perjantai 2. kesäkuuta 2017

Toukokuu 2017 - kesä on juuri sitä, mistä sen haluamme muistaa

Tämän vuoden toukokuun monet muistavat kylmänä, sateisena ja paikoitellen lumisenakin. Taivas antoi välillä vettä ja lunta - ja välillä rakeita ja ukkostakin. Mutta saimme sentään aika ajoin  aurinkoa ja lämpöäkin. Oli muutama jo aivan kesäinen päivä - ja se kesän ensimmäinen päivä, jolloin tuuli, joka poskeani hyväili, antoi lupauksensa kesästä.

ulkona kuivuva valkea lakana

Ja ne kesäiset päivät, auringon ja lämmön, aion itse toukokuusta 2017 muistaa. Kaiken hyvän ja kauniin. Luonnon heräämisen ja kukoistuksen. Vihreän tuhat eri sävyä. Paljaat varpaat ja kesähameen helman heilahduksen. Auringossa kuivuvan pyykin tuoksun.

norjanangervon kukinto

valkoiset kirsikankukat

Muistan äitienpäivän ruusut, puhelun äidilleni, perheen halaukset ja tunteen siitä, miten hyvin kaikki on. Kun on läheiset ympärillä, kaikki turvassa ja osa kainalossa, ei elämältä enempää voi pyytää.

siniset lemmikit

valkoiset lemmikit

Muistan Kirkkopäivät ja rauhankävelyn auringonpaisteessa. Sanat, halaukset, yhteisöllisyyden ja kohtaamiset. Ystävät ja kaverit. Vieraat ja vieläkin vieraammat. Ja kaikki yhdessä - tässä yhteisessä maailmassa, jossa meidän täytyy opetella sovussa elämään toistemme kanssa.

sininen kukka

Muistan hymyt - ja muistan sen illan, jolloin nauroin niin että silmistä vesi tippui ja vatsa oli kippuralla.

oranssit tulppaanit

punamusta tulppaani

Muistan muutaman lomapäivän helatorstain yhteydessä. Ja muistan siivoustalkoot Sauvon farmilla isännän ja perheen nuorison kanssa. Kun pantiin talo hyrskynmyrskyn ja olimme tyytyväisiä siitä, että koko viikonlopun ajan aurinko paistoi ja saimme kunnolla tuuletella matot ja liinavaatteet ulkona.

maisema Sauvossa

Muistan sen, miten seisoin tuossa pellonreunalla ja odottelin, että miniäehdokkaan grillaukset valmistuvat. Aurinko lämmitti ja minä nuuhkin luonnon ja grillin herkkujen tuoksuja. Toukokuu päättyi hienoissa tunnelmissa hyvän ruuan ja rakkaiden seurassa.

Kun tätä kirjoitan, on kesäkuu alullaan, ulkona tuulee ja on kylmä. Ei sentään sada. Eipä tuo sää kovin kesäiseltä tunnu vaikka luonto siltä näyttääkin.

Mutta kun katson näitä kuvia Sauvon farmilta ja pistän silmäni kiinni, voin muistaa auringon ja kesän lämmön. Ja melkein tuntea sen kesätuulen hipaisun poskellani. Melkein. Villahousut jalassa;)

Millainen oli sinun toukokuusi? 
Ja mitä odotat kesäkuulta?

Niitä kesätuulia ja aurinkoisia päiviä odotellen toivotan 

Hyvää kesäkuuta kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 


SHARE:

50 kommenttia

  1. Toukokuu oli hyvä, ainakin parempi kuin tämä kesäkuun alku. Toukokuussa ehti saada kivsn päivetyksen iholle.
    Kesäkuulta odotan lomaa ja rentoutumista.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Lady ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäkuun alku on kyllä ollut aika raju mutta toivottavasti se tästä muuttuu!
      Rentoa ja hyvää lomaa sekä viikonloppua sinulle, Outi <3

      Poista
  2. Muistoihin onneksi jäävät parhaat palat, ne lämpimät päivät ja toiveikkaimmat hetket. Toukokuu oli kylmin vuosikymmeniin, mutta viljelijän näkökulmasta kiireinen vaikka kaikki sillä saralla onkin myöhässä. Kesäkuulta odotan lämpöä ja vähän sadettakin kasvua vauhdittamaan. Mukavia kohtaamisia ja rentoja päiviä aurinkovarjon alla.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muisti on valikoiva;) Toivottavasti kesäkuu tuo sen lämmön ja pääsemme nauttimaan kesästä ilman villahousujakin. Samanlaisia kesäsuunnitelmia on minullakin - ja aurinkovarjot on jo levitetty;)

      Poista
  3. Toukokuu oli työntäyteinen ihan viimeiseen päivään saakka. Kohokohtana oli ihanat mieheni 50-vuotisjuhlat ja omat synttärini pikkuporukalla. Molemmista juhlista sai energiaa ja hyvää mieltä pitkäksi aikaa. Oli ihanaa tavata ystäviä, syödä hyvin ja tanssia upean bändin säestyksellä.
    Kesäkuulta odotan lomaa, kahta ulkomaan matkaa, lämpöä, autotallin siivousta (!) ja lukuisia kulttuuri- ja urheiluelämyksiä sekä hetkiä ystävien kanssa, mutta ennen kaikkea sitä, että se kunnon kesä alkaisi.
    Ihanaa kesäkuuta Sinulle ja perheellesi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin juhlittu kunnolla ja niin pitääkin! Kaikki muu paitsi autotallin siivous kuulostaa hyvältä - ja pieniä suunnitelmia on meilläkin jo tehty vaikka loma alkaakin vasta heinäkuun puolen välin tietämissä. Mutta itsepähän valitsin;)

      Poista
  4. Ihania juttuja :) Toukokuusta mieleen jää, että sepäs meni äkkiä :) Ja että työ on ollut antoisaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - toukokuu meni nopeasti! On hienoa saada tehdä työtä, josta nauttii ja joka on antoisaa:)

      Poista
  5. Hyvää kesäkuuta! Vastahan mä luin sun huhtikuun tiivistelmän. Kuten Katja tuossa edellä, meni äkkiä, minne hujahti.

    Toukokuu oli monella tavoin hyvän mielen -kuu. Etupäässä mukavia asioita, moni asia kulki omalla painollaan, rutiineilla. Hyvä ja tasapainoinen kuukausi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - toukokuu vain vilahti ohi, mutta kun pysähtyy muistelemaan niin paljon siihen sittenkin mahtui:)
      Toukokuu on usein se välikuu - ei oikein enää kevät eikä oikein vielä kesäkään. Ei haittaa kunhan se kesä sitten jatkuu pitkään;)
      Hyvän mielen -kuu kuulostaa kyllä hyvältä - ja silloin kun rutiinit toimivat ja elämä on tasapainossa, on mukava elellä!

      Poista
  6. Toukokuu hujahti nopeasti. Vastahan se alkoi ja nyt se on jo ohi. Mukavaa ja aurinkoista kesäkuuta!

    VastaaPoista
  7. Muistetaan nauttia vehreydestä nyt kun lämpö odotuttaa itseään.
    Ja lämpöinen mieli ;D
    Muiskuja ja ihanaa kesäkuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - sää on asennekysymys - ei kun villahousut jalkaan ja ulos nauttimaan luonnon kauneudesta:)
      Muiskuja, muiskuja ja monta myös sinne!

      Poista
  8. Toukokuu meni nopeasti, edelleenkin ajattelen "sitten kesäkuussa"... Mutta se on jo nyt. Muutama lämmin päiväkin osui toukokuulle sopivasti viikonlopuksi. Kyllä niistä nautittiinkin.

    Kesäkuuta odotan kivaa kesäretkeä, yhtä tapahtumaa Helsingissä ja juhannusta jota vietämme anoppilassa perinteisesti isolla ystävä- ja sukulaisjoukolla. Ja sitä lämpöä odottelen myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu todellakin vain vilahti ohi - ja sitä lämpöä kaipaillaan täälläkin. Kesäretkiä odotellaan täälläkin ja ystävien ja sukulaisten tapaamisia. Juhannus tosin vietetään tänä vuonna rauhallisesti joko kotona tai farmilla ja kerätään akkuja, jotta jaksetaan töissä pakertaa lomiin saakka.

      Poista
  9. Kauniita muistoja ja niin ihania kukkakuvia. Toukokuu suhahti todella nopsaan ohi. Nyt odotellaan lisää lämpöä ja kierroksia viheriöillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita - ja valikoituja muistoja;) Lämpöä odotellaan täälläkin ja saa nähdä, vietetäänkö tänä kesänä golflesken päiviä - viime vuonna isäntä ei koskenutkaan mailoihinsa;)

      Poista
  10. Ihania muistoja ja kauniita kuvia. Tekstisi pursuaa rauhaa ja tasapainoa, kauniita muistoja tunnelmia ❤️ Oma toukokuuni oli myös sitä äitienpäivän Italian matkan ja Helatorstain mökkeilyn vuoksi. Lämpimiä kesäpäiviä sinulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä iässä osaa jo valikoida muistonsa - turha jättää painolastiksi ikävämpiä asioita;) Ja pakko myöntää, että hyvään aikaan sattui teidän Italian matkanne!

      Poista
  11. Jaksan aina ihailla luonnon voimaa keväällä. Kun on yksi lämmin päivä ja sataa hiukakin vettä, luonto puhkeaa ja kasvaa silmissä. Kaikki nuo värit ja ja tuoksut saa minut iloitsemaan. Kylmäähän tuolla on, mutta lämpö tulee aikanaan.
    Nautinnollista kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikea asenne - lämpö tulee aikanaan ja nautitaan nyt siitä, mitä jo on. Tämä ihana vihreys ja muut värit. Ja todellakin - tuoksut <3

      Poista
  12. Ihania kukkakuvia ja kiva toukokuu<3 Minä varmaan muistan parhaiten toukokuusta kuivuuden kun täällä ei satanut yhtään ja tuntui että luonto kuivuu ihan kokonaan. Tuoksujakaan ei oikein kuivalla ollut eikä kukat jaksaneet vielä kukkia. Nyt on luonto heräämässä henkiin ja ensimmäiset omena- ja päärynäpuut kukkivat. Ja muistan ensimmäiset ulkona kuivuneet pyykit... Sellainen toukokuu täällä. Aurinkoista viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva toukokuu! Täällä sentään satoi muutamaan otteeseen ihan kunnolla, joten luonto riehaantui kukoistamaan. Jäljessä tosin ollaan muutamasta edellisestä vuodesta mutta kova kiri tuolla luonnossa on menossa;)

      Poista
  13. Minä muistan että 50-60 vuotta sitten kesä oli AINA lämmin ja aurinkoinen ja se alkoi jo toukokuun puolessa välissä. Sadekin oli niin lämmintä, että alasti hypeltiin pihalla. Koulujen päättäjäispäivä oli poikkeuksetta lämmin ja aurinkoinen. Tänä vuonna samana päivänä satoi lunta ja minä kaipasin villahousuja. Pettääköhän muisti hieman, vai onko maailma mukamas tosiaan muuttunut niin paljon ;D Onneksi toukokuussa oli lämmin viikko ja se jää varmaan muistoihin, eikä tämä kylmä jakso.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sellaisia muistikuvia minullakin noista entisajoista on - vappuna jo hypeltiin tennareissa ja polvisukissa. Miten lienee - saattaa tuo muistikin omat tepposensa tehdä mutta uskon kyllä siihenkin, että ilmasto on sekaisin! Ja täällä ei vain ole kaipailtu villahousuja - ne on myös kaivettu kaapista käyttöön;)

      Poista
  14. Ihania kuvia ja ihanaa toukokuun muisteloa muultakin kannalta kuin kylmyydeltä. Mie muistan toukokuulta aloitetun juoksutreenin, miehen järjestämän yllärireissun laivalla Tukholmaan, ihana miniloma keskelle arkea. Paljon kivaa mahtuu tuohon menneeseen kuukauteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - onneksi muisti on valikoiva ja ne hyvät asiat jäävät päällimmäisenä mieleen <3

      Poista
  15. Ainakin muistan toukokuun, sen verran poikkeuksellinen sää. Myös erilainen Turkin matka oli ja tyttären synttärit. Ihania kuvia ja tunnelmia, paljaat varpaat kesäruoholla ja voiko ollakaan parempaa tuoksua, kuin tuulessa kuivatetun pyykin tuoksu. Vaikka sitä tuoksua on yritetty tuoksupulloihinkin vangita, niin ei ole onnistuttu kyllä.

    Ihanaa viikonloppua Lady ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sinun Turkin matkasi oli kyllä elämys! Ja tottakai tyttären synttäritkin <3
      Tuulessa kuivatetun pyykin tuoksu on ihana - harmi, että itse pystyn vain farmilla siitä nauttimaan; täällä Kaarinassa meillä on liikaa koivupuita ja siitepöly tarttuu pyykkeihin - niissä lakanoissa kutisen liikaa. Mutta Sauvossa on enemmän havupuita ja niitä siedän:)

      Poista
  16. Olipas ihanan kesäisiä kuvia. Voisi hetken jo kuvitella, että kesä todella on täällä - tai ainakin siellä toisella laidalla Suomea. Minä palasin juuri iltalenkiltä, pipo on vieläkin syvällä päässä ja pitkät kalsarit ovat tiukasti jalassa. En silti vielä halua luopua villistä toiveesta, että kesä on täällä ihan just...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kesä täällä päin jo on ainakin näkymien puolesta - villahousut ulkona ovat taas tarpeen. Mutta muutaman oikean kesäpäivänkin olemme jo saaneet ja kyllä niitä vielä on tulossa niin tänne kuin sinnekin. Ihan just...

      Poista
  17. Ihanaa vihreyttä kuvissasi:)
    Teillä oli niin kylmä toukokuu,välillä melkein kadehdin sillä en ole niin lämpimän sään ystävä vaikka sellaisessa asunkin. Toivottavasti kesäkin tulee teille pian oikein kunnolla,olette saaneet kärsiä nyt liian kauan kylmästä säästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmää oli mutta onneksi oli ne muutamat oikeat kesäpäivätkin välissä - ja uskon, että niitä on vielä monta tulossa. En itsekään tykkää helteistä - haen aina varjopaikkaa ja kotona pauhaa ilmalämpöpumppu viileää, mutta sellainen 22 astetta olisi toiveissa;)

      Poista
  18. Toukokuu tuntui pitkältä ja kylmältä, onneksi lopussa vihreys saapui. Nyt tuntuu jo kesältä, eikä kylmyyskän haittaa :)

    Suloista sunnuntaita Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi luonto tosiaan alkoi kukoistamaan - kesältä näyttää ;)
      Hyvää uutta viikkoa, Sara <3

      Poista
  19. Ihanan positiivinen postaus! Asiat ovat juuri niin hyvin tai vastaavasti huonosti kuin miten niihin suhtaudumme. Kiitos tästä tekstistä ja kauniista kuvista!
    Heleää helluntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - aina kannattaa etsiä ne hyvät puolet ensin:)
      Oikein hyvää ja toivottavasti aurinkoista uutta viikkoa, Piipe <3

      Poista
  20. Toukokuu meni itsellä sellaisessa hujauksessa, että ei oikein jäänyt mitään mielikuvaa siitä. Nyt kun pian alkaa loma, niin ehtii myös nauttia kesästä. Tähän asti sää ei tosiaan ole ollut kovin kesäinen, mutta pakkohan sen on vielä lämmetä :) Kauniita kuvia olet ottanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se vielä lämpenee - toivottavasti jo sinun lomallesi:)

      Poista
  21. Sinulla on ihanan positiivinen muisti =D
    Huolimatta lähipiiriäni koskettaneet lomautukset ja vakava sairaus, jäi supernopeasti hujahtaneesta toukokuusta päällimmäisinä mieleen 9 päivän veneilyloma yhdessä kipparini kanssa. Kylmähän merellä oli, ja on edelleenkin, mutta parempaa ja kauniimpaa pään "tuuletuspaikkaa" en tiedä ;)
    Kiitos sinulle tästä ihanan positiivisesta postauksesta! Tästä tulee hyvä päivä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muistonsa voi valita;)
      Ja hienoa, jos on jokin paikka tai tila, missä pääsee irti arjen murjeista ja saa tuulettaa kunnolla - se on jokaiselle tarpeen <3
      Hyvää ja aurinkoista viikkoa sinulle, Ansku <3

      Poista
  22. Oli lämmintä tai ei, niin parasta on vehreä luonto ja valoisuus. Ulkona kuivatun pyykin tuoksu on yksi parhaista tuoksuista ja se tuo mieleen mummulan.
    Olen muuten useamman vuoden lukenut Sauvon Savona ja miettinyt, että onpas kaukana. Se on se ennakoiva lukeminen, joka tuntuu tekevän yhtä paljon virheitä kuin kännykän ennakoiva tekstinsyöttö ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - luonnon vehreys ja ihana valo <3
      Ja ulkona kuivattu pyykki <3
      Vai Savona;) Olisikohan tuohon lukuhäröön vaikuttanut se, että meillä on mökki siellä Pohjois-Karjalassa Savon vieressä? No - mökille on matkaa aika lailla, mutta Sauvoon ajaa meiltä vähän yli puolessa tunnissa;)

      Poista
  23. Kaunis oli toukokuusi! Kukkia tulvillaan. Ja kivoja muistoja myös.
    Kaunista kesäkuuta toivottelen myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto todellakin heräsi kukoistukseen toukokuussa ja sitä ihmettä ei voi kuin ihastella!
      Kiitos - kaunista kesäkuuta myös sinulle!

      Poista
  24. Kauniita kuvia! Tämä teksti oli ihanan viisas ja hyväntuulinen, asenteestahan se lopulta on kiinni. Kiitos siitä! <3 Ja ihanaa kesän alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - asenteestahan se todellakin on useimmiten kiinni ja muistot voi onneksi valikoida;)
      Upeaa kesää myös sinulle ja perheellesi, Katja <3

      Poista
  25. Ihana tuo pyykkikuva, se on niin kesää, niin kesää.

    VastaaPoista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig