lauantai 22. marraskuuta 2014

Mistä joulumieli?

Blogeissa paistellaan jo ensimmäisiä pipareita ja joulutorttuja.
Joulukoristeita ripustellaan pikkuhiljaa koteihin ja jaetaan joululahjavinkkejä.
Kurkistellaan joulumyyjäisiin ja jouluun varustautuneisiin yrityksiin.
Eletään jo pikkujoulukautta.
Ensi viikon sunnuntaina saamme sytyttää ensimmäisen adventtikynttilän.
Ja etsiskelemme kukin joulumieltä - kukin omalla tavallamme.

Olen blogissani parina edellisenäkin vuonna herätellyt omaa ja ehkä teidän lukijoidenkin joulumieltä kirjoituksillani 

Ja sitä samaa teen nytkin - uutiset maailmalta ja täältä Suomesta ovat sellaisia, 
että joulu monessa kodissa ja perheessä on tänä vuonna kovin erilainen kuin aiemmat.

Maailmalla hätä Syyriassa, ebola ja Ukraina ovat otsikoissa joka päivä. 
Ja täällä kotimaassamme irtisanomislappuja on taas jaettu tiuhaan  tahtiin.

Ensimmäistä kertaa blogini historiassa lainaan omaa postaustani - kaikki, mitä viime vuonna kirjoitin, 
pätee edelleenkin enkä taida sitä paremmin sanoa. 
Pieniä muutoksia tekstiin olen tehnyt, kuvia vaihtanut ja linkkejä päivittänyt ja lisännytkin pari.

Tässä siis päivitetty versio tekstistä:

Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto


Näinhän jouluna toivotaan. 
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. 
Rauhan kanssa taitaa olla vähän niin ja näin, mutta hyvää tahtoa ihmisten kesken uskon vielä löytyvän.

Eikä siihen tarvita kuin se yksi ihminen, joka katsoo toista silmiin, ottaa kiinni kädestä, 
jakaa sydämensä 
ja kulkee hetken samaa matkaa.
Ja joskus avaa myös kukkaronsa.


Olin ajatellut, että ihan tarpeeksi olen kirjoitellut siitä, että jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ja että jakamalla omastaan saa enemmän. Ja että enää en paasaa.

Mutta sitten luin jutun äidistä, jolla "ei ollut rahaa edes piparitaikinaan" ja vähän sen jälkeen törmäsin tähän: Yhden äidin tarina.

Päätin, että kirjoitan sittenkin.
 Sillä tämä maailma ei ole kaikille jouluna hyvä.
 Kaikki eivät saa lahjoja tai voi niitä antaa. Kaikilla ei ole ruokaa - saati sitten herkkuja. 
Maailmalla hätä on suuri; on  akuutit kriisit Syyriassa ja Ukrainassa, on ebola - ja vaikka mitä.

Eikä tämä meidän armas Suomemmekaan kaikille se lottovoitto ole - vaikka välillä sanotaankin, 
ettei meillä sentään kukaan kuole nälkään, niin eivät leipäjonot täällä lyhentyneet ole - päinvastoin. 
Meilläkin on nälkää, on kodittomuutta, on yksinäisyyttä.
Ovat ne irtisanomisilmoitukset siinä silmien edessä.

Ja on äitejä, joilla ei ole varaa edes siihen piparitaikinaan.

Ja on sitten meitä, joilla on varaa siihen ja vähän enempäänkin.
Ja niinpä kauppojen kassat kilisevät. Ja saavat kilistäkin. 
Sillä niin nurinkurista kuin se onkin, niin kuluttamalla tuemme työllisyyttä ja kartutamme verovaroja. 
Ja kerrytämme sitä hyvää, mistä voi jakaa.

Ja sitä hyvää jakaen syntyy myös joulumieltä ja joulun iloa.
Siitä, että annan roponi - joskus vähemmän, joskus enemmän - jollekin toiselle. 
Sillä antaessaan saa. Hyvin pätee edelleenkin tämä vanha totuus.

Tähän ikään ehtineenä tiedän, että avun tarvitsijana voin huomenna olla minä - tai sinä - tai lapsemme. 
Tunnen ihmisiä, joiden maailma on lyhyessä ajassa muuttunut: on tullut työttömyys tai avioero tai sairaus. 
Ja pahimmissa tapauksissa kaikki nuo. 
Ja on ihmisiä, joiden elämän valttikortit eivät alun alkaenkaan olleet kummoiset. 
Matka elämän syrjään on lyhyt - ja joillakin jo syntymälahjana saatu.

Apua voi antaa monella tapaa ja listaan tähän muutaman vinkiksi:

Hyvä Joulumieli -keräys - SPR:n ja MLL:n keräyksellä autetaan kotimaan lapsiperheitä
Pelastakaa Lapset ry - joulukeräys - tukea lapsille Suomessa ja maailmalla
Toisenlainen lahja - KUA:n aineettomilla lahjoilla autetaan kehitysmaiden ihmisiä hankkimaan koulutusta ja toimeentuloa
Suomen World Vision - eettisellä lahjalla autat kehitysmaiden lapsia - tai voit ryhtyä kummiksi
Plan Suomi  - autat  pysäyttämään ebolan tai voit ryhtyä kummiksi
Sos-lapsikylä - autat kodittomia lapsia Suomessa tai ulkomailla
Joulupata 2014 - Pelastusarmeijan joulupataan voit antaa tavaraa tai rahaa - rahaa voi myös lahjoittaa verkon kautta - tuki vähävaraisille
- Naisten Pankki - toisenlaisella lahjalla voit lahjoittaa ammatin tai elinkeinon kehitysmaan naiselle 
Hope ry - raha- tai tavaralahja - myös käytetyt vaatteet ja lelut - kotimaan vähävaraisille lapsiperheille 
Joulupuu -keräys - Nuorkauppakamarin joululahjakeräys lastensuojelun piirissä oleville lapsille - linkki vie Aurajoen nuorkauppakamarin Joulupuu -keräykseen, mutta näitä järjestetään eri puolilla Suomea.


Esimerkiksi Turusta kauppakeskus Skanssista löytyy Joulupuu, josta voi poimia pakettikortin, ostaa siihen sopivan lahjan - keräyspöydältä löytyi myös lista kaivattavista lahjoista - ja palauttaa lahjan puun vierellä olevaan lahjalaariin.

Ja varmasti paikkakunnaltasi löytyy erilaisia työttömien yhdistysten, seurakuntien, rotarien ja erilaisten järjestöjen keräyksiä, 
joihin voi lanttinsa lahjoittaa. Voi myös lahjoittaa leluja ja tavaraa.

Ja jos ei pysty rahaa antamaan, voi antaa vaikka aikaansa; työttömien ja vähävaraisten joulujuhlat tarvitsevat auttavia käsiä, 
voi käydä vanhainkodeissa askartelemassa, lukemassa tai ulkoiluttamassa vanhuksia. 
Ja voi muistaa yksinäistä vanhusta, nuorta, ystävää, sukulaista - kutsua vaikka joulupöytään. 

Myös eläinystävämme tarvitsevat apua: lintujen lyhteet ja lintulaudat eivät ole ainoa keino auttaa. 
Voi osallistua erilaisiin eläinhoitoloiden ruokakeräyksiin ja eläinhoitolat  ottavat myös eläinten ruokaa vastaan. 
Samoin omat vanhat liinavaatteensa voi kiikuttaa lämmittämään hoitoloiden eläimiä. Siellä niillä on tarvetta.

Vaatelahjoituksia voi myös tehdä ainakin Kirkon Ulkomaanavun ja SPR:n kautta 
Ukrainan talven yllättämille pakolaisille sekä Syyrian pakolaisille.


Itselläni odottaa tuollainen kortti vielä lahjaansa - luulenpa, 
että tuohon pakettiin hankin taiteilija- ja askartelutarvikkeita 7-vuotiaalle tytölle;)

Tapoja auttaa on vaikka kuinka paljon - jokaiselle jotakin!
Ja niinkuin sanotaan: Iloista auttajaa Jumala rakastaa - siis jos annat, anna ilolla ja kunnioittaen lahjan saajaa.

Oikein hyvää viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata 
 FacebookinBlogilistanBloglovininInstagramin ja Twitterin kautta.

SHARE:

73 kommenttia

  1. <3 Ihanaa viikonloppua sullekin :-)

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja herättävä postaus. <3 Kotona jo opetettiin, että aina vietiin paketti Pelastusarmeijalle, sitä perinnettä jatkettu. Autettavia on paljon, mutta jos jokainen auttaisi edes yhtä, niin useampi saisi joulumieltä.

    Tämä oli taas niin syvää ja kaunista, kiitos Lady of the Mess. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja todellakin, pienelläkin teolla on merkitystä♥

      Poista
  3. Kauniita ajatuksia <3 joulumieli löytyy juuri auttamisesta ja myös antamalla aikaa toisille,pysähtymällä.Ruuhkaisesta tavaratalosta ja yltäkylläisyydestä sitä ei taida tavoittaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - mutta minun on helppo välttää noita jouluruuhkia, kun lapset ovat jo aikuisia ja lahjapaketteja ei tarvitse enää niin montaa ostella;)

      Poista
  4. Tämä joulupuujuttu on ihan mahtava. Meillä on töissä sellainen ja muutamat työkaverit hoitavat lahjat sitten sinne minne pitää. Meidän muiden tehtäväksi jää vain osallistua siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on tosi hyvä idea - tulee jotenkin erilailla lähelle se lahjan saaja, kun on itse jollekin sen lahjan valinnut♥

      Poista
  5. Joka joulu tulee annettua johonkin jotakin. Itse olen aina ollut sellainen, joka ei tykkää joulusta, eikä äitienpäivästä eikä isäinpäivästä, ne tuovat niin monelle vain tuskaa ja ikävää. Mutta ei siitä enempää tällä kertaa, Kaunis, ajatuksia herättävä postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä juhlapyhissä aina ne varjopuolensa ovat, ikävä kyllä. Mutta eipä täälläkään enempää niistä...

      Poista
  6. Kiitos Lady, tämä postaus on joulumielen herättäjistä parhain <3 Itse olen osallistunut jo vuosien ajan
    Joulupuu-keräykseen. Tuntuu niin hyvältä, jos voin pienellä paketillani ilahduttaa jotakuta
    lahjansaajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuo Joulupuu-keräys on upea idea - ja niinkuin tuossa jo Maijulle kommentoin, tulee erilailla lähelle se lahjan saaja, kun itse on jollekin ajatuksella sen lahjansa valinnut♥

      Poista
  7. Kaunis postaus, ei voi muuta sanoa.
    Joulupatoihin olen laittanut rahaa, ja joitakin paketteja toimittanut vähävaraisille. Tuo joulupuu-keräys on minulle uusi. Hieno idea.

    Minun on ollut tarkoitus liittyä Helsinki missioon, ja käydä juttelemassa vanhuksille, mutta se on vain jäänyt ja jäänyt… Vanhukset herkistävät minut, mieheni onkin hymähtänyt, että mitä minä muka piristän vanhuksia, kun vaan vedet silmissä istun vanhainkodissa liikuttuneena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsinkimissio tekee hienoa työtä ja tuo vanhusten kanssa juttelu on upea idea! Ja tiedätkö - siinä voi käydä niin, että ne vanhukset piristävätkin sinua;)

      Poista
  8. Kkaunis postaus. Koen että on suorastaan velvollisuus jakaa omastaan... tarkoitan sitä, että jos on vakituiset tulot niin on varaa jakaa. . . ja niin olemme aina tehneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kaunis - tarkoitin...olen vielä tosi hymelö tämän kans.

      Poista
    2. Itse olen myös sitä mieltä, että kun itselle on annettu niin paljon, mistä kiittää - ja on ne vakituiset tulot, niin antaminen kuuluu asiaan.

      Poista
  9. Joulu on antamisen aikaa ja toivottavasti kaikille myös saamisen. Onneksi on paljon eri järjestöjä, jotka uurastavat huolehtien vähäosaisten jouluilosta. Mielellään antaa lahjaroponsa sellaisten tukemiseen. Hyvää tahtoa on olemassa ja se korostuu jouluna ja katastrofien sattuessa. Koskaan ei voi tosiaan tietää milloin itse on auttavan käden varassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - jouluna, jos koska, on syytä jakaa♥

      Poista
  10. Kaunis ja pysäyttävä postaus Lady ♥ Tapoja auttaa on tosiaan monia ja itselle pienellä tuntuvalla teolla voi olla suuri merkitys sille, jota se koskee. Joulumieltä meille kaikille ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja todellakin, jo pienellä teolla on suuri merkitys♥

      Poista
  11. Ajatuksia herättävä postaus! Olen ottanut mallia mummustani ja vienyt joulupaketin/ lahjoittanut rahaa Pelastusarmeijan pataan.
    Hope on uusi tuttavuus. Juuri työkaverini kanssa keskustelimme siitä, että mihin voisi lahjoittaa vaatteita (muu kuin UFF). Lahjoittamisesta (muutenkin kuin jouluna) tulee hyvä mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelastusarmeijan joulupadat ovat kyllä pelastaneen monen perheen ja lapsen joulun vuosikymmeniä! Hope on hieno yhdistys, mutta UFFille en minä anna mitään - se kun on minun mielestäni ihan pelkkää avustustoiminnaksi naamioitua rahastusta. Itse olen laittanut vaatteita mm. kirkon diakonialle, Viroon ja Venäjälle orpokoteihin ja Pelastusarmeijalle. Ja totta - lahjoittaa kannattaa muulloinkin kuin vain jouluna:)

      Poista
  12. Vaikka itsekin sorrun samaan niin vihaan silti nyky joulun kulutusjuhla fiilistä. eikö vähemmälläkin pärjäisi ja saisi ihanaa joulutunnelmaa. Itse kirjoitin vuosi sitten saman tyyppisen postauksen. Vein joulupataan ison pussillisen lahjoja, toivottavasti ne ilahduttivat jotakuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varma, että lahjasi ilahduttavat niiden saajia♥

      Poista
  13. Kaunis ja joulumieltä herättävä postaus. Vaihtoehtoja niin lahjoitusten kuin vastaanottajienkin suhteen on niin monia, että jokainen löytää varmasti sopivimman tavan auttaa vaikka pienelläkin eleellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - jo ele riittää - ei sen tarvitse aina olla edes rahaa♥

      Poista
  14. Hyvä postaus, vaikka rahaa en yleensä laitakkaan keräyksiin (koska suurinosa menee järjestöjen koneiston pyörittämiseen) niin tuollaisen konkreettisen paketin voisin minäkin laittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että moni muukin tykkää tuosta paketti-ideasta juuri saman syyn tähden:)

      Poista
  15. Kaunis kirjoitus. Joulupataan lahjoittaminen on muutaman vuosikymmenen jo kuulunut tapoihini ja Joulupuu keräys on tullut toisena mukaan. Nämä kumpikin tuntuvat keräyksiltä, joissa antaminen menee todella jollekin perille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmissa - sekä Joulupadassa ja Joulupuussa apu menee todellakin juuri sinne, minne on tarkoitettu:)

      Poista
  16. Kiitos Lady <3 kaunis postaus.

    Rauhallinen sunnuntaiaamu, ulkona valkoinen harso ja sinun ajatuksia herättävä postaus!
    näistä tulee aina hyvä olo ja tätä hyvää meidän pitää laittaa kiertoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - hyvää on hyvä laittaa kiertoon♥

      Poista
  17. Kiitos tästä <3
    Itse myös blogissani haastoin lukijat tekemään hyvää. Vähävaraiset tarvitsevat apua, ja jokaisella lapsella tulisi jouluna olla joululahja. Autetaan yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähävaraiset todellakin tarvitsevat apua - ja yhdessä olemme enemmän♥

      Poista
  18. Mä kirjoitin vuosi sitten samantapaisen postauksen, pitäisi ehkä taas muistutella lukijoita tästä tärkeästä asiasta. Mä aion ostaa taas Joulupuu-keräykseen lahjan lapselle ja varmaan lahjoitan vähän rahaakin. Onneksi veronpalautukset tulee sopivasti joulukuun alussa, niin voi opiskelijabudjetillakin osallistua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas tänä vuonna tämä tuntuu entistä tärkeämmältä - myös täällä Suomessa!

      Poista
  19. Kiitos Lady tärkeästä postauksesta <3 Joulupuun ja joulupadan luo vie tieni tänäkin vuonna, osallistumisesta on tullut tärkeä osa omaa joulumieltä ja kotona ollaan omankin nuorison kanssa tästä puhuttu ja asia hyväksi havaittu. Viime vuonna valitsin joulupuusta sen ryhmän, jolle oli siihen mennessä laitettu vähiten lahjoja eli nuoret, teinit. Tänä vuonna taidan päätyä samaan. Leppoisaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli tuo puu vielä niin täynnä lappuja, etten nähnyt, kenelle oli eniten laitettu - mutta aiemmin olen osallistunut vastaavaan lahjalahjoitukseen, jonka ovat järjestäneet seurakunnat täällä Turun seudulla - ja silloin lahjoja olisi ollut enemmän kuin lahjan saajia;) Joulupata on minullakin ollut perinne vuosikymmenien ajan - perua lapsuudenkodista. Ja nämä perinteet toivon myös jättäväni omallekin nuorisolleni♥

      Poista
  20. Tästä asiasta on hyvä muistutella! Ajattelin osallistua Joulupuuhun tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - hyvä muistutella, jotta muistaisi itsekin;)

      Poista
  21. Erittäin hyvä postaus ja sille loistava ajankohta: nyt ehtii vielä itse kukin auttaa ajoissa ja tehdä jollekulle edes vähän onnellisemman joulun. Hyvää tahtoa ei voi koskaan peräänkuuluttaa liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - vielä on aikaa miettiä, mikä olisi se oma tapa auttaa♥

      Poista
  22. Kiitos hienosta, ajatuksia ja tunteita herättävästä kirjoituksestasi. Joulupata on kuulunut lapsuudesta saakka jouluuni, se on jonkinlaisena jouluperinteenä kulkenut mukana lapsuudenkodista. Ja Joulupuu-keräys on tullut tutuksi töistä.
    Nuo Syyrian ja Ukrainan tilanteet ovat kauhistuttavia, siellä ei ole edes kaikilla kattoa päänsä päällä. Vaan se joulu tulee sinnekin, joulumielestä en ole ollenkaan varma.
    Rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto. On kaunis jouluntoivotus.
    Hyvää, ensilumen viikonloppua!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin Joulupata on perinne lapsuudesta ja tuo Joulupuu sitten uudempi - tosin Turussa seurakuntien tekemänä samalla idealla. Tuo Joulupuu on siitä kiva, että siinä se autettava tulee lähemmäs, kun saa itse valita sen lahjan♥
      Sinulle myös kaunista sunnuntaita - ja lumi näyttää vielä ainakin tänään olevan valonamme;)

      Poista
  23. Kiitos kauniista kirjoituksesta! Jokaisen on hyvä pysähtyä miettimään, miten voin auttaa. Se ei aina tarkoita rahaa vaan se voi olla jotain muutakin. Lahja lapselle-keräys on minun jokavuotinen perinteeni muistaa vähäosaisia. Annan aikaani ja apua viemällä säännöllisesti Hope ry:lle oman perheeni ja ystävieni lahjoittamia tavaroita. Minulle voi tuoda tavarat, joita ei itse ehdi viedä. Joulumieli tulee minulle silloin, kun voin auttaa tai ilahduttaa jota kuta - tuttua tai tuntematonta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakaan se ei aina tarkoita rahaa - ajan antaminen on arvokasta - ja vaikeinta. Minä olen tavaraa lahjoittanut lähinnä kirkon diakoniatyölle, Viron ja Venäjän lastenkoteihin ja Pelastusarmeijalle - tuo Hope pitää pitää mielessä, kun seuraavan kerran pääsen vinttiä ja farmia koluamaan - meillä on vieläkin paljon lasten leluja ja vaatteita jäljellä - täytyy tarkistaa ne "päiväntarpeet" myös;)

      Poista
  24. Kaunis postaus Lady of the Mess.Antaminen tuo iloa,paitsi muille niin myös itselle.

    VastaaPoista
  25. Tärkeää asiaa , muulloinkin kuin näin joulun alla . Antamisen ilo tuo itselle hyvän mielen !

    VastaaPoista
  26. <3 Kiitos tästä postauksesta!

    VastaaPoista
  27. Ihanaa viikonaloitusta sinulle! Sinulla se on sydän paikallaan ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle myös hyvää viikonloppua - ja kyllä meiltä kaikilta se sydän löytyy♥

      Poista
  28. Kyllä on hyvin kirjoitettu. Mukavaa joulun odotusta! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sinulle myös hyvää joulun alusaikaa♥

      Poista
  29. Kauniisti kirjoitit ja aihetta lipoen, vastalauseena kaikelle kuluttamiselle -aineettoman joulukalenterin tuunailin itsekin. Tuntuu että haluaa syvempiä arvoja jouluun enemmän ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - aineeton joulukalenteri kuulosta kyllä hienolta idealta! Minusta tuntuu, että aika moni etsii tänä jouluna niitä syvempiä arvoja♥

      Poista
  30. Kiitos tästä. Olet niin oikealla asialla <3.

    VastaaPoista
  31. Asia on edelleen ajankohtainen, kuten vuosi sitten myös. Tänä vuonna minun korttirahani menevät syöpäyhdistykselle. Myös lahjoja ystävilleni en enää entiseen malliin laita vaan lahjoitan senkin rahan samaan osoitteeseen. Ne pakolliset paketit ovat sitten lahjakortteja johonkin aineettomaan, hierontoihin ym. kullekkin sopivaan hoitoon ja hellittelyyn. Lisää tavaraa meistä tuskin kukaan tarvitsee ja antaahan tuollaiset lahjat myös työtä niiden tekijöille. Omalle perheelle ostan kyllä ne perinteiset joulukirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla täälläkin - kun vielä saisi anopin kerrankin ottamaan todesta sen, että vain yksi lahja eikä välttämättä sitäkään;) Ystävien kanssa on sovittu jo vuosia, että ei ostella lahjoja toisillemme. Muistetaan sitten välillä muutoin yllätyksillä - ja joskus on toisella ihan akuutti tarvekin, kun muutama ystävä on sen irtisanomislapun saanut, niin silloin on kiva muistaa jollain sellaisella, mitä he eivät itse raaskisi ostaa - niinkuin esim. hierojan tai kosmetologin lahjakortti. Minä kun en nykyisin enää kortteja askartele tai teetä valokuvista, niin joulukortit olen jo vuosia ostanut sellaisilta tahoilta, jotka tukevat jotain toimintaa - mitä suoremmin, sitä parempi.

      Poista
  32. Hienoa, Lady, että muistutat meitä tärkeästä asiasta. Ollaan ihmisiä toisillemme (eläinystäviä tietenkään unohtamatta) arkena ja pyhänä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - loppupeleissä se on pienestä kiinni, kuka sitä apua tarvitsee♥

      Poista
  33. Kaunis, koskettava ja ajankohtainen asia. Itse johonkin lahjoitan, en vielä tiedä mihin. Sen lisäksi käyn aina aaton aattona luovuttamassa verta. Se on myös ilmainen tapa auttaa :)

    VastaaPoista
  34. Kyllä kirjoittamasi teksti ansaitsee ehdottomasti uusinnan! Aina välillä on hyvä pysähtyä miettimään omia arvojaan, erityisesti tällaisen hyvinkin kaupallistetun juhlan alla. Juhlan, jonka alkuperäinen tarkoitus ei suinkaan ollut kulutushysterian lietsominen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ajattelin vain, että en minä tuota osaa tuon paremmin sanoittaa enää - ja asia on tärkeä!
      Samaa mieltä olen siitä, että niitä arvoja on itsekunkin aina välillä mietittävä - tämän maalman meno on sen verran kovaa - ja aina silloin eniten kärsivät ne, jotka jo muutenkin ovat heikommassa asemassa.

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig