Tänäkin pääsiäisenä aurinkomme nousi

On pääsiäispäivän ilta. Hiljaisen pääsiäisen ilta. 

Kukapa meistä olisi vielä viime vuoden lopulla osannut arvata, millainen tästä vuodesta 2020 tulee? Emme mekään, kun jouluna teimme läheistemme kanssa suunnitelmia tälle vuodelle. Oli aikeissa viettää isännän 60-vuotispäiviä huhtikuun alussa ja yhteistä pääsiäistä koko lähisuvun kanssa. 

Vaan toisin kävi. Koko maailmamme muuttui hetkessä yhden viruksen takia. Korona laittoi meidät eristäytymään läheisistämme, ystävistämme ja harrastauksistamme. Osa meistä vetäytyi etätöihin ja osalle työssäkäynti on täynnä varovaisuutta ja pelkoa. Ja liian monelta meni myös työ. 

Elämän täytti pelko ja huoli. Huoli omasta ja läheisten terveydestä ja elämästä, huoli elannosta. Pelko siitä, kuinka moni selviää tämän taudin kourista - ja pelko siitä, millainen maailma meitä odottaa, kun tästä joskus selvitään.

Hiljaista on ollut myös täällä blogissa, sillä nyt ei sanoja ole ollut.

Joillekin meistä pääsiäispyhät ovat monesti olleet  ne kaivatut vapaapäivät arjen keskelle. Toisille ne ovat olleet hyvä tilaisuus järjestää juhla, kutsua vieraita tai kyläillä itse.  Ja toki moni on pääsiäisen pyhinä myös kirkon oven avannut. Vaan näin ei ole tänä pääsiäisenä.

Nyt ei vietetä sukujuhlia eikä tavata ystäviä. Kirkkojen ovet ovat kiinni ja pääsiäisen kirkonmenot vietetään verkon striimien välityksellä.

Ajatuksia ystävyydestä ja yksinäisyydestä ystävänpäivänä 2020

Meillä Suomessa on ystävänpäivää vietetty 1980-luvulta lähtien ja kalenteriin se merkittiin virallisesti vuonna 1996. Ja toisin kuin muualla maailmassa vietettävä Valentine´s Day, on suomalainen ystävänpäivä nimenomaan ystävien muistamisen eikä vain rakastavaisten juhlapäivä.

Itse pidän tästä suomalaisesta versiosta enemmän ja vaikka siihenkin liittyvät ne punaiset sydämet ja yhä enemmän myös kaupallisuus, on se silti minusta lämpimämpi ja ehkä meille suomalaisille sopivampi tällaisenaan.

Rakkaudet kun saattavat tulla ja mennäkin - mutta oikea ystävyys pysyy. Ystävä on se, johon luotetaan, joka jakaa ilot ja surut, joka tuntee minut ja uskaltaa sanoa silloinkin, kun itse en uskalla tai ymmärrä.  Hän, joka on lähellä tai kaukana - ja tottakai, kultaakin kalliimpi.

Ystävyydestä ja sen merkityksestä voisi sanoa vaikka kuinka paljon ja olenpa siitä itsekin kirjoittanut esimerkiksi tässä ystävänpäiväpostauksessani.

Yksi kauneimmista ystävyyden kuvauksista löytyy tästä Tommy Tabermannin runosta, joka muutamalla sanalla kiteyttää tärkeimmän:

"Ystäväni, ne jotka etsivät yhtaikaa

myrskyä ja rauhaa

eivät löydä perille kulkematta käsi kädessä

miten kaukana toisistaan kulkevatkaan."

Ystävyys on suuri lahja - mutta kaikille sitä ei ole suotu. Meillä Suomessakin vailla ystävää on ihan liian moni. Nuori ja vanha. Yksin elävä tai parisuhteessa oleva. Keskellä isoa kaveripiiriä, työtovereinamme tai naapureinamme. On yhteiskunnasta syrjäytyneitä, sairaita tai työttömiä. On erilaisia ihmisiä ja on erilaisia syitä, miksi ihminen on yksin ja yksinäinen.

Kuvamuistoja vuodelta 2019

Puolittain lupasin edellisessä postauksessani tehdä koosteen viime vuodesta mutta tekemättä on jäänyt. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä nopeammin aikakin kuluu ja vuodet viuhuvat ohi - ja vuoden vaihtuessa tuntui, ettei viime vuonna mitään erityistä ehtinyt tapahtuakaan. Kuitenkin kuvia selatessani tajusin, että vuosi piti sittenkin sisällään aika paljon.  Vaikka olemme jo tammikuun lopussa, palaan vuoteen 2019 vielä kuvamuistojen muodossa. Jotta edes itse joskus muistaisin;)

Instagram -tililläni julkaisin vuoden lopussa perinteisen Topnine -kuvan, jossa näkyvät tilini vuoden 2019 tykätyimmät kuvat. Jos tuota koostetta on uskominen, on ladyn elämään mahtunut vain hääpäivä, Turku, Micu ja omat kasvot. No - instagramissa tykätään mistä tykätään, mutta onneksi elämääni on sisältynyt paljon muutakin.

Hyvää uutta vuotta 2020 ja hyvää uutta vuosikymmentä!

Pian olemme jo uuden vuoden 2020 alussa ja entinen jää taakse. Alkaa aivan uusi vuosi ja vuosikymmen. 

Me vietämme vuodenvaihdetta jo perinteisesti isännän kanssa kotona. Seuranamme on tyttären Micu-kisuli, joka jäi tänne evakkoon joulun jälkeen tyttären lähdettyä kotiinsa Turkuun. Minun lomani ovat jatkuneet välipäivien yli, mutta tyttärellä työt kutsuivat ja ajattelimme, että kun tytär kuitenkin juhlii tänään ystäviensä kanssa, on Micun parempi olla täällä rauhassa Turun rakettien paukkeelta.

Paukkuvat ne raketit täällä Kaarinassakin ja ovat jo hyvän tovin räiskyneet, mutta Miculla on täällä ainakin seuraa - eipä se tosin näytä juuri paukkeesta välittävän, sillä tuossa se jalkojeni juuressa vetelee sikeitä.

Nautimme juhlaruokana nakkeja ja perunasalaattia sekä joulusta jääneitä suklaita. Pukukoodi on "mukavuus edellä" eli löhövaatteet ja villasukat. Olemme huuhtoneet vanhan vuoden pölyt saunan löylyissä ja lepäilleet. Pieni skumppapullo on toki varattuna ja se on tarkoitus vuodenvaihteessa korkata, mutta epäilen, että korkkaamatta jää tänäkin vuonna, sillä alakerrasta kuuluu jo isännän kuorsaus enkä taida raskia häntä herätellä.

Joulunajan ajatuksia 2019

On jouluaatto ja kaikki on jo valmiina vieraiden tulla.  Aamupäivän puuhailun jälkeen katselin ja kuuntelin Turun joulurauhan julistusta teeveestä. Vaikka Turun suurtorille ei meiltä kovin pitkä matka ole, en saanut raahattua sinne itseäni tänäkään vuonna. Joulunalusaika on ollut kiireinen ja stressaava niin töissä kuin omassakin elämässä.

Kotia on koristeltu maltillisesti ja niin kuin meillä tapana on, viimetipassa. Kuusi on tosin tönöttänyt parvekkeella jo hyvän aikaa, sillä sen suoristamisessa kuluu isännältä muutamakin päivä. Ja sen valaistuksessa toinen mokoma.

Osa joulukoristeista on vielä vintillä laatikoissaan ja saa ollakin, sillä nyt riittää, että kyntteliköt palavat, kuusi terassilla valaisee ja jouluenkelit seisovat juuri sen lipaston päällä, missä ne aina ovat tässä kodissa olleet.

Ei joulu synny pelkästä rekvisiitasta eikä kodin koreudesta. Joulu elää ihmisten sydämissä ja muistoissa. Ja synnyttää uusia muistoja.

Tänä vuonna minunkin muistoihini piirtyy hieman erilainen joulu. Vielä viime vuonna meillä kokoontuivat jouluaattona kaikki läheiseni ja rakkaani. Tänä vuonna kokoonpano on toisenlaisen. Poika on miniäehdokkaan lapsuudenkodissa ja anoppini kotonaan, jossa hänelle seuraa pitää kälyni.

Tätä joulua vietämme muistellen isännän isää, appeani ja lastemme Eino-pappaa, jonka 90-vuotisjuhlia vietimme vielä marraskuussa ja joka kaksi viikkoa ennen joulua nukkui pois.