Lääkärin pakeilla oli pakko torstaina poiketa kuulemassa, että nyt ei auta muu kuin lepo ja lääkkeet. Tuli sairaslomaa ja antibiootteja sun muita rohtoja olen nyt popsinut muutaman päivän sillä seurauksella, että kuumetta ei enää ole, poskiontelotkaan eivät enää kiristä ja pakota, mutta yskä ei vain tunnu minnekään älyävän lähteä.
Perjantaiksi olin ottanut lomapäivän jo hyvissä ajoin ja aikomus oli siis messuille mennä, oli sovittu tapaamisia sekä bloggaajatuttujen että yhteistyötahojen kanssa. Mutta pakko oli perua meno - ei riittänyt kunto ja itsestään selvää oli myös se, että sairaslomalla ei messuilla. Ja olisihan se ollut törkeää myös muita messuilijoita kohtaan mennä sinne pärskimään ja tartuttamaan tautia. Harmitti silti ihan vietävästi!
Manailin itseäni - miksi en jäänyt jo edellisellä viikolla kotiin, kun yskä vaan vaivasi ja yöunet jäivät onnettomiksi? No en jäänyt, sillä minulla ei ollut kuumetta. Oli vain se yskä ja nenä tukossa. Aikoinaan pohdiskelin täällä blogissakin, milloin voi jäädä kotiin sairastamaan ja onko flunssa oikea sairaus ja samojen ajatusten kanssa sitä joka kerran vieläkin flunssassa joutuu painimaan. Milloin on se oikea aika levätä ja hoitaa itseään? Ehkä nytkin, jos olisin ajoissa osannut stopata, olisin säästynyt pahemmalta. Vaan kun se ei työssäkäyvällä ole niin helppoa sanoa, että nyt on flunssa tulossa ja jään kotiin. Jos ei ole sitä kuumetta - eikä aina senkään kanssa. Lisäksi näihin nykypäivän flunssiin ei taida aina edes se lepo auttaa; nämä jylläävät viikkotolkulla - välillä on olo, että nythän tästä selvittiin ja seuraavassa hetkessä pöpöt hyökkäävät uudestaan.
Vaan nyt on sitten levätty ja levätään vielä huominenkin. On nautittu teetä ja muitakin kuumia juomia, napsittu lääkärin dropit ja sinkit, C- ja D-vitamiinit sun muut.
On otettu päivätorkkuja aina kun on väsyttänyt ja yskä on sallinut ja nautittu myös sympatiasta.
Mikäs on nauttiessa, kun sain tällaisen hoitajan ja terapeutin? Tytär ja Micu-kisuli tulivat minua piristämään, isäntä kantaa kaupasta herkkuja ja valvoo vierestä, että muistan ottaa lääkkeeni;)
Ulkona on jo maa huurteessa, lunta ei onneksi vielä ole sadellut vaan onhan se talvi sieltä tulollaan. Toivottavasti ei sentään ihan vielä! Sillä huomenna yritän tehdä pienen kävelylenkin. Hitaan sellaisen, sillä vielä ei ole hikilenkkien aika. Mutta hitaamminkin ehtii. Ja ehtii katsella ympärilleen ja nauttia upeasta luonnosta ja viimeisiään vetelevästä syksystä!
Miten on sinun viikonloppusi sujunut?
Lohtulauluksi tälle illalle ja tälle upealle vuodenajalle jaan tänään haikeansuloisen kappaleen ja hienon version siitä:
Hyvää ja lämmintä viikonloppua kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
Pikaista paranemista, hyvä kuulla, että on jo kuitenkin parempaan päin. <3
VastaaPoistaKiitos - kyllä tästä noustaan vaikkakin hitaanlaisesti!
PoistaIkävää kun kaiken maailman pöpöt jyllää sekä näin syksyisin että talvisin. Taisipa viime kesänäkin olla enemmän flunssia kuin normaali kesinä, mutta eipä se ihme ollutkaan kun kelit olivat mitä olivat. Kyllä sairaana ja puolikuntoisena täytyy vain laittaa oma paras edelle ja jäädä kotiin lepäämään. Eihän noille taudeille kukaan mitään voi. Jälkitaudit ovat ikäviä. Toivottavasti nuo saamasi dropit tehoavat ja voisit pian paremmin. Ainakin sympatiaa sinulle riittää Kisulin puolelta ♥️😻♥️
VastaaPoistaMukavaa viikonlopun jatkoa!
Terveisin, Johanna
Nämä jälkitaudit ovat todellakin ikäviä mutta näyttäisi tällä kertaa antibiootti tepsivän ja tästä vielä toivutaan:)
PoistaParanemisia! Kävin kuuntelemassa messuilla lääkkeettömästä kivunhoidosta ja sulla onkin siellä ollut aivan paras kivunlievittäjä, eläimillä on tunnetusti mielialaa kohottavia vaikutuksia <3
VastaaPoistaKiitos <3 Tuon luennon minäkin olisin halunnut kuulla, sillä hoidan fibromyalgiaani lääkkeettömästi - siihen kun eivät lääkkeet tepsi! Onneksi on tuo kisuhoituri olemassa!
PoistaNyt vain lepoa ja lepoa. Olen itse tehnyt sen virheen, että kuvittelin olevani jokin teräsnainen ja tavallinen flunssa jatkuikin sitten kolmisen viikkoa. Mies on edelleenkin sitä mieltä, että ei ole koskaan nähnyt minua niin kipeänä. Itse olen sitä mieltä, että miestä ei näkynyt yhtään tavallista enempää :) Parane pian.
VastaaPoistaKiitos - olen todellakin levännyt - huusholli on vielä normaaliakin sekaisempi;) Eikä ole meilläkään sitä isäntää siivoamassa nähty - herkkuja se kyllä kantaa vaikka hyvin tietää, että flunssassa esim. suklaa ei ole se paras lääke;)
PoistaNo voi harmi kun messut jäivät sinulta väliin. Flunssanpoikasta on täälläkin ilmassa. Yskä ei tunnu millään menevän ohi. Muuttotouhuissa ollaan kuitenkin ja keskiviikkona sitten muutetaan.
VastaaPoistaToivottavasti pääset kävelylenkille, mutta ota rauhallisesti ettei flunssa pahene!
Harmitti kyllä todella tuo messujen väliin jättäminen - olin sopinut monta tapaamista ja jouduin ne nyt perumaan. Mutta tätä tämä elämä välillä on - suunnitelmat muuttuvat lennosta!
PoistaTsemppiä teille muuttotouhuihin!
Pikaista paranemista! Harmi, että messut jäivät väliin. Voimaannuttavaa kävelylenkkiä!
VastaaPoistaMinun viikonloppuni on sujunut aurinkoisissa ja lämpimissä tunnelmissa. Rentoa lomailua. Terveiset Espanjasta!
Kiitos - kävelylenkki jäi kyllä aiottua lyhyemmäksi, sillä voimat loppuivat kesken kaiken. Mutta piristi se silti kummasti:)
PoistaIhanaa lomaa teille sinne aurinkoon - nauttikaa sydämen kyllyydestä <3
Onpa harmi kun et päässyt messuille, mutta kyllä terveysasiat ovat aina etusijalla. Paranemista sinulle!
VastaaPoistaNiin totta - terveys etusijalla! Ja kiitos - kyllä täällä ollaan toipumisen tiellä!
PoistaPikaista paranemisia. Hyvää pyhäpäivää:)
VastaaPoistaKiitos - hyvää pyhäpäivää myös sinulle <3
PoistaPikaista paranemista!
VastaaPoistaKiitos - toipumisen tiellä ollaan:)
PoistaNuo taudit taitaa olla aika tiukassa nykyään. Itse ole onneksi säästynyt, mutta koskaahan ei tiedä.
VastaaPoistaPikaista paranemista Sinulle!
Tiukassa ovat ja tiedän, että meitä on monta, joilla tänäkin syksynä on tauti pitkittänyt pesimistään!
PoistaParane pian :)
VastaaPoistaKiitos <3
PoistaParantavia tuulia sinne :) Täällä viikonloppu mennyt leppoisasti, katsellen pientä valkoista lumiharsoa maassa :)
VastaaPoistaKiitos - täällä käännetään nenä kohti niitä tuulia:)
PoistaMeilläkin pieni lumiharso peitti maan eilen mutta tänään on jo sulanut sekin pois.
Kiva kuulla, että olosi on jo parantunut ja lääkkeet taltuttaneet sairauden. Voi miten ihana kisuli on sinua käynyt moikkaamassa. Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa sinulle <3.
VastaaPoistaKiitos - paremmalta tuntuu eivätkä poskipäät enää pakota:) Toivottavasti köhäkin jossain vaiheessa helpottuu - nukkuminen on vielä vähän hakusessa.
PoistaJa kisuli on ihana - tuossa se jaloissa nukkuu nytkin <3
Mukavaa sunnuntaita myös sinulle, Sari <3
Voi sentään, parane pian! Vielä noiden rohtojesi lisukkeesi tarjoaisin tulevaisuuden varalle pakuriteen, jota saa luontaistuotekaupasta. Se auttaa etenkin flunssan tulovaiheessa, mutta myös laskee elimistön tulehdutilaa, eli auttaa lyhentävästi sairasteluun. Omat flunssani eivät siten enää jyllää viikkokausia, mistä minullakin ja perheellä on kokemusta. Sitä pitää vaan litkiä kunnon määriä, mutta pahaa se ei ole, joten mikäs siinä. Pakurissa on enemmän antioksidantteja kuin missään hedelmissä tai purkeissa :). Sen ainesosat lisäävät luonnonmukaisesti bakteereja tappavien valkosolujen määrää. Olen saanut alkavat poskiontelontulehdukset sillä hyvin kuriin.
VastaaPoistaKiitos vinkistä, Pilvi - pakuritee on monesti ollut mielessä vaan vielä ei ole tullut hankittua. Huomenna käväisen sitä hakemassa, sillä mieluummin turvaudun aina luonnon tehoaineisiin kuin lääkkeisiin.
PoistaMuista keittää sitä vähintään 10 minuuttia. Ja käyttämäsi purut voit keittää myös useasti uudelleen tai kuivata välillä, eli se ei ole kertakäyttökamaa. Hieman hintavaa, mutta siis riittoisaa!
PoistaKiitos neuvosta <3 Eipä nuo lääkkeetkään mitään halpoja ole - ja niillä on aina ikävät sivuvaikutuksensa!
PoistaOn sulla niin ihana hoitaja😻Pikaista paranemista ja uudet messut taas ensi vuonna!💕
VastaaPoistaEikös olekin? Hoitaja vailla vertaa - tosin vähän laiskanlainen - nytkin nukkuu tuossa jaloissani;)
PoistaJa totta - messuja tulee ja menee!
Pikaista paranemista sinne! Harmi, että messut jäivät väliin, mutta terveys ennen kaikkea! <3
VastaaPoistaKiitos - ja todellakin, terveys ennen kaikkea!
PoistaHyvää pyhää, Marita <3
Pikaista paranemista! Onneksi sinulla on siellä hyvät huoltojoukot ja kissaterapiaakin :) Lepo ja vitamiinitankkaus varmasti auttavat, ja tulevien flunssien ehkäisyyn kannattaa muuten kokeilla myös Apteekkarin C+ Sinkkipore -tabletteja, ne tehoavat hyvin alkavaan flunssaan.
VastaaPoistaKiitos - ja huoltojoukoissa ei todellakaan ole valittamista:)
PoistaMinulla on sinkki+C -tabletteja - tosin ei poreisina, sillä ne sisältävät usein makeutusaineita;)
Hyvää sunnuntai-iltaa sinulle <3
Arja, pääsin todella ikävästä sinuiittikierteestä alkamalla nauttai 50 mikrogrammaa D:tä joka päivä ympäri vuoden. Suomessahan D:n turvaraja on 100 mikrogrammaa, muualla korkeampikin.
VastaaPoistaMinulta jäivät väliin sekä Turun että tulevat Helsingin kirjamessut. Iski Murphyn laki ja osittian myös se, että kaikki kontrollini tulivat just tuolloin ja taphtui montaa muutakin. Kadumme, että emme lähteneet syyskuun lopulla Itävaltaan kuten olimme suunnitelleet. Olisimme nyt vasta palaamassa ja kaikki tämä olisi ollut kohdalla vasta marraskuulla...
Paranemisiin<3
Minulla on D-vitamiini käytössä ja itse asiassa korkeampana kuin tuo turvaraja;) Ongelma on vaan se, että olen liian laiska tablettien syöjä - välillä unohdan ne pitkiksikin aikaa. Nyt on pakko terästäytyä1
PoistaÄlä huoli, Leena - Itävalta odottaa siellä ja toivottavasti marraskuu ei ole julma sinulle <3
Voi sinua kun noin ikävästi olet sairaana❤ Flunssa tuntuu nyt olevan todella tiukassa ja paljon tuttuja on kaatunut vuoteen pohjalle. Varmasti oli viisas päätös jättää messuilut nyt väliin ja pitää itsestään huolta.
VastaaPoistaOdotin toki kovasti, että olisimme tavanneet I live me messuilla mutta toisella kerralla sitten. Pidä huolta itsestäsi ja pikaista paranemista ❤
Kyllä päätös jäädä kotiin oli oikea - tai oikeastaanhan ei ollut edes vaihtoehtoja, sillä sairaslomalla ei todellakaan messuilla.
PoistaOdotin itsekin sinun ja muiden bloggaajakolleegoiden tapaamista mutta toisen kerran sitten <3
Mukavaa sunnuntai-iltaa, Marjo <3
Voi ei, syksy on kyllä niin flunssaista aikaa :( Toivottavasti olo on jo paljon parempi ♥
VastaaPoistaNiin on - pöpöt senkun mellastavat! Ja kiitos - olo on jo paljon parempi <3
PoistaNyt tuntuu tosiaan flunssapöpöt olevan liikkekannalla oikein komppaniajoukoin. Meilläkin lähipiirissä riittänyt kovaa tautia ja juurikin tuo yskäketale ollut pitkään riesana. Itse yritän nyt varjeltua, etten saisi tähän toipilasoloon enää mitään flunssatautia päälle, on piisannut riittämiin huolta ja voimienkeruu yhä vielä niin vaiheessa.
VastaaPoistaLempeää hoivaa ja paranemista♥
Flunssapöpöt kyllä meuhkaavat nyt voimalla ja toivottavasti sinä todellakin näiltä säästyt <3
PoistaLepoa ja lempeitä päiviä sinulle <3
Pikaista paranemista, toivottavasti olo
VastaaPoistaon jo parempi 💜
Kiitos - olo on jo paljon parempi <3
PoistaToivottavasti pääset nyt taudista eroon - paras mahdollinen hoitaja sulla ainakin on ❤
VastaaPoistaOikein mukavaa ja parempaa alkavaa viikkoa!
Toivottavasti, sillä hoidossa ei ainakaan vikaa ole<3
PoistaKiitos - mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle, Marru <3
Paranemista, ensi vuonna parempi onni. Minulla raja menee siinä, miten ääni kestää tai jos lämpö nousee. Normilämpöni on vähän yli 35, joten 37 on jo aivan kuin kovassa kuumeessa. Mukavampaa illanjatkoa :).
VastaaPoistaKiitos - kyllä tästä noustaan! Myös minun normilämpöni on hieman yli 35 ja 37 tuntuu jo kuumeelta, mutta eihän sitä kuumeeksi lasketa. Ja aika monta päivää olen töissä viettänyt ilman ääntä - mutta työni ei olekaan sellaista kuin sinun, että koko ajan pitää pystyä puhumaan!
PoistaHyvää sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa, Pauska <3
Tajusin, etten ole koskaan kommentoinut tänne - blogiasi olen lukenut jo kauan. Harmi, että messureissu jäi väliin, mutta terveys ennen muuta, uusia messuja tulee ja menee.
VastaaPoistaKauniita syyspäiviä!
Kiitos kommentista - kiva tietää, että olet siellä <3
PoistaJa kyllä - terveys ensin!
Kaunista syksyn jatkoa myös sinulle <3
Voi sinua Arja, parane pian. Minä olen jo siinä vaiheessa flunssani että olen käynyt ulkona ,mutta illalla nyt huomaan että ihan vielä ei itselläni ole flunssa ohi. Ihana kisukaveri siellä auttamassa toipumaan:)
VastaaPoistaKiitos, Jael - paranen kyllä! Kiva kuulla, että sinunkin flunssasi on jo voiton puolella mutta malttia nämä flunssat kyllä vaativat!
PoistaJa kyllä - ihana hoitaja minulla täällä on <3
Eihän noille taudeille mitään voi, mutta kyllä se aina harmittaa kun sairastuu ihan "väärään" aikaan. Pikaista paranemista sinulle ja toivottavasti ensi vuonna sitten nähdään messuilla!
VastaaPoistaTotta - harmittaa vietävästi mutta terveys ensin ja sitten muu!
PoistaJa kiitos - toivottavasti nähdään jo ennen ensi vuoden messuja;)
Voi kurja, mikä flunssa :( Täälläkin on pöpöt jyllänneet jo viikkotolkulla (taitaa olla menossa viikko nro 6?). Pari pv olen ollut saikulla tämän aikana, mutta muuten ollut töissä. Ja monet kerrat miettinyt tuota samaa, että koska on ok jäädä pois. Yhden ab-kuurinkin olen jo popsinut poskiontelotulehdukseen, mutta ei vaan meinaa helpottaa millään. Yskä vaivaa yötä päivää ja töissäkin on kurja olla käheällä äänellä ja yskäkohtauksia peläten. Alkaa olla jo pinna kireällä pöpön takia :(
VastaaPoistaParanemista sinne! <3
Todellakin flunssa on kurja tauti - ja aina on yhtä vaikeaa jäädä kotiin potemaan. Minun flunssani toivottavasti tuolla lääkekuurilla talttuu mutta samoin kuin sinulla, se yskä vaivaa edelleen. Toivottavasti sinäkin flunssastasi eroon pian pääset <3
PoistaVoi että... flunssa iski aika pahasti, näemmä. Useinkaan ei lääkärit täällä määrää mitään antibiootteja, tai sitten ei minun flunssa ole ollut kovin iso, vaikka yskä raastaa ja keuhkot huutaa. Olet potenut "melkein"-flunssaa myös nyt kohta 2 viikkoa, mutta kun ei ole nuhaa eikä kuumetta, niin kärsin. Ja tuo mitä luin yhdestä kommentistasi (selasin niitä ohimennen), että fibromyalgiaa potevana säryt on kovempia. Sama täällä, vaikka en ole sitä koskaan osannut yhdistää, kiitos sulle tästä ajatuksesta (kun flunssasena on kaikki niin kipeetä).
VastaaPoistaPikaista toipumista sinulle !!
Flunssassa on ikävää tuo pitkä kitkutteluvaihe, jos ei kuumetta tule - toisaalta, jos tuolloin pystyy lepäämään, saattaa välttää nämä jälkitaudit ja säästyy antibiooteilta. Ja todellakin - fibro on sellainen tauti, että se saa yllykettä muista sairauksista ja oireet ovat sitten sen mukaiset! Tsemppiä sinulle sekä flunssan selätykseen että fibron sietämiseen <3
PoistaVoi Lady, tädit juuri tervehtyivät messuille, kunpa sinäkikn olisit <3 Kurjuus nuo jälkitaudit, mutta onneksi sinulla on ollut maailman suloisin karvainen ilostuttaja siellä. <3 Mukavaa tätä viikkoa ja toivottavasti tervehdyt nyt oikein kunnolla. <3
VastaaPoistaHuomasinkin, että sinä ja Maiju olitte flunssaisia ennen messuja ja vähän jännitin teidän puolestanne, miten messut jaksatte vetää - ja hyvinhän ne teiltä sujuivat:)
PoistaOnneksi minulla oli tuo hoitaja täällä etten ihan itsekseni jupissut <3 Oikein hyvää uutta viikkoa sinulle, Tiia ihaNainen <3
Pikaista paranemista. Paljon on nyt kaikkea liikkeellä. Itsekin sinkkiä yritän napsia päivittäin, ettei tauti tulisi.
VastaaPoistaKiitos - kyllä tästä noustaan. Ennemmin tai myöhemmin - ja muistetaan todellakin taas hetken ne sinkit napsia;)
PoistaHyvää uutta viikkoa sinulle, Jani!
Tämä oli niin harmillista. Sulla on niin sama tauti kuin minulla oli. Itse pelkäsin niin pahinta. Onneksi oma kuume nousi viikkoa ennen ja siihen auttoi 48 tunnin totaalilepo ja tuo antibiootti. Jaksuja.
VastaaPoistaNiin oli ja jännäsin kyllä sinun ja Tiian puolesta, miten teidän käy!
PoistaFlunssa osaa olla todella kurja tauti. Käsittämätöntä, ettei siihen ole löydetty parannusta, vaikka moniin vakavempiin tauteihin on. Pikaista paranemista :)
VastaaPoistaTodellakin osaa olla kurja tauti! Nuo virukset ja bakteerit osaavat olla sen verran muuntautumiskykyisiä, että näyttävät pääsevän läpi vaikka minkälaisten suojamuurien ja ehkä siksi niitä lääkkeitä on vaikea kehitellä. Ja totta on tietysti sekin, että kaikki nuhasuihkeet, yskänlääkkeet, särkylääkkeet ovat sellainen rahasampo lääketehtaille, että tokko edes kannattaa liian tehokkaita rohtoja myydä!
Poista