keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Blogisivulle oma domain ja uusi osoite - ja nuppi sekaisin

Kun kerran muutkin, niin kyllä sitten minäkin!

Näin päätin, kun lueskelin eilen  Beauty of Life -blogin postausta  "Miten luot blogillesi oman osoitteen? - helpot ohjeet.

Minuahan on oikeastaan koko vähän yli 2 vuoden blogitaipaleeni ajan kismittänyt se, että menin ja perustin blogini alunperin nimelle
 Kaaoksen keskellä - ja osoite oli niinkin mainio kuin https://kaaoksenkeskella01.blogspot.fi.
Kun vielä sain älynväläyksen vaihtaa heti ensimmäisen postauksen jälkeen blogin nimeksi
 Lady of The Mess, olisi pitänyt tajuta vaihtaa samantien myös tuo osoite
 - enpä olisi vielä paljon menettänyt.

Nimittäin jos sen myöhemmin olisi Bloggerissa vaihtanut, olisi mennyt samantien lukijapaneelikin.

Ja eipä tullut ennen eilistä mieleenkään, että jokin muukin vaihtoehto olisi mahdollinen.
Ja vielä parempi tuon osoitteen kannalta.
Nimittäin tällä keinolla pääsin eroon  tuon sanahirviön kirjoittamisesta aina
 kun rekisteröin blogini jonnekin tai kommentoin sivuja, joille tuo hirvitys vaaditaan
 - ja bonuksena pääsen eroon myös tuosta blogspot -sanasta.

Ja lisäksi minulla on nyt oma rekisteröity domain - www.ladyofthemess.fi.

Kiitos hurjasti S - Beauty of Life ohjeista, joita tällainen pöhkömpikin Lady pystyi seuraamaan.
Ja kiitos myös Indiedaysin taustajoukoille, jotka olivat S:ää avustaneet.

Itse osoitteen tilaaminen, rekisteröinti ja muutokset Bloggeriin onnistuivat kuin onnistuivatkin
 - mitä nyt parissa kohtaa jouduin odottelemaan sen verran kauan, 
että luulin jo töpeksineeni ihan kunnolla.
Mutta taisi vain olla sivustoilla ruuhkaa - nimittäin noita ohjeita on ilmeisesti 
noudattanut muutama muukin Beauty of Lifen seuraaja;)


Sitten olikin edessä se urakka, että tällä päällä piti yrittää  muistaa, 
minne kaikkialle se osoite pitää käydä muuttamassa.

Siinä tarvittiin kyllä älynystyröillekin vähän hierontaa - onneksi on värkit hankittuna.
Paitsi että se varsinainen älynystyröiden hierontahärpäke pysytteli piilossa siellä,
 minne eräs höperö Lady sen joulun alla siivosi - piti turvautua varahärpäkkeeseen;)

Muutokset blogin Facebook -sivuille, Instagramiin, Twitteriin ja Pinterestiin luontuivat hetkessä.
Blogilistalle ei tarvinnut tehdä mitään - se näytti päivittäneen osoitteen automaattisesti.
Blogkeenin kanssa jouduinkin jo tiukemmalle - piti luoda uusi tili. 
Sekin onnistui ja vanhan sai poistettua nätisti.

Mutta Bloglovinin kanssa rähminkin sitten kunnolla - nyt siellä on vielä se vanhakin tili 
kummittelemassa mukana - ja uudelle sivulle eivät seuraajat seuranneet mukana.

Siis jos olet seurannut blogiani Bloglovinissa, olisin kiitollinen,
 jos kävisit kirjautumassa seuraajaksi tuonne uudelle sivulle vaikka tästä.
Yritän vielä jotenkin päästä eroon tuosta vanhasta sivusta
 - vaikka sen irtisanoinkin, se vain sinne ilmestyy.

EDIT: Laitoin Bloglovinin tukeen viestin odottamatta mitään - ja nyt (26.2.) sain vastauksen, että he ovat poistaneet sen vanhan sivun kummittelemasta ja siirtäneet kaikki sen seuraajat uudelle sivulle.
Eli Bloglovinin kautta seuraavat: ei tarvitse tehdä mitään;)

Kun olin nuo muutokset saanut tehtyä itse sivustoille, piti tietysti vielä muistaa 
tehdä muutokset tuonne bannerini alla olevaan palkkiin. 

Yllätyksiä saattaa vielä olla tiedossa - sillä enhän minä onneton muista, 
minne kaikkialle olen blogini osoitteen jättänyt. 
Täytyy vain luottaa siihen, että Bloggerin uudelleenohjaus toimii.
EDIT: Ja jos ei toimi ja blogini päivity lukemistoosi, kannattaa lisätä se uudelleen sinne lukuluetteloon alla olevan ohjeen mukaisesti:


No, nyt on tämä homma muutamaa säätöä vaille valmis. 
Ja Ladylla oma domain ja osoite, joka vastaa blogin nimeä;)

Jos joskus päätän Bloggerista ertaantua, on minulla nyt osoite, jonka voin viedä mennessäni.
Toistaiseksi pysyttelen kyllä täällä - sillä täällä säilyvät myös vanhat lukijani tuossa
 lukijapaneelissa - vaikka eivät tekisi mitään. 
Blogger nimittäin uudelleenohjaa tähän uuteen osoitteeseen.

Kiitos vielä tuhannesti Beauty of Life - ilman sinua tämä olisi jäänyt tekemättä.
Olet aarre ja kultakimpale!

Jos sinulla on ollut mielessä blogiosoitteen muuttaminen ja domainin hankkiminen, 
kannattaa käydä tuolla Beauty of Lifen sivustolla - hänen laatimansa ohjeet ovat niin selkeät, 
että niillä kyllä onnistuu kuka vain.

Jopa yksi höperö Lady - jonka paastoon kuuluvan nettiajankäytön rajoituksen
 tämä homma ylitti mojovasti - mutta ylittäköön. 

Huomenna ruotuun!

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata

SHARE:

59 kommenttia

  1. Piti käydä heti kirjautumassa Bloglovinissa, ettei vaan jää mitään paitsi. Hyviä vinkkejä annoit, jos joskus itse on samassa tilanteessa. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon - hienoa! Ja kiva kun pysyt toistaiseksi Boggerissa. Terkuin Yksi Lukijapaneelilainen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - Bloggerissa pysytään - tämän jälkeen en ihan heti vaihda alustaa - tuo koodaus kun ei oikein ole vahmimpia puoliani;)

      Poista
  3. Voi juku, vaikuttaa kivalta! Ihanko ilmaista on? Minäkin olen joskus ajatellut tuota mutta olen miettinyt mahtaako maksaa ja menettääkö sitten ne lukijat :D (on itselläkin joku vanha höpsö osoite) Kiitos tiedon levittämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Domainin rekisteröinti Viestintävirastolle maksaa joko 20 euroa/vuosi tai 33 euroa/3 vuotta - ja nimipalvelimen hankinta on ilmainen ainakin tuolta Woimasta. Eikä menetä Bloggerin lukijoita tällä tavalla, mutta tuo Bloglovin on inhottava, kun se ei taida antaa poistaa blogia tuolta ollenkaan.

      Poista
  4. Blogilistalla ei ainakaan vielä mulla toiminut uuteen osoitteeseen ohjaus... Toivottavasti alkaa pelaamaan:)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos - mutta tuo Bloglovin ärsyttää oikein tosissaan - s.e kun epeli ei anna muuttaa tuota vanhaa osoitetta - eikä poistaa tiliä kokonaan.

      Poista
  6. Onnea, onnea.. jospa minäkin joku päivä uskallan laittaa oman osoitteen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja uskalla vaan - jos minä tämän sain aikaiseksi, niin sitten kuka tahansa;)

      Poista
  7. Mulla on ollut jo jonkin aika adomain pinkitkorkokengat, mutta en ole vaan saanut tehtyä uudelleenohjausta. Pitäisköhän nyt yrittää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritä vaan - jos minä tämän tein, niin sinulta kyllä onnistuu:)

      Poista
  8. Mä innostuin myös tästä, saisin blogin osoitteen ja nimen täsmäämään. Mutta pelkään juuri tuota, mihin kaikkialle osoite pitää vaihtaa ja löytääkö kukaan enää perille jne.... Ohjeet olivat kyllä hyvät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai kaikki löytää ja kyllä ne 'aidot ja oikeat' lukijat löytävät sinut, vaikka osoite olisi muuttunut ;)!!

      Poista
    2. Juuri noin - täytyy vaan luottaa siihen, että ne aidot ja oikeat lukijat löytävät tänne - ja ainakin osa näyttää jo löytäneen:)

      Poista
  9. Pitääkin käydä tutustumassa ohjeisiin, kiitos vinkistä ja onnea uudesta domainista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä - nuo ohjeet ovat kyllä loistavat! Ja kiitos:)

      Poista
  10. Aika velho olet , kun osasit ! Seuraan Bloggerin kautta , joten hyvin löytyy ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu - varsinainen velho;) Ja kiva kuulla, että Bloggeri toimii:)

      Poista
  11. Upeeta, wau, voi mahoton pystyisiköhän tähän itsekin... Hieman tuntuu vaivalloiselta, sellaiselta ahdistavalta... Ei ehkä käy pirtaan, mutta sinä teit sen, onneksi olkoon Lady, senkin nero. <3

    Iloista päivää ja Bloglovin täppiä kävin heti painelemassa. Ja google+ kautta tuli ihanasti tämäkin postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos minä pystyin, pystyt kyllä sinäkin - ja noilla Beauty of Lifen ohjeilla onnistuu taatusti:)
      Sinulle myös kivaa päivää<3

      Poista
  12. Nostan hattua selkeälle muutokselle. Saan kyllä allergiareaktion pelkästä ajatuksesta noissa tekniikkasouveissa. Miten onkaan niin vastenmielinen ajatus alkaa säätämään :). Sinulla on nyt varmasti ihan voittajafiilis :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten on voittajafiilis, mutta tuo Bloglovin ottaa pattiin - miten voi olla, että ei saa tiliään poistettua tai tietoja muutettua. Murr;)

      Poista
  13. Hyvin päivittyi suosikkilistaani. Kun aloitin, etsin tälläistä tietoa, olisin halunnut oman, lyhyen osoitteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kiitos hienosta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että päivittyi - ja tosiaan, koskaan ei ole liian myöhäistä;)

      Poista
  14. Jee, hyvä sinä :)) !Onnea uudesta osoittesta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja ilman noita sinun ohjeitasi tämä ei olisi onnistunut - teit kyllä ison palveluksen aika monelle meistä!
      Kun sinut joskus tapaan, niin rutistan hajalle - no, taitaisin tehdä ihan ilman tätäkin <3

      Poista
    2. <3 <3 Ihana sinä <3 <3

      Poista
    3. Kuule, sinä ansaitset kyllä kaikki rutistukset <3

      Poista
  15. Jeeee, hyvä sinä! Kyllä mäkin vielä, kunhan kerkiän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa - kunpa olisi tajunnut aiemmin - mutta silloin ei olisi ollut noin hyviä ohjeita messissä;)

      Poista
  16. Minäkin olen tätä miettinyt, mutta en ole uskaltanut yksin alkaa säätämään :) Noilla ohjeilla luulisi onnistuvan minultakin!
    Ja onnea uudesta domainista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No - nyt ei tarvitse yksin säätää - tuntui kuin olisi ohjaaja istunut vieressä - on kyllä niin selkeät ohjeet;)
      Kiitos - olen kyllä tyytyväinen itsekin:)

      Poista
  17. Onnittelut! Omalla kohdalla se jäi vielä rahasta kii, mutta ehkä joskus.

    VastaaPoista
  18. Nyt kyllä outosin kärryiltä mutta pitää kotona keskittyä tähän uudemman kerran.
    Tällainen pölkkypää ei aina ihan heti eka yrityksellä kaikkea tajua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo Beautyn ohjeet on niin selkeät, että kyllä pysyt kärryillä - minäkin pysyin;)

      Poista
  19. Tänne päivittyy, joten mukana ollaan :)
    Itse en ainakaan vielä näe tarvetta omalle osoitteelle (taidan olla hitaasti lämpeävä), risujajaruusuja-tekstin perässä kulkee vielä(kin) "blogspot" :))
    - Mutta onnittelut sinulle ja omalle blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että päivittyy - ja vielä parempi, että olet mukana <3
      Sinulla sentään se osoite vastaa blogin nimeä - en usko, että itsekään olisin vielä lähtenyt tätä tekemään, jos siinä osoitteessa olisi edes mainittu blogin nimi;)

      Poista
  20. Onnea omasta domainista! Bloggerin kautta ainakin löytyi ihan kuten ennenkin. Tarttee huomenissa käydä kirjautumassa Blogloviniin niin saan homman haltuun sielläkin :)

    VastaaPoista
  21. Onnea oman domainen johdosta,olen pitään tuota ajatellut mutta en pistänyt toimeksi,mutta ehkä nyt kun on noin hyvät ohjeetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - enpä minäkään olisi edes yrittänyt ilman noita Bueutyn ohjeita;)

      Poista
  22. Onnea omasta domainista! Katselin tässä noita ohjeita ja harkitsen, josko uskaltaisin minäkin. Ollut haaveissa jo pidemmän aikaa itsellänikin :)

    VastaaPoista
  23. Mä edelleen tahkoan täällä tuon Bloglovinin kanssa! En tajua miten saisin sinne uuden osoitteen toimimaan??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mä laitan sulle yksäriä, mutta minulle se onnistui vain ottamalla yhteyttä Bloglovinin tukeen.

      Poista
  24. Onnittelut omasta domainista! Ja kiitos kun jaoit beauty of life - blogin ohjetta. Kaikki meni just oikein. Nyt on minunkin blogilla oma osoite. Mulla ikioma domain <3
    Ainoa jossa minäkin tarvitsin apua oli Bloglovin` En kertakaikkiaan älyä kuinka sinne olisi osoitteen saanut muutettua. Minäkin turvauduin heidän tukeen. Sain avun parissa päivässä.

    Oikein mukavaa pääsiäisen odotusta!

    terv. PirjoW / Virtuaali Moleskine® virtuaalimoleskine.fi
    - ihan oli pakko laittaa tuo tuohon, olen siitä niin innoissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea omasta domainista - ja ymmärrän paremmin kuin hyvin innostuksesi;)
      Ja S:n ohjeet ovat kyllä loistavat - kiva, kun Bloglovinkin onnistui - yllätyin kyllä siitä, miten nopeasti siellä toimittiin. Yksi asia, mikä vielä kannattaa tarkistaa on RSS-feed - itse muokkasin sitäkin hieman;)

      Poista
  25. Kiitos Lady tästä vinkistä <3. Ilman sinua en olisi rohkaistunut kai koskaan kokeilemaan asiaa itse, löytänyt Beauty of Lifen sivuille ja saanut todella tumpeloille tekniikkarouville suunnattua rautalankaohjeistusta ja vieläpä onnistunut yksin asiassa. Kiitos <3.

    Ja hei ohjeet ovat edelleen käypäiset vielä vajaan vuoden jälkeenkin siis ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että rohkaistuit - ja nuo Beauty of Lifen ohjeet ovat kyllä niin hyvät, että niiden avulla onnistuu moni muukin :)
      Ja hei - eikös se niin ole, että uskovaisten tavara on yhteistä:)

      Poista

Kiitos - kommenttisi ilahdutti suuresti!

BLOGGER TEMPLATE DESIGNED BY pipdig