta 2003 lähtien toiminnassa ollut ammattilaisteatteri Turun Linnankadulla. Katsojaluvuiltaan se on Suomen neljänneksi suurin teatteri. Näytöksiä on sekä Linnateatterin 3. että 4. kerroksessa sekä silloin tällöin Humalistonkadulla sijaitsevassa Dominoteatterissa. Teatterin 3. kerroksessa toimii myös ravintola, jonka herkkuja voi nauttia sekä ennen näytöksiä että niiden aikana väliajalla.

Linnateatterin ravintolan simpukoita suolapedillä

Iltaan meidät toivotti tervetulleeksi teatterinjohtaja Kalle Lamberg.  Hän kertoi Linnateatterin toiminnasta ja ohjelmistosta, joka painottuu lähinnä komedioihin ja vierailijanäytöksiin sekä konsertteihin. Teatterin ohjelmistoon kuuluu myös koko perheen ja lasten näytelmiä.  Meilläkin oli mahdollisuus herkuttelujen jälkeen nauttia yhdestä vierailunäytöksestä, nimittäin Jukka K:n ja Divet:n dragshowsta.

Saimme myös kuulla Linnateatterin kesästä, johon kuuluu mm. teatterin omaa tuotantoa oleva Haluatko mökkiläiseksi -komedia. Näytelmän on käsikirjoittanut Roope Lipasti - ja minulle jo tämä riittää sellaiseksi meriitiksi, että muuta ei olisi tarvittu. Olen aikamoinen Roope Lipasti -fani; tilasin aikoinaan erästä lehteäkin vain sen tähden, että siinä oli Roopen blogi;) Nythän tuo blogi löytyy verkostakin, joten lehteä ostan enää vain ajoittain.

Valtteri Roiha, Arttu Kapulainen ja Kari-Pekka Toivonen

Tästä kesäteatteriesityksestä saimme kuulla enemmänkin, sillä paikalla olivat myös sen ohjaaja Kari Pekka Toivonen sekä näyttelijät Valtteri Roiha ja Arttu Kapulainen. Kolmas näyttelijä Minna Kivelä ei valitettavasti ollut päässyt paikalle, mutta kyllä nämä veijaritkin jo meidät saivat vakuuttuneiksi siitä, että aikamoista ilottelua oli luvassa. 

Haluatko mökkiläiseksi -komedian idea on vapaasti lainattu TV-ohjelmasta "Haluatko miljonääriksi" - palkintona tosin ei ole rahaa vaan mökki. Eli näytelmässä kisaillaan mökin herruudesta - ja ansoina ovat kaikki mahdolliset mökkiläisen ilot ja kauhistukset aina ihanista naapureista kesävieraisiin. Ja tietenkin mökillä riittää rempattavaa ja töitä jos jonkinlaisia. Kaikki se, mikä suomalaiseen mökkikulttuuriin kuuluu - ja varmasti vielä paljon päälle.

Kolme näyttelijää - ja rooleja pilvin pimein. Kerrankin saa Valtteri Roiha keskittyä vain yhteen rooliin - yleensä kun kuulemma hän joutuu rehkimään, mutta tällä kertaa saavat Arttu Kapulainen ja Minna Kivelä revetä yhdeksi jos toiseksikin. 

Linnateatterin Haluako mökkiläiseksi -näytelmä
kuva: Linnateatteri

Näytelmää esitetään kesäteatterissa eli Linnateatterin pihalla tulee olemaan sekä katettu katsomo että lava. Eipä tarvitse kastua kesäsateen yllättäessä katsojien eikä näyttälijöiden. 

Haluatko mökkiläiseksi -näytelmän ensi-ilta on 15.6. ja sen verran kutkuttavalta juoni tuntuu, että ainakin minä aion sen käydä katsastamassa.

Katettujen katsomoiden ja lavan lisäksi tarjolla on myös ruokaa, sillä Teatteriravintola siirtyy kesäteatterinäytösten ajaksi myös pihalle. Kesämenu on normaalia menua rennompi: vartaita, hodareita, keittoa ja makeannälkään köyhiä ritareita tai mansikoita ja shampanjavaahtoa. Ja vaikka onkin rennompaa, ei taatusti häviä oikealle ravintolaruualle.

Teatteriravintolan toimintaa meille vielä ennen illan esitystä esittelivät keittiömestarit Martin ja Esme, jotka olivat kattaneet meille myös pöydällisen täynnä sormisyötävää.

sormisyötävää Linnateatterin ravintolassa

Linnateatterin ravintolan sormisyötävää

Ja voi millaista syötävää - noita herkkuja kun söi jo pelkillä silmilläänkin! Ja mautkin veivät mennessään. Niin mennessään, että esim. jälkiruokana ollutta juustokakun palaa en edes ehtinyt kuvaamaan, kun se jo oli kadonnut suuhuni;) Kun kutsussa luki, että saisimme maistella sormisyötäviä, en ollut varautunut tällaiseen kattaukseen, joka oli kyllä kampa- ja sinisimpukoineen aivan gourmettasoa. Silmät kiittivät, makunystyrät kiittivät - ja ruokaa oli sen verran paljon, että vatsakin kiitti;)

Teatteriravintola sijaitsee Linnateatterin yhteydessä 3. kerroksessa - samassa, missä on myös teatterilava. Ravintolan ruualla ja palvelulla on jo aikamoinen maine - ruoka kannattaakin tilata ajoissa etukäteen. Ravintolaa on mahdollisuus myös vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin kuten vaikkapa synttärijuhliin tai työpaikan virkistysiltoihin. 

Ruokailun jälkeen siirryimme meille varatuille paikoille katsomaan illan esitystä, Jukka K. ja Divet -dragshowta. 


Miss Divetin (Marko Vainio) olen nähnyt kerran aikaisemmin mutta Jukka K. (Jukka Kuronen) oli vieraampi. Yhdessä nämä herrat - tai pitäisikö sanoa deagqueenit tarjosivat meille sellaisen shown, että enpä aiemmin ole livenä nähnyt ja kuullut yhden illan aikana niin montaa kotimaista ja ulkomaista huippulaulajaa kuin tuolla Linnateatterin lavalla oli. 

Saimme kuulla suomalaisia ja hieman ulkolaisiakin euroviisuedustajia ja lavalla kävivät myös monet ulkomaiset tähdet sekä tämän päivän suomalaiset huippuartistit. Näimme esim. Monica ja Ami Aspelundin, Katri-Helenan, Fredin ja Pave Maijasen ja vielä upean Conchita Wurstinkin laulamassa Rise Like A Phoenixiä. Kavalkaadiin liittyivät maailmantähdet Tina Turner, Bioncee, Celine Dion, Madonna ja moni muu. 

Ja kun Turun oma Michael Monroe hyppelehti lavalle, ajattelin jo, että aikookohan hän spagaatinkin vielä vetäistä. No - ihan emme spagaattia nähneet, mutta jos olisi vähän yllyttänyt, olisi sekin varmaan sieltä irronnut. Kyllä - peto oli irti Antti Tuiskulla ja suihkussa kävimme yhdessä Pete Parkkosen kanssa. Upeaa menoa!

Jukka K. & Divet -dragshow

kuva: Alex Aalto

Ei voi kuin ihmetellä näiden herrojen taituruutta. Aivan kansainvälistä tasoa ja he kelpaisivat kyllä mille estradille tahansa. Kaikki ne maneerit, ilmeet, eleet ja tyylit ovat vaatineet hurjan määrän harjoittelua - ja valtavasti lahjakkuutta. Jos Ami ja Monica Aspelundkin näyttivät melkeinpä enemmän itseltään kuin mitä kuvissa näyttävät, on se jo aikamoinen saavutus;) 

Nämä dragqueenit vetivät kyllä sellaisen shown, että enpä muista, koska olisin viimeksi niin paljon nauranut. Silmistä vain valui vesi ja vatsalihakset saivat kyytiä. Nauru on kyllä parasta vatsalihasjumppaa - ja parasta mielialalääkettä, sillä todellakin unohtuivat työt ja arjen murheet. Vielä kotonakin kelluin hyvän olon tunteessa.

Sen päätin, että jos nämä herrat lähiseuduille esiintymään tulevat, menen taatusti katsomaan. Ja saatanpa mennä vähän kauemmaskin!

Kiitos Linnateatterille aivan huikeasta illasta - kesällä nähdään ainakin Haluatko miljönääriksi -näytelmän katsomossa!

Onko Linnateatteri sinulle tuttu?
Jos on, niin mitä olit katsomassa?

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 






SHARE:

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Karkumatkalla

Nuoriso kavereineen valtasi eilen huushollin. Viettivät tyttären synttäreitä. Päätettiin Isännän kanssa, että lähdetään karkuun. Tai myönnettäköön suoraan, että meille ilmoitettiin suorasukaisesti, että olisi toivottavaa, että häivytte täältä jaloista;)

Ei sitten päästy kauemmas kuin Naantalin Kylpylään. Tarkastettiin kyllä esimerkiksi Helsingin kulttuuritarjonta, mutta kun mikään ei kolahtanut, päädyttiin lähtemään lähelle - jo ihan Isännän selkää säästellen - ei nimittäin vieläkään ole kunnossa ja autossa istuminen on aika tuskaista.

Naantaliin mennessä ajomatkan varrella on kivasti kauppakeskus Raision Mylly. Sain kerrankin rauhassa koluta koko hallin. Kävin läpi joka ainoan rätti- ja kenkäkaupan. Tulos nolla. Eli mitään en ostanut. Jos joku vaate olisikin ollut kiva, niin kokoja ei ollut enää jäljellä. No, eipä menneet rahat eikä edes harmita. Paitsi että niitä saappaita ei sitten vieläkään löytynyt. 

Ikean sivuutimme ohiajolla; olimme siellä käyneet jo alessa ja mukaan löytyi servettipaketti ja suihkuverhot. Jotta siihen ryysikseen, mikä siellä näytti autojen määrästä päätellen olevan, ei tällä kertaa uskaltauduttu!

Kylpylässä majoituimme Sunburn Yacht Hotelliin - siellä olemme olleet aiemminkin ja olleet tyytyväisiä. Huone oli ihana: iso sänky, kunnon oleskelutilat ja iso kylpyhuone. Ja kauniisti sisustettu. Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta ken haluaa, voi käydä kurkkimassa tästä.

Kylpylä oli vielä joulukoristeissaan. Tässä jahtihotellin aulatilaa:


Olin kuvitellut, että kylpylä on täynnä venäläisturisteja - heitä kun tuntuu tällä hetkellä olevan joka paikassa - ainakin Myllyssä oli runsain mitoin venäläisiä ostelijoita. Ja kyllähän heitä siellä hotellivieraiden joukossakin oli, mutta yllätyksekseni suurin osa oli kuitenkin suomalaisia. Ilmeisesti moni lapsiperhe halusi lopetella lomakauden kylpylässä. 

Tällä kertaa en ollut tilannut kylpylästä mitään hoitoja, sillä olimme varanneet huoneen vasta edellisellä viikolla ja hoidot olivat melkein loppuunmyytyjä. Aiemmin olen kyllä esim. ottanut siellä esimerkiksi autuaallisen turvehoidon. Nyt kuitenkin halusin vain levätä ja nauttia kauniista ympäristöstä ja herkuista. 

Kun saavuimme hotellille, lähti Isäntä kuntosalille (ja minä pelkäsin, että minkä vaivan kanssahan se sieltä nyt palaa) ja uimaan, minä jäin ottamaan kauneustorkut. Jalat huusivat apua sen Myllykierroksen takia. Unet maistuivat makealle ja sen jälkeen olikin hyvä lähteä illastamaan. Illastimme yhdessä kylpylän ravintoloista, Tammikellarissa. Tammikellari on viihtyisä, pieni ja intiimi ravintola, jossa on ihan kelpo keittiö. Ravintolan keskellä on lattilla tammipuu, joka lienee silkkipuu - en ole varma - ja joka oli kauniisti joulukoristeltu sydämin. Tämän puun alla oli pöytämme.

Illastettuamme kävimme vielä paseerauksella ihastelemassa muitakin herkkuja, tarjolla olisi ollut mm. koruja ja Gantin ja Marc O`Polon vaatteita. Onneksi kaupat olivat jo kiinni;)


Törmäsimme siellä käytävillä vielä Isännän liiketuttavaan, joka oli perheensä kanssa viettämässä kylpylässä 50-vuotisjuhliaan ja heidän kanssaan päädyimme vielä kylpylän Salakapakkaan. Karaoke raikui - minä en todellakaan laulanut - ja tutustuin perheen ihastuttavaan rouvaan, jonka kanssa juttu luisti ja luulenpa, että tähän perheeseen pidämme jatkossakin yhteyttä. Kiva löytää uusia ystäviä! 

Uni maittoi illan rientojen jälkeen ja aamulla kömmimme ylös kuin kaksi karhua talviuniltaan. Kyllä valvominen näin vanhemmalla iällä ottaa koville. Mutta kannattaa. Niin mukavaa oli. Suihkun jälkeen runsaalle aamiaiselle ja pikkuhiljaa kotia kohti.

Kotona odotti kaksi tyytyväistä nuorta, siivottu koti - astiatkin oli pesty - ja kissa, joka esitti vallan villit tervetulohepulit! Olen kyllä niin ylpeä meidän nuoristamme, sillä heidän kanssaan ei ole koskaan tarvinnut pelätä, että koti olisi säpäleinä juhlien jälkeen tai että olisi pitänyt pelätä, että missä kunnossa he kotiin reissuiltansa palailevat; molemmat ovat tiukkoja alkoholin vastustajia ja kavereiksi on valikoitunut 
samanlaista porukkaa. 

Miten sinun viikonloppusi sujui? Saitko levättyä ja ladattua akkuja tulevalle viikolle? Vai menikö viikonloppusi töitä tehden. Minä tiedän, että joudun ensi viikolla parin aika haastavan jutun töissä hoitamaan ja lisäksi jokavuotiset toimintakertomukset olisi saatava alulle ja mielellään valmiiksi. Saattaa mennä jopa kotitöiksi. Joten akkujen lataaminen kylpylässä tuli kyllä ihan tarpeeseen.

Ja vielä - tervetuloa lukijajoukkoon Heidi Y, Caelia caelia´s cup of tea -blogista, Mamma M Naukulan kerho -blogista, Pike merimatka maalla -blogista ja Mirstaakkeli Sinisen talon Mirstaakkeli -blogista. Olette vaan niin tervetulleita; toivottavasti viihdytte!

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille! Minä lähden saunaan. Luulenpa, että uni sen jälkeen tulee silmään aika helposti;)
SHARE:
BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig