Ajatuksia ystävyydestä ja yksinäisyydestä ystävänpäivänä 2021

Tänään vietämme ystävänpäivää ja vietämme sitä hyvin erilaisissa oloissa kuin vielä viime vuonna. Tai muinakaan vuosina meidän elinaikanamme. Covid19 -virus tuli ja iski meihin sellaisella voimalla, että emme juurikaan ole voineet tavata läheisiämme ja ystäviämme kasvotusten. 

Onneksi saimme viime kesän, jolloin saatoimme hieman hengittää vapaammin ja ehkä tavatakin muutamaa ystäväämme. Kunnes sitten syksyn koittaessa jouduimme taas rajoittamaan elinpiiriämme niin, että ystävien kanssa yhteydenpito on hoidettu puhelimitse tai netin kautta.

Olen onnekas, sillä kanssani asustaa puoliso ja minulla on lapset, joita olen voinut tavata. Tytärtä olen tavannut liki viikottain - hän tekee etätyötä ja hänellä on oma ystäväkuplansa, jonka sisällä hän tapaa muutamaa ystäväänsä. Poikaani ja miniääni tapaan  harvemmin, sillä vaikka poikani tekee etätyötä, käy miniäni töissä päiväkodissa ja siellä on muutaman kerran jo ollut "läheltä piti" -tilanne ja olemme joutuneet jännittämään, joko korona iski meidänkin perheeseemme. Itsekin joudun käymään vähintäin kerran viikossa työpaikalla ja vaikka koetamme sielläkin tehdä työt pääasiassa omissa työhuoneissamme, joudumme toki asioita myös kasvokkain hoitamaan ja koskaanhan emme voi olla varmoja, onko joku - tai olemmeko itse oireettomia taudinkantajia. Koronatestit ovat tulleet liiankin tutuiksi!

Äitienpäivän iltana, koronakeväällä 2020

On äitienpäivän ilta. Ulkona sataa vettä ja istun olohuoneessa nojatuolissani tyttären Micu-kissa jalkojeni juuressa. Siihen se käpertyi nukkumaan kun ensin oli yrittänyt syödä sukkiani. Tytär istuu sohvalla ja pelailee. Isäntä punkaa jotakin takapihalla.

On monella tapaa samanlainen äitienpäivän ilta kuin on ollut monina aiempinakin vuosina. Ja sittenkin niin erilainen. 

Tätä äitienpäivää on varjostanut huoli läheisistä, ystävistä ja koko maailmasta. Korona on erottanut meidät toisistamme ja pelko elää monien mielessä. Samalla korona on näyttänyt meille sen, miten elämä ja sen kulku eivät ole koskaan itsestäänselviä. Ja että tässä maailmassa me emme yksin selviä kukaan. Mutta yhdessä, toisiamme auttaen ja tukien me selviämme. Ja niin menemme läpi tämänkin ajan, joka tulee muuttamaan maailmaamme enemmän kuin mikään ennen sitä.

Vaikka korona vaikuttaakin elämäämme monin eri tavoin, on kuitenkin elettävä juuri tätä päivää. Huomisesta emme kukaan tiedä. Emme koronan aikana emmekä normioloissa. Ja siksi olemme tänäänkin juhlistaneet äitejä. Kukin omalla tavallaan.

Tänäkin pääsiäisenä aurinkomme nousi

On pääsiäispäivän ilta. Hiljaisen pääsiäisen ilta. 

Kukapa meistä olisi vielä viime vuoden lopulla osannut arvata, millainen tästä vuodesta 2020 tulee? Emme mekään, kun jouluna teimme läheistemme kanssa suunnitelmia tälle vuodelle. Oli aikeissa viettää isännän 60-vuotispäiviä huhtikuun alussa ja yhteistä pääsiäistä koko lähisuvun kanssa. 

Vaan toisin kävi. Koko maailmamme muuttui hetkessä yhden viruksen takia. Korona laittoi meidät eristäytymään läheisistämme, ystävistämme ja harrastauksistamme. Osa meistä vetäytyi etätöihin ja osalle työssäkäynti on täynnä varovaisuutta ja pelkoa. Ja liian monelta meni myös työ. 

Elämän täytti pelko ja huoli. Huoli omasta ja läheisten terveydestä ja elämästä, huoli elannosta. Pelko siitä, kuinka moni selviää tämän taudin kourista - ja pelko siitä, millainen maailma meitä odottaa, kun tästä joskus selvitään.

Hiljaista on ollut myös täällä blogissa, sillä nyt ei sanoja ole ollut.

Joillekin meistä pääsiäispyhät ovat monesti olleet  ne kaivatut vapaapäivät arjen keskelle. Toisille ne ovat olleet hyvä tilaisuus järjestää juhla, kutsua vieraita tai kyläillä itse.  Ja toki moni on pääsiäisen pyhinä myös kirkon oven avannut. Vaan näin ei ole tänä pääsiäisenä.

Nyt ei vietetä sukujuhlia eikä tavata ystäviä. Kirkkojen ovet ovat kiinni ja pääsiäisen kirkonmenot vietetään verkon striimien välityksellä.