Tammikuu 2017 - hyvästejä, haikeutta ja tohinaakin

Olemme elelleet helmikuuta jo jokusen päivän mutta vasta nyt saan aikaiseksi muistella mennyttä tammikuuta.

Ajattelin ensin, että jätän koko kuukauden väliin - se kun vain vilahtahti ohi ja tuntui,

 ettei siihen mitään erityistä sisältynyt. Ainoastaan töitä ja kiirettä. 

Vaan kun katselin tammikuussa ottamiani kuvia, totesin, että väärässäpä olin.

Sillä kyllä siihen näyttää muutakin mahtuneen.

Tässä teillekin muutama hetki minun tammikuustani:

Tammikuun alussa matkasimme isännän kanssa Helsinkiin hyvästelemään Amoralin, bändin,

jonka keikoilla olemme jo vuosia käyneet ympäri Suomea ja jopa Budapestissä.

Amoral nimittäin piti jäähyväiskeikkansa 5. tammikuuta Tavastialla. 

Bändi, joka perustettiin jo vuonna 1997 ja joka julkaisi 7 albumia.

Bändi, joka ehti esiintyä paitsi Suomessa, myös USAssa, Japanissa, Filippiineillä, pariin kertaan Kiinassa

 ja se teki myös useamman Euroopan kiertueen.

Bändin jäsenistö ehti vaihtua näiden 19 vuoden aikana moneenkin kertaan,

 mutta kaksi sen alkuperäisen kokoonpanon jäsentä,

Ben Varon ja Juhana Karlsson, kulkivat mukana koko taipaleen.

Me tutustuimme bändiin silloin, kun Ari Koivunen siihen liittyi. 

Arin keikoillahan olemme käyneet vuosia milloin missäkin ja varmasti niin teemme jatkossakin.

Jäähyväiskeikalla Tavastia oli tupaten täynnä ja meillä kaikilla oli mieli vähän haikea.

Halailtiin ja taisipa jollain kyynelkin vierähtää.

Mitään en myönnä;)

Keikka itsessään oli mahtava. Saimme kuulla läpileikkauksen bändin tuotannosta sen alkuajoista lähtien.

Mukaan menoon oli saatu kaikki bändin entisetkin jäsenet ja oli hienoa kuulla sellaisiakin herroja,

joita en ollut aiemmin livenä nähnytkään.

Upea keikka, upea bändi. Jota ei enää ole.

Mutta onneksi on jäljellä musiikki. Albumeja olen soittanut tammikuussa tiuhaan.

Silti - ikävä näitä herroja jää. Niin monia mahtavia iltoja ja öitä on tullut tämän bändin kanssa koettua.

Siispä: haikeat heipat Amoral. Onnea ja menestystä ihan jokaiselle bändin jäsenelle uusiin tuuliin.

Tammikuu oli töissä aikamoista vilskettä.

Oli suunnittelupäiviä, viestinnän haasteita ja tottakai niitä rutiinipäiviäkin.

Vaan ei yhtään samanlaista päivää - eikä yhtään ikävää päivää.

Muita menoja en edes ehtinyt ajatellakaan - töiden jälkeen olin ihan liian väsynyt.

Tällainen muka-talvi saa minun fibromyalgiani vihoittelemaan ja yöunet ovat olleet välillä särkyjen takia kortilla.

Flunssakin on pariin otteeseen yrittänyt iskeä vaan onneksi olen pahimmat pöpöt saanut vielä häädettyä.

Kuun lopulla oli onneksi jo menoakin: olin mukana Megastarin neitsytristeilyllä,

 mistä jo edellisessä postauksessani ehdinkin kirjoittelemaan.

Musiikkia saimme sielläkin kuunnella - ja katsella upeaa Miss Divetiä, Marko Vainiota.

Kuvassa tosin näyttää olevan Conchita Wurst;)

Tämä tammikuu oli myös viimeinen, jolloin ikäni alkaa numerolla 5.

Siinäpä sitä onkin vähän yli viikon päästä sulattelemista Suomen Vanhimman Viraston vanhimmalla naisella;)

Pakko on tunnustaa, että eivät minun kasvoni ihan noin siloiset ole kuin tuossa työpaikalla otetussa kuvassa

 - hankin uuden kännykän vuoden vaihteessa ja sen etukamerassa on varsin järeät automaattisuotimet 

enkä ole vielä saanut aikaiseksi opetella niiden poistamista;)

Ensi viikko onkin töissä taas sellainen, että toivottavasti tämä lady perässä pysyy.

Tiistaina vierähtää koko päivä niin minulla kuin Viraston muullakin henkilökunnalla

 vieraiden parissa,  sillä talon täyttävät arkkihiippakuntaan

viimeisen vuoden  aikana töihin tulleet seurakuntien uudet työntekijät.

Keskiviikkona taas menemme viestintätiimin kanssa Turun kristilliselle opistolle,

 minne olemme kutsuneet  Maarit Kallion kertomaan meille ja aikamoiselle joukolle

 muitakin kiinnostuneita siitä, miten blogataan lujasti ja lempeästi.

Torstaina olisi edessä matka Poriin, missä olisi tarkoitus tavata muita arkkihiippakunnan viestijöitä.

Itse olen kyllä painanut tämän Porin matkan suhteen hieman jarrua - katsotaan nyt vielä,

millaisella kokoonpanolla viestintätiimi sinne matkaa.

Ensi viikonloppuna ovatkin sitten Rakenna ja Sisusta -messut Turun Messukeskuksessa 

- sinne aion mennä ainakin lauantaina käymään ja tutkimaan, mitä uutta on

tarjolla rakentamisen, sisustamisen ja remppaamisen sarroilla.

Luulen, että yksi messupäivä riittää minulle tällä kertaa - vaikka näistäkin messuista saa ideoita ja vinkkejä

 - ja sitä virtaakin yllin kyllin, lienee sunnuntai viisainta pyhittää levolle ja palautumiselle;)

Jos messut sinua kiinnostavat ja jos et vielä ole osallistunut messulippuarvontaani, on siihen vielä 

mahdollisuus iltaan saakka osallistua. Joten käypä jättämässä kommenttisi:)

Tänään vietetään Runebergin päivää ja meilläkin isäntä herkuttelee tortuilla.

 Minun makuuni eivät Runebergin tortut ole vaikka joka vuosi niitä sen yhden tai kaksi syönkin.

Tämän vuoden kiintiö on osaltani jo täynnä, joten isännällä riittää urakkaa siinä satsissa, minkä hän niitä osti.

Enkä ollenkaan epäile, etteikö hän siitä urakastaan selviäisi - hän kun on lievästi sanoen hieman makealle perso;)

Syödäänkö teillä Runebergin torttuja? Leivoitko peräti itse?

Hyvää Runebergin päivää ja sunnuntaita kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Alleille kyytiä - ja kengät sanoo rock, rock

Olen monesti täällä blogissakin todennut, että musiikki on yksi niistä elämän lahjoista, 

mikä antaa minulle voimaa ja sytykettä elämän arjessa.

Se antaa tunteille tilaa ja saa mielen ja sielun lentoon.

Ja vaikka musiikin suhteen olenkin melkein kaikkiruokainen, on yksi ylitse muiden - rock- ja metallimusiikki.

Silloin kun rokki soi täysillä ja bassot pauhaavat, alkaa tämän heavyladyn rokkijalkaa vipattaa kummasti.

Olen koko kesän ja syksyn kaipaillut keikalle pääsyä.

Aina on ollut esteitä silloin, kun hyvä keikka olisi ollut tarjolla.

Ja sellaisia esteitä, joita ei voinut ohittaa - sillä ihan pienestä esteestä en keikkaa väliin jätä;)

Mutta nyt viikonloppuna pääsin kuin pääsinkin Amoralin keikalle Tampereelle Lost In Music -festareille.

Ja hyvä, että pääsin, sillä tämä oli bändin viimeinen Suomen keikka vähään aikaan.

Amoral nimittäin on lähdössä taas Euroopan kiertueelle.

Ja sinne Eurooppaan - ainakin Budapestiin - oli meilläkin Isännän kanssa tarkoitus suunnata syyslomalle ja bändiä katsastamaan. Olimmehan edelliselläkin Budapestin keikalla ja jo silloin päätimme, että ensi kerralla tulemme myös.

Mutta niin vain on sotkenut tuo kuun lopulla tehtävä jalkaleikkaukseni suunnitelmat, että nyt taitaa jäädä nuo ulkomaan keikat tältä vuodelta väliin. No, kaikkea ei voi saada - joskus sitten taas ja toivottavasti tervein jaloin.

Keikka oli Tampereen Klubilla, missä en aiemmin ollut käynytkään. Klubi sijaitsee upeassa ympäristössä lähellä rautatieasemaa, Tullikamarin aukiolla. Hieno miljöö, josta tamperelaiset saavat olla ylpeitä. 

Siitä tornitalosta, jonka ovat pykänneet siihen lähelle, en sano mitään;)

Keikalla kuultiin kappaleita helmikuussa ilmestyneeltä ja kriitikoiden ylistämältä Fallen Leaves & Dead Sparrows -albumilta ja kyllä kelpasi.

Bändi oli loistavassa vedossa ja solisti Ari Koivusen ääni nyt vaan on upea. Olen tainnut mainita joskus aiemminkin;)

Ariahan on syyttäminen Ladyn nykyisestä keikkainnostuksesta.

Kävin nuorempana ahkerasti erilaisilla keikoilla, mutta lasten myötä ne jäivät. 

Mutta kun Ari osallistui Idolsiin, istuin minäkin monen muun lailla telkkarin ääressä ja pidin peukkuja.

Ja kun voiton jälkeen hän alkoi kiertää silloisen bändinsä kanssa (tuota bändiä muuten ei vieläkään ole virallisesti lopettu) uskaltauduin keikallekin. Ja sille tielle jäin.

Yhdessä Isännän kanssa reissataan. 

Ja reissataan toivottavasti tulevaisuudessakin - olen uhannut, että keikoille menen vielä rollaattorillakin. 

Sillä niin paljon sain tälläkin kertaa energiaa - ei tuntuneet kivut eivätkä säryt, saivat allit taas kyytiä - ja kummasti jaksoivat leikkaukseen menevät jalkanikin vipattaa - kengät sanoi rock, rock;)

Arihan on nykyisin osa Amoralia - mutta hän tekee myös duokeikkoja. 

Ja ainakin yhdelle sellaiselle olisi tarkoitus joulukuuksi kuntoutua. 

Niinkuin myös tuleville Raskaan Joulun keikoille. 

Sillä jos niille en pääse, saattaa kyllä itkukin tirahtaa!

Ja onpa tiedossa  uusi Tampereen reissukin, 

sillä tammikuun lopulla on  Musiikkiteatteri Palatsissa I Wanna Rock -musikaalin ensi-ilta.

Ja tuossa musikaalissa on yhtenä tähdistä Ari. 

Jotta pakkohan se on käväistä katsomassa

 - etenkin kun musikaalin juoni sivuaa Hanoi Rocksia ja Ari esittää ikisuosikkiani Mike Monroeta;)

Nykyinen rokkikansa on jännää; meitä on joukossa nuoria ja vanhempia. 

Osa näyttää rokkareilta kaikkine asiaan kuuluvine rekvisiittoineen.

Osa näyttää tavallisilta tallaajilta.

Niinkuin tämäkin lady. Tässä iässä sitä uskaltaa jo olla oma tylsä itsensä.

Paitsi että pitäähän fanilla bändipaita olla.

Kukkahatun jätin kotiin;)

Pahoittelut kuvien huonosta laadusta - keikkapaikalle ei saanut järkkäriä viedä ja valaistus lavalla oli lievästi sanoen ongelmallinen.

Ja viimeinen kuva todistaa sen, mitä edellisessä postauksessani kerroin: isäntä on iso mies;)

Vielä kiitos kaikille ihanista kommenteista edelliseen postaukseeni

 - pitäisi varmaan näyttää Isännällekin, mitä hänestä olen kirjoittanut;)

Ja tervetuloa kaikille uusille lukijoille! 

Olen teistä kaikista lukijoista - sekä uusista että teistä vanhemmista -  kiitollinen ja iloinen. 

Ja aina yhä uudelleen ihmettelen sitä, että jaksatte näitä sepustuksiani lueskella. 

Muistutuksena: vielä on viikko aikaa osallistua citykärryarvontaan - jos et ole vielä osallistunut, käypä katsastamassa!

Tähän uuteen viikkoon jaan  teille vielä biisin, jonka olen täällä ennenkin jakanut - mutta on se sen verran hyvä, että kestää toisenkin jaon - ja sopii tähän lokakuuhun:

Amoral - Last October

Hienoa uutta viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voi seurata myös Facebookin, Blogilistan, Bloglovinin, Instagramin ja Twitterin kautta.

Väsynyt - mutta onnellinen

Instagram -tiliäni seuraavat ehkä huomasivatkin, että olin viikonloppuna Helsingissä. 

Syy visiittiin oli Amoral -bändin uuden levyn Fallen Leaves & Dead Sparrows´n levynjulkkarikeikka Virgin Oilissa.

Liput keikalle ja hotellihuone oli varattu jo ajat sitten, mutta vähältä piti, etten perunut koko reissua. Vielä perjantaiaamuna 3 tunnin yöunien jälkeen emmin, että jaksanko lähteä minnekään. Mutta niin vain töiden jälkeen haimme pojan tänne kotiin kissanhoitajaksi ja suuntasimme Isännän kanssa auton nokan kohti Helsinkiä. 

Majoituimme kuten monesti ennenkin Scandic Simonkentässä, joka on sijainniltaan yksi Helsingin parhaista hotelleista. Sehän sijaitsee ihan siinä Kampin kupeessa. Muutenkin hotelli on kiva perushotelli, jossa on siistit ja tarpeeksi viihtyisät huoneet.

Automatkalla nukahdin hetkeksi ja se piristi kummasti. Ja kun tiesimme, että varsinainen keikka alkaisi vasta klo 24, ei meillä ollut mitään kiirettä. Yhden pysähdyksen taktiikalla olimme hotellissa vähän klo 20 jälkeen. Juuri ehdimme Voice of Finlandia seuraamaan siinä suihkun ja meikkauksen lomassa.

No, eipä siinä ihmeitä tehty: olin ottanut kotoa lähtiessä kiireessä vajavaisen meikkipussin mukaan - ei edes luomiväriä ja valokynää ollut mukana. Ja niitä totisesti olisin tarvinnut, sillä näytti siltä kuin silmäpussit olisivat roikkuneet polvissa asti;) No, mentiin sillä, mitä oli matkassa ja luomivärin virkaa sai toimittaa paksu kajalpuikko. Varsinaiset sumusilmät siitä kehkeytyivätkin - sieltä töhryjen seasta sitten tihrustelin. Mutta onneksi oli sentään punainen huulipuna mukana. Sillä pärjää jo pitkälle!

Asukuvia ei ole - pyysin jopa Isäntää ennen hotellilta lähtöä ottamaan pari kuvaa, mutta kun hän on vielä surkeampi kuvaaja kuin minä, eivät kuvat ole julkaisukelpoisia. Isännän pituus on 190 cm, joten kun hän kuvailee sieltä yläilmoista, tuloksena on lyhyt- ja paksujalkainen, leveäharteinen ja isopäinen kummajainen. 

Hotellilta lähdimme n. 22.30, joten ehdimme vielä hetken kuunnella lämppäribändiä, josta en aio sanoa muuta kuin että siirryimme aika nopeasti sellaiseen paikkaan, missä pystyimme vähän aikaa vaihtamaan kuulumisia  kavereiden kanssa - heitä oli paikalle saapunut ihan kiitettävä määrä.

Ja itse keikka - bändi soitti ensin kaikki uuden levynsä kappaleet. Ja levyhän minulla tietysti on ollut julkaisupäivästä lähtien ja sitä on kuunneltu ahkerasti, joten kappaleet olivat jo hieman tuttuja. Ja hienoja kappaleita ovatkin. Eikä vain minun mielestäni, sillä kaikissa lukemissani arvosteluissa on levyä kehuttu kovin.

Vielä bonuksena saimme kuulla melkoisen määrän vanhempiakin bändin kappaleita aikamoisen määrän.

Kun lavalla on mahtava bändi, hienot kappaleet ja Mr. Voice, Ari Koivunen, oli tämä lady taivaassa. Ja väsymyksestä ei tietoakaan. Eikä säryistä. Ja taas saivat allit kyytiä;)

Onneksi olin sentään sen verran tajunnut, että keikkakenkinä oli matalakantaiset bootsit - siitä huolimatta jalat huusivat hoosiannaa hotellille palatessa. 

Lauantaina saimmekin sitten nukkua pitkään, sillä olimme varanneet hotellihuoneen klo 14 saakka. Rauhallinen hotelliaamiainen on tavalliselle työtätekevälle luksusta ja siitä nautimmekin täysillä. Aamiaisen jälkeen menin vielä pienille torkuille ja Isäntä käväisi kaupunkia tutkimassa.

Luovutettuamme huoneen ehdimme vielä - kerrankin rauhassa - katsastaa muutaman kaupan. Ja sen verran on osittainen ostolakkoni tuohon shoppailukäyttäytymiseeni vaikuttanut, etten löytänyt mitään ostettavaa. Isäntä sentään löysi paidan Stockmannilta itselleen;)

Vielä varttia vaille viisi noukimme rautatieasemalta reissuiltaan palailevan tyttäremme ja ajelimme kotiin. Ja ruokailu hoidettiin matkalla erään bensa-aseman noutopöydän antimilla.

Kotona sauna, kahvit ja sänky. Uni tuli hetkessä - enkä herännyt kertaakaan yöllä särkyihin! Kyllä pienet irtiotot arjesta kannattavat!

Tänään on sitten vaan oleskeltu, soiteltu läpi äidit, veljet ja anopit. Halittu kissaa - ja otettu päivätorkut.

Ja sekin ihme tuli koettua, että tämä Lady sai kerrankin valmiiksi katsottua huomiset työvaatteet;)

Nyt vielä viimeiset vilkaisut blogistaniaan, kymppiuutiset ja sitten untenmaille. 

Oikein hyvää maaliskuun ensimmäistä viikkoa jokaiselle!

Talvihorroksessa

Pitkän harmaan syksyn jälkeen odotin lunta ja sen tuomaa valoa. 

No, sitähän saatiin. Lunta juuri sen verran, että se valaisee.

Ja bonuksena pakkaset. Niistäpä en sitten niin välittäisikään.

Olen aina ollut allerginen kylmälle - eikä se tauti näytä mihinkään hävinneen.

Maisemat ovat toki kauniit - kun niitä saa ikkunan takaa katsella.

Nuorempana jopa tykkäsin talvesta. Mutta se olikin ihana vanhanajan sisämaan talvi. Ei tällainen rannikkoseudun talvi, jossa mereltä tuleva viima tuntuu iskevän suoraan vasten kasvoja ja menevän vaatteiden läpi luihin ja ytimiin.

Täällä blogistaniassakin ihmiset tuntuvat nauttivan talviulkoilusta - osa käy jopa avannossa. Huh.

Minä kääriytyisin mieluiten vällyn alle, polttelisin kynttilöitä, antaisin ilmalämpöpumpun puhallella lisälämpöä ja nukkuisin koko talven. 

Voisin hyvinkin vaipua talvihorrokseen. Jollei olisi pakko nenäänsä näillä säillä ulos laittaa, en varmaan liikkuisi sisätiloista minnekään. 

Mutta kun on pakko, niin sitten tällätään päälle kaikki lämpimimmät vaatteet ja näytetään michelineukolta. 

Kun tämän talviväsymyksen lisäksi sain vielä flunssan, niin voisin hyvin vetää ne peitot silmille ja herätä vasta kevätauringon paisteeseen. 

Elämä on epistä. On se.

Flunssan takia jouduin perumaan viime lauantaille suunnitellun Helsingin matkankin. 

Oli tarkoitus käydä Amoralin pian julkaistavan levyn "Fallen Leaves & Dead Sparrows" ennakkokuuntelubileissä. 

Jopa blondi älysi ottaa järjen käteen, perua hotellivarauksen ja jäädä pitkin hampain kotiin.

Lohdukkeeksi blondi osti itselleen rasiallisen - ison sellaisen - kiellettyjä herkkuja. 

Sokerihumala. Katumus. 

Vaan ei onneksi paha. Ja sainpahan tuon kuvan Instagramiin lataamalla houkuteltua pari muutakin paheen teille;)

Kyllä jaettu synti on paras synti.

Kun en päässyt kuuntelemaan koko levyä ennakkoon, 

niin kiusaanpa itseäni ja vähän teitäkin ja pläjäytän tähän etukäteen jo levyltä julkaistun kipaleen:

Amoral: No Familiar Faces

Jo on kumma, jos eivät Ladyn kohmeiset jalat siellä peiton alla ala saada vipinää.

Se on rock rock, ystävät!

Ihania talvipäiviä, aurinkoa ja lämpimiä vällyjä!