Pyhäinpäivänä sytytän kynttilät ja annan muistojen elää

Vaikka monet tänään viettävätkin halloweenia, ei meillä sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja taitavat juhlia ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.

Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään illalla ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty pihakoivun juurelle ja  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

m

Melkein samoin sanoin olen pyhäinpäivänä viimekin vuonna kirjoittanut - niin myös edellisenä, sillä mielessäni ovat ne samat ihmiset ja muistot heistä.  

Omia läheisiä ei rajan taakse tänä vuonna ole siirtynyt, mutta kuolema on kuitenkin korjannut satoaan  muutaman ystäväni perheissä ja mielessäni ovatkin he, joille suru ja kaipaus ovat tänä pyhäinpäivänä liian liki ja jotka tänä iltana istuvat kotiseurakuntiensa kirkoissa kuuntelemassa poisnukkuneiden läheistensä nimien lukua.

Toki ne kaipaus ja suru itsellekin tähän päivään liittyvät. Niin kuin muistotkin, joista useimmat varmasti aika on jo kullannut.

Olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa. Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. Sillä minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla kahvipannu jo kuumana meitä kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja
jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Tänään kaipauksen ja ikävän lisäksi olen tuntenut myös suurta kiitollisuutta siitä, ettei noita kynttilöitä tarvinnut enempää sytytellä, sillä niin lähellä oli se elämän liekin sammuminen erään läheisemme kohdalla tänä vuonna. Elämän liekki lepattaa päiviemme määrän eikä kysy lupaa silloin, kun se sammuu. Onneksi olemme läheisemme vielä saaneet täällä pitää.

Vaikka emme läheisten haudoille pääsekään, sain sentään syyslomalla käydä veljeni kanssa Hollolan hautausmaalla kynttilän sytyttämässä isäni ja sisareni haudalle ja illalla sen siellä sytyttävät äitini ja veljeni.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle pyhäinpäivä merkitsee myös toivoa jälleennäkemisestä. Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, että jokaisen on täältä joskus lähdettävä. Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytän kynttilän.

Kenen muistoksi sinun kynttiläsi liekki tänään lepattaa?

Hyvää pyhäinpäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, 

Blogit.fi:n, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.