sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Lomasuunnitelmissa reissuja, kulttuuria, kotoilua ja yllätys, yllätys: remppaa

Viimeinen työpäiväni ennen lomaa oli perjantaina - ja kerrankin olin valmis lähtemään toimistolta
 ihan ihmisten ajoissa. Monesti aiemmin on käynyt niin, että vielä viime hetkillä yritän saada
 jonkin asian valmiiksi ja päivälle tulee mittaa enemmän kuin olin kuvitellutkaan.

Muistan senkin lomalle lähdön, kun jouduin manuaalisesti päivittämään erään  kolleegani työkonetta
  ja päivitys kesti ja kesti. Olin sopinut isännän kanssa, että olen kotona viimeistään klo 14  ja että
 voimme lähteä  ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa heti,  kunhan vielä viimeiset tavarat pakkaan mukaan. 
No - klo 14 meni ja menivät seuraavatkin tunnit, mutta enhän minä voinut jättää kolleegaa pulaan 
toimimattoman koneen kanssa - hänellä kun työt jatkuivat myös seuraavalla viikolla.

Isäntä soitteli hoppuuttelusoittoja vähän väliä ja lopulta sovimme, että hän pakkaa loput tavarani
 ja lapset autoon ja he tulevat odottelemaan minua työpaikkani pihalle.
Vähän jälkeen klo 17 olin valmis ja reissuun ja lomille lähdin vaaleissa farkuissa,
 joiden päälle olin vielä viime metreillä kaatanut kahvikupillisen.
Ja matkatavaroilla, joista puuttuivat minun lääkkeeni, kenkäni ja takkini.
Voinpa tunnustaa, että oli autossa alkumatkasta tunnelmaa.
No - siitäkin reissusta selvittiin ja hyvät muistot itse matkasta jäivät silloinkin.

lady Pinellan terassilla loman alkajaisiksi

Perjantaina oli isäntä jälleen vastassa mutta nyt aloitimme loman hieman rauhallisemmin.
Käväisimme työpaikkani lähellä olevassa Pinellassa nostamassa maljat lomalle.
Ja mikäs siinä oli istuskellessa - ympärillä hyöri Ruisrock-kansaa ja muitakin lomafiiliksillä liikkuvia.

Viikonloppu onkin mennyt lähinnä pihakeinussa istuskellessa ja Miku-kisulin touhuja katsellessa.
Taisin minä hieman pyykätäkin. Pakkailut odottavat.

Sillä huomenna lähdemme isännän kanssa jälleen kohti Pohjois-Karjalaa ja mökkiä.


Jo nyt tiedän, että ajamme taas suorinta reittiä. Pysähtelemme vain syömään ja jaloittelemaan.
Ei mennä tuhannen mutkan tai matkanähtävyyksien kautta meidän isännän kyydissä;)
Ja mökillä odottelevat jo äitini ja veljeni. Kiire on!

Kun ohitamme Mikkelin ja maisemaan ilmestyvät vaarat, metsät ja järvet,
 tunnen jo, että olen tulossa kotiin, sinne omaan sielunmaisemaani.

mökkitie Pohjois-Karjalassa

Ja viimeistään silloin, kun laskeudumme tuota pikkutietä pitkin mökin pihalle, huokaisen syvään,
vedän keuhkoihini raikasta Pohjois-Karjalan ilmaa ja istun mökin rappusille katsastamaan ympäristön.
Niin kuin aina kotiin tullessa tarkistetaan, että kaikki on paikallaan. Ja että kaikki on hyvin.

Astelen rannan laiturille äitini vanhoissa kengän lipsukkaissa ja luon katseeni järvelle päin.

Näkyykö tuo kivi? Miten korkealla on vesi? Onko naapurimökeillä asukkaita?

Illalla istun tuolle laiturille ja kuuntelen hiljaisuutta. 
Joskus kala hyppii jossain tai lintu kirkuu kauempana.
Enkä toivo kuulevani karhun karjuntaa - tai jos kuulen, toivon, että se tulee vastarannalta.
Jos sataa, en anna sen häiritä. Toivottavasti ei kuitenkaan ukkosmyrsky yllätä 
- silloin köpöttelen äkkiä sisälle ja ihailen luonnon voimia ikkunan läpi.

Tuossa sitten mietiskelen maailman menot, ilot ja surut. 
Olen lähellä Luojaani.
Muut nukkuvat jo. 
Paitsi ne miljoona hyttystä ja paarmaa, jotka todennäköisesti seuraa minulle
 pitävät ja aikanaan minutkin mökin suojiin ajavat;)

mökkilaituri Pohjois-Karjalassa

Reissulla käymme ainakin tapaamassa muutamaa sukulaistani sekä Kolilla, 
minne mökiltämme on noin 30 kilometrin matka.
Muita rientoja ei ole suunnitteilla - riittää, kun vain saamme olla ja viettää aikaa yhdessä.

Loppuviikosta ajelemmekin sitten jo isännän kanssa takaisin kotiin Kaarinaan.
 Tulemme Miku-kissan vahdiksi, sillä tytär lähtee vuorostaan omille reissuilleen.

Ja isäntä suuntaa varmaan jo viikonloppuna Sauvon farmille, 
sillä hänellä on siellä meneillään "pikku projekti".
Meillähän on viime vuodet rempattu kesälomien aikaan milloin mitäkin: 
viime kesänä kunnostettiin pitemmän kaavan kautta tyttären entinen huone minulle työhuoneeksi,
 toissa kesänä rempattiin tyttären asunto ja sitä edellisenä pojan asunto.

Viime syksynä maalattiin portaikko.
Paneloitiin myös portaikkoseinä - ja sanonpa vaan, että syksyllä taidetaan paneloida uudelleen.
Meidän isäntä kun ei ole mikään remonttireiska, vaikka itse niin kuvitteleekin.
Kaikki tehdään vähintään kaksi kertaa - välillä useamminkin.

Täällä kotona oli tarkoitus tänä kesänä aloittaa myös lattiaremppaa ja maalaushommia
 ja kauhulla odottelin, että loma menee taas rempatessa.
Me kun emme oikein isännän kanssa tahdo mahtua samaan huusholliin silloin,
 kun hän harjoittaa remontointitaitojaan - sitä ärräpäiden määrää,
 mikä niissä touhuissa syntyy, ei kestä yksikään lady - eikä oikein kukaan muukaan.

Huokaisinkin syvään helpotuksesta, kun kävi ilmi, että tyttären asunnon putkiremppa osuu
 tälle kesälle ja tytär kisunsa ja chinchillojensa kanssa muuttaa kesäksi tänne kotiimme.
Eihän nyt pikku-kisulia voi rempalla häiritä - eikä siltä pikku vintiöltä remonttirauhaa saisikaan.

Liian varhain huokaisin. Sillä isäntä keksi, että kun ei kerran kotona voi remontoida, 
tehdäänpä sitten Sauvon farmille etuoven eteen katos.
Sitä katosta hän on nyt sitten viime viikon ja tämän viikonlopun ajan väsännyt.
Ja käynyt välillä hakemassa rautakaupasta lisää lautaa ja muuta rompetta niiden tilalle, 
jotka projektin kuluessa on jo ehtinyt tuhota.

Minulla on vähän sellainen tutina, että tänä kesänä en kovin paljon Sauvon farmilla aikaa vietä;)

Onneksi on sentään muitakin lomasuunnitelmia: kuun lopulla teemme muutaman päivän
 matkan Gdanskiin ja sen lähiseuduille. Gdanskissa olemme käyneet pariin 
kertaan aiemminkin  ja tällä kertaa se valittiin lomakohteeksi aikataulusyistä:
 sinne pääsee suoraan Turun lentokentältä vajaassa kahdessa tunnissa ja säästämme matka-ajoissa.

Isännällä kun on kuulemma varastossa vielä jokunenkin projekti,
 mikä pitäisi ehtiä loman aikana saada tehdyksi.
Tehköön - minä aion käydä muutamassa konsertissa ja taidenäyttelyssä,
 ehkä kesäteatterissakin. Ja ainakin Helsingissä ihan ajan kanssa.

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, änkeää isäntä mukaan.
Tulkoon nyt sitten - kunhan lupaa olla kehuskelematta remonttitaidoillaan;)

Muuten aion vain rentoilla kotona - tytär ja kisuli pitävät seuraa ja isäntä soittaa
 välillä Sauvosta ja kertoo viimeisimmät katastroofit. Jos uskaltaa;)


Joko sinä olet lomalla? Vai joko lomasi päättyi?
Toteutuvatko sinun lomatoiveesi tänä kesänä?

Kauniita kesäpäiviä sinulle - cheers!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

SHARE:

82 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos - ja hyvää lomaltapaluuviikkoa sinulle!

      Poista
  2. Nuo pikku projektit tosiaan kuuluvat kesälomiin. Meilläkin on joka kesä "lomailua" remonttien kanssa. Vaan kun ei sitä ikinä osata tehdä tarpeeksi rennosti, sillä tavalla lomamielellä...Ärräpäitä lentelee ;). Nautinnollista lomaa sinulle. Kaikenlaista kivaakin on näemmä tiedossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - kun osattaisiinkin ne remontit tehdä rennosti - ja kun yleensäkin osattaisiin tehdä;)
      Kiitos - onneksi lomaan sisältyy muutakin kuin nuo isännän projektit. Hyvää uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Täällä ollaan lomailla myös. Minä en kamalasti ole suunnitellut mitään lomalle, vaan rauhassa olemista ja aamuja ilman herätyskelloa.
    Ihanaa lomaa sinulle ja remonttireiskalle myös :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut ilman herätyskelloja ovat autuutta :)
      Kiitos - ihanaa lomaa myös sinulle ja perheellesi, Outi <3

      Poista
  4. Oikein hyvää lomaa kivoja suunitelmia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minustakin kivoja suunnitelmia - ilman tuota remppaa;)

      Poista
  5. Ihanaa lomaa remonteista huolimatta ! Lomalla tärkeintä on se ihan oikea lomailu, eli tekemättömyys. Sitä olen harrastanut oikein urakalla, työtkin maistuu paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - onneksi osaan tuon tekemättömyyden taidon ihan luonnostaan;)

      Poista
  6. Gdanskissa isäntä ei ainakaan voi rempata, toivottavasti. :D Mutta ymmärrän hyvin tuon, että voi olla mahtumisvaikeuksia toisen rempatessa. :p Ihanaa lomaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei voi - toivottavasti;)
      Ja kiitos - ihanaa lomaa myös teille <3

      Poista
  7. Ihan jo kolme viikkoa olen ollut lomalla ja vielä jatkuu, onneksi. Olimme viikolla Tallinnassa viettämässä hääpäivää numero 20. Messuilua Seinäjoelle on tarkoitus tehdä ja matkustamme myös ulkomaille loppukuusta.
    Tuo Koli tuo aina hyvän fiiliksen, kun olemme siellä varmasti kymmenen kertaa mökkeilleet miehen firman mökillä. Ihana paikka ja harmiksemme nyt ei vain osunut hyvää ja vapaata aikaa mökkiviikolle, kun tytär on Isosena riparilla.
    Vietä rento loma ja nauti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea 20-vuotishääpäivän johdosta - iloa ja rakkautta edelleenkin <3
      Koli on upea paikka ja harmi, ettette tänä vuonna sinne päässeet, mutta este on hyvä;)
      Kiitos - vietän rennon loman, nautinkin - samaa toivon sinulle!

      Poista
  8. Voi Lady, olipa mainio kirjoitus! Ensiksi sielun maisemasi kuvaus sai ihoni kananlihalle, niin tutut tunteet. Sitten nauroin kyyneleet silmissä kuvauksiasi isännän remppatouhuista. Mahtavaa lomaa toivottaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina - en tiedä, mikä siinä on, että jossain maisemassa tai paikassa sitä on niin kotonaan vaikka siellä ei pystyisikään enää asumaan. Niihin paikkoihin liittyvät niin muistot kuin tunteetkin, mutta uskon, että se kartta on myös painettu jonnekin syvälle sisimpään <3
      Isännän remppatouhuille nauraa kyllä koko suku ja tuttavapiiri - ja nauran toki minäkin välillä;)
      Kiitos lomatoivotuksista - mahtavaa lomaa myös sinulle!

      Poista
  9. Voi että piti nauraa noille remonttijutuille! Huh ja heh heh! Itse kun asun kotiseudulla edelleen niin kuvailemasi kaltaiset tunteet ovat vieraita. Järven rannassa maalla saan joka päivä annoksen luontoa ja raitista ilmaa. Reissuilta on kiva palata kotiin mutta toisaalta reissuille on kiva päästä kun aina asuu luonnon keskellä.
    Minun lomasuunnitelmat toteutuvat koko ajan. Mitä en ennätä niin siirtyy sujuvasti tulevaisuuteen. Viime kesä meni harakoille joten otan nyt kaiken sen takaisin lisäisten kanssa. Koko ajan touhotan joka suuntaan ja lepoakin väliin. Täydellinen kesäloma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noille isännän remonttitouhuille kyllä on monet naurut naurettu - ja hupia piisaa kyllä jatkossakin;)
      Minulle tuo sielunmaisemani on se paikka, jonne aina kaipaan. En kuitenkaan pystyisi enkä osaisi enää siellä asua.
      Ihanaa on ollut lukea, miten otat menneet kesät kiinni ja touhotat siellä. Se on niin oikein kaiken kestämäsi jälkeen!
      Ihanaa ja touhukasta lomaa edelleenkin <3

      Poista
  10. Ihanaa lomaa ja näen sieluni silmin sinut siellä veden äärellä nauttimassa ja ilman hyttysiä tietenkin. Hei muuten Detrian pihkaseerumi on ihan huippua rauhoittamaan puremia. :)

    Kyllä nauratti kuvailusi pysähtymättä lähtöruudun kautta, juu täälläkin mennään suorinta tietä. Mennään autolla Latviaan ja takaisin laivoilla, saapi nähdä päästäänkö menomatkalla syömään, mutta aina saadaan matkalla ruokaa, jos sattuu tulemaan Formulat, niin sitten pysähdytään huoltsikalle syömään mukamas. ;)

    Ihanaa lomaa Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman hyttysiä taitaa olla turha toive, mutta onneksi on salvat ja seerumit. Ja tietenkin sade karkottaa inisijät tiehensä - ainakin hetkeksi;)
      Tuo suorinta tietä meneminen on ihme juttu - itse voisin hyvin poikkeilla vaikka missä matkan varrella vaan ei - just ja just syömään pysähdytään. Formuloista en sano mitään - niiden takia meillä on useampi telkkarikin;)
      Kiitos - ihania kesäpäiviä myös sinulle ja hyvää Latvian matkaa <3

      Poista
  11. Oi, teilläpä on kivoja lomasuunnitelmia. Mä jäin nyt lomalle ja suuntaan Espanjan auringon alle :) Sun sielunmaisemasi on kaunis, hieman samanlainen kuin omani.Muistahan myös relata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun sielunmaisemani taitaakin olla aika lähellä sitä sinun aikaisempaa kotipaikkaasi - ei siis ihme, jos sielunmaisemamme toisiansa muistuttavat. Vaikka kyllähän sielunmaisema voi olla ihan jossain muuallakin!
      Ihanaa Espanjan matkaa sinulle ja kyllä, muistan relata. Aina;)

      Poista
  12. Oikein hyvää lomaa Sinulle ja perheellesi :). Me reissasimme alkuloman ja nyt nautimme Kainuussa kesäpaikallamme loppuloman. Eilen olin luokkakokouksessa ja ensi viikolla soitan rokkien lavalla, joten kaikenlaisia kokemuksia jälleen kertyy. Meillä ei (onneksi) suuremmin rempata, vaan keskitytään ihan voimien keräämiseen ja elämästä nauttimiseen. Omassa sielunmaisemassani olin pyöräilemässä alkuviikolla, oli hienoa, vaikka hellesää vei voimat niin, että melkein pökräsin ylämäissä. Urheilua olen katsonut melkein joka päivä, kun kisoja on tarjolla. Kesäteatteriksi voisi ehdottaa Heinolaa, siellä ainakin on komea näyttelijäkaarti :). Nauti lomastasi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pauska - olenkin katsellut instasta ja facesta noita sinun sielunmaisemiasi! Sille pyörälenkille minua ei tässä kunnossa saisi millään rahalla tai houkutuksella - minä nimittäin pökräisin heti alkumetreillä!
      Siitä ensi viikon soittokeikastasi olisi kiva nähdä videonpätkää - onnea uudelle elämykselle;)
      Ja todellakin nautin lomastani - toivottavasti sinäkin omastasi<3

      Poista
    2. Kiitos :). Soittokeikka peruuntuukin, kun meitä olisi vain duo. Jos kiinnostaa, niin youtubessa on vanhoja esiintymisiä, haet Suomussalmirock Nokkis -haulla. Tähän asti loma on ollut oikein hyvä ja ilmatkin ovat suosineet viime kesään verrattuna :).

      Poista
    3. Kiitos vinkistä - käynpäs tarkistamassa Youtuben;)

      Poista
  13. En voinut olla nauramatta, kun luin remonttireiskastasi ;)) Nautinnollista lomaa ihanalle Ladylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika moni minun remppareiskani touhuille on hymähdellyt ihan täällä lähipiirissäkin;)
      Kiitos - aion nauttia:)

      Poista
  14. Kiitos mukavasta kirjoituksesta. Vielä viikko töissä ja sitten loma. Meidän remppa polkaistiin käyntiin tänään. Onneksi pihalla. Sielunmaisemaani Pohjanmaalle suuntaan minä! Ja käväisen Visbyssä. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lomaa sinulle viikon päästä ja tsemppiä viimeisiin työpäiviin! Sielunmaisemissa on aina hyvä käydä latautumassa ja kerro terveisiä Visbyn ruusuille!

      Poista
  15. Hyvää leppoisaa lomaa! Tunnistan meidänkin talouden rempoista samoja piirteitä ja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lomatoiveista - ja kiitos vertaistuesta remppojen suhteen;)

      Poista
  16. Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  17. Voi että, ihanaa lomaa! Me otettiin viime viikolla kun oltiin Juuassa synttäreillä "Timovaara 8"-kyltin kohdalla mun miehestä kuva (hän on siis Timo). Yritetään päästä käymään Kolilla tänä kesänä - siis jos Kivelä antaa "myöten".
    Ymmärrän tuon "sielunmaisema" jutun - paikka jossa voi hengittää vapaasti, syke rauhoittuu ja on "turvallinen" olo.
    Aurinkoa ja iloa teille kesään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja hauska sattuma tuo teidän Timovaara -kyltin kuvanne:) Toivottavaste pääsette Kolille, vaikka kyllä teillä Kivelässä puuhaa riittää yllin kyllin;)
      Aurinkoa ja iloa myös teille ja tsemppiä Kivelään!

      Poista
  18. Hei hulinaa, ja rentoa lomaa! Teidän ja meidän isännän remppaprojektit kuulostavat ihan samanlaisilta :D No, pääasia on, että on yritystä... Minäkin aloitin loman siivoamalla talon lattiasta kattoon. Nyt yritän rentoutua. Se on vaikeaa, kun on tottunut suorittamaan koko ajan 100 lasissa. Aurinkoisia lomapäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta - on lohdullista, että muillakin on samanlaisia remppareiskoja ilonaan;)
      Ja tietenkin loppupeleissä pääasia on se yritys...
      Aurinkoisia lomapäiviä myös sinulle - ja toivottavasti myös opit tuon rentoilun taidon;)

      Poista
  19. Lomalle jäädessä viimeiset työpäivät ovat vuosien varrella vain venyneet. Nyt painoin 11 h hullun kiilto silmässä ilman ruoka- tai kahvitaukoja. Ensimmäiset lomapäivät menivätkin aika lailla äksänä makaillessa... Mies on töissä ja vielä päivystää joka toisen viikon, joten lähinnä päiväreissuja on vain tiedossa.

    Aurinkoista lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lomalle lähtöä edeltävät päivät useimmiten aika kaoottisia ovat - sitä kun yrittää selvittää asioita niin, etteivät ne heti lomien jälkeen hyökkää päälle. Ei itselle eikä muille.
      Päiväreissutkin onneksi piristävät, mutta onhan se harmillista, että toinen joutuu joka toinen viikko töihin. Kyllä meidänkin isäntä muutaman kerran töissä lomallaan piipahtaa, mutta onneksi ei tarvitse enempää päivystellä. Itse yritän tällä kertaa pysytellä irti edes sähköposteista mutta kyllähän ne työasiat viimeistään FB-seinällä vastaan tulevat. Silti - loma on lomaa!
      Aurinkoa myös sinun lomapäiviisi!

      Poista
  20. Niin ihanalta kuulostaa tuo mökkilomanne-rauhoittavaa ja hienot maisemat siellä. Meillä alkaa iso remontti elokuussa. Saunatilat menevät kokonaan uusiksi ja tapetointia vielä lisäksi. Se homma on onneksi täysin ulkoistettu..yritetään vain pysyä poissa remonttimiesten jaloista. Onneksi mökki on lähellä. Onhan se kuitenkin rassaavaa aikaa. Alkujärjestelyissä oma homma, kun tukitaan huoneiden ovet(ja mietitään mitä kaikkea kolmen viikon aikana tarvitaan!) ja eristeteään yläkerta..jotta remonttipöly ei pääsisi joka paikkaan. Remontin jälkeinen siivouskin on kova urakka. Mutta varmasti vaivan arvoista. Ensimmäisen kesäteatteri-esityksen tälle kesälle kävin tänään katsomassa.Se oli hauska farssi ja vieläpä meidän omalla kylällä. Oikein ihanaa ja aurinkoista lomaa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo meidän mökkimaisemamme ovat kyllä kauniit - ja rakkaat <3
      Itsekin mielelläni remonttihommat ulkoistaisin vaan kun tuo meidän remonttireiska on sitä mieltä, että kyllähän nämä häneltä hoituvat!
      Kauhulla odottelen aikaa, jolloin on vuorossa kylppäri- ja saunaremontit; sitä ennen toivottavasti saan hänen päänsä kääntymään Turkuun muuttoon;)
      Tsemppiä teille tuleviin remonttipäiviin ja sitä ennen aurinkoisia päiviä!

      Poista
  21. Olen itse myös samanalainen, tunnollinen enkä voisi jättää ketään pulaan töissä. Hyvää lomaa ja vedä kunnollla pohjois-karjalan ihanaa ilmaa keuhkoihin. Nauti lomastasi ja tee kaikkea kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se töissä on muutkin otettava huomioon - se on ihan selvä juttu! Yhdessä niitä hommia siellä tehdään ja yhteiseksi hyväksi!
      Kiitos - aion nauttia, aion tehdä kaikkea kivaa ja puuhailla ja rentoutua sopivassa suhteessa;)
      Aurinkoisia kesäpäiviä myös sinulle!

      Poista
  22. Minä täällä hykertelin naurusta, kun luin teidän isännän remppaamista. Nyt kyllä luulen, että Lady vähän värittää :) Ei ne korjausrempat ole sieltä helpoimmasta päästä. Uuden rakentaminen on helpompaa, sanoo tämä remppaaja.
    Ihanaa alkulomaa sinne sielunmaisemiin! Ja Gdanskikin kuulostaa niin kivalta. Kaunis kaupunki. Ja hyviä remppoja! Lomaterveisiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni muukin on naureskellut noille isännän remppahommille - ja kyllä värityskynät ovat kadoksissa olleet jo pitkään - tuo meidän remppaaminen on ihan oikeasti just noin hullua puuhaa. Jälkikäteen naureskellaan sitten itsekin;)
      Ja kiitos - aion nauttia lomastamme - remppoineen kaikkineen;)

      Poista
  23. Hyvin tulee teillä rempat tehtyä: ensin harjoitellaan ja sitten toisella kerralla tehdään priimaa!
    Ihanaa matkaa Gdanskiin! Ollaan oltu siellä kerran ja varmaan mennään toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin perusteellisesti tehdään meidän rempat - siitä priimasta en sano mitään;)
      Ja kiitos - Gdansk on kiva kaupunki ja siinä ympäristössä on vielä paljon sellaista nähtävää, mitä emme ole aiemmin katsastaneet.

      Poista
  24. Hih..meidänkin rentoon lomailuun kuului tänään moottorisahhaa, kirvestä, vasaraa ja nauloja...kovin terapeuttisia hommia siis :)
    Ihanaa lomaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoon lomailuun voi kuulua kaikenlaista - minä tosin pysyttelen kauempana noista vasaroista ja nauloista - ainakin silloin, jos isäntä niitä tarvitsee;)
      Kiitos - ihanaa lomaa myös teille <3

      Poista
  25. Oikein mukavaa lomaa!
    3 viikon loma meni jo ja me käytiin Kolilla (ensimmäistä kertaa koskaan) ja se oli tosi hieno paikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja Koli on kyllä näkemisen arvoinen:)
      Hyvää lomalta paluuta sinulle!

      Poista
  26. Tutulta kuulostaa tuo mökkimatka suorinta tietä. Minä aina ehdottelen kaikenlaista, mutta vastaukseksi kuulen, miten ehdimme tuohon ja tuohon lauttaan, jos nyt lähdemme tai sitten jo edelliseen, jos oikein reippaasti mennään. Kaikki tuo tietysti ilman pysähdyksiä.
    Tutulta kuulostaa myö tuo tarastuskierros mökille tultaessa. Vedenkorkeus, kivet ym. Ja meillä rakennellaan koko ajan, sillä mökkiympäristö varasto- ja kesäkeittiöprojekteineen on vielä pahasti kesken.
    Kaksi viikkoa vielä töitä ja sitten asuntoautoreissulle Tallinnan kautta jonnekin päin itäistä Eurooppaa.
    Tunnelmallisia lomapäivä! T.Myrskyluodon Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta ja lomatoivotuksista!
      Tsemppiä töihin ja oikein hyvää lomaa sitten aikanaan!

      Poista
  27. Voi miten ihana kirjoitus! Olette onnekkaita kun saatte lomailla Pohjois-Karjalan kauniissa maisemissa. Itse olen sielläpäin kerran perheen kanssa mökkeilyt ihan sellaisessa vuoktahuvilassa ja se oli mieleenpainuva loma kertakaikkiaan. Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - tiedän, että olemme onnekkaita ja olen siitä kiitollinen <3
      Hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  28. Oikein ihanaa lomaa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikkoa sinulle ja minille 💕

      Poista
  29. Oikein ihanaa lomaa, oma loma on pulessa välissä ja kaikenlaista on ehtinyt tässä tapahtua. Ainut suru ja murhe on ollut se, että ei saatu matkaa Kazimierziin. Herättiin liian myöhään ja siellä on nyt heinäkuussa pari isoa tapahtumaa, joten hotellit ovat aika buukattu. Ei siis saatu sopivaa :( Ehkä sitten myöhemmin. Kesä on niin ihanaa aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti onnistuu matka aikanaan ja kiitos - ihanaa lomaa myös teille <3

      Poista
  30. Kiitos Lady ja ihanaa lomaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ainakin säät ovat täällä mökillä suosineet :)

      Poista
  31. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla se paikka joka tuntuu ihan omalta. Jossa jokainen kivi ja polun mutka tuntuu rakkaalta.
    Minulla alkoi juuri kuukauden loma, tarpeeseen tulee, ja ihana saada rauhoittua kaiken tärkeän ääreen.
    Onnellisia ja iloisia lomatunnelmia sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitäisikin <3 Oikein hyvää ja voimauttavaa lomaa myös sinulle <3

      Poista
  32. Ihanasti pääsi mukaan sielunmaisemaasi :) Oikein leppoisaa lomaa sinulle!
    Täytyy oikein ihailla remontti-innokkuutta mokailuista huolimatta - harjoitus tekee vielä mestarin??!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavia kesäpäiviä myös sinulle <3
      Harjoitus tehnee mestarin - siihen on uskominen - ja tärkeintä on kuitenkin se, että isäntä itse on tyytyväinen kättensä jälkeen 😉

      Poista
  33. Ihanaa lomaa! Hyvältä kuulostaa suunnitelmat, remoteilla tai ilman :D Meillä ei tänä kesänä paljon lomailla, mutta otetaan ilo irti sitten muuten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja onneksi kesästä voi nauttia muutenkin kuin lomaillen, joten mukavia kesäpäiviä teille :)

      Poista
  34. Täällä vielä lomaa odotellaan, mutta koko ajan lähenee. Vaan voihan iso KÄÄK, jos mies pakkais mun puolesta laukun :D. Ei vois yhtään tietää, mitä siellä on ja mitä sieltä puuttuu. Hui. Ja vielä pelottavampi ajatus olis se, että mies etsisi netistä matkakohteen, varailis lennot ja hotellit. En kestäis sitä stressin määrää, kun miettisin, mihin lopulta päätytään ja miten vai päädytäänkö ikinä minnekään. Ehkä pitäis osata vähän hellittää, mutta kun on itse aina ollut se, joka suunnittelee ja järjestää, on vaikea luottaa toiseen.

    Ja juu. Täyttä mennään täälläkin paikasta toiseen. Itse tarttisin aina loman alkuun pienen erakkohetken ja rauhoittumisen, mutta mies on virtaa täynnä ja valmis lähtemään heti, kun viimeinen työpäivä päättyy. Ja silloin todellakin ajetaan suorinta reittiä yhden pysähdyksen taktiikalla, oli matka kuinka pitkä hyvänsä.

    Ihanaa lomaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - onneksi olin tuolloin vuosia sitten sentään osan tavaroistani itse ehtinyt pakata etukäteen - muuten olisin lähtenyt matkaan vaihtokalsareitakin😉 Meillä mies saa ihan rauhassa tutkia matkakohteita - se tarvitsee kuitenkin minun apuani varausvaiheessa, joten täyskatastroofeja ei oääse tapahtumaan😊 Meilläkin mies haluaa lähteä heti loman alettua reissuun ja koko loman se puuhailee jotain - minä tarvitsen välillä vain sitä oleilua ja rauhoittumista. Mutta eiköhän tämä kompromissien tekeminen meiltä jo suju liki 30 yhteisen vuoden jälkeen! Tsemppiä viimeisiin lomaa edeltäviin työpäiviin sinulle ja ihanaa lomaa sitten aikanaan <3

      Poista
  35. Oikein ihanaa lomaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Marjatta - ja oikein hyvää kesää sinulle ja perheellesi!

      Poista
  36. Ihana postaus täynnä lämpöä ja kauneutta <3 Ihanaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja aurinkoisia kesäpäiviä teille <3

      Poista
  37. Minua alkoi ensin hymyilyttämään ja loppu kohden jo nauroin noille remonttiprojekteille�� Kuulostaa jotenkin niin tutulta...
    Gdansk on mielenkiintoinen kohde ja tekisi mieli itsekin vierailla joskus.
    Oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa Ladylle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta remonttiprojektien suhteen;)
      Gdanskissa olemme olleet pariin otteeseen ja tykkäsimme kovasti.

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig