tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kävele Naiselle Ammatti - Minä välitän ja siksi minä kävelen - lähdetkö mukaan?

Osallistuin  viime vuonna Turun Naisten Pankin pyynnöstä haasteeseen, jossa haastoimme bloggaajia osallistumaan Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumaan täällä Turussa. Saimme joukon bloggaajia ja ehkä jonkin lukijankin innostumaan ja tukemaan kehitysmaiden naisia. Vuosina 2016 ja 2015 tällä valtakunnallisella tempauksella kerättiin yhteensä 158000 euroa eli yli 5200 ammattia. 

Tänä vuonna tapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa. Tapahtumapaikkakuntia on mukana jo 60 Suomessa ja ulkomailla. Useimmilla paikkakunnilla kävellään sunnuntaina 10.9.2017 - ja idea on kaikkialla sama: iloista yhdessäoloa ja vaikuttavaa tekemistä kehitysmaisen naisten hyväksi.

Tapahtuman avulla kerätään lahjoituksia kehitysmaiden naisten koulutuksen ja toimeentulon edistämiseksi ilmoittautumislahjoituksen muodossa, joka vastaa yhtä ammattia (30 euroa/kävelijä). 

Tätä hyvää haluan itse tänäkin vuonna olla jakamassa ja teemani on sama kuin viimekin vuonna: minä kävelen ja siksi minä välitän

Naisten Pankki - Kävele Naiselle Ammatti
kuva: Naisten Pankki

Teemahan on otettu suoraan minut viime vuonna mukaan haastaneen Varsinais-Suomen Naisten Pankin viestintätiimin jäsenen Nina Kurjen Turkulainen -lehden kanmpanjablogisivustolla ilmestyneestä postauksesta Mitä maksaa ihmisyys? -  ja edelleen se on yhtä ajankohtainen kuin silloinkin.

Kun meillä Suomessakin keskustelu käy kiivaana siitä, miten turvapaikanhakijoihin tulisi suhtautua, miten perheenyhdistämisiin tai ihmisten palautuksiin takaisin turvattomiltakin tuntuviin paikkoihin, niin ottamatta edes kantaa noihin kysymyksiin, on hyvä muistaa se, että jokaisella ihmisellä on oikeus olemassaoloon ja ihmisarvoon. Jokaisella on oikeus ihmisyyteen. 

Meillä Suomessa on naisen asema yksi maailman parhaista. Meillä on arvoa niin ihmisinä kuin yhteiskunnan rakentajinakin. Kehitysmaissa näin ei useinkaan ole. Siellä köyhyydellä on naisen kasvot. 

Naisten Pankin perusoivallus on: "Kehitysmaiden naisissa piilee koko yhteiskunnan tulevaisuus. Heissä on se voima, jolla köyhyydestä noustaan."

Antamalla sisarellemme kaukana ammatin, annamme hänelle samalla mahdollisuuden työllistyä - ja mahdollisuuden vaikuttaa yhteisöönsä monella tapaa: perheiden hyvinvointi kasvaa, ravitsemus- ja terveydentilanne parantuvat, lasten koulunkäynti lisääntyy ja asuinolot kohentuvat.  

Tänä vuonna tapahtuman kohdemaina ovat Uganda ja Kambodza - molemmissa maissa Naisten Pankki on kampanjoinut jo useana vuonna ja auttanut liki 14000 naista.

Tänä keväänä Naisten Pankki täytti 10 vuotta - ja viime vuoden elokuussa saimme kuulla, että se on kerännyt jo yli 10 miljoonaa euroa!  Rahat on kerätty yli 4700 kuukausilahjoittajan ja tukijan, yritysyhteistyökumppaneiden ja eri puolella Suomea toimivien aktiivisten paikallisryhmien työn tuloksena. Merkittävin vuosittainen varainkeruutapahtuma on ollut juuri Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma.

Naisten Pankin hankkeet toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu, jolla on vuosikymmenien kokemus humanitaarisen avun antamisessa, kehitysyhteistyöstä ja laaja asiantuntijaverkosto käytettävissään. Lahjoitusvaroja hallinnoi Kirkon Ulkomaanavun säätiö.

Naisten Pankki - Kävele naiselle ammatti - olen mukana
kuva: Naisten Pankki

Naisten Pankin toiminta on minulle yksi niistä hyväntekemisen muodoista, jota haluan tukea. Olen täällä blogissakin sen hyvää työtä tuonut esille esim. naistenpäiväpostauksissani ja aion jatkossakin niin tehdä. 

Se, että kaikilla maailman naisilla olisi mahdollisuus tasa-arvoiseen ja ihmisarvoiseen elämään, on minulle ja varmasti useimmille teistäkin sellainen asia, jonka puolesta kannattaa taistella.

Taistella vaikka avaamalla kukkaronsa - ja taistella vaikka ilon kautta Kävelemällä Naiselle Ammatti!

Tänä Naisten Pankin 10-vuotisjuhlavuonna ajattelin pistää paremmaksi kuin viime vuonna, jolloin haastoin mukaan yksittäisiä bloggaajia.

Haastan mukaan kävelemään täältä Turun seudulta kaikki oman paikallisverkostoni Åblogien (Turun seudun sisustus- ja lifestyleblogit) bloggaajat ja uuden, vastaperustetun Varpublogit -verkoston bloggaajat, joista osan myös tunnen. Ja kun vauhtiin pääsin, pistänpä pökköä pesään ja laajennan haastetta koko maahan: haastan mukaan myös 40+ -blogit, blogiportaalin, johon itse kuulun ja joka on kerännyt hoiviinsa meitä aikuisbloggaajia.

Hyvät bloggaajakolleegat - lähtekää mukaan haasteeseen ja jatkakaa sitä: haastakaa tuttuja bloggaajia, verkostoja ja yhteisöjä. Rummuttakaa oikein kunnolla hyvän asian puolesta!

Eikä tämä tähän jää - haastan mukaan myös sinut, lukijani. Lähde mukaan kävelemään, kerää ystäviäsi ja kavereitasi ja haasta vaikka Facebookissa omia kavereitasi hankkimaan ammatti kehitysmaan naiselle! Kävelypaikkakunnat voit tarkistaa täältä - ja jos sinun paikkakunnallasi ei vielä tapahtumaa ole, löytyvät tuolta ohjeet, miten sellaisen järjestäminen onnistuu.

Tehdään yhdessä tänä vuonna ihmeitä! 
Tehdään yhdessä unelmista totta!



Kuka lähtee mukaan kävelemään - kuka välittää?
Kerropa kommenttiboksissa, jos olet mukana - ja jos olet bloggaaja, linkitä vaikka postauksesi!

Annetaan yhdessä unelmille mahdollisuus kasvaa!

Lady of The Messiä voit seurata myös 
SHARE:

28 kommenttia

  1. Pitääkin tutkia asiaa ja ehdottomasti haluan olla mukana jollakin tavalla.
    Mukavaa juhannusviikkoa sinulle Lady ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos pääsisit mukaan!
      Hyvää juhannusviikkoa myös sinulle, Outi <3

      Poista
  2. Haaste vastaanotettu. Ilmoittauduin mukaan tapahtumaan ja osallistuin keräykseen. Nähdään Aurajoen rannalla syyskuussa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Viimeistään syyskuussa nähdään ja mukavaa juhannusta sinulle:)

      Poista
  3. Mielettömän hyvä ja tärkeä tapahtuma. Täytyypä katsoa onko meidän lähellä tuota tapahtumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on todellakin hyvää ja tärkeää toimintaa - ja lisäksi iloista! Toivottavasti löytyy teidänkin läheltä tapahtumapaikka.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Naisten Pankki tekee hienoa työtä - ja paljon muutakin kuin nämä kävelyt:)

      Poista
  5. Tampereella näyttäisi olevan tapahtuma, mutta tarkemmat tiedot puuttuu vielä. Laitan päivän muistiin kalenteriin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Tuija - Tampereellakin on varmasti kiva kävellä:)

      Poista
  6. Kiitos haasteesta. Näin hyvän ja tärkeän asian puolesta tulemme mukaan ja varmasti moni muukin Varpublogeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä - ja ajattelinkin, että löytyy sellaisia bloggaajia, jotka tästä saattaisivat innostua;) Nähdään syyskuussa!

      Poista
  7. Hieno tapa kerätä rahaa ja tehdä hyvää! Täytyypä ottaa myös päivä ylös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - tämä on hieno tapa tehdä hyvää! Toivottavasti pääset mukaan kävelemään:)

      Poista
  8. Tämä on tärkeä tapahtuma! Olen ehdottomasti mukana jollakin tavalla.
    Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääset mukaan kävelemäänkin, Tuula ja mukavaa juhannusviikkoa myös sinulle <3

      Poista
  9. Hienoa ja tärkeää asiaa edistät Arja, ja toivottavasti tämä poikee taas monta uutta ammattia naisille kehitysmaissa. Mukavaa juhannusviikoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä on jo iso joukko, jotka asiaa edistävät! Yhdessä tehden saamme varmasti taas monelle naiselle ammatin ja tulevaisuuden! Mukavaa juhannusviikkoa myös sinulle sinne, Jael <3

      Poista
  10. Ihan mahtavaa! Kiitos tärkeästä postauksesta! Jaana

    VastaaPoista
  11. Kiitos haasteesta 40+ blogilaisille, mutta matkabloggaaja on valitettavasti tällöinkin matkoilla, tarkkaan ottaen Alaskan risteilyllä tuolloin.
    Matkoillamme käytämme usein paikallisia oppaita uskoen, että ainakin ne rahat menevät oikeasti paikallisille.
    Keniassa maksan yhden siellä asuvan suomalaisen kautta pienen tytön koulumaksut ja koulupuvun, että jossain määrin yritämme kyllä maailmalla liikkuessamme huomioida pientä ihmistäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin matkaesteet - ja minusta te kyllä huomioitte enemmän kuin jossain määrin pientä ihmistä;)

      Poista
  12. Osallistuin viime vuonna tapahtuman järjestelyihin Tallinnan osalta. Kannatan mielelläni tällaisia juttuja!

    VastaaPoista
  13. Kiitos haasteesta. Mahdollisuuksien mukana yritän olla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä - ja kiitos, hienoa, jos myös sinä pääset mukaan, Maiju <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig