Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille!

Tänäänkin, niin kuin monena aiempanakin äitienpäivänä, soitin puhelun äidilleni Hollolaan ja onnittelin häntä. Tänäänkään en ole siellä hänen luonaan itse juhlapäivänä - mutta olin vielä eilen ja vietimme äitienpäivää etuajassa. Lähdimme isännän kanssa matkaan jo torstaiaamulla ja tulimme eilen illan suussa takaisin kotiin. Sinne jäivät punaiset ruusut kukkimaan ja äitini soittelee onnellisena uudella puhelimellaan, jonka sai äitienpäivälahjaksi minulta ja veljeltäni;)

Vaikka itse jouduin jo täksi päiväksi palaamaan kotiin, ei äitini päiväänsä yksin tänään vietä - veljeni ja hänen lapsensa sekä ex-vaimonsa pitävät huolen siitä, että äidillä riittää ohjelmaa.

Kuva on parin vuoden takainen - äitini on tuosta hoikentunut - minä en;)

Äitini on minulle rakas. Äitini, jonka olimme viime kesänä menettää ja joka on vahva ja sitkeä ja joutunut suremaan elämässään enemmän kuin on kohtuullista. Silti äitini ei ole katkeroitunut maailmalle vaan säilyttänyt elämänilonsa ja huumorintajunsa. Kun äitini hymyilee, on se hymy kaunis. Ja kun äitini nauraa, tarttuu nauru muihinkin. Vaikka kivut nivelissä hankaloittavat elämää ihan liiankin kanssa, ei äitini luovuta vaan suunnittelee sähköskootterin ostamista - pitäisi vain löytää paikka, mihin skootterin saisi parkkiin ja lataukseen!

Ja niin lensivät linnut maailmalle...

Kolmisen viikkoa sitten Isäntä oli parvekkeella vaihtamassa kukkalaatikon paikkaa, kun hän huomasi laatikossa yllätyksen: sieltä löytyi pieni linnunpesä. Hyvin piilossa, suojassa kukkien keskellä. Turvassa pahalta maailmalta.

Eipä siis siirretty kukkalaatikkoa ja jätettiin pesä rauhaan. Ei edes kasteltu kukkasia. 

Siirrettiin parvekkeella ollut mansikka-amppeli etupihalle, jotta mansikat eivät houkuttelisi paikalle ryövärilintuja.

Aikamme arvuuttelimme lintulajia kunnes eräs tyttäremme kaveri tiesi, että munat olivat harmaasiepon.

Tarkkailtiin ikkunan takaa, kun lintuemo vaivihkaa livahti paikalle hautomaan.

Ja niinpä eräänä aamuna sirkutus takapihalla oli melkoinen. Uskaltauduin vaivihkaa käymässä kurkistamassa pesää ja siellä oli kolme pikkuruista, vaaleanpunaista linnunpoikasta. Kuvata en uskaltanut, sillä pelkäsin, että emo alkaisi hylkiä poikasiaan.

Eipä mennyt kuin muutama päivä, kun ensimmäinen pikkuruinen jo kurkisteli kukkalaatikon toiselta laidalta.

Kuvata uskalsin vain ikkunalasin takaa.

Lintuemo kävi vähän väliä ruokkimassa poikasiaan ja tarkkaili koko ajan, ettei niitä mikään vaara uhkaa.

Ensimmäinen poikanen oli aikamoinen uskalikko - tuosta reunalta se pörhensi itsensä ensilentoon suoraan takapihamme norjanangervopusikoihin.

Ja pian ilmaantuivat kaksi muutakin poikasta näkyville. Tuossa aikansa kökötettyään ja emon käytyä välillä niitä ruokkimassa ja niille sirkuttelemassa, lentää räpelsi toinenkin poikanen samaa reittiä kuin se uskalikkokin.

Laatikkoon jäi vain yksi pieni, jolla ei vielä rohkeutta riittänyt. Tuossa se sirkutteli laatikon reunalla ja vasta seuraavana päivänä yritti lentoon.

Ja lensi suoraan parvekkeen lattialle. Siitäpä ei ihan helppo ollutkaan nousta kun siivet eivät vielä kovin pitkälle kantaneet. Lentoyritykset tyssäsivät parvekkeen reunoihin.

Tuossa lattialla se reppana poikanen tallusteli, yritti lentoon ja etsi yösijan parvekkeen tyhjien ruukkujen varjoista.

Koko ajan lintuemo oli lähettyvillä, kävi välillä ruokkimassa poikasensa ja sirkutteli huolestuneena.

Niin ovat lintuemot kuin ihmisäiditkin: synnyttävät, hoivaavat, ruokkivat, huolehtivat ja auttavat poikasensa maailmalle. Sen jälkeen jääneen reppanankin.

Joka lopulta keksi kuin keksikin, että jos ei kerran suoraan lentoon päästä, mennään mutkan kautta. Askel askelelta ylemmäs ja lopulta sen parvekkeen kaiteen yli. Välipysähdyspaikkana ruukkukeko. Tuosta se sitten viimein pörhensi itsensä ja räpelsi niihin samoihin norjanangervopusikoihin kuin sisaruksensakin.

Ja parvekkeen kukkalaatikkoon jäi vain tyhjä pesä. 

Maailmalle lentelivät lintuset, niin emo kuin poikasetkin.

Maailmalle lentelivät sunnuntaina myös kaukomaan vieraamme, sinne suuren meren taakse. Ikävä jäi. Onneksi on Skype. Turvallisesti olivat perille Chicagoon päässeet.

Ja maailmalle lentelee meidänkin perheestämme ensi kuussa tyttäremme, jonka asuntoa Turussa alamme kuun alussa remontoimaan.

Niin jää tännekin tyhjä pesä.

Kun  linnunpoikaset lähtevät suureen maailmaan, eivät ne enää pesään palaa mutta onneksi ihmisen lapsen laita on toisin; välillä se palaa. Viimeistään silloin,  kun jääkaappi on tyhjä;)

Suloisia suvipäiviä kaikille!