maanantai 20. lokakuuta 2014

Alleille kyytiä - ja kengät sanoo rock, rock

Olen monesti täällä blogissakin todennut, että musiikki on yksi niistä elämän lahjoista, 
mikä antaa minulle voimaa ja sytykettä elämän arjessa.
Se antaa tunteille tilaa ja saa mielen ja sielun lentoon.
Ja vaikka musiikin suhteen olenkin melkein kaikkiruokainen, on yksi ylitse muiden - rock- ja metallimusiikki.
Silloin kun rokki soi täysillä ja bassot pauhaavat, alkaa tämän heavyladyn rokkijalkaa vipattaa kummasti.

Olen koko kesän ja syksyn kaipaillut keikalle pääsyä.
Aina on ollut esteitä silloin, kun hyvä keikka olisi ollut tarjolla.
Ja sellaisia esteitä, joita ei voinut ohittaa - sillä ihan pienestä esteestä en keikkaa väliin jätä;)

Mutta nyt viikonloppuna pääsin kuin pääsinkin Amoralin keikalle Tampereelle Lost In Music -festareille.
Ja hyvä, että pääsin, sillä tämä oli bändin viimeinen Suomen keikka vähään aikaan.
Amoral nimittäin on lähdössä taas Euroopan kiertueelle.
Ja sinne Eurooppaan - ainakin Budapestiin - oli meilläkin Isännän kanssa tarkoitus suunnata syyslomalle ja bändiä katsastamaan. Olimmehan edelliselläkin Budapestin keikalla ja jo silloin päätimme, että ensi kerralla tulemme myös.
Mutta niin vain on sotkenut tuo kuun lopulla tehtävä jalkaleikkaukseni suunnitelmat, että nyt taitaa jäädä nuo ulkomaan keikat tältä vuodelta väliin. No, kaikkea ei voi saada - joskus sitten taas ja toivottavasti tervein jaloin.


Keikka oli Tampereen Klubilla, missä en aiemmin ollut käynytkään. Klubi sijaitsee upeassa ympäristössä lähellä rautatieasemaa, Tullikamarin aukiolla. Hieno miljöö, josta tamperelaiset saavat olla ylpeitä. 
Siitä tornitalosta, jonka ovat pykänneet siihen lähelle, en sano mitään;)

Keikalla kuultiin kappaleita helmikuussa ilmestyneeltä ja kriitikoiden ylistämältä Fallen Leaves & Dead Sparrows -albumilta ja kyllä kelpasi.



Bändi oli loistavassa vedossa ja solisti Ari Koivusen ääni nyt vaan on upea. Olen tainnut mainita joskus aiemminkin;)




Ariahan on syyttäminen Ladyn nykyisestä keikkainnostuksesta.
Kävin nuorempana ahkerasti erilaisilla keikoilla, mutta lasten myötä ne jäivät. 
Mutta kun Ari osallistui Idolsiin, istuin minäkin monen muun lailla telkkarin ääressä ja pidin peukkuja.
Ja kun voiton jälkeen hän alkoi kiertää silloisen bändinsä kanssa (tuota bändiä muuten ei vieläkään ole virallisesti lopettu) uskaltauduin keikallekin. Ja sille tielle jäin.

Yhdessä Isännän kanssa reissataan. 
Ja reissataan toivottavasti tulevaisuudessakin - olen uhannut, että keikoille menen vielä rollaattorillakin. 
Sillä niin paljon sain tälläkin kertaa energiaa - ei tuntuneet kivut eivätkä säryt, saivat allit taas kyytiä - ja kummasti jaksoivat leikkaukseen menevät jalkanikin vipattaa - kengät sanoi rock, rock;)

Arihan on nykyisin osa Amoralia - mutta hän tekee myös duokeikkoja. 
Ja ainakin yhdelle sellaiselle olisi tarkoitus joulukuuksi kuntoutua. 
Niinkuin myös tuleville Raskaan Joulun keikoille. 
Sillä jos niille en pääse, saattaa kyllä itkukin tirahtaa!

Ja onpa tiedossa  uusi Tampereen reissukin, 
sillä tammikuun lopulla on  Musiikkiteatteri Palatsissa I Wanna Rock -musikaalin ensi-ilta.
Ja tuossa musikaalissa on yhtenä tähdistä Ari. 
Jotta pakkohan se on käväistä katsomassa
 - etenkin kun musikaalin juoni sivuaa Hanoi Rocksia ja Ari esittää ikisuosikkiani Mike Monroeta;)

Nykyinen rokkikansa on jännää; meitä on joukossa nuoria ja vanhempia. 
Osa näyttää rokkareilta kaikkine asiaan kuuluvine rekvisiittoineen.
Osa näyttää tavallisilta tallaajilta.

Niinkuin tämäkin lady. Tässä iässä sitä uskaltaa jo olla oma tylsä itsensä.
Paitsi että pitäähän fanilla bändipaita olla.
Kukkahatun jätin kotiin;)


Pahoittelut kuvien huonosta laadusta - keikkapaikalle ei saanut järkkäriä viedä ja valaistus lavalla oli lievästi sanoen ongelmallinen.
Ja viimeinen kuva todistaa sen, mitä edellisessä postauksessani kerroin: isäntä on iso mies;)

Vielä kiitos kaikille ihanista kommenteista edelliseen postaukseeni
 - pitäisi varmaan näyttää Isännällekin, mitä hänestä olen kirjoittanut;)
Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille! 
Olen teistä kaikista lukijoista - sekä uusista että teistä vanhemmista -  kiitollinen ja iloinen. 
Ja aina yhä uudelleen ihmettelen sitä, että jaksatte näitä sepustuksiani lueskella. 

Muistutuksena: vielä on viikko aikaa osallistua citykärryarvontaan - jos et ole vielä osallistunut, käypä katsastamassa!


Tähän uuteen viikkoon jaan  teille vielä biisin, jonka olen täällä ennenkin jakanut - mutta on se sen verran hyvä, että kestää toisenkin jaon - ja sopii tähän lokakuuhun:




Hienoa uutta viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voi seurata myös FacebookinBlogilistanBloglovininInstagramin ja Twitterin kautta.

SHARE:

66 kommenttia

  1. Tuli itsellekin hyvä mieli kirjoituksestasi. Sulla on selvästi ollut ihan paras reissu. :)

    VastaaPoista
  2. Vaikka musiikkia tulee kuunneltuakin nykyään aika laidasta laitaan, niin hevityttö olen minäkin sydämeltäni, aina ollut ja varmasti aina tulen olemaan :) Teillä vaikuttaa olleen huikea keikkareissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä - kaikenlaista kuuntelen, mutta hevi on ja pysyy;)
      Ja oli huikea reissu!

      Poista
  3. Tässä iässä on parasta se, että uskaltaa olla sitä mitä on. Pukeutua niin kuin itse haluaa. Hyvä Lady rock, rock. Musiikki on parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - ei tarvitse mennä minkään eikä kenenkään mielen mukaan. Paitsi joskus töissä;)
      Ja kyllä - musiikki on parasta!

      Poista
  4. Musiikki on minullekin tärkeää, vaikka heviosaston jätänkin suosiolla väliin :-) Jos ahdistaa, laulan mielelläni, vaikka virsiä. Laulun sanotaan parantavan, lievittävän elämän kipua. Ja se on niin totta. Kaikkea hyvää viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä musiikki ja laulu ovat lääkettä monenlaisiin kipuihin - ja itse tykkään myös virsistä ja cospelista - levyjä on vaikka kuinka paljon ja esimerkiksi virsiä lauloin aikoinaan öisin silloin uudesta virsikirjasta esikoiselleni - keinuin keinutuolissa valvova vauva sylissäni, lauloin virsiä ja katsoin telkkarista Irakin sodan kuulumisia...

      Poista
  5. Ihana rokki-Lady! <3 Klubi on kyllä kiva paikka ja se tornitalo... Rumista rumin. Ja päälle vielä tunnelityömaa, voi meitä tamperelaisia! Ihanaa että sait virtaa keikasta, mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - varsinainen rokkilady;) Ja Klubi oli kiva yllätys - Turun Klubi on aika karu verrattuna tuohon teidän versioonne.
      Ja eipä ole vielä tullut sellaista keikkaa, ettei virtaa olisi tullut;)
      Sinulle myös kivaa viikkoa!

      Poista
  6. Kiva,iloinen postaus.Piristävä:)Kyllä!Musiikista saa virtaa ja huolet unohtuu..Ja heavysta saa mukavasti voimaa vaikka siivoukseen tai salilla punttien nosteluun..kaikkeen.Itselläni on aika laaja musiikkimaku mutta mies kuuntelee rock/heavya ja se vaan sopii.Ja oi,Hanoi Rocksia fanitin nuoruuden ja nyt tietenkin seuraan Michael Monroeta.Upealta vaikuttaa keikkatunnelmat,varmasti ollut hieno fiilis.Ladylla on hyvä musiikkimaku;) RockRock!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja musiikki tosiaan antaa virtaa! Itsekin kuuntelen heviä ja rokkia siivotessa - kummasti tulee potkua työhön;)
      Mike Monroeta olen viimeksi kuullut livenä Ruisrockissa pari vuotta sitten - olin sillä Michaelin 50-vuotiskeikalla; ihan huikea!

      Poista
  7. Voi miten kiva juttu. Minäkin saan sieluni lentoon oikean musiikin parissa. Ja se musiikki voi olla oikeastaan ihan mitä vain. Livenä silti parasta tai autossa huudatettuna silloin harvoin kun saan ajella yksin. Kyllä keikalle pitää päästä aina silloin tällöin. Elämän pieniä suuria iloja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja musiikki tosiaan lennättää sielua. Ja monenlainen musiikki;) Livenä sitten vielä voimakkaammin!

      Poista
  8. Kiva postaus! Musiikki kyllä antaa paljon <3
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kuulostaapa hyvälle :) Ite en ole koskaan ollut millään livekeikoilla. Paljon on vissiinki jäänyt kokematta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä huippua - ja hei, vielä ehdit noille livekeikoillekin;)
      Kivaa viikkoa myös sinne!

      Poista
  10. Mä olen mieheni kautta oppinut kuuntelemaan myös heviä ja metallia. Viime vuonna oltiin kuuntelemasssa ekaa kertaa raskasta joulua ja uudestaan päästävä. Toivottavasti saadaan lapset hoitoon.
    Ps. En olisi ihan heti kuvitellut sinusta, kukkahattutädistä metallinaista. :) Olet yllätyksiä täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen Raskasta Joulua käynyt kuuntelemassa monena vuonna - ja monella paikkakunnalla - ei se yksi konsertti tunnu riittävän;)
      D:) - vai et olisi kuvitellut - oletkin seuraillut minua vasta vähän aikaa; he, jotka seurassani ovat pitempään viihtyneet, eivät ole tuolta tiedolta voineet välttyä - ja sanotaanhan se tuolla esittelyssänikin;)

      Poista
  11. Vaikka en rokkia fanitakkaan niin rokkipaitasi haluaisin, se näyttää hyvältä. Hieno grafiikka siinä.
    Kotoa pois ja reisussa on aina välillä mukavaa.
    Mukavaa viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä Amoralin uusimmissa paidoissa on hieno grafiikka - samoin tuon uuden levyn kannessa.
      Ja pikku reissut piristävät aina:)
      Sinulle myös hyvää viikkoa!

      Poista
  12. Mahtavaa, että pääsitte kotimaan versiolle! :)
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva, että tämä onnistui! Vaikka silti kaivelee tuo, ettei tuonne Eurooppaan nyt lähdetäkään!
      Sinulle myös kivaa viikkoa!

      Poista
  13. Rollattorilla keikoille!!!
    - siinä olis hauska näky, ja mikä ettei jos sillonki viä siltä tuntuu.
    Mä en oo käyny tollasilla keikoilla lainkaan, joskus on ollu miäles, mutta sit taas oon jättäny menemättä.
    Tai siis... oonhan mä ollu joskus Parkanos kattoos hurriganesia ja Siikasis juicee, Hih...
    - näistä on vaan niin kauan aikaa, ettei meinannu muistaa ees :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, rollaattorilla - enkä ole taatusti ainoa;)
      Ja olethan sä ollut keikoilla - Hurriganes ja Juice on tullut itsekin katsottua - silloin nuorena;)

      Poista
  14. Yksi mukava muisto siis kertyi lisää sinulle :)

    VastaaPoista
  15. Musiikki on kyllä mahtavaa, vaikka hevi jääkin vähemmälle omalla kohdallani. Kiva, kun onnistui edes kotimaan keikalle pääsy! Ja varmasti ikimuistoisempi tapahtuma kuin messut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki on mahtavaa - ja tosi hyvä, että nyt päästiin;) Ja voittaa yhdet messut mennen tullen:)

      Poista
  16. Musiikki on elämän rikastuttaja;itse pidän nykyään eniten espanjankielisestä musasta,Mutta rokista myös;D
    Ja kuulostipa niin nautittavalta kokemukselta tuo konsertti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - sitä se musiikkin nimenomaan on! Ja oli nautittava kokemus:)

      Poista
  17. Vau mikä asenne: rollaattorillakin vielä keikalle. Jes! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tottamaar - tuolla aiemmin jo kommenteissa mainitsin, että en varmaan ole ainoa - saavat keikkajärjestäjät tulevaisuudessa järjestää rollaattoritasanteen;)

      Poista
  18. Arilla on kyllä mahtava ääni!

    VastaaPoista
  19. Ari osaa kyllä laulaa ja wow mikä ääni. IHanaa kun toiset kiertää keikkoja ja varsinkin noin uskollisesti. Itse haluaisin käydä enemmänkin mutta mies on nykyään laiska lähtemään. Toki raskas arki vetää hänellä sohvaa ja omaa kotia puoleensa mikä ei sekään ole huono asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - Ari osaa;)
      Kyllä mekin olimme vuosia kotihiiriä - ja olemme vieläkin - välillä sitten käymme jossain yhdessä vähän irtautumassa arjesta. Keikat irrottavat paremmin kuin hyvin;)

      Poista
  20. Tosi kiva postaus - ja vaikka rollaatorilla keikalle - siinä on asennetta !!!

    Kivaa viikkoa myös sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä vaan, rollaattorilla mennään - mutta toivottavasti ei ihan vielä;)

      Poista
  21. Mahtava Lady! Olen kanssasi samaa mieltä, musiikki on iso osa elämää, ilman sitä olisi.....nooh ainakin paljon tylsempää :)
    Arilla on mahtava ääni, seurasin ja fanitin myös Idols aikana, mutta sitten se jäi. Mutta Raskaampi Joulu, onko Ari siinä tänä vuonna? Mä niin haluan mukaan kuulolle. Ja muuten, Tornista ei ole mitään sanottavaa tamperelaisillakaan! Tai on parempi, että jättää sanomatta sen, mitä sanottavaa ehkä saattaisi olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - ilman musiikkia olisi elämä aika tavalla tylsää;)
      Ja Ari on mukana ollut Raskaassa Joulussa jo aika monena vuonna, niin tänäkin. Eri konserttipaikoillahan nuo artistit vähän vaihtelevat ja Ari on tänä vuonna mukana 5 paikkakunnalla - sekä tietenkin uudella levyllä - tai uusilla, sillä tulossa on myös englanninkielinen versio. Mutta on siellä artistijoukossa onneksi muitakin upeita laulajia, jos ei onnistu pääsemään Aria katsastamaan;)

      Poista
  22. Sulla on asennetta :) Arilla on hyvä ääni, tykkään!

    VastaaPoista
  23. Olet kyllä ihana rokkilady! En tiennytkään kaikkea tätä Ari Koivusesta, luulin hänen hävinneen muiden vanhojen Idols laulajien hiljaisuuteen. Hieno homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ja Ari ei todellakaan ole hävinnyt hiljaisuuteen - faneja on sekä hänellä että Amoralilla ympäri maailmaa - ja keikkoja myös:)

      Poista
  24. Teillä on ollut kivan kuuloinen rokkiviikonloppu :) Mun täytyy tunnustaa, että vähemmän olen kotimaisten bändien keikoilla käynyt vaikka muutamat suomalaisetkin bändit mun diggailulistalle kuuluvatkin kuten Amorphis (Tomi Joutsen <3), Kotiteollisuus ja Apulantakin. Nuorempana tuli paljonkin pyörittyä silloisten nuorten rokkipoikien kanssa, Stonen poikien kanssa kasvettiin samassa kylässä ja avomies soitti saman aikakauden metallibändissä. Nykyään kun keikalle lähtee on se yleensä äärilaidasta toiseen: joko isojen megabändien jättikonsertit tai sitten pyöräporukoiden bailubändien sisäpiirijuhlat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään Amorrphiksesta, Kotiteollisuudesta ja Apulannastakin - ja monesta muusta kotimaisesta bändistä. Meillä on maailman parhaat hevi- ja metallibändit! Moni on tosin tutumpi ulkomailla kuin Suomessa! Itse tykkään eniten klubikeikoista - ja sellainen tämäkin oli, vaikka festarit olivatkin. Ulkoilmafestareilla en enää viitsi käydä - paitsi pari vuotta sitten Ruisrockissa, kun yhden päivän aikana sai kuulla Amorphista, Apocalypticaa, Michael Monroen huikean 50-vuotiskeikan ja Nightwishia. Jättikonserteista tykkään myös.

      Poista
  25. Hei Lady! Blogissani on sinulle haaste. Ehkäpä innostut kuvailemaan mielimaisemaasi :).
    http://nainentalossa.blogspot.fi/2014/10/sielunmaisema-haaste-sinulle.html

    VastaaPoista
  26. Varmasti oli hyvä keikka, ei epäilystäkään että on jalka villisti vipattanut. Ja koko kroppa! Live esiintymiset ovat aina hyviä, olipa kyseessä mikä musiikin laji hyvänsä. Tykkään käydä eri tyylisissä konserteissa vaikka kotona en kaikkea kuuntelekkaan. Meillä on upea konserttitalo vaikka pienessä kaupungissa asunkin. Raskasta Joulua oli viime joulun alla todella hyvä, Ari Koivunen erityisesti. Sanoinkin ystävälle että vanhana mummuna minua on turha viedä kirkkoon joulukonserttiin, raskasta joulua ei sensijaan saa jäädä väliin.
    Monia hyviä olen käynyt kuuntelemassa ja yhä on listassa vielä useita katsottavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvä keikka - ja samaa ajattelen itse tuosta vanhana mummuna olosta;)
      Ja monia olen minäkin kuunnellut, mutta riittää vielä sitä katsottavalistaakin!

      Poista
  27. Lady of The metal <3 Ihana uusi asia sinusta ja kirjoituksesi viittaa kivasti tämän päiväiseen omaan postaukseeni osaavasta naisesta.
    Siellä puolelle ruutua on juuri sellainen, hieno asenne ja loistava maku asioiden suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos - luinkin sen sinun juttusi, mutta kännykällä en lähtenyt kommentoimaan - hieno juttu!
      Minullahan jo tuolla esittelyissä lukee, että heavylady - mutta myönnän, että silloin tällöin on työni, virkanaisen look ja musiikkimakuni herättäneet lievää hämmennystä;)

      Poista
  28. Amoral on itselleni tuntematon. Koivusesta varmaan luin silloin, kun kilpailuja käytiin. Kiva, että ura jatkuu.

    Tämä keikkapuoli Sinusta on jäänyt jotenkin rekisteröitymättä. Kyllähän hyvä musiikki sekä viihdyttää että ilahduttaa. Radiosta kuuntelen yleensä kanavaa, joka soittaa vähän vanhempaa musiikkia. Tuntuu, että paikymmentä vuotta sitten musiikkia vielä sävellettiin. Nyt sitä suoltaa ulos enimmäkseen jokin tietokone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Amoralin pojat kyllä osaavat soittaa - ei tarvitse tietokoneita;)
      Ja aina oppii tietämään toisista uusiakin puolia - tylsäähän tämä touhu muuten olisikin!
      Kivaa viikkoa sinne!

      Poista
  29. Hyvä musiikki saa kyllä jalan vipattamaan ja toi sun asusi on hieno! Ihan huoliteltu, mutta niin rento :)

    VastaaPoista
  30. Yllätit monet kertomalla, että olet heavylady! Minä olen sen jostakin rivien välistä lukenut. Ehkä olen sen huomioinut, kun itsekin tykkään rockista - tosin olen musiikin suhteen aika kaikkiruokainen, on tunnelmasta kiinni, mikä laji milloinkin "maistuu". Ja meillä livemusiikki soi melkeinpä päivittäin, tuo kapteeni kun soittaa kitaraa ja laulaa. Pikkuväki nimittääkin häntä rokkipapaksi. Viimeksi hän konsertoi pikkuväelle, kun pikkuväen vanhemmat olivat kuuntelemassa Cheekiä. Silloin meillä soi rock ja pikkuväki oli innoissaan - 1½ ja 3 vuotiaat tytöt. Uusi rockpolvi on nousemassa :)
    Minusta sinä näytät hienossa paidassasi ihan oikealta rockladylta!
    Rockaavaa viikkoa lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa - oikea rokkipappa sinulla♥
      Ja toki itsekin kuuntelen vähän kaikenlaista musiikkia - niinkuin tuolla aiemmin kommenteissa kerroinkin, vaikka virsiä ja gospelia, mutta rokki ja hevimusiikki ovat se juttu;)
      Rokkaavaa viikkoa myös sinulle ja rokkipapalle!

      Poista
  31. Oih miten hienolta reissunne kuulosti! Harmi, ettet nähnyt nyt Ollia, joka on kyllä yhtyeineen aivan syötävän hyvä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hieno reissu - ja kyllähän se harmitti, että Olli jäi tällä kertaa katsastamatta. Mutta vielä me ehditään;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig