lauantai 1. syyskuuta 2018

Dermaroller® -mikroneulaushoito - aikuisen ihon elvyttäjä?

*Blogiyhteistyö Kauniit & Ruskeat Day Span kanssa

Ikääntyneen ihon hoito voi olla välillä aika haastavaa - markkinoille kun tulee koko ajan uusia tuotteita ja hoitoja, jotka lupaavan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tosiasia on kuitenkin, että vanhemmasta ihosta ei nuorta saa vaikka mitä tekisi. Mutta ei myöskään tarvitse ihan kaikkia iän ja elämän mukanaan tuomia jälkiä sietää. Ihoa kannattaa hoitaa jo senkin takia, että olisi parempi olo. Vanhemmiten iho kuivuu, sitä kutisee ja kiristelee, iho veltostuu ja kaikki se, mikä on vuosien myötä ihonhoidossa laiminlyöty, kyllä näkyy.

Niin näkyy minunkin ihollani. Couperosa, maksaläiskät ja suurentuneet ihohuokoset huomaan joka päivä peilistä katsoessani. Ja tottakai roikkuvat suuperät ja rypyt pistävät silmään. Iho näyttää laikukkaalta ja elottomalta. Ja vaikka minusta iho saa vanheta ja rypyt ovat kauniita, niin hoitamattomuuden merkit iholla eivät sitä ole.

Joskus on otettava käyttöön myös vähän järeämmät keinot! 

Dermaroller® -mikroneulausrulla

Yksi näistä järeämmistä aseista on mikroneulaus, jonka luvataan elvyttävän aikuista ihoa ja poistavan jopa aknearpia. Olenkin jo monta kertaa ollut tilaamassa kotihoitoon tarjolla olevia mikroneulauspakkauksia. Vaan en ole uskaltanut, sillä ensinnäkään en osaa itse määritellä, millainen sen neulausrullan tulisi olla - tarjolla kun on vaikka millaisilla neulanpituuksilla varustettuja rullia - ja lisäksi pelkään sitä, mitä vaurioita iholleni itse auheuttaisinkaan näillä rullilla.  Ja kun olen muutenkin laiska ihonhoitaja, mietin, osaisinko esim. desinfioida rullan tarpeeksi huolellisesti. Pari vuotta sitten riesakseni saamani toispuoleisen kasvohalvauksen jälkeen olen ollut tarkka siitä, että kasvoilleni en ihan mitä tahansa ihoa mahdollisesti vaurioittavaa laita.

Kauniit & Ruskeat Day Spa

Kun sitten sain mahdollisuuden testata *blogiyhteistyön merkeissä mikroneulaushoitoa Kauniit & Ruskeat Day Spassa, olin enemmän kuin innoissani. Innoissani ja hieman kauhuissanikin - mihin olinkaan lupautunut!

Onneksi K & R oli minulle entuudestaan tuttu, sillä kävinhän siellä viime vuoden lopulla testaamassa GREEN PEEL® -yrttisyväkuorinnan ja tiesin olevani hyvissä käsissä - etenkin kun neulauksen minulle oli lupautunut tekemään tuon kuorinnankin tehnyt Eveliina.

Kauniit & Ruskeat Day Spa

Niinpä toissa viikolla astelin työpäivän jälkeen Turun keskustassa sijaitsevaan viihtyisään hoitolaan ja Eveliinan taitavien käsien huomaan. Ja kyllä: jännitin ja hieman pelkäsinkin mutta onneksi Eveliina osasi rauhoitella minut ja asetuin hoitopedille odottelemaan, mitä tuleman piti.

Minulle tehtiin  Dermaroller® -mikroneulaushoito, se aito ja alkuperäinen. 


"Dermarollerista® ja sen käytöstä saatetaan käyttää useita eri nimiä: CIT-hoito eli kollageeni-induktio -terapia, dermarollaus, mikroneulaus. Dermarollerin tunnettuus on käytännössä tehnyt tuotemerkistä synonyymin mikroneulaukselle ja CIT-hoidolle. Laadun ja turvallisuuden takaamiseksi kannattaa aina varmistaa että hoito tehdään alkuperäisellä Dermarollerilla. Aito Dermaroller® on Saksassa valmistettu CE- sekä ISO-13485 merkitty steriili rulla. Dermaroller® on myös merkitty FDA:n (Yeihdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) rekisteriin USA:ssa."

Dermaroller® -hoito tehdään aina uudella, steriilillä neulausrullalla ja hoitoon käytetään tuotemerkin omia ampulleja ja kasvonaamioita.

ladyofthemess kasvohoidossa

Ensimmäiseksi Eveliina puhdisti ihoni ja desinfioi sen alkoholia sisältävällä puhdistusvedellä. Sen jälkeen kasvoilleni levitettiin Dermaroller® -kollageeniampulli. 

ladyofthemess Dermaroller -mikroneulaushoidossa

Sitten rullattiin! 

"Dermaroller®:in teho perustuu sen 162 istutettuun erikoislujasta, kirurgisesta, ruostumattomasta teräksestä valmistettuun mikroneulaan. Tutkitusti parempi teho saavutetaan neulojen määrän ollessa pienempi, jolloin ei myöskään vahingoiteta kudosta. Neulojen määrän ollessa suurempi ja neulojen asettelun tiheämpi, vaaditaan enemmän voimaa, jotta neulat läpäisevät ihon, joka voi puolestaan aiheuttaa ikäviä kudosvaurioita."

Dermarollerin® neulojen määrä on tarkkaan ja huolellisesti tutkittu, ja päinvastoin kuin useimmissa mikroneulausrullissa, neulojen määrää on vähennetty tehokkuuden lisäämiseksi. Suurempi neulojen määrä luo iholle liian suuren jännitteen, eivätkä neulat pysty läpäisemään ihoa. Selventävänä esimerkkinä tälle asialle voi pitää fakiirin piikkimattoa. Mitä tiheämmässä piikkejä matossa on sitä kivuttomammin voi maton päällä astella, koska jalkapohjat eivät uppoa mattoon. Sama ilmiö tapahtuu käsiteltäessä ihoa laitteella, jossa on liian tiheästi neuloja: neulat eivät todellisuudessa läpäise ihoa, vaan laite rullaa ihon pinnalla.

Miltä neulaus sitten tuntui? 


Valehtelisin jos väittäisin, ettei rullaus missään tuntunut. Kyllä tuntui. Saatoin pari kertaa voihkaistakin. Mutta mitäpä sitä ei nainen kestäisi kauneuden eteen - kyllä tuon kesti kuin kestikin vaikka etukäteen olinkin pelännyt, että juoksen tuolta karkuun ja sukkelaan;)

ladyofthemess Dermaroller -mikroneulaushoidossa

Neulauksen jälkeen ihoni oli toki kauttaaltaan punainen vaan verta siitä ei tihkunut missään vaiheessa. Ihoa poltteli kylläkin aika mojovasti ja Eveliina levitti sille vielä Dermaroller® kollageeniampullin. 

ladyofthemess Dermaroller -mikroneulaushoidossa

Ja sitten koitti autuus: kasvoilleni levitettiin viilentävä naamio. Varttitunti tämän naamion alla rauhoitti pahimman kuumotuksen ja kun tämänkin jälkeen kasvoni saivat vielä hoitovoidetta ravinnokseen, kelpasi jo lähteä kotimatkallekin.

Ihoa punoitti ja sitä kuumotti toki, mutta sen sieti vallan hyvin. Tiesipähän, että jotain siellä ihon sisällä tapahtui.

Miten Dermaroller® -mikroneulaushoito vaikuttaa?


Tämä hoitohan vaikuttaa vielä pitkään jälkikäteenkin, sillä neulauksen tarkoitus on tehdä ihoon pieniä vaurioita (mikrotraumoja), joita iho lähtee parantamaan. 

"Vaurioalueille siirtyy fibroblasteja, jotka muodostavat soluväliainetta, kollageenia ja lisää kapillaarisuonistoa. Solut kommunikoivat ja toimivat keskenään sähköisten signaalien avulla tyvisolukerroksessa. Dermarollerin® neulat saavat aikaan valtavasti sähköisiä signaaleja, jotka aiheuttavat kasvutekijöiden syntyä ja solujakautumisen kiihtymistä kantasoluissa.

Uutta kollageenia muodostuu vain 0,5-0,6 mm syvyydessä vaikka neulan pituus olisikin 1,5 mm, joillaisia neuloja on myös kaupan. Kollageenin muodostumisen stimuloimiseksi riittää siis 0,5 mm pituinen neula - juuri sellainen kuin on aidossa Dermaroller® -mikroneulausrullassa.

Uudet kehon kollageeni- ja elastiinisäikeet tarvitsevat aikaa muuttuakseen elastisemmiksi. Vaikka iho voi näyttääkin paremmalta hoidon jälkeen, niin sisäistä turvotusta ei saa unohtaa, sillä sitä voi tapauksesta riippuen kestää päivistä viikkoihin."  Minä en tuota turvotusta juurikaan huomannut. 

ladyofthemess 2 tuntia mikroneulauksen jälkeen

Kaksi tuntia hoidon jälkeen iho näytti kotona jo tuolta. Kuumotusta toki oli, mutta ei häiritsevästi ja  pahin punakkuuskin oli hävinnyt. 

Olin saanut ohjeen olla levittämättä mitään kasvoilleni 6 tuntiin hoidon jälkeen - iholle piti antaa aikaa rauhoittua ja aikaa antaa hoitotuotteiden imeytyä.

Seuraavana aamuna hoitelin ihoani jo ihan normaalisti ja meikkasin kasvoni. Iholla tuntui vieläkin hieman kuumotusta mutta punaisuus oli hävinnyt.

Koska neulaus vaikuttaa useamman viikon hoidon jälkeenkin,  en osaa vielä kertoa, mitä kaikkea se iholleni tekee. Sen olen huomannut jo nyt, että ihoni on paljon tasaisemman värinen - jopa pahin couperosa näyttää tasoittuneen.  Yllättävää minulle oli se, että tällä hetkellä otsastani on alkanut ihoa hilseilemään - ei niin, että sitä edes huomaa vaan levittäessäni hoitotuotteita iholleni huomasin, että otsaltani irtosi ihoa tai sitten sieltä lähtee epäpuhtauksia, sillä irtoavat osat ovat kuin mikrohiekkaa. Eivät näy mutta tuntuvat sormenpäissä;) 

Hoito voidaan tehdä 4-6 viikon välein riippuen hoidettavasta alueesta ja ongelmasta. Sarjahoidoksi suositellaan 3-5 hoitokertaa ja luulenpa, että käyn itsekin vielä hoidattamassa ainakin nenänpieleni suurentuneita ihohuokosia. Kunhan nyt ensin odottelen, mitä jo tämä ensimmäinen hoitokerta niille on tehnyt.

Jaettu ilohan on aina kaksinkertainen ilo - jos kiinnostuit Dermaroller® -mikroneulauksesta saat koodilla ARJA15 hoidosta 15%:n alennuksen 18.10.18 saakka Kauniit & Ruskeat Day Spasta.

Ja jollet pääse Turkuun, löydät oman paikkakuntasi  Dermaroller® -hoitolat täältä.

Kiitos Kauniit & Ruskeat Day Spa - ja kiitos Eveliina - oli hauskaa ja jännittävää testailla mikroneulausta - ja kyllä - hoidon tulokset myös näkyvät jo ihollani.

Oletko sinä kokeillut mikroneulausta? Vai harkitsetko kenties vielä?
Käytkö hoidattamassa ihoasi kauneushoitolassa vai riittävätkö sinulle kotihoidot?

Upeaa syyskuun alkua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös




SHARE:

26 kommenttia

  1. Oi, olisipa ihanaa päästä kokeilemaan tuollainen hoito! Se on varmasti ollut kaikenkaikkiaan miellyttävä kokemus. Itse en juurikaan käy kauneushoidoissa eli kotikonsteilla mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokemus oli mielenkiintoinen ja jännittäväkin - ja myöhäisherännäinen itsekin olen kauneushoitoloissa käynteihin: olin liki viisikymppinen kun ensimmäisen kerran kosmetologin vastaanotolle uskaltauduin;)

      Poista
  2. Rohkea olet!💕Ihosi kyllä näyttää hyvältä❤Mukavaa syyskuun alkua sinulle🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisethan uskaltavat iholleen kokeilla hoitoja jos jonkinlaisia - itse olen vähän vellihousu näiden suhteen mutta onneksi on ammattilaisia, jotka osaavat rauhoitella minutkin - ja jotka tietävät, mitä kaikkea iholleni voidaan tehdä!
      Kiitos - ihanaa syksyn alkua myös sinulle <3

      Poista
  3. Tämä olisi mielenkiintoista kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli sitä todellakin - ja saatanpa mennä uudestaankin;)

      Poista
  4. Kuulosti kyllä aika hurjalta! Itselläni on ruusufinniä, joten en tiedä sopisiko tuo minulle.
    Häpeäkseni täytyy tunnustaa etten ole koskaan käynyt minkäänlaisessa kasvohoidossa, vaikka ehkä pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hurjemmalta kuin onkaan! Ja en osaa sanoa, miten ruusufinni tuohon reagoisi mutta ammattilaiset osaavat! Kannattaa kääntyä kyllä ammattilaisen puoleen - silloin, kun kyseessä on ammattinsa osaava ja ammattietiikastaan ylpeä ammattilainen, voi olla turvallisella mielellä, sillä he eivät turhia tai vahingollisia hoitoja suosittele. Kannattaa kysellä suosituksia. Itsekin uskaltauduin kosmetologille ensimmäisen kerran liki viisikymppisenä mutta sen jälkeen olen yrittänyt käydä silloin tällöin.

      Poista
  5. Ihanan heleän näköinen iho. Tiedän, että monet vannoo mikroneulauksen nimiin, itsekin voisin ammattilaisen tekemänä kokeilla, mutta kotona en itse lähtisi tekemään, vaikka sitä vartenkin on sopivan kokoisia neulausrullia myynnissä.

    Ihanaa syyskuuta Lady. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - iho ainakin tuntuu hyvältä! Ja niin kuin kirjoitinkin, en myöskään minä ole itse uskaltanut tätä hoitoa tehdä - onneksi on ammattilaiset!
      Ihanaa syyskuuta myös sinulle, Jonna <3

      Poista
  6. Näyttääpä iho hyvältä. Pitäsikö minunkin, hitsi kun en uskalla... Kristallikimara juuri kehui tätä hoitomuotoa myöskin. :)

    Ihanaa viikonloppua Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho myös tuntuu hyvältä! Ja rohkeasti vaan - tämä näyttää ja kuulostaa paljon hurjemmalta kuin onkaan!
      Ihanaa alkavaa syksyä sinulle, Tiia ihaNainen <3

      Poista
  7. Tuollaista olisi ihana päästä kokeilemaan,minullakin on couperosaa, ja hienoa kuulla että se vähensi couperosaa ja tasoitti ihon väritystä. Mukavaa syyskuuta sinulle Arja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Couperosa on kyllä inhottava seuralainen - sitä tuskin pystyy poistamaan millään konsteilla mutta onneksi on näitä hoitoja, jotka tasoittavat ihon sävyä. Couperosa ei paista silmille!
      Upeaa syyskuuta myös sinulle, Jael <3

      Poista
  8. Voi että! Ihosi näyttää hoidon jälkeen tosi hyvältä.
    Tuota olisi kyllä ihana itsekin päästä kokeilemaan näihin maksaläiskiin ja suurentuneisiin ihohuokosiin. Enpä ole koskaan käynyt minkäänlaisissa ihohoidoissa, vaikka syytä siis olisi.
    Mukavaa syyskuun alkua sinulle Arja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iho tuntuu myös hyvältä! Tätä hoitoa kyllä kehutaan juurikin ihon värin tasoittajana ja suurentuneiden ihohuokosten pienentäjänä - oma ihon värini on kyllä tasoittunut vaikka hoidon vaikutus onkin vielä kesken. Minulla on nenänpielissä niin suuret ihonhuokoset, että niihin tarvitsen varmaan vielä uuden käsittelyn - aika näyttää;)
      Kiitos - upeaa syksyn alkua myös sinulle, Ansku <3

      Poista
  9. Minulle vastikään tarjottiin mikroneulauskokeilua, mutta sähköposti oli sen verran epämääräisen oloinen, etten uskaltanut tarttua tarjoukseen. Kokeilla kyllä haluaisin, mutta kokeneissa käsissä ja turvallisilla tuotteilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - tällainen hoito vaatii luotettavan ja tunnetun ammattilaisen! En olisi varmaan itse uskaltanut muualle kuin K & R -hoitolaan mennä tätä teettämään.

      Poista
  10. Juu, kokeiltu on juuri tuolla 0,5 neulaushommelilla ja itse sitä käytin. Tosin ihoni ei koskaan ollut punainen, mutta hoitoloissa on tietty eri systeemit. Kyllä se auttoi minulla ja iho voi hyvin. Tässä pitää tietysti aina käyttää järkeä, eikä saa liikaa painaa rullatessa. Mutta ihan liian paljon ihmiset peloittelevat tästä neulausta. Kun pitää huolta hygieniasta, eli suihkuttaa neularullan aina käytön jälkeen ja ennen, niin ei ole mitään hätää:)
    Ihosi näyttää kyllä hyvältä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa ollut rohkea - toisaalta sinähän oletkin melkein ammattilainen itsekin;) Minä en olisi osannut ilman neuvontaa tuota rullaakaan valita oikein ja Eveliina osasi kyllä rullata joiltakin alueilta kevyemmin. Ja tuo hygieniahomma oli minulle se toinen pelote - kun muutenkin on meikit vähän miten sattuu, niin olisin saattanut hutiloida desinfioinnissa;)

      Poista
  11. Mikroneulausta ole kokeillut muutamia vuosia sitten. En kokenut sitä yhtään epämiellyttäväksi meinasin melkein nukahtaa hoitoon. Puudute toimi ja olo oli rentoutunut. Ihoni ei punoittanut juuri yhtään mikroneulauksen jälkeen ja seuraava aamuna ei edes sitä vähäistäkään punotusta ollut.
    Itse voin lämmöllä suositella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin upea iho ja huomaa, että hoidat sitä hyvin!Minusta mikroneulaus näyttää ja kuulostaa hurjemmalta kuin onkaan vaikka nukahtamaan en kyllä sen aikana olisi pystynyt. Sen viilentävän naamion kanssa kyllä olisi jo onnistunut;)

      Poista
  12. Mielenkiintoiselta näyttää mutta jotenkin....eih..en uskaltaisi. Jotenkin naama ja neulat ei sovi mulle. Mutta rohkea olit ja kiva että siitä on jotain iloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin ensin etten uskalla - mutta tuo näyttää pahemmalta kuin onkaan! Ja tuossa ei neuloilla työnnetä ihon alle mitään;)
      Ja kyllä - iloa tästä oli:)

      Poista
  13. En ole uskaltanut kokeilla, tuntuu jotenkin niin hurjalta. Siis näyttää! Mutta lopputulos on oikein sievä ja kuulas iho näköjään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäää kyllä hurjemmalta kuin onkaan:) Lopputulokseen olen itsekin tyytyväinen - tuo hoitohan tekee ihollani töitään vieläkin;)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig