sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Tatska, jonka melkein otin - koru, jonka melkein sain

Olen haaveillut välillä tatuoinnista. Kyllä. Minä.

Mutta ottamatta on, sillä siinä vaiheessa, kun kuvittelen, miltä se ihanuus muutaman vuoden kuluttua ruttuisen pepunkannikan päällä näyttäisi, olen tullut toisiin aatoksiin.

Ja täytyy myös myöntää, että sen verran paljon olen saanut erilaisissa tutkimuksissa juosta, että pelkään myös sitä, miten sen takia jäisi jokin magneettikuva ottamatta. Tiedän - nykyisin on myös kasvispohjaisia värejä, mutta kun tuo ajatus on päähän iskostunut, ei se hevin sieltä lähde. Vanha pää - minkäs teet?

Näin joskus jossain blogissa jutun silikonikoruista, jotka näyttivät ihan tatuoinneilta - ja silti koruilta. Ajattelin tuolloin, että tuo on ihan minun juttuni, mutta jostain syystä jäi asia tutkimatta.

Niinpä, kun ennen joulua löysin Skanssin joulupöytien joukosta tuon silikonikoruja valmistavan Plastic Triben pöydän, ei kauan nokka tuhissut vaan oheinen koru sujahti Ladylle - ja olisi helposti sujahtanut moni muukin siinä myynnissä olleista koruista, jos olisi aikaa ollut enemmän.


Tuo koru on nimittäin ihan kuin minulle tehty - muistuttaa tatuointia - ja peittää kivasti kaulan ryppyisyyttä;) Isännän mielestä se on ihan kuin pitsiä. Pöh - minulle mitään pitsiä - ihan selvä hämähäkinverkko tuossa on. Rock-rock.

Plastic Tribe on suomalainen yritys, tuotteet suunnitellaan ja valmistellaan Suomessa - ja mikä parasta, sillä on verkkokauppa.

Sillä tälle korulle kävi temppu nimeltä katoaminen - se koristaa nykyisin tyttäreni kaulaa. Joten minä joudun lähtemään verkkokauppaostoksille ja toivottavasti pystyn pitämään kukkaroni nyörit kasassa, sillä niin monta ihanuutta tuolta löytyy.

Ja ihan tiedoksi: tämä ei ole mikään tuoteyhteistyö eikä maksettu mainos - minä vaan tykkään näistä tuotteista ja suomalaista, hyvää tuotetta on kiva mainostaa ihan ilman vastikettakin.

Ulkona paukkuu pakkanen, alkaa olla sen sinisen hetken aika, pyykkikone hurisee alakerrassa, lohi kypsyy uunissa, kissa kehrää korissaan ja minä istun villasukissani ja nautin sunnuntai-iltapäivän rauhasta.

Ja jaan teille tähän talviseen iltapäivään evääksi videon, jonka olen täällä jakanut joskus aiemminkin, mutta joka kyllä kestää sen uudelleenkin. Harmaja-yhtyeen Sydäntalvella, jossa pohjana Saima Harmajan runo.
Ja laulajana upea JP Leppäluoto - tuttu mies mm. Northern Kingistä, Charonista ja Poisonblackista. Tällä kertaa hieman erilaisena:

Upeaa tammisunnuntaita ihan jokaiselle!
SHARE:

66 kommenttia

  1. No tuskin se ryppyinen ahteri kovin hehkeältä näyttää ilman tatuointiakaan... Ja mihinkään magneettikuviinhan sillä ei ole mitään vaikutusta, ellet sitten omista aikakonetta ja mene johonkin vankilaan ottamaan tatskasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D:) - ei varmaan hehkeältä näytä, mutta rypyt sinänsä eivät ketään rumenna - ne rypyt rumentaisivat vain kauniin kuvan;)

      Poista
  2. Täällä mamma jolla neljä tatskaa, oon niitä postauksessa esitellytkin... Saavat sitten hoitajat vanhainkodissa kauhistella ryppyjä ihan vapaasti, mutta on varmaan ihan yleistä jatkossa muillakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin vielä haaveilen, että viimeistään sitten, kun eläkkeelle jään, tulee se aitokin;)

      Poista
  3. Onneksi mulla on vain poikia; eivätpähän ole mun korujen ja vaatteiden perään ;)
    Mukava biisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meidän tyttö ei edes yleensä koruja juurikaan käytä, mutta tämän omi heti;)
      Ja biisi on minustakin mukava!

      Poista
  4. Minä pidän tatuoinneista, en tosin ole ajatellut, että miltä ne mahtavat vanhemiten näyttää vaan ajattelin nauttia niistä nyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän tässä mättää, että minäkin tykkään niistä. Minulla vain olisi pakko olla piilossa ainakin toistaiseksi työni takia, mutta kyllä minä vieläkin haaveilen, että joskos sitten eläkkeellelähtölahjaksi;)

      Poista
  5. Kiva koru kaulalla, ei ihme, että tyttös vei!
    Tatskojen perään en ole ollut koskaan ja on kyllä tullut mieleen ne monet siivet esim. selässä, kuinka pian ne näyttävät roikkuvilta rääpyiltä, sille ei vaan mitään voi, paitsi lekurin veitsi, että iho pysyisi pinkeenä loppuelämän. Toisaaltahan tatskan voisi suunnitella siten, että se jopa paranis, kun nahka veltostuu, hih, ihan mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes - niinpä se pitäisikin tehdä - sitten kun pääsen eläkkeelle;)

      Poista
  6. Toisaalta tuosta tatsakasuunnitelmasta tuli mieleen eilen näkemäni pätkä ohjelmasta Miami Incistä. Siinä ensimmäistä tatskaansa tuli otattamaan 80-vuotias nainen. Hänen perustelunsa tatuoinnille oli, että koska hän asuu alueella, jossa on kaikenlaisia luonnonmullistuksia, hän on yksin asuva leski, kaukana sukulaisistaan, niin hän oli päättänyt ottaa tatskan, jotta hänen ruumiinsa tunnistettaisiin, jos otain sattuisi. Tämä oli tatuoijallekin uudenlainen, hyvä peruste, jota hän ihaili ja muutoinkin hän ihastui tuohon mummoon, tytöksi sanoi, vallan ykköstytökseen ja hän laittoi tatuoinnin ilmaiseksi. Tatska oli A-kirjain olkapäälle, naisen nimi oli Annie. Hän antoi vapaat kädet tekijälle ja kertoi kysyttäessä lempivärinsä, keltainen ja punainen, ne tulivat myös kirjaimeen liukuvärjäten. Ajatus oli ihan jee, mutta silti en kokisi perusteen pätevän minuun ... ihan yksi ja hailee missä olen, kun aika jättää. Nuorena olin melko villi ja menevä, silloin viranomaiset "pakottivat" mut hankkimaan henk.todistuksen, että helpottaisin heidän työtään, jos jotain sattuisi. Noh, ei sitä sen takia tarvittu, ei kai tatskaakaan. Ja joskus mulle on sanottu, että suuri luomi rinnassani on hyvä tunniste, kun se näkyy kaikenmaailman lääketiet.kuvissa, sekin häipyi rintaleikkauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana mummo - ja olen kuullut, että tosi iäkkäät mummelit ovat noita muutenkin ottaneet nykyisin, kun "ei ole väliä sillä, mitä muut ajattelevat";)
      Eipä sillä minullekaan väliä ole, tunnistetaanko minut sitten kun aika jättää, mutta saattaa sillä olla väliä niille jäljelle jääneille, jotka haluavat ne jäähyväisensä jättää. Mutta en minä sen tähden tatskaa ottaisi - kyllä nykyään on keinoja tunnistaa ihminen muutenkin. Ihan omaksi ilokseni minä sen ottaisin;)

      Poista
  7. Itse en ole koskaan edes ajatellut ottavani tatskaa - ei vaan nappaa. Mutta tuo hieno hämähäkinverkkokoru on valla upea, sen kyllä kelpuuttaisin minäkin :)

    VastaaPoista
  8. Hih, yhden kun otat, se on menoa! Hetken päästä mielii toista...
    Itselläni on kaksi, tai oikeastaan kolme, koska kolmas tehtiin kakkosen jatkeeksi ja sen yhteyteen. Niissä kaikissa on itselleni tärkeää merkitystä ja vaikka toinen kuva häviääkin tuonne masumakkaroiden väliin välillä, rakastan sitä silti. Se tekee minusta minut! Se ei myöskään näy muille, kuin just ja just bikineissä. Se on siis vain mulle.

    Koru on tosi kaunis ja tuo kuvan koru sopis , ulle just nyt kuin nenä päähän yhden mekon kanssa...nettikauppaan käy siis tieni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin pelkään, että yksi ei riittäisi - olen nähnyt ystävilläni kyllä, kuinka noiden kanssa käy;)
      Ja tuo koru on kyllä kaunis - eikun uusintaostoksille;)

      Poista
  9. Tatska on kuitenkin vanhenemisessa ja ryppyyntymisessä ihan pisara valtameressä! Ei sen takia kannata olla ottamatta jos muuten ottais:D Mulla itsellä on pari pientä nyt aikuisena otettua rakasta tatskaa. Tykkään kovasti pienistä ja "värittömistä", mutta makuja on monia. Itselle ei selän kokoiset tai koko käsivarren peittävät kolahda. Mun toinen "tassutatska# on ainakin instagramissa nähtävänä.
    Instagram.com/anskuvu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin vilkaisemassa - ihanat tassut! Jotain tuollaista saattaisin minäkin harkita, mutta paikkaan, missä ne eivät näy. Sitten eläkkeellä voisin ihan rauhassa laitattaa muuallekin;)

      Poista
  10. Superkaunis tuo koru! Noita pitää käydä silmäilemässä. Tatskasta olen joskus haaveillut, mutta silloin peloteltiin ettei pääse magneettikuvaan... sitten se jäi. Näillä vammoilla ja murtumilla on pakko aina silloin tällöin mennä kuvauksiin. Joskus vielä otan olkavarteen "äijätyyliin" jonkun tatskan. Olipa ihan biisi. Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korusta tykkään itsekin kovasti - ja samat pelottelut kävin minäkin läpi - varsinkin, kun toissa kesänä vielä magneettikuvauksessa kysyttiin, että onko tatuointeja. Mutta kyllä minä luulen, että vielä joskus pieni tatska tuonne käsivarteen tai kaulaan ilmaantuu;)
      Sinne myös kivaa viikkoa!

      Poista
  11. On niitä kohtia kropassa, jotka eivät niin edes muutu vanhetessa... Mutta kiva tuo koru, näyttävä. Siinä ei muuta tarvita.

    VastaaPoista
  12. Oho, jännä! Enpä o aiemmin kuullutkaan!

    VastaaPoista
  13. Erikoisia ja hyvännäköisiä koruja, ne hiusjutut on makeita. Mulla on tuo yksi iso kuva olkavarressa ollut jo vaikka kuinka kauan, lisää on pitänyt hakea, mutta aina se vaan jää jostain syystä. Hyvin tehdyt ja näyttävät tatskat ovat upeita ja kaunista katseltavaa.

    ...ja tuo Harmajan biisi on vaan niin hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin noissa koruissa on jotain, joka tekee niistä erikoisia:)
      Ja Harmajan biisistä olen tismalleen samaa mieltä;)

      Poista
  14. Tuntuu, että Harmajalta löytyy oikeat kappaleet nimenomaan syksyyn ja talveen, hieno bändi! Olen käynyt Plastic Triben sivuilla, mutta en toimeentunut silloin tilaamaan, vaan nytpä innostuin taas ;-).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Harmajasta:) Ja minäkin innostuin noista koruista - siksipä niistä postasinkin;)

      Poista
  15. Wou, you rock Lady :)! Magee koru!

    Oi, entisenä runotyttönä (heh) sanoisinko ilahduin, että Harmajan hieno runo "päässyt" kappaleeksi :). MInä en olekaan tätä aiemmin kuullut, kiva kun laitoit!

    Hyvää uutta viikkoa Ladylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin koru on aikas magee;)
      Ja entiset runotytöt pysyy aina runotyttöinä - kiva jos Harmaja miellytti;)
      Oikein hyvää viikkoa myös sinulle sinne Espanjaan!

      Poista
  16. Itselläni ei ole tatuointi, joskus olen miettinyt mutten sitten kuitenkaan . . .Koru on kaunis !

    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni tuntuu miettineen;) - ja minustakin tuo koru on kaunis:)
      Sinulle myös kivaa viikkoa!

      Poista
  17. Jos minulta kysytään, niin tatuointi ei tee naista kauniiksi. Tatuoinnit ovat nykyään jo niin valtavirtaa pian tatuoimaton iho on harvinainen. (No ehkä hiukan kärjistän.) Oletko tutustunut tähän kirjaan: http://www.naiseniholla.com/
    Suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että me merkkaamattomat alamme pian olla harvinaisuuksia;) Ja kirja ei ole tuttu, mutta pitääpä etsiä käsiin ja tutustua. Kiitos vinkistä!

      Poista
  18. Upea koru ! surffaileen siis:) voisn itellekin kuvitella tuon tyyppisen korun !
    ja kiitti upeasta biisistä !!!

    VastaaPoista
  19. Rohkeesti vaan toteuttaan tatskaa.
    - mulla on lapaluun yläpuolella (jos ny osaan oikeen kohdan kertoo), tarvittaessa peittyy hyvin ja silti ei jää esim.uikkareiden olkainten alle piiloon. Niin ja on mulla nilkaski yks, mutta se tarttis räjäyttää ja tehä uusiks.
    Tossa yläseläs harvemmin on niin ryppyjä, eli hyvä paikka ;)

    Hyvän näkösiä koruja ootki bongannu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä mä sitten eläkkeellä uskaltaudun;) - ja eivätkös vaan olekin hienoja nuo korut!

      Poista
  20. Oon kanssa kauan haaveillut tatuoinnista, mutta en sit allergioiden takia oo viittinyt riskiä ottaa... kun parissa kohtaan oikeen kiellettiin sininen ja punainen tatuointiväri. Enkä sit vitsi edes mustaa tatuointia aatella.
    Tuo koru näyttää kauniilta, pitääpä käydä kattelees :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida kannattaa riskeerata - allergioiden kanssa ei ole leikkiminen. Ja koru on kyllä kaunis;)

      Poista
  21. Mie oon jääny tatuonteihin koukkuun :)) Tosi nätti koru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D:) - aika moni tuntuu jääneen;) - ja minustakin koru on nätti!

      Poista
  22. Mikä ihanuus, ja verkkokauppa rocks! Ja mitä tulee niinhin tatskoihin, niin varmaan monet meistä sellaista miettii... minäkin, mutta samoihin rusinakurttuvisioihin se juttu lienee kaatunut;) Mutta tiedä sitä, mihin tässä vielä vanhoilla päivilläni vaikka ryhtyisin - sitä miettiessä piipahdan korukaupan nettisivuilla;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo koru on aikas ihana - juurikin rocks;) Ja noista tatskoista - ehkä sitten eläkkeellä repäistään;)

      Poista
  23. ♥upea koru, ei ihme, että hävisi :) :) hmmm..juu, kuulostaa tutulta :)

    VastaaPoista
  24. Aivan uusi tuttavuus tuon nettikauppa. Pitää tutustua tarkemmin, koru on hieno. Tatskaa olen minäkin suunnitellut joskus mutta sille asteelle on jäänyt. Saas nähdä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin koru on hieno - ja sille suunnittelun tasolle se on minullakin tatskan otto jäänyt;)

      Poista
  25. Korusi näyttää kauniilta ja parempi valinta kuin tatuointi.

    VastaaPoista
  26. Mullakin on kirjailua hakattuna ihoon, nyt oon ajatellu meneväni hieman vanhaa tuunaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika monella tuntuu olevan noita tatuointeja - ja me kuvattomat ollaan jo vähemmistö. Ei olisi vielä 10 vuotta sitten uskonut;)

      Poista
  27. Mulla on kolme tatskaa ja yksi tulee vielä :) Onpas kiva koru, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  28. Ps. Sulle on huomenna haaste blogissani.

    VastaaPoista
  29. Onpa kiva persoonallinen koru<3
    Suloista sunnuntaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään itsekin kovasti:) - Sinne myös hyvää sunnuntaita♥

      Poista
  30. Hei Lady of the Mess! Kiva blogi sinulla. Hienoille "tatskoille" käy niin, että ne koristavat helposti muiden ihoa.
    Minun on aikaisemminkin pitänyt ottaa sinuun yhteyttä, siis blogitse, mutta nyt sen vihdoin teen. Olen antanut itseni ymmärtää, että olet täältä Länsirannikolta myös. Mukava seurata "paikkakuntalaistenkin" blogeja. Tervehdykseni, minä olen Tuulia Turusta ja lukijaksesi liityn.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa, Tuulia - ja käväisinkin jo vastavierailulla;)
      Ja kyllä vaan - täältä Länsirannikolta olen - Kaarinassa asustelen ja Turussa käyn töissä. Samaa mieltä olen tuosta - kiva seurata "paikkakuntalaisten" blogeja.
      Oikein hyvää alkavaa viikkoa myös sinulle, Tuulia!

      Poista
  31. Hieno koru ja tatskat ovat ihania. Itseltäni loytyy 7 tatuointia ja lisää tulossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno se on minustakin - ja siltä se näyttää, että kun yhden tatskan ottaa, niin se on menoa:)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig