Elämä mataa hiljalleen eteenpäin ja todeksi on käynyt se vanha hokema, että odottavan aika on pitkä.
Kun päivä seuraa toistaan ja minä en voi muuta tehdä kuin antaa ajan kulua,
on se jopa tällaiselle hitaasti kiiruhtavalle ladylle nöyrtymisen paikka.
Sillä jalo kärsivällisyys ei minun luonteenpiirteisiini kuulu.
En kuulu niiden onnekkaiden joukkoon, jotka tästä riesakseni saamastani kasvohalvauksesta siinä
kolmen viikon optimiajassa toipuvat, vaan joudun odottelemaan, mitä tuleman pitää.
Halvauksen oheen lyöttäytyi vielä mojova hermosärky ja se hidastaa elämää ennestään.
Jotain positiivistakin sentään on kerrottavana: halvaantuneen kasvonpuoliskon silmäluomi menee
1 mm:n alemmas kuin aiemmin ja nenän ja suun seutuvilla on jo pientä liikettä.
Sairaslomalla olen toistaiseksi, sillä työnteko ei tuon silmän takia vielä suju - eikä oikein puhekaan,
sillä kun yritän vähänkin enemmän rupatella, seuraa siitä toisenkin leuanpuoliskon särkeminen
- ja tuo hermopinne ilmoittaa itsestään ikävällä tavalla.
Olenhan minä ennenkin täällä kotona pitempiä aikoja sairastanut, esim. toissa vuonna jalkani kanssa,
mutta silloin sentään pystyin surffailemaan netissä ja lukemaan kirjoja.
Joten vaikka olen silloin tällöin esim. blogeja vilkuillutkin, en ole pystynyt pahemmin
kommentteja kirjoittelemaan - kun silmäluomi ei toimi ja silmään tiputellaan vähän väliä geelitippoja,
jottei se kuivuisi, on sillä lukeminen haasteellista.
Se, ettei 10 minuuttia kauemmin pysty lukemaan yhtäjaksoisesti, on ollut kova paikka.
Kirjoja rakastavalle vähän liiankin kova.
Onneksi pystyn sentään esim. sisustuslehtiä selailemaan vaikka ne ovatkin pikaisesti selatut.
Mutta jättävät sentään mieleen kuvia tulevista sisustushaaveista;)
Ja kiitos bloggaajaystäväni, Leena Lumin, löysin jälleen lohdukseni runot.
Leena nimittäin kommentoi postaustani "Sittenkin se yksi lupaus" yhdellä lempirunoistani:
"Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille."
- Tommy Tabermann -
Kiitos, Leena - tuon runon myötä kaivelin kirjahyllystäni taas rakkaimpia runokirjojani.
Sillä runojen lukemiseen ei mene aikaa tuota 10 minuuttia kauempaa.
Niiden makustelemiseen, niiden ymmärtämiseen ja niistä elävöitymiseen taas ei riitä ikä eikä ikuisuus.
Eikä siihen elämykseen enää tarvita silmiä - paitsi välillä, kun palaan tarkistamaan, miten
upeasti vaikkapa Edith Södergran tai Saima Harmaja elämää sanoittavat.
Monet teistäkin lukijoista tuntevat Leena Lumin kirjablogin, mutta tiesittekö, että Leenalla on myös
toinen blogi, Lumikarpalo, jossa nautiskellaan runoilla?
Kaikki runojen ystävät, käykääpä vilkaisemassa!
Ja jos olet runojen ystävä, saatat innostua myös joskus aikoinaan erään kurssin harjoitustyönä
Facebookiin luomastani sivusta "Anna runon koskettaa".
Tuonne sivustolle on mahdollista lisäillä runoja, jotka ovat koskettaneet itseä
ja jotka kenties saattavat antaa jotain meille muillekin.
Tuon runosivun olin itse jo miltei unohtanut kaiken muun sometuksen tiimellyksessä,
kunnes sinne viime syksystä lähtien yhtäkkiä alkoi silloin tällöin tipahdella uusia tykkääjiä.
Enkä ole raskinut sitä vielä poistaa, vaikken ole siihen ehtinyt juurikaan panostaa.
Annan sen nyt vielä siellä olla ja ehkä siihen vielä paneudun enemmänkin,
jahka tuo silmäni alkaa toimia kunnolla;)
Runoja voi mietiskellä hiljaisuudessa ja antaa vain hiljaisuuden puhua.
Sillä kyllä hiljaisuuskin puhuu - ja kun kaikki muu on riisuttu, sen äänen kuulee.
Minulle hiljaisuus puhuu siitä, mitä sydämessäni tunnen, mitä olen ja ajattelen
- jos vain annan sen äänen kuulua.
Sillä matka omaan itseen ei aina ole helppo - niitä tuntoja, mitä tällä hetkellä tunnen,
ei aina ole helppo tunnustaa - ei edes itselle.
Silti - oma itsensä on hyvä aina silloin tällöin kohdata - vaikkei se niin miellyttävää olekaan.
Vain tuntemalla itsensä tummatkin puolet, voi olla itselleen armollinen.
Ja vain itselleen armollinen voi olla sitä muillekin.
Niin kuin nyt vaikka elämälle, joka antoi riesaksi kasvohalvauksen;)
Kun hiljaisuuteen kyllästyy, antaa virtaa ja voimaa musiikki
- siihenkään ei tarvita silmiä ja onneksi halvaus ei sentään kuuloa vienyt.
Musiikilla on uskomaton voima - niinkuin runotkin, se voi parhaimmillaan viedä
jonnekin muualle - sinne, missä ei särkyjä ja vaivoja ole, sinne,
missä voi muistella, kaihota tai unelmoida.
Ja välillä voi pistää vaikka tanssiksi;)
Teille haluan antaa evääksi seuraavan kappaleen
- video on hieno ja kannattaa katsoa, mutta toisella kuuntelukerralla voikin
jo laittaa silmät kiinni ja antaa musiikin voiman elähdyttää;)
Hieman erilainen versio vanhasta tutusta kappaleesta, olkaapa hyvät!
Hyvää loppuviikkoa kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
