maanantai 23. helmikuuta 2015

Loman kynnyksellä

Kiitos kaikille teille, jotka olette käyneet kommentoimassa edellistä postaustani Työpaikan vanhin nainen
- olen mielenkiinnolla, ihastuksella ja nöyrin mielin lueskellut, mitä mieltä te olette olleet ikääntymisestä ja siitä, miten siihen asennoitua. 

Enkä voi kuin todeta, että siellä verkon takana on upeita, viisaita naisia - niin teitä reilusti minua nuorempia kuin myös teitä, 
joille vuosia on jo hieman enemmän karttunut. 
Ja niin paljon kommenttinne saivat aikaan tohinaa tämän The First Ladyn harmaisiin aivosoluihin,
 että ikääntymisestä aion kyllä vielä kirjoittaa uudelleenkin - mutta en ihan vielä.

Viime viikko oli aikamoista hässäkkää; töissä ja kotona riitti huisketta. 
Onneksi oli tiedossa loma.
Ja se alkaa tänään.

Viikon loma - ja kalenterissa tälle viikolle on vain yksi merkinta!
Voi mitä luksusta.

Olin alunperin ajatellut, että tällä viikolla olisi kiva matkustaa jonnekin
 - pieni kaupunkiloma olisi ollut tervetullut.
Mutta kun jalkani ei vielä kestä pitempiä kävelylenkkejä, hautasin haaveeni.

Eikä harmita yhtään.
Sillä juuri nyt tuntuu siltä, että tarvitsen tätä lepotaukoa kaikesta suunnitelmallisuudesta,
 suorittamisesta ja aikatauluista.

Olen jo kirjoittanut osallistuvani myös tänä vuonna Ekopaastoon - ja sehän alkoi viime viikolla.
Aloitin paastoon valmistautumisen - tai paastoon laskeutumisen - jo hieman ennen 
sen virallista ajankohtaa, tuhkakeskiviikkoa, ja vähensin nettiajankäyttöäni
 - tiesin, että tässä asiassa tulevat vieroitusoireet olemaan aika kauheat.
Ja niinhän ne ovat jo olleetkin.
On ollut työn ja tuskan takana esimerkiksi olla näpläämättä koko ajan bussissa työmatkalla
 kännykkää ja olla selaamatta Instagramia - mutta onnistui sekin, vaikka ei heti keskiviikkoaamuna;)

Hitaasti mennään eteenpäin ja opetellaan uutta rytmiä elämään.

Viikon varalle olen kerännyt kirjahyllystä ison pinon kirjoja - oppaita jos jonkinlaisia.

kirja, terveys

Uskon lujasti siihen, että ravinnolla on suuri merkitys sille, miten voimme - ja paastonaikaan,
 kun herkut ovat pannassa, on hyvä hieman tutkailla myös sitä, millainen vaikutus sillä,  
että syön puhtaista raaka-aineista tehtyä, yksinkertaista ruokaa, on myös terveyteen.

kirja, terveys,

Minun paastoonihan ei ole kuulunut esim. lihan rajoittaminen, mutta nyt ajattelin hieman laajentaa 
rajoituksiani ja jättää paaston ajaksi myös punaisen lihan kokonaan pois. 
Tähän tulee kyllä ainakin yksi repsahdus, sillä tulossa on  juhlat, joissa aion ihan hyvällä 
omallatunnolla lihaan sortua - mutta viinit ja jälkiruuat skippaan. 
Sillä sokerin ja makean kanssa aion olla jämäkkänä!

kirja, terveys, hyvä olo

Nyt paaston aikana on hyvä tarkkailla sitäkin, mitä merkitystä terveyteen ja hyvinvointiin 
on paitsi ruualla myös sillä,  että elämänmenoa hidastetaan. 
Jätetään kiire ja annetaan aikaa itselle, läheisille ja elämälle.

kirja, terveys, hyvä olo

Hyvinvointi ja vireys - siihen tähdätään. 
Sillä sillä, että sairaslomallani ennen joulua retkahdin jatkuvaan sokerihumalaan ja ähkyyn
 - eikä loppua tullut ennenkuin nyt paastolla, on kyllä ollut vaikutuksensa.
Olo on ollut saamaton, vetämätön - ja lievästi sanoen muhkea.

Ja vaikka paastoni tarkoitus ei olekaan laihtuminen - en minä sitäkään sivuvaikutusta pahakseni pistäisi;)

Ostin virikkeeksi myös uuden kirjan, monelle teistäkin jo tutun "Välipalat - virtaa superfoodeista", 
jonka kirjoittajista yksi on vireyden, iloisen ja positiivisen mielen puolestapuhuja,
Pinkit korkokengät - blogin ihana Maiju.


kirja, hyvä olo, terveys

Minulle superfoodeja ovat tähän asti olleet kotimaiset marjat, sienet ja ruisleipä. 
Katsotaan, saako kirja minut toisiin ajatuksiin. 
Chia -siemeniä ostin jo pussillisen;)

Moni teistäkin on kokeillut täysin gluteenitonta ruokavaliota ja useassa oppaassa minunkin 
nivel- ja fibromyalgiavaivoihini neuvotaan viljat jättämään pois.
Paastooni kuuluu jo valkoisen viljan syömättä jättäminen, mutta ehkä minun on jossain 
vaiheessa taivuttava kokeilemaan sen rukiinkin välttämistä.
Nythän syön ruisleipäni täysrukiisena ja juureen leivottuna - hiivaversiot on heivattu jo aikoja sitten.
Että voi ruisleipä - ja voi hapankorppu - vieläkö minun pitää teistäkin luopua!

Eihän paasto - ei ekopaastokaan - pelkkää ruuan rajoittamista ole.
Tarkoitushan on myös hiljentää vauhtia ja tahtia.

kirja, paasto

Tutkailla ja mietiskellä elämän menoa.
Nauttia ajasta ja ajankulusta.
Jättää aikaa olennaiselle. 
Ymmärtää olennainen.

Minun piti tämäkin postaus tehdä jo lauantaina - mutta kun tytär ja poika päättivätkin 
tulla viikonlopuksi kotiin, jätin tämän suosiolla myöhemmäksi.
Sillä elämässä pitää osata laittaa asioita tärkeysjärjestykseen - ja minulle se, 
että saan viettää aikaani lasteni kanssa, on sitä olennaista. 

Eilen ruokapöydässä poika huomautti, että joskus aikoinaan meillä luettiin ruokarukous ennen ateriaa. 
Ja niinhän meillä tehtiinkin - josssain vaiheessa se jäi, kun tuntui, että en halua tuputtaa nuorille arvojani. 
Kerroin heille, että itse siunaan ruokani edelleenkin - en ääneen, mutta mielessäni.
Ja yhdessä totesimme, että sekin on hyvä - ruuasta on syytä kiittää, sillä se, että sitä on, ei ole itsestäänselvyys.
Ja niinpä meillä eilen siunattiin yhdessä ruoka ja kiitettiin siitä.
Ja niinpä taidetaan tehdä vastakin.

Paasto on alkanut hyvin: en ole ostanut yhtään muovipussia - isännän kanssa oli tulla 
viikolla kaupan kassalla riita, kun kaivoin kangaskassit laukustani; 
meillä kuulemma tarvitaan niitä muovipusseja. 
Ei muuten ostettu!
Mutta ostaahan hän niitä minulta salaa - ja minä kotona sitten läksytän hänet.
Enkä aina ihan hellästi;)

Ja vaikka isännälle olen vannottanut, että herkkuja ei nyt sitten kotiin kanneta, on hän silti niitä rahdannut. 
Lakritsia, laskiaispullia, suklaata - kaikkea on löytynyt isännän kauppakasseista - niistä muovisista. 
Ja yksin hän on joutunut syömään ne, sillä minä olen pystynyt näppini ja suuni niistä erossa pitämään.

Olen myös vihdoin aloittanut vaatekaappini raivauksen - nyt pitää vielä päättää, 
laitanko kaiken raivattavan suoraan kierrätykseen vai otanko pitkästä aikaa kirpparipaikan. 

Uusia vaatteita en ole edes vilkuillut, mutta lauantaiostoksilla olin jo huulipunahyllyköllä hypistelemässä ihania punasävyjä, 
kun muistin, että niiden ostaminen on nyt kielletty.
Läheltä piti;)

Telkkari on pysynyt kiinni niinä aikoina, kun emme ole sitä katsoneet, valoja olen sammutellut sieltä,
 missä ei oleskella ja tietokone on sammutettu käytön jälkeen. 
Ruokaakaan ei ole tarvinnut vielä heittää menemään.
Eli hyvin olen päässyt alkuun.
Toivottavasti jatkokin onnistuu.

Tällä viikolla ei herätyskello soi yhtenäkään aamuna.
Raottelen silmiäni vasta kun Viiru komentaa minut ylös.
Laitan rauhassa aamupalan, syön sen hitaasti ja nautin joka suupalasta.
Luen aamun lehden.
Juttelen Viirulle ja silittelen sitä.
Nautin sen sileän turkin tunnusta sormieni alla.
Kuuntelen kehräystä.

Päivän ohjelmassa vain lukemista, musiikin kuuntelua ja olemista.
Jos sää sallii, odottavat lenkkarit oven suulla.
Hidas lenkki ulkona - ei kuulokkeita eikä askelmittaria mukana.
Kuuntelen lintujen viserrystä, katselen luontoa.
Pysähtelen hengittämään syvää.

Ja jos sää ei ole suosiollinen, istun vain ja katselen, miten pölyhiukkaset tanssivat ympäri huushollia.
Antaa tanssia - en edes yritä pyydystää niitä.
Ja kun siltä tuntuu, otan pienet torkut sohvalla Viirun kanssa.

Ja noiden opaskirjojen joukkoon olen kasannut myös muutaman dekkarin ja naistenlehden
 - eihän se nyt vallan opiskeluksi saa loma mennä.

Ehkä siivoan jopa jonkun komeron, jos siltä tuntuu. Tai sitten en.
En haikaile enkä kiirehdi vielä keväänkään perään - tässä päivässä on riittämiin.
Sillä tällä viikolla ei hosuta eikä hoppuilla.
Tällä viikolla tuumaillaan.

Rentoa viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata



SHARE:

44 kommenttia

  1. Ihanaa lomaa! Suunnitelmasi kuulostavat kadehdittavan hyviltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - suunnitelmathat kuulostavat aina hyviltä - toivottavasti toteutuskin;)

      Poista
  2. Oikein rauhallista ja nautinnollista lomaa sinulle Lady!
    Mietiskelin noita juttuja joissa aiot skarpata ja ehkä minulle niistä vaikein olisi tuo nettiajankäytön vähentäminen, Instagramiinkin olen juuri liittynyt! Herkkuja ei parane kotiin ostaa, koska jos meillä on yksikin keksipaketti tai karkkipussi, niin minun on ihan pakko ne avata ja syödä.Kiirettähän minulla eläkeläisellä ei juuri ole, joten se on helppo kohta. Nivelvaivoja sen sijaan ilmenee mm. peukalossa, mutta minä rakastan ruisleipää ja juuri leivän poisjättäminen olisi melkeinpä mahdotonta. Muovipusseja meillä käytetään roskapusseina, mutta kangaskassitkin on useimmiten mukana kauppareissulla, mutta tuppaavat unohtumaan auton takapenkille ja niin on kassalta muovikassi ostettava. Vaatteiden ostoa inhoan, joten niitä ostan vain kun vanhat ovat rikki kuluneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja kyllä tämän netin kanssa minullakin suurimmat vaikeudet ovat, mutta yritän pysytellä asettamissani rajoissa. Herkut on ollut vielä yllättävän helppo skipata, vaikka niitä tarjolla onkin ollut. Ruisleipä on minun suuri herkkuni - matkoillankin se on ensimmäinen, mitä kaipaan. Joten se on harkinnassa - sen poisjättäminen olisi aikamoinen työ. Mutta saa nähdä - jos vaivat vaativat, on ehkä sitäkin koitettava.

      Poista
  3. Oikein ihanaa lomaa ja hyvää tekevää paastonaikaa ❤ Suunnitelmasi kuulostavat tosi hyville! Helppoa ei varmasti tule olemaan kaikesta kiinni pitäminen - tai ainakaan minulle ei olisi - mutta jokaikinen paaston hetki ja lipsahduksen välttäminen tuo varmasti valtavasti hyvää mieltä ja oloa. Täällä loma loppui juuri ja tämä aamu alkoi vihersmoothiella. Tavoite jatkaa loman hyvää oloa vielä arjenkin keskellä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja helppoa ei tule olemaan, mutta eihän sen pitäisikään;) Toive on kuitenkin, että jokunen korjausliike jäisi elämään vielä paaston jälkeenkin - ainakin tuo ruokahävikki on hävettänyt.
      Sinulla on selvästi ollut hyvä loma - toivottavasti se hyvä olo jatkuukin vielä pitkälle arkeen <3

      Poista
  4. Kuulostaa ihanilta suunnitelmilta. Paasto tuo varmasti mahtavan olon, en ole kokeillut, mutta uskon sen hyvää tekevään voimaan.
    Oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja itsekin uskon, että hyvää tämä vain tekee:)

      Poista
  5. Voi, miten hyviä ajatuksia ja aikeita. Ihanaa lomaa sinulle Lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja toivottavasti aikeet myös toteutuvat;)

      Poista
  6. Hyvältä kuulostaa. Kirjavalikoimastasi puuttuu vielä 5;2 osapaastokirja. Se on tällä hetkellä oman hyvän oloni "raamattu". Tämä paastomuoto on toiminut itselläni hyvin. Kahtena päivänä viikossa paastotaan syömällä vain 500 kaloria ja muina päivinä saa syödä normaalisti. Siinä käy vain automaattisesti niin, että annokset pienenevät muinakin päivinä eikä makeaakaan tee niin mieli. Tämä toimii mulla hyvin ja toivon, että löydät oman tiesi keveämpään elämään. Tässä osapaastossa painoakin on lähtenyt kuin vahingossa jo 5 kiloa ja kaikki turvotus on tiessään. Olo on mukavan energinen.
    Tuo ekopaasto on hyvä ajatus ja sitä olen yrittänyt myös viedä eteenpäin. En ole onneksi koskaan käyttänyt paljoa aikaa näihin koneisiin ja pystyn helposti olemaan myös ilman nettiä, mutta tavaran kanssa on hankalampaa. On vaikea hävittää rakkaita tavaroita, mutta olen saanut karsittua vähän ja olen siitä iloinen. Sehän on alku, vai mitä? Vaatteita en myöskään ole ostanut koko alkuvuonna ja vaaterekkien kiertäminen kaukaa on helppoa. Nyt kun painoa on pudonnut, sopii kaapista päälle niitä aikaisemmin kutistuneitakin:)
    Mukavaa ekopaastoa sinulle ja aivan huippu ihanaa lomaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kirja on ollut mielessäni, mutta kun tämän ekopaaston päätavoite ei ole laihtuminen, niin se saa jäädä tuonnemmaksi. Yritän skarpata vähän kaikilla elämänalueilla;) Ja tuo tavarakaaoksen kesyttäminen on ikuinen projekti, mutta pikkuhiljaa siitäkin vielä voitto otetaan - ja vähentämällä turhan ostelua;)
      Kiitos lomatoivotuksista!

      Poista
  7. Mukavaa lomaviikkoa sinulle, rentoa sellaista :)
    Tajusin just, että nyt kun työkiireet ja normaali aikataulutus puuttuu elämästä, niin on tämä aikamoista ekopaastoilua ollutkin - huomaamatta.
    Liekö se kaikki tavaraähky ja vaatekaappien siivouskin tätä samaa, ainakin huomasin, että muutosta taitaa tulla helpompi kuin ikinä!
    Ja nyt kun Amiga ei tarjoile sitä yhtä ateriaa päivässä on tullut ruokailuunkin kiinnitettyä huomiota aivan toisella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minähän osaan kyllä rentoutumisen taidon;)
      Luulenpa, että sinulla on ihan luonnollinen ekopaasto siellä meneillään - ja minulla on kyllä vielä pitkä matka siihen, että seuraavasta muutosta helppo tulisi - mutta siihen tähdätään;)

      Poista
  8. Hieno suunnitelma ja hienoja ajatuksia! Onnea toteuttamisen kanssa ja oikein rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - toivotaan, että toteuttaminenkin onnistuu:)

      Poista
  9. Mukavan rauhoittavia lomasuunnitelmia sinulla on, verkkainen loma ilman ennakkosuunnitelmia on silloin tällöin paikallaan. Ihailen suunnattomasti sinun paastosuunnutelmia niin ravinnon, netin käytön kuin muunkin suhteen. Olen itsekin yrittänyt vähentää netin käyttöä ja ostosten vähentäminen mm. kosmetiikan ja kenkien osalta on hyvällä alulla. Pieniä tekosiahan ne ovat sinun suunnitelmien rinnalla ja paljon parannettavaa kuitenkin vielä olisi, mutta pikku hiljaa... Oikein hyvää lomaa ja tsemppiä ekopaastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se parasta olisikin, jos tästä paastonajasta jäisi jotain korjausliikkeitä sitten pääsiäisen jälkeiseen aikaankin - ja ne siirtyisivät ihan normaaliin arkeen. Netinkäyttö on kyllä sellainen aikavaras, että sille on tullut huomaamatta avattua ovea ihan liian paljon. Mutta olen kyllä sitä mieltä, että juuri noista sinun pienistä teoistasi arjen keskellä syntyy pysyvää muutosta - itse olen sen verran kovakalloinen, että tarvitsen välillä tällaisia ryhtiliikkeitä;)
      Kiitos loma- ja tsemppitoivotuksista!

      Poista
  10. Ihanaista ihaninta lomaa ihanainen Lady <3

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa hyvältä lomasuunnitelmalta, ilman turhia aikatauluja ja tekemättömiä töitä vaan go with the flow. Niin meillä mentiin viime viikko lasten kanssa ja kivaa oli. Lakattiin kynsiä, luettiin, pötköteltiin, otettiin kirppispaikka, käytiin leffassa, herkuteltiin hyvällä ruualla :) Ihanaa lomaa, Lady ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin - inhoan täyteen ohjelmaa ahdattuja lomia ja jos meidän isäntä saisi päättää, olisi joka päivälle jo aikataulut tehty - vaan kun sillä ei ole nyt lomaa, niin saan ihan itse päättää;) Teillä tuntuu olleen juuri sellainen loma, jota lapsetkin välillä kaipaavat - ja se pötköttely on tosi tärkeää heillekin - ja jos vielä yhdessä äidin kanssa, niin sitä parempi <3
      Kiitos lomatoivotuksista - me varmaan nähdäänkin torstaina?

      Poista
  12. Rentouttavaa lomaa!
    Ja höpsö kysymys: mitä teillä käytetään roskapusseina? Onko varsinainen muovinen rullassa ostettu roskapussi ohuempi ja siksi parempi vaihtoehto kuin kaupan pussi? Itse kun olen välillä potenut muovipusseista huonoa ympäristöomatuntoa, mutta välillä taas ajattelen, että eikö niitä voi käyttää roskapussseina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja meillä käytettäisiin roskapusseina niitä kaupan rullissa ostettavia muovikasseja, jotka vaikkakin ovat ohuita, myös kuormittavat luontoa vähemmän, mutta koska isäntä kantaa niitä ostomuovikasseja joka tapauksessa - niin niissä hän ne roskatkin kantaa. En tiedä enää noista muovikassin ja kangas- tai paperikassin ekoloogisuuksista mitään - eihän ne kangaskassitkaan loppupeleissä ekoloogisia ole, kun niitäkin pestään ja kankaan tekokaan ei ihan ekoloogista puuhaa taida olla, mutta meidän isännän kauppatavoilla suurin piirtein joka tavara pakataan omaan pussiin - se lastaa heti ensimmäiseksi siihen kassahihnalle ne 5 kassia, vaikka tavara mahtuisi yhteenkin - kai sekin ostaa vielä vanhasta tottumuksesta 4 hengen perheelle;)

      Poista
  13. Rentoa lomaa, Lady ja valoisaa tiistaita sulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ei tästä päivästä näytä kovin valoisa tulevan tuolla ulkona - ei haittaa - valoa on mielessä ♥
      Kivaa tiistaita myös sinulle ♥

      Poista
  14. Paastoilua en taida yrittää , niin on heikko luonne ;) mutta muun rennon lomaopin taidan kopsata , kun ensi viikko koittaa !
    Sinulle ihanaa lomaa , nauti pölyhiukkasten tanssista ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rento lomaoppi on kantapään kautta opittu ja hyväksi havaittu - ja kiitos, sen verran hämärää on, että ei oikein tahdo pölyhiukkasten tanssia erottaa;)
      Kivaa loppuviikkoa sinulle ♥

      Poista
  15. Kellon saa lomalla nakata pois. Ainakin yleisesti ottaen. Nauttia ja tehdä sen mukaan, mitä haluaa. Kaupunkilomallekin pääset, kunhan aika on oikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - aika on kyllä kulunut ilman kalenteriakin;)

      Poista
  16. Mukavaa lomaa ja helppoa paastoa,minunkin pitäisi tehdä sama...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - helppoa tämä ei kyllä ole - tosin minun lankeemukseni tulevat vallan muualta kuin ruuasta. Huokaus;)

      Poista
  17. Ihan mahtavalta kuulostaa sinun ekopaasto, innolla seuraan mukana : ) Ruokavaliojutut kiinnostavat erityisesti, samalla tiellä kun ollaan. Omiin nivelvaivoihini koen saaneeni ruokavaliosta avun, tosin en tiedä kumman ansiota enemmän on, valkoisen sokerin vai viljan pois jättämisen...ehkä sen gluteeniviljan kuitenkin. Paljon tsemppiä ja lämpöiset synttärionnittelut näin hiukan myöhässä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ekopaasto on minulla jo 3. - ellei neljäskin, sillä ensimmäisenä vuonna paastorin suklaasta;)
      Ruoka on toistaiseksi ollut se helpoin nakki - samantyyppistä ruokavaliota olen aina silloin tällöin noudattanut ennenkin - tosin silloin sallin itselleni herkkupäivät. Mutta nuo muut - netti ja ajankäyttö yleensäkin - siinä on vielä petrattavaa ja paljon.
      Ja tuo ruokahävikki - sitä häpeän ihan oikeasti ja siihen on nyt tultava tämän paaston myötä iso muutos!
      Olen seuraillut sinun etenemistäsi ja hienosti se on mennyt - tsemppiä edelleenkin <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig