perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kuvamuistoja - 10 vuoden profiilikuvat Facebookissa

Näin tämän haasteen ensimmäisen kerran Arjen Helmiä -blogissa, jonne Krisse oli omat kuvamuistonsa Facebookin profiilikuvista kirjannut ja päätin silloin, että tartun tähän itsekin joskus. Alunperin haaste on peräisin Mamma rimpuilee -blogin Lauralta ja aika moni bloggaaja onkin sen jo tehnyt.

Ja heti alkuun on todettava, että valehtelen tuossa otsikossa, sillä liityin Facebookiin pitkän kamppailun jälkeen vasta syyskuussa 2008, joten ihan kymmeneltä vuodelta ei muistoja ole kertynyt. Olin melkeinpä vannonut, että Facebook on vihonviimeinen paikka, minne päädyn, mutta niin kuin elämässä yleensäkin, koskaan ei pitäisi sanoa sitä "minä en koskaan" ja päätin sittenkin avata tilin pitääkseni yhteyttä erääseen ystäväporukkaani, joka viestitteli - ja viestittää edelleenkin - kuulumisiaan FB:ssa.

Tilini oli aluksi salainen - silloin oli vielä mahdollista olla FB:ssa ilman, että kukaan muu kuin kaverisi eivät siitä tienneet. Edelleenkään ei tilini ole julkinen, mutta kyllähän minut nykyisin jo sieltä googlettamalla löytää. Enää ei onnistu piilottelu;)

Lady of The Mess Bahamalla 2008
Ensimmäiseksi profiilikuvaksi olen ladannut kesällä 2008  Bahamalla otetun kuvan, josta olen rajannut muun perheen pois. Tuossa kuvassa olemme katsomassa delfiinejä ja olen joskus blogissa julkaissut samalta retkeltä kuvan, jossa pusuttelen delfiinin kanssa.

Olimme tuolloin parin viikon matkalla tapaamassa Nassaun Paradise Islandilla loma-asunnon omistavia ystäviämme ja lastemme kummeja Patia ja Paulia. Meidän perheellemme tämä oli yhteisistä matkoistamme se once-in-a-lifetime -matka ja siihen matkaan liittyy niin paljon ihania muistoja ja rakkautta, että sen varmasti muistamme kaikki koko ikämme. 

Lady of The Mess 2009

Yllä olevan kuvan olen ladannut profiilikuvakseni huhtikuussa 2009 ja kuva on otettu työhuoneessani. Näyttää siltä, että tuolloin vielä vaalensin hiuksiani ja nuo silmälasit ovat edelleenkin yhdet suosikkilaseistani. Kuvankäsittelylle näyttäisi olleen tarvetta - noin oranssin värinen ei ihoni ole ollut edes pahimpina itseruskettavien käyttöaikoina;)

Lady of The Mess Prahassa 2009

Seuraava kuva on kesältä 2009 ja otettu Prahassa, jossa käväisimme isännän kanssa muutaman päivän matkalla. Matka taisi olla toinen tai kolmas - ihan tarkkaan en nyt muista enkä viitsi tarkistaa;) Praha on yksi viidestä suosikkikaupungistani - ne neljä muuta löytyvät postauksestani Top-5. Prahaa mietimme myös tämän kesän matkakohteeksemme mutta päädyimme kuitenkin ihan toiseen ja toisenlaiseen kaupunkiin - ja siitä kuulette myöhemmin;)

Kuvassa seison yhdellä Prahan silloista, aurinko helottaa täysillä, olkapäät ovat palaneet ja jalat rakoilla. Eipä haitanneet menoa - ihana matka, joka oli samalla meidän 20-vuotishäämatkamme ja tuliaisina tuli timanttisormus, jonka isäntä heltyi minulle sieltä ostamaan. Hieman piti tosin johdatella;)

Pikku Prinssi

Prahan kuva lienee ollut profiilikuvana pitempäänkin, vaikka vuonna 2010 olen Pikku Prinssin kuvalla osallistunut haasteeseen, jossa kuvaksi piti ladata jokin sarjakuva- tai muu hahmo, joka on itselle läheisin tai jotain sinne päin - en muista haasteen sisältöä enää tarkkaan. "Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiää asioita ei näe silmillä." - Antoine de Saint-Exupéryn Pikku Prinssin lausuman kun vain muistaisimme pitää mielissämme, niin maailma olisi paljon parempi paikka meidän kaikkien olla.

Lady of The Mess töissä kahvilla 2010

Marraskuussa 2010 olen vaihtanut profiiliini kuvan, jossa olen kahvitauolla työpaikkamme kahvihuoneessa. Kuva on kyllä otettu jo saman vuoden keväällä mutta Facebookiin se päätyi vasta syksyllä. Ja kyllä - tuo kahvimuki on edelleenkin käytössäni - silmälasit ovat kyllä vaihtuneet useampaankin kertaan. 

Lady of The Mess töissä 2011

Seuraavan kerran profiilikuva näyttää vaihtuneen kesällä 2011 ja tuo kuva on otettu työpaikkani Suomen Vanhimman Viraston parvekkeelta. Kuvan otti työkaverini ja tarkoitus oli saada silloisille verkkosivuillemme henkilökuntakuvia. Muistan, että otimme kuvia hurjia määriä ennen kuin kelpuutimme niistä sivuilla julkaistut räpsyt. Ei ole tuo poseeraus oikein hallinnassa ollut silloin - eikä se sitä ole vieläkään;) Työpaikastani ja työstäni olen kertonut enemmän postauksessani, jossa "tulin kaapista ulos";)

Tämä kuva ei kauaa profiilissani ollut vaan se vaihtui takaisin tuohon edellisen vuoden marraskuun kuvaan, joka on ollut pisimpään profiilikuvanani. 

Lady of The Mess - lapsuuskuva 1964

Helmikuussa 2012 osallistuin taas profiilikuvahaasteeseen ja tällä kertaa piti kuvaksi vaihtaa jokin lapsuuskuva. Tuossa kuvassa olen 7-vuotias ja kuva on otettu vuonna 1964 kotonani Lahdessa. Tästäkin kuvasta on rajattu pois perhettäni - alkuperäisessä kuvassa ovat myös äitini, edesmennyt sisareni ja veljeni. Tuon kuvaustilanteen muistan selvästi, sillä meillä kävi kotona ammattikuvaaja ja kuvia otettiin enemmänkin. Jännittävä tilanne pienen tytön mielestä. Maailmassa, jossa valokuvat eivät vielä olleet jokapäiväisiä räpsyjä ja jossa itse otetutkin kuvat säilytettiin onnistuivat ne tai sitten eivät, sillä niiden teettäminen ei ollut halpaa.

Lady of The Mess 2012

Kesäkuussa 2012 se hetkeksi vaihtui yllä olevaan kuvaan, jossa onnellinen ja ylpeä äiti hymyilee poikansa lakkiaispäivänä. Tästäkin kuvasta on poika rajattu pois, sillä profiilikuvat ovat julkisia ja näkyvät googlen hauissa ja vaikka seinälläni olen tuolloin julkaissut poikani luvalla yhteiskuvan meistä, en ole julkisiin kuviin jättänyt kuvia lapsistani tai perheestäni.

Lady of The Mess 2014 - tahdon
Marraskuussa 2014 vaihtui profiilikuva hetkeksi yllä olevaan kuvaan, jolla olen ottanut kantaa tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kuva tekstin alla näyttää olevan sama kuin blogini profiilikuva. Tämän kuvan johdosta sain myös kommentin, jossa kauhisteltiin sitä, että voin lakia kannattaa. "En olisi sinustakaan uskonut" - ja kyynelhymiöitä perään. Vastasin, että minun Jumalani syli on paljon avarampi kuin meidän ihmisten. No - rapatessa roiskuu ja tiesin kyllä kuvan julkaistessani että turpiin tulee. Vaan ei tullut niin paljon kuin oletin - ja joskus on ihmisen vain otettava kantaa ja tehtävä  niin kuin sydän sanoo.

Lady of The Mess 2014

Tammikuussa 2015 vaihtui profiilikuvaksi kuva väsyneestä mutta onnellisesta Ladysta - kuva on otettu Viking Cracella joulukuun lopulla 2014. Istun aamiaispöydässä ja olen vielä aivan edellisen illan Raskaan Joulun -keikan tunnelmissa. Voi mikä matka, voi mikä keikka - ja voi ihanat ystävät!

Lady of The Mess 2015

Helmikuussa 2015 vaihtui kuvaksi tuo yllä oleva otos. Sen olen kuvannut postaukseeni, jossa kerron, miltä tuntuu olla "työpaikan vanhin nainen". Olin juuri täyttänyt 58 vuotta. Hiuksia ei ole enää vaalennettu mutta huulet pysyvät punattuina;) 

Kun olen lueskellut muiden postauksia tästä haasteesta ja katsellut heidän kuviaan, en voi kuin tunnustaa, että tylsä olen. Kuvat ovat vaihtuneet todellakin verkkaiseen tahtiin ja tuo viimeinen kuva on edelleenkin profiilikuvanani. 

Taitaisi olla aika päivitellä tuokin - sen jälkeen on ikävuosia kertynyt pari lisää, on tullut ryppyjä ja kasvot veltostuneet vieläkin enemmän - silmälasitkin ovat vaihtuneet. Ja on ollut se toispuoleinen kasvohalvauskin. No - yksi on ja pysyy: huulet ovat edelleenkin punatut;)

Sen verran lupaan itselleni, että kuva vaihtuu vielä tämän kesän aikana. Ja saman tien lienee aika päivitellä muidenkin SoMe-kanavien profiilikuvat - ja tämän blogin profiilikuva. Silläkin kun alkaa tuota ikää jo olla ihan riittämiin;)

Kiitos, Laura, kivasta haasteesta - muistot ovat kultaakin kalliimpia.

Millaisia kuvamuistoja sinun Facebook -profiilikuvistasi löytyy?
Ja jos olet bloggaaja, tartu haasteeseen - tai jos olet jo sen tehnyt, linkitäpä tuohon kommentteihin, niin käyn lukaisemassa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 







SHARE:

41 kommenttia

  1. Ooh ja monetkin näistä kuvista tulleet tutuiksi ja tuo työpaikan vanhin nainen postauskuva, on se kuva, josta sinä Lady tulit blogisi kautta sydämeeni. <3 Aurinkoista viikonloppua sinulle ja onneksi on ne huulipunat. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti on tulleet tutuiksi kun ovat ne FB:n ainoat profiilikuvat;) Ja olen minä monesti kiitollinen ollut siitä, että sinä tulit ja jäit myös minun sydämeeni <3
      Ihanaa lomaa sinulle ja perheelle - ja todellakin, onneksi on ne huulipunat;)

      Poista
  2. Minä tykkään näistä. Sama lämpö näkyy jokaisesta.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia kauniista naisesta :)

    VastaaPoista
  4. "Vastasin, että minun Jumalani syli on paljon avarampi kuin meidän ihmisten. No - rapatessa roiskuu ja tiesin kyllä kuvan julkaistessani että turpiin tulee. Vaan ei tullut niin paljon kuin oletin - ja joskus on ihmisen vain otettava kantaa ja tehtävä niin kuin sydän sanoo."

    Hienosti ajateltu. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jonna - ihmisyyteen kuuluu yritys olla ihminen toiselle <3

      Poista
  5. Kauniit kuvat kauniista naisesta. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia ihansta Ladysta ❤ Sinulla on kaikissa kuvissa niin nauravaisen iloiset silmät etkä ole juurikaan muuttunut vuosien saatossa. Punainen huulipuna pukee myös Ladya ;)

    Minulle Pikku Prinssi -kirja on äärimmäisen tärkeä. Olen lukenut sen lukemattomia kertoja niin suomeksi kuin englanniksikin usein lainaan sieltä ajatuksia onnittelukortteihin. Omassa kirjahyllyssä taitaa olla peräti kolme eri painosta kirjasta. Löysin pari vuotta sitten ihanan The Little Price avaimenperän, jota en kyllä uskalla käyttää ettei se kuluisi.

    Mukavaa viikonloppua Ladylle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjo - huulipuna on ja pysyy :)
      Pikku Prinssi -kirja on itselläni ollut nuoruudesta saakka ja vieläkin aina välillä siihen palailen. Tosin nykyinen taitaa olla jo kolmas - ensimmäinen jäi jollekin lainaajalle ja toisen tuhosivat lapset aikoinaan;)
      Mukavaa viikonloppu myös sinulle, Marjo <3

      Poista
  7. kauniita kuvia!

    Olen itse ollut FB:ssä vasta neljä vuotta, ja minulla on edelleen siellä silloin laittamani omakuva:)

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja on se metkaa, miten vaikeaa tuo profiilikuvan vaihtaminen voi joillekin meistä olla;)
      Hyvää viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  8. Kauniita kuvia ja sinusta huokuu sellainen rauhallinen varmuus. Minun silmiini luotettavan ja ystävällisen näköinen, rauhallisen kaunis nainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähettävä sormi on sina niin nopea. Piti toivottaa loppuun lämpöä viikonlopun jatkoon!

      Poista
    2. Kiitos, Heli - aurinkoista viikonloppua myös sinulle <3

      Poista
  9. Lämpimiä, kauniita ja iloisia kuvia. Ilo katsella näitä :)
    Ja tuo Pikku Prinssi - suosikkini kautta aikojen <3 . Juuri tuo ajatus, että sydämellään näkee ainoastaan hyvin ... Niin totta!

    Mukavaa viikonlopun jatkoa ja hyvää juhannusta :)

    (jos on niin kylmää ja koleaa kuin on ennustettu niin minä jään kyllä kotiin enkä mene mökille paleltumaan ;)

    Terveisin, Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja Pikku Prinssin ajatuksissa on suurta viisautta <3
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle ja hyvää juhannusta:)
      Kotona taidamme mekin juhannuksen viettää - tai sitten Sauvon farmilla; riippuu vielä vähän vieraiden saapumisajoista.

      Poista
  10. Ihana kuvasarja, olet niin symppiksen näköinen joka kuvassa:) Minulla ei ole niin pitkää historiaa FB:,että olisi paljon kuvia,enkä ole tainnut pariin vuoteen edes vaihtaa profiilikuvaa;D
    Mukavaa viikonloppua Arja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tuosta symppiksestä ei ehkä mainita meidän isännälle mitään;) Lohdullista kuulla, että meitä verkkaisia profiilikuvan päivittäjiä on muitakin!
      Hyvää viikonloppua myös sinulle, Jael <3

      Poista
  11. Ihana Lady ❤ Voi kun itsekin "oppisin" käyttämään huulipunaa... tosi harvoin tulee laitettua.
    - Tämä haaste on ollut mielessä, mutta olen vuosien varrella poistellut osan profiilikuvistani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marru - ja itse opettelin huulipunan käytön vasta yli nelikymppisenä, joten sinulla on vielä hyvin aikaa;)
      Minäkin aloin epäilemään, että olenko poistanut osan profiilikuvistani, kun niitä ei tuon enempää löytynyt, mutta enpä ollutkaan - olen vain hidas päivittelijä vähän joka foorumilla;)

      Poista
  12. Muutama noista kuvista oli minullekin tuttuja. Mielestäni aika monta profiilikuvaa sulla on. En tiedä omieni määrää, mutta tuntuu että vähemmän olisi.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä minäkin luulin, että monta näitä olisi, mutta kun katselin muiden postauksia, niin tulin toisiin aatoksiin;)
      Mukavaa viikonloppua myös sinulle, Krisse <3

      Poista
  13. Ihania kuvia ja tarinoita vuosien varrelta. Ja kaikissa nuo kauniit hymyilevät silmät.
    Minulla ei taida profiilikuvia olla postattavaksi asti, Facebook:iin jouduin pitkän vastaanpyristelyn jälkeen puoliksi sattumalta. Sitä taitaa olla reilu vuosi ja olen luultavasti maailman laiskin facebookin käyttäjä... Mutta tykkään kun on muutamia ystäviä joiden kanssa muuten harvoin ollaan yhteydessä kun face:sta näkee kuulumiset... Kesäistä viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sari <3
      Minulle Facebook on nykyään myös työväline - ja oikeastaan enemmän juuri sitä tällä hetkellä. Hoidan sen kautta muutamaa työhön liittyvää sivua ja välillä työ tulee hieman liikaa häiritsemään vapaa-aikaakin. Mutta näillä mennään tällä hetkellä:)
      Aurinkoista viikonloppua sinulle <3

      Poista
  14. Ihania kuvia sinulla on profiilissasi ollut.
    http://outislifee.blogspot.fi/2017/05/outi-ennen-ja-nyt.html
    Tuon linkin takaa löytyy minun kuvamuistoni.
    Ihanaa sunnuntai-iltaa Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja niin on sinullakin;)
      Ihanaa sunnuntai-iltaa myös sinulle, Outi <3

      Poista
  15. Mulla on tainnut koko historiani (joka siis taitaa olla kokonaista 4 vuotta pitkä ..) aikana olla kaksi profiilikuvaa, joten kertoo aika paljon siitä, kuinka aktiivinen facebookissa olen :). Ei vaan kertakaikkiaan ole mun juttu ollenkaan ja sinnittelin sieltä pois viimeiseen asti, kunnes oli yhden sivutyöhön liittyvän ryhmän takia "pakko", että pysyin kärryillä asioista. Meikäläinen kun oli porukan ainoa muinaisjäänne, joka edelleen mieluiten hoitaa kaikki asiat sähköpostilla. Aika yksin tosin sain kirjoitella ja odotella vastauksia :).

    Sun kuvista mun suosikki on 2015-vuoden väsynyt, mutta onnellinen, koska näytät siinä mun mielestä pelkästään jälkimmäiseltä. Jotenkin henkii sellasta hyvää oloa ja mielenrauhaa. Että ei ihan heti uskoisi, että takana on nimenomaan "raskas joulu" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä vaiheessa, kun Facebookista tuli itselleni myös työväline (pidän yllä sen kautta useampaa työhön liittyvää sivua), ei siellä niin kauheasti tee mieli vapaa-ajalla olla - mutta toisaalta pakko on, jotta noissa työasioissa ajan tasalla pysyisi. No joo - onhan siellä myös blogiin liittyviä sivuja ja ryhmiä;)
      Ja kuule - kyllä tuossa kuvassa olen myös väsynyt; nukkumaan on menty varmaan neljän jälkeen yöllä;)

      Poista
  16. Kauniita kuvia tyylikkäästä naisesta! Kuvilla oli kivat tarinat.

    VastaaPoista
  17. Kivoja! Pikku Prinssi on suosikkini, on ollut kymmeniä vuosia. Facebookiin saakka en ole päässyt enkä usko pääseväni. Tämä blogi -hommelikin on jo ihan riittävän aikaa viepää.

    Hiustyylisi sopii sinulle erinomaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Prinssi on minunkin suosikkejani - ollut myös kymmeniä vuosia:) Minulle Facebook on pakollinen myös työni vuoksi - ylläpidän oman sivuni kautta monia työhon liittyviä sivuja ja ryhmiä, joten siellä pysytään;)
      Kiitos - minä olen tylsä tuon hiustyylini kanssa; aina, kun yritän jotain muuta mallia, palaan hyvin äkkiä ruotuun;)

      Poista
  18. Etpä ole juuri muuttunut näinä kymmenenä vuotena... kivat kuvat kaikki.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - mutta kuvat hieman valehtelevat - kyllähän sitä väkisinkin muuttuu - ja tuossa ei ole mukana yhtään kuvaa kasvohalvauksen jälkeen, joka sekin jätti jälkensä;)
      Mukavaa viikkoa myös sinulle <3

      Poista
  19. Noin 10 vuotta ja sinä olet pysynyt niin samanlaisena.Nuorekas ja ihastuttava nainen.
    Minä kuvittelin, että tuskin saan profiilikuvistani kokoon postausta. Mutta se onnistui. Vaan tarinoita ei oikein irronnut. Sen verran irrallisia kuvia.
    Kiitos inspiraatiosta, vaikka ensin ajattelin skipata tämän postauksen.
    Mukavaa viikkoa!
    Ps. Minustakin olet niin kaunis tuossa kuvassa - väsynyt mutta onnellinen. Se on herkkä kuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähin sitä muutosta on noissakin kuvissa nähtävissä vaikka kuvat osaavat valehdellakin;) Ja kasvohalvauksen jälkeisiä kuviahan tuossa ei vielä edes ole!
      Kiva, että tartuit haasteeseen - käynpä katsastamassa sinunkin kuvasi;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig