Pyhäinpäivänä muistot elävät ja sytytän kynttilän

On pyhäinpäivän ilta. Moni juhlii tänään halloweenia, mutta meillä ei sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja juhlivat ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.

Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana, jotta niille pääsisimme. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

Kynttilöitä sytyttäessä ja liekkien lepatusta katsellessa muistelen heitä, jotka eivät enää täällä kanssamme vaella.

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilät ja annan muistojen elää

Vaikka monet tänään viettävätkin halloweenia, ei meillä sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja taitavat juhlia ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.

Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään illalla ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty pihakoivun juurelle ja  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

m

Melkein samoin sanoin olen pyhäinpäivänä viimekin vuonna kirjoittanut - niin myös edellisenä, sillä mielessäni ovat ne samat ihmiset ja muistot heistä.  

Omia läheisiä ei rajan taakse tänä vuonna ole siirtynyt, mutta kuolema on kuitenkin korjannut satoaan  muutaman ystäväni perheissä ja mielessäni ovatkin he, joille suru ja kaipaus ovat tänä pyhäinpäivänä liian liki ja jotka tänä iltana istuvat kotiseurakuntiensa kirkoissa kuuntelemassa poisnukkuneiden läheistensä nimien lukua.

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilän

Tänään olemme viettäneet Pyhäinpäivää ja hautausmaat ovat yhtenä kynttilänliekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.
 

Melkein samoin sanoin olen Pyhäinpäivänä viimekin vuonna kirjoittanut - niin myös edellisenä, sillä mielessä ovat ne samat ihmiset ja muistot heistä. Tänä vuonna noihin muistojen läheisiin on myös liittynyt Maija-tätini, äitini sisar, joka viime kesänä nukkui pois samaan aikaan, kun äitini taisteli hengestään sairaalassa. Elämä on varjoa ja valoa - ja elämän liekki lepattaa päiviemme määrän eikä kysy lupaa silloin, kun se sammuu.

Sain sytyttää kynttilän äitini kanssa, joka eilen saapui veljeni kanssa meille Pyhäinpäivää viettämään. Äitini ja veljeni olivat jo eilen käyneet kynttilät sytyttämässä isäni ja sisareni haudalle Hollolan hautausmaalla, jonne moni muukin oli jo kynttilänsä tuonut.

Tänään kirkoissa on luettu vuoden aikana poisnukkuneiden nimet ja niin myös Maija-tätini nimi on siellä hänen oman kotiseurakuntansa kirkossa lausuttu. Olen ajatellut setääni ja serkkujani, joille suru siellä kirkon penkissä taas tuli liki.

Tähän päivään liittyy minulle kaipausta ja surua. Ja paljon muistoja, joista useimmat varmasti aika on jo kullannut.

Olen muistellut äitini kanssa Maija-tätiä, jonka katse oli rakastava ja nauru lämmin ja joka  aina huolehti siitä, että muilla oli hyvä olla. Ja jonka luona kyläillessä tiesi saavansa pannareita, jotka veivät kielen mielessään. 

Olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa. Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. Silti minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla kahvipannu jo kuumana meitä kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja
jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Tänään kaipauksen ja ikävän lisäksi olen tuntenut myös suurta kiitollisuutta siitä, ettei noita kynttilöitä tarvinnut enempää sytytellä, sillä niin lähellä oli elämän liekin sammuminen muutaman läheisemme kohdalla tänä vuonna.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle Pyhäinpäivä merkitsee myös uskoa jälleennäkemiseen. Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, että jokaisen on täältä joskus lähdettävä. Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytän kynttilän.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Tänään sytytän kynttilän

Meidän perheessämme ei Halloweenia ole vietetty koskaan - omassa lapsuudessani se kuului

vain amerikkalaisiin elokuviin eivätkä omat lapsenikaan ole saaneet kaiverretuista kurpitsoista

kodissamme iloita. Toki he ovat omien ystäviensä kanssa kurpitsajuhlaa viettäneet,

mutta meidän kodissamme ei Halloween näy.

Meillä tänä päivänä vietetään Pyhäinpäivää ja sytytetään kynttilät.

Tänä vuonna kynttilämme syttyvät terassille kanervikkoon, sillä sekä isännän että minun

sukujemme haudat ovat liian kaukana - tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla

sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

Kynttilöitä sytytellessä olen muistellut niitä läheisiäni, jotka eivät täällä  enää

keskuudessamme vaella. 

Näitä samoja asioita olen pohdiskellut jo viime vuonna - ja osa seuraavasta tekstistä

onkin suoraan siitä postauksesta, sillä samat muistot mielessäni nytkin pyörivät.

Olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa.

Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. 

Silti minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla

 ja  kahvipannu  jo kuumana meitä  kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja 

joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja 

jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Viirua en oikein kestä vieläkään muistella - viime vuonna ounastelin, että ehkä jo ensi vuonna.

Mutta ei - ei vielä tänäkään vuonna.

Tänään kaipauksen ja ikävän lisäksi olen tuntenut myös suurta kiitollisuutta siitä,

ettei noita kynttilöitä tarvinnut enempää sytytellä,

sillä niin lähellä olemme olleet menettää muutaman läheisen.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle Pyhäinpäivä merkitsee myös uskoa jälleennäkemiseen.

Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, 

että jokaisen on täältä joskus lähdettävä.

Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytän kynttilät.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Hyvää Pyhäinpäivää!

Tällä hetkellä minun pitäisi olla Helsingissä Indiedays Inspiration -päivässä - vaan enpä olekaan.

Kun kutsu kekkereihin tuli, ajattelin, että sinne olisi kiva mennä tapaamaan muita bloggaajia ja vastasin myöntävästi.

Illan gaalaan sitä vastoin en alunperinkään ollut menossa - teema "halloween" ei innostanut - eikä 

itse asiassa koko gaalakaan - tuskin sinne sitä minun viime vuonna kaipaamaani mummoparkkia 

tänäkään vuonna on järjestetty!

Eilen illalla töistä kotiin tultua päätin, että nyt saa myös tuo päivätilaisuus jäädä minun osaltani käymättä.

Kahden viikon sisällä kahdet messut, yksi blogitilaisuus ja töissäkin ihan riittämiin tekemistä 

- sekä se, että röörit eivät vieläkään ole täysin terveet sen taannoisen flunssani 

jäljiltä olivat tehneet tehtävänsä.

Olin siinä kunnossa, että päätin levätä tämän viikonlopun.

Joskus on tämänkin ladyn otettava järki käteen ja kuunneltava kroppaansa.

Ei sitä vanha nainen enää kaikkea jaksa.

Ja jos totta puhutaan, ei edes huvittanut.

Niinpä kun reissut jäivät tekemättä, olenkin tänään saanut viettää rauhassa Pyhäinpäivää.

Meillä ei koskaan ole vietetty halloweenia.

Minun nuoruudessani se ei vielä ollut Suomeen rantautunut ja itse en sille myöhemminkään koskaan ole lämmennyt.

Toki lapseni ovat aikoinaan omissa harrastuksissaan ja ystäväpiireissään sitä viettäneet, 

mutta meillä ei kotia ole koskaan koristeltu halloween -henkeen.

Eikä koristetakaan, sillä meillä vietetään Pyhäinpäivää.

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilät milloin kotikoivun juurelle, milloin sisälle tai terassille ja muistelen

heitä, joita ei enää keskuudessamme ole.

Itse en tänään jaksa kirkkoon lähteä ja sukuni haudat ovat sen verran kaukana, etten niillekään pääse.

Sytytin kynttilän parvekkeellemme ja siellä se saa valaista koko iltapäivän ja illan.

Tänään olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa.

Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. 

Silti minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla

 ja  kahvipannu  jo kuumana meitä  kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja 

joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja 

jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Viirua en oikein kestä vielä muistella - ehkä jo ensi vuonna, jos Luoja itselleni elinpäiviä sinne asti suo.

Monet muutkin ihmiset ja muistot ovat tänään olleet mielessäni.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle Pyhäinpäivä merkitsee myös uskoa jälleennäkemiseen.

Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, että jokaisen on täältä joskus lähdettävä.

Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytin kynttilän.

Hyvää Pyhäinpäivää sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.