maanantai 17. elokuuta 2015

Voi mikä elokuu!

On takana viikko  töitä viiden viikon lomien jälkeen ja kesä senkun jatkuu.

Kukapa olisi kesä- ja heinäkuun jälkeen uskonut, että vielä saamme intiaanikesästä nauttia.

pihamaisema Turussa

Aamuisin, kun töihin saavun tuon portin läpi, olen jo ehtinyt nuuhkia elokuun tuulenväreitä ja tuoksuja.
Ihastella luontoa ja nauttia siitä, että jalassa on sandaalit.

Vaikka loma on ohitse, ei töihin paluukaan ole tympinyt tänä vuonna ollenkaan,
 sillä vielä on aikaa työpäivänkin jälkeen nauttia tästä ihanasta elokuusta.

koivu ja sininen taivas, birch and blu sky

Tänäänkin taivas oli sininen ja koivunlehdet havisivat leudossa tuulenväreessä - oikeastaan lämmössä. 
Muutama kellastunut lehti kuiski, että eletään loppukesää, 
mutta niissäkään ei vielä näy haukeus kesän päättymisestä, sillä kesää on vielä jäljellä.

kirja, kahvikuppi, valo, varjot - book, coffee, light, shadows

Olen vain laiskotellut. Lukenut terassilla kirjoja ja antanut auringonsäteiden lämmittää.

Valo ja varjot leikkivät hippaa keskenään ja vähän väliä on pakko nostaa katse kirjasta.

valkoinen kukka, white flower

Nauttia loppukesän kukkaloistosta.

valkoinen kukka - white flower

 On jo kuunliljojen aika.

kuunlija, lily of the moon

Ja sadonkorjuun aika.

Marjat ovat parhaimmillaan.

Lehdenluvun lomassa hupenevat karviaiset nopeammin kuin ne on kerätty.

lehti, karviaiset

Sisälle ei malttaisi tulla ulkoa ollenkaan.
Ja pimenevät illat ovat niin suloisia, että nukkuminenkaan ei houkuta.

Olkoot siivoukset. Olkoot pyykit. 
Olkoon netti ja blogit, olkoon telkkari.
Ehtiihän noita.

Sitten, kun aurinko ei näin ihanasti helli.

Kun tuuli ujeltaa nurkissa ja sade ropisuttaa kattoa,
kun tulevat ne kylmät ja ankeat kelit,
sitten on aikaa taas tehdä kaikki rästiin jääneet työt ja toimet.

Sitten on aikaa blogeillekin - niin muiden kuin omallekin.

Sillä nyt ei malta, ei raski.
Nyt on nautittava vielä noista ihanista auringonsäteistä.
Elämä on pysähtynyt tähän hetkeen.
Elämä on.

Suloista ja ihanaa viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös


SHARE:

68 kommenttia

  1. Samat fiilikset, ihana elokuu! Tuo aurinko ja lämpö, kumpa siitä ei tarvisi luopua. Kivaa viikkoa ja aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - ei ihan vielä haluaisi luopua noista kun niitä odoteltiin jo tovi;) Syksy on minun lempivuodenaikani, mutta tänä vuonna voisi kesä jatkua hieman normaalia pitemmälle
      Kiitos - sinulle myös aurinkoa tähän viikkoon!

      Poista
  2. Aivan mahtava elokuu ollut! Ja allekirjoitan niin tuon - olkoon siivoukset ja pyykit. Nyt nautitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin - ja kyllä kotihommat ehtii myöhemminkin;)

      Poista
  3. Tämä on kyllä hienoa ja samanlaisena näyttää jatkuvan.Nautitaan!

    VastaaPoista
  4. Aivan ihanat ilmat ja onneksi niitä on päästy nauttimaan <3 PArempi myöhään kun ei milloinkaan ;)

    VastaaPoista
  5. Aivan oikein, nyt pitää nauttia!

    VastaaPoista
  6. Ei olisi todellakaan uskonut. Olen ollut tosi iloinen kaikkien suomalaisten puolesta, kaikki todella tarvitsivat aurinkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olisi uskonut ja todella tarpeeseen tuli - ihmiset kulkevat hymy huulilla ja ilo silmissä:)

      Poista
  7. Sitä ehtii siivota sitten syksyllä. Nautitaan nyt näistä ihanista elokuun päivistä. Upeita ihania päiviä onkin ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta - ehtii hyvin myöhemminkin siivoukset hoidella;)
      Joten nautitaan!

      Poista
  8. Ihania ajatuksia, ku vaan pystyis toteuttaan ;)

    VastaaPoista
  9. Ihan samanlainen kesä oli vuonna 2002. muistan hyvin että ei yhtään harmittanut vaikken pitänyt kesälomaa kesä-heinäkuussa,vaan vasta elokuussa;D Nautinnollisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä onkin se kumma, että ei harmita edes työt yhtään - niin paljon tuo aurinko vaikuttaa;)

      Poista
  10. Olet kyllä aivan oikeassa, töihin paluu on ollut kivempaa kun ilmat ovat niin kesäiset.
    Nautitaan nyt näistä ilmoista, syksyllä ehtii sitten nurkkia nuohota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin - työt eivät tunnu oikein missään, kun silti on vielä töiden jälkeen vaikka mihin;)

      Poista
  11. Niin samaa mieltä ! Aurinkotyttö ainakin nauttii ja pesee pyykkiä vasta kun alkkarit alkaa loppua ;D ihanaa elokuuta !

    VastaaPoista
  12. Itsellä ihan sama ajatus... ei edes töiden alkaminen ole harmittanut yhtään - nyt on vaan nauttinut ihanasta säästä, pieni hymy kasvoilla pitkin päivää :)
    - Suloista elokuun jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeellinen vaikutus on kyllä auringolla ja lämmöllä;)
      Kiitos - sinulle myös ihanaa elokuun jatkoa <3

      Poista
  13. Ihania tunnelmakuvia! Itselläni otti paluu arkeem koville, olen vieläkin töttöröö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - minäkin luulin, että arki vie tajun vaan toisin kävi;)

      Poista
  14. Samanlaiset fiilikset, pakollinen vain tulee tehtyä, muutoin voi vain olla ja nauttia, jos ei olla töissä :D Fiilistellä tällä mitä nyt on ja katsotaan pidemmälle sit kun on sen aika :) Oikein hyvää viikonjatkoa sinulle Lady!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin - työtyöt tehdään ja muuten vain nautiskellaan;)
      Kiitos - sinulle myös hyvää viikkoa <3

      Poista
  15. Ihan samaa mieltä kanssasi! Ihan mahtavaa, kun voi työpäivän päätteeksi kierähtää aurinkotuoliin torkuile tai hipsiä hellevaatteissa kävelylle koiran kanssa. Onni, että kesä tuli sittenkin <3
    Ihanaa elokuun jatkoa Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta - muutamankin kerran olen jo pihakeinuun torkahtanut;)
      Kiitos - sinulle myös suloista elokuun jatkoa <3

      Poista
  16. Vitsit miten ihanasti sait tiivistettyä tuon kesän pieneen tunnelmalliseen pakettiin vaikka multa meni oikeestaan koko kesä vähän niinkun ohitse :) Mulle kesä alkaa mielellään jo vähän niinku huhtikuussa ja elokuussa tähän aikaan eletään jo ihan syksyssä, niin ne ihmiset eri tavalla kokee vuodenaikoja!! ;) Ja minä niin rupean elämään vesisateen osuessa ikkuna pelteihin ja kirpeän ilman nipistäessä poskipäissä. Ihanaa kun on meillä neljä vuoden aikaa rikkautena <3 Oikein mukavaa viikon jatkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on minun lempi vuodenaikani, mutta nyt toivon, että kesä jatkuu vielä pitkään - kyllä se syksy vielä sittenkin ehtii tulla ja siitä voikin sitten nauttia täysillä <3
      Kivaa viikon jatkoa myös sinulle <3

      Poista
  17. Elokuu on ollut kyllä ihan mieletön!

    Ihanaa viikkoa! <3

    VastaaPoista
  18. Olen tänä kesänä ajatellut, että JOS vielä olisin vakituisesti työelämässä, niin pitäisinkin lomani vasta elokuussa, niin ihana tämä meneillään oleva kuukausi on ollut.
    Lämmintä ja aurinkoista saa minun puolestani jatkua syyskuuhunkin. Mukavia työpäiviä ja ihania iltoja sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen niin otettu nyt tuosta auringosta, että ei haittaa työtkään;)
      Ja kyllä - lämmintä saisi jatkua pitkälle syksyyn - ja heti perään upea syksy!
      Suloisia elokuun kesäpäiviä sinulle <3

      Poista
  19. Meilläkin on siivoamiset jääneet, kun koko ajan on pakko olla pihalla. Upeat kelit! Aurinkoista viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä kelit aina siivoamisen voittavat;)
      Aurinkoa myös sinne suunnalle <3

      Poista
  20. Oi, ihana elokuu: kirjaimellisesti <3!

    VastaaPoista
  21. Joo nyt on kyllä kesä niinkuin sen pitäisi ollakin.Ihana intiaanikesä,nautitaan.Sisähommia saa todella tehdä sitten,kun ulkona on viileää ja sateista.Ja luulempa niin,että syksy on pitkä,lämmin,leuto ja talvea saa odotella.Mukavia lukuhetkiä sinulle auringon säteiden helliessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä - nyt nautitaan - ja sitten kesän jälkeen nautitaan siitä upeasta syksystä:)
      Kiitos - kirja odottaa nytkin kahvin tippumista ja sitten pihakeinuun Viirun kanssa; ihanaa elokuun jatkoa sinullekin, Tuula <3

      Poista
  22. Olen niin samaa mieltä kanssasi, kesästä täytyy ottaa kaikki ilo irti
    nyt kun se vihdoinkin tuli! Töiden jälkeen minäkin olen istuskellut
    illat pitkät terassilla auringosta nauttien, välillä vain huikannut lapsille,
    että tehkää leipiä, meillä syödään tänään vasta vähän myöhemmin.
    Sitä ei yksinkertaisesti vaan raski kuluttaa aikaa hellan äärellä,
    kun vaihtoehtona on nauttia ulkoilmaelämästä ja upeasta säästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitääkin - ja samoin meillä ei kyllä hellan äärellä kyökitä;)

      Poista
  23. Rakastan elokuuta...yleensäkin syksyä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu - syksy on lempi vuodenaikani, mutta nyt sekin voisi tulla vähän myöhemmin ja tämä elokuun kesä jatkua vaikka kuinka kauan:)

      Poista
  24. Säästä voisi luulla.että on kesäkuu. Ihanaa ku tuli helteet vaikka töissä pitää käydäkin.
    Itsekin olen makoillut kaiken vapaa-ajan terassilla. Sisällä ei tahtois olla hetkeäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pimenevät illat sentään kertovat, että elokuussa ollaan - ja sisällä ei malta olla kuin pakolliset:)

      Poista
  25. Jaan ajatuksesi. Nyt pitää nauttia. Elokuusta saa nyt elinvoimaa enemmän kuin osasin edes toivoa. Lämpö tekee hyvää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä - kyllä auringolla ja lämmöllä on ihmeellinen vaikutus:)

      Poista
  26. Nyt onkin ollut ihania kesäpäiviä ja mukavaa on ollut olla töissä kun on aurinko lämmittänyt työpäivä aikana ja piristää kummasti mieltä herätä auringonsäteisiin :) Nautitaanhan nyt näistä ilmoista, sillä kyllä tuo syksykin tekee jo tuloaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringolla ja lämmöllä on maaginen voima;)
      Nautitaan niistä todellakin täysillä :)

      Poista
  27. Aivan ihania kesätunnelmia ja kuvia. Nyt Lady nautitaan niin kauan kuin voidaan ja otetaan joka pisara irti näistä päivistä. <3

    Kauniita elokuunpäivä ihana Lady <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja Tiia, ihaNainen - näin totisesti tehdään <3
      Ihanaa elokuun jatkoa myös sinulle <3

      Poista
  28. Ihania päiviä ovat olleet. Onneksi eivät ainakaan vielä edes liian kuumia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovatkin - ja meillä töissä kyllä ilmastointi pitää huolen siitä, että ei ainakaan kuuma pääse tulemaan; kotona en ole edes antanut ilmalämpöpumppua laittaa päälle, kun öisin on kuitenkin viileämpää ja pystyy nukkumaan. Sitä paitsi: pitäähän sitä edes kerran kesässä hikoilla;)

      Poista
  29. Öisin on kyllä ollut mukavan viileää, vaikka päivällä olisikin kuumempi. :) Siitä tykkään kovasti! :) Ihanaa, aurinkoista viikkoa, Lady. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu - yöllä on hyvä olla viileämpää!
      Kiitos - myös sinulle aurinkoa tähän viikkoon - ja tuleviinkin <3

      Poista
  30. Ihanaa että saitte kesän vaikkakin sen jälkeen kun lomasi loppui.Minä kyllä tiesin että kesä tulee elokuussa,sanoinkin sen kaikille,sillä 2002 oli ihan samanlainen kesä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olikin - kyllä lämmöllä ja auringolla on uskomaton vaikutus :)

      Poista
  31. Helle täälläkin, paahtaa täysillä. Koulu alkoi maanantaina ja lapset valittavat, tavallaan ymmärrettävästä syystäkin.
    Karviaiset ovat suurta herkkuani ja vaikka itseltä pensas puuttuukin, saan niitä naapurilta (pihistän luvalla).
    Nauti kesästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä lämpötilat vielä siedettäviä - lämmintä toki on vaan sen kestää hyvin kolean alkukesän jälkeen. Ja kun yöt ovat viileät, pystyy nukkumaan ilman tuuletusta:)
      Karviaisia napsin juuri äsken rasiallisen, kun isäntä kävi farmilta niitä poimimassa töiden jälkeen;)
      Nautitaan kesästä molemmat :)

      Poista
  32. Kuulostaa elokuulta, joka on toinen suosikkikuukausistani. Toinen onkin sitten syyskuu;)

    Mukavaa elokuun jatkoa ja ihanaa viikonloppua sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuultapa hyvinkin - ja tällainen elokuu voisi olla minunkin suosikkikuukauteni - sen syyskuun ohella;)
      Kiitos - sinulle myös <3

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig