Siellä missä taivas on sininen ja valkoinen ja järven vesi hohkaa kultaa

Kävimme loman alkajaisiksi isännän kanssa siellä, missä ovat minun juureni.

Pohjois-Karjalan mökillämme olivat jo äitini ja veljeni meitä odottamassa, kun sinne maanantaina

taas tuttua mökkitietä laskeuduimme.

Ja kuten edellisessä postauksessani ounastelinkin, tarkistin paikat heti autosta ulos päästyäni.

Kaikki oli paikallaan.

Ranta juuri sellaisena kuin muistin - mitä nyt puut olivat kasvaneet.

Ja rannalta katsoessa pilkotti itse mökkikin puiden takana.

Vene oli vielä kumollaan ja tämän matkan aikana emme sitä vielä vesille laskeneet.

Ilta laskeutui hiljalleen - valoisaa oli pitkälle yöhön.

Ja pitkälle yöhön valvoin minäkin vaikka matkasta olinkin väsynyt.

En malttanut nukkua. Tiesin, että tällä kertaa saisin näissä maisemissa viettää vain pari päivää.

Kun uni alkoi painaa silmää, hiivin mökkiin, jossa nukkui jo äitini.

Miehet mökillä komennetaan yleensä nukkumaan aittaan, jotteivat kuorsauksellaan häiritsisi muita.

Niin tälläkin kertaa. 

Kun reissumme oli näinkin lyhyt, päätimme, että emme edes yritä tehdä mitään erityisempää

 kuin vain olla ja viettää aikaa yhdessä.

Kävimme kuitenkin pikaisesti tervehtimässä viereisellä mökillä kesäänsä viettävää serkkuani

 ja teimme pienen ajomatkan Kolille ja Juukaan.

Kolilta Juukaan matkatessa ohitimme Nunnanlahdessa entisen kotini, 

josta 7-vuotiaana muutin perheeni kanssa Lahteen. 

Siellä kotitalo seisoi tyhjillään, piha rehotti hoitamattomana ja äitini ja isäni sinne rakentama

 navettarakennus oli osittain tulipalossa tuhoutunut.

Pari vuotta sitten siellä poiketessamme näytti siltä, että joku olisi ollut kunnostamassa taloa

 - sinne oli silloin laitettu uudet ikkunat.

Mutta siihen kunnostus oli jäänytkin - talo näytti täysin hylätyltä.

Toisin oli isäni entisen kotitilan laita - siellä Nunnanlahdessa mäen päällä seisoi

keltainen talo kunnostettuna ja piha oli hoidettu.

Siinä talossa olin itse ensimmäiset vuoteni viettänyt ja sieltä ovat ensimmäiset muistoni.

Ohitimme tällä kertaa myös Tulikiven Kivikylän, sillä viime vuonna katsastimme sen kunnolla.

Siitä, miksi Pohjois-Karjalasta muutimme pois ja miten vuolukivikaivokset liittyvät elämäämme,

 kerroin aikoinaan postauksessani Reissunaista laulattaa, joten niistä ette uutta sepustusta kaivanne;)

Mökille palatessa olikin jo päiväkahvien aika.

Ja niin vain kahvikin maistuu mökin kuistilla paremmalta kuin missään muualla.

Kera maailman parhaiden, polvijärveläisen Kettusen leipomon vesirinkeleiden.

Ja kahvin jälkeen olikin jo hyvä kellahtaa päiväunille.

Ei missään uni tule niin nopeasti kuin mökillä.

Liekö vaikutuksensa puhtaalla, raikkaalla Pohjois-Karjalan ilmalla vai sillä, että mökillä tulee oltua

paljon ulkona? 

Tällä reissulla säätkin suosivat ulkoilmaelämää.

Aurinko lämmitti, poutapilvet lipuivat taivaalla ja välillä leuto tuuli puhalteli pientä vilvoitusta.

Eipä siinä muuta kaivattu: grillailtiin, saunottiin, uitiin.

Ja juteltiin paljon.

Muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia.

Aivan kuin veden pintaan heijastuvat pilvet, lipuivat päivätkin ohi nopeasti.

Liian nopeasti.

Sillä näitä maisemia olisin tahtonut tänäkin vuonna pitempään katsella.

Tuota maailman sinisintä taivasta, valkoisia pilviä ja vettä, joka oli pehmeä ja lämmin kuin äidin syli.

Noita polkuja, joita ovat tallanneet kaikkein rakkaimpieni askeleet.

Ja noita auringonlaskuja, joissa keltainen ja kulta hiipivät järvenselälle.

Ja jotka yön sylissä täyttävät koko taivaanrannan.

Vaan sinne oli jätettävä niin mökki ja mökkiranta - ja äitini ja veljeni, 

jotka vielä lomaansa siellä jatkavat.

Ensi kesänä, jos Luoja suo, viivymme pitempään.

Näin on isäntä pyhästi luvannut.

Eipä hän oikein muuta voinut, sillä aikamoiset motkotukset hänelle pidin siitä, 

että oli pakko hänen sitoumustensa takia reissu näin lyhyenä tehdä;)

Loma onneksi jatkuu vielä.

Sitä vietetään täällä kotona Kaarinassa, Sauvon farmilla ja pikku reissuilla kotimaassa

 sekä muutaman päivän matkalla Gdanskissa kuun lopulla.

Tavataan loman aikana myös läheisiä, ystäviä ja vieraampiakin.

Puhutaan paljon, nauretaan paljon.

Ja ehkä korkkaan sen kirjapinonkin, jonka olen yli puolen vuoden 

mittaisen lukupaastoni aikana ehtinyt kasata.

Sillä nyt, kun ei tarvitse töissä tietokoneruutua tuijottaa, 

kestää tuo kasvohalvauksessa kärsinyt silmänikin ehkä jo lukemisen.

Ainakin aion yrittää.

Wish me Luck:)

Suloista kesäviikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.