Kautta sortumusten voittoon - miten sujui Ekopaasto 2019?

Ekopaasto on jo loppusuoralla ja viimeiset päivät meneillään. Seitsemän viikon koitos on jo miltei ohi ja on aika tehdä tilinpäätöstä.

Miten sujui tämän vuoden paastoni? Pidinkö paastolupaukseni? Oliko vaikeaa? Ja opinko mitään - jääkö jotain itämään ja elämään?

Minullehan tämä taival oli jo kahdeksas - olen Ekopaastoa jollain muotoa viettänyt jo sen ensimmäisestä vuodesta 2012 lähtien. Alkuaikojen lupaukseni liittyivät enemmän perinteisen paaston viettoon ja kokeilin, pystynkö kieltäytymään jostain minua koukuttavasta, nautintoa tuottavasta tavasta tai ruuasta. Myöhemmin on paastooni sisältynyt myös Ekopaaston idea kieltää tai rajoittaa niitä asioita omassa elämässä, jotka ovat haitallisia luomakunnallemme. Myös omien kulutustottumusten miettiminen sekä elämän hiljentäminen ja hiljentyminen ovat tulleet osaksi paastojani - niin tänäkin vuonna.

Vanha hengellinen laulu alkaa sanoin "Kautta kärsimysten voittoon..." ja ajattelin ensin nuo sanat tuohon otsikkooni laittaa vaan enpä laittanutkaan. Vaikka helposti kuvittelisi, että jostain kieltäytyminen tai jonkin asian rajoittaminen ovat kärsimystä, eivät ne sitä sittenkään ole, sillä  kun luopuu jostain, mitä ei tarvitse ja mikä tekee hyvää itselle sekä ympäristölle, löytää kiitollisuuden  siitä mitä vielä on - ja jää aikaa ja vapautta nauttia itse elämästä.

Jos ei tieni kärsimysten kautta ole kulkenut, niin pakko on tunnustaa, että sortumusten kautta sitä on vaellettu. Kyllä - on sorruttu, mutta on myös noustu ja taas jatkettu.

Ekopaasto 2019 - ilmastonmuutosta vastaan paastolupauksilla

Tämän vuoden Ekopaasto alkaa tämän viikon keskiviikkona, 6.3. ja kestää 7 viikkoa päättyen 20.4. pääsiäiseksi.  Ensimmäinen Ekopaasto järjestettiin jo vuonna 2012 ja siitä lähtien olen siihen omalla tavallani osallistunut. Ensimmäisen kerran tästä paastosta kerroin täällä blogissani vuonna 2014 ja sen jälkeen olen joka vuosi siitä kirjoittanut. Vaikka painopisteet paastossa ovat vuosittain hieman vaihdelleet, on Ekopaaston tarkoitus aina ollut haastaa ja innostaa ihmiset osallistumaan pääsiäispaaston viettoon tavalla, joka auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta.

Harva meistä enää kiistää ilmastonmuutoksen olevan totta ja viimeistään viime syksynä julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneeli ICPP:n raportti kertoi selvää kieltään siitä, että nyt on jo viime hetki vaikuttaa siihen, että lapsillamme ja lapsenlapsillamme on tällä maapallolla tulevaisuus.

kuvan logo ekopaasto.fi

Ekopaastohan on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kampanja ja tämän vuoden paastossa ihmisiä kehotetaan antamaan oma paastolupaus ja jakamaan se sosiaalisessa mediassa. Olen itse vuosien saatossa lupaillut yhtä jos toistakin ja niin teen tänäkin vuonna.

Hyvää itsenäisyyspäivää jokaiselle maailman onnellisimman maan kansalaiselle!

Suomi - sinitaivas, järvet, metsät ja siniristilippu.
Suomi - vapaus, itsenäisyys.
Suomi - minun maani, jossa minulla on vapaus sanaan, mielipiteeseen, uskontoon.
Suomi - jonka, itsenäisyydestä on maksettu kova hinta.
Suomi - kotimaa, isänmaa.

suomalainen järvimaisema Pohjois-Karjalassa

Suomi - jossa on ollut hyvä ja turvallista kasvaa, opiskella, kasvattaa lapsia ja vanheta.

Pääsiäinen - valon tuoja, kevään tuoja

Joillekin meistä pääsiäispyhät ovat vain ne kaivatut vapaapäivät arjen keskelle. Toisille ne ovat hyvä tilaisuus järjestää juhla, kutsua vieraita tai kyläillä itse. Monen lapsiperheen pääsiäistä vietetään suklaamunien metsästyksen, tipusten, jänöjen ja Kyöpelinvuoren noitien keskellä. Ja toki joku avaa pääsiäisen pyhinä myös kirkon oven.

Kodit on somistettu juhlakuntoon. Ruokalistoja on suunniteltu hartaasti ja herkut hankittu ajoissa. Kukin viettää pääsiäistään juuri niin kuin itselle tai perheelle sopii. Ja niin kuuluukin.

Meidän kodissamme ovat pääsiäisen koristelut vuosi vuodelta vähentyneet. Kun perheessä ei enää pieniä lapsia ole, pysyvät tiput ja jänöt kaapin kätköissä. Esille on nostettu vain tärkeimmät. Kuten lasten aikoinaan maalaamat pääsiäismunat.

Pyhäinpäivänä sytytän kynttilän

Tänään olemme viettäneet Pyhäinpäivää ja hautausmaat ovat yhtenä kynttilänliekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.
 

Melkein samoin sanoin olen Pyhäinpäivänä viimekin vuonna kirjoittanut - niin myös edellisenä, sillä mielessä ovat ne samat ihmiset ja muistot heistä. Tänä vuonna noihin muistojen läheisiin on myös liittynyt Maija-tätini, äitini sisar, joka viime kesänä nukkui pois samaan aikaan, kun äitini taisteli hengestään sairaalassa. Elämä on varjoa ja valoa - ja elämän liekki lepattaa päiviemme määrän eikä kysy lupaa silloin, kun se sammuu.

Sain sytyttää kynttilän äitini kanssa, joka eilen saapui veljeni kanssa meille Pyhäinpäivää viettämään. Äitini ja veljeni olivat jo eilen käyneet kynttilät sytyttämässä isäni ja sisareni haudalle Hollolan hautausmaalla, jonne moni muukin oli jo kynttilänsä tuonut.

Tänään kirkoissa on luettu vuoden aikana poisnukkuneiden nimet ja niin myös Maija-tätini nimi on siellä hänen oman kotiseurakuntansa kirkossa lausuttu. Olen ajatellut setääni ja serkkujani, joille suru siellä kirkon penkissä taas tuli liki.

Tähän päivään liittyy minulle kaipausta ja surua. Ja paljon muistoja, joista useimmat varmasti aika on jo kullannut.

Olen muistellut äitini kanssa Maija-tätiä, jonka katse oli rakastava ja nauru lämmin ja joka  aina huolehti siitä, että muilla oli hyvä olla. Ja jonka luona kyläillessä tiesi saavansa pannareita, jotka veivät kielen mielessään. 

Olen muistellut isääni, jolle olisi tehnyt monesti mieli soittaa ja kysyä neuvoa. Isääni, joka oli paras isä maailmassa ja joka lähti tästä elämästä suorin jaloin ja elämäänsä tyytyväisenä.

Olen muistellut sisartani ja miettinyt, millaista elämä olisikaan ollut, jos hän olisi pitempään saanut elää. Silti minulla on aina sisar.

Olen muistellut Antti-ukkiani, äidinisääni, joka kesäisin odotti mökin rappusilla kahvipannu jo kuumana meitä kesälomaa viettämään Pohjois-Karjalaan.

Ja Simo-ukkoa, isänisääni, joka opetti minulle Levolle laske Luojani -iltarukouksen ja joka luki minulle satuja Prinsessa Ruususesta ja Peukaloisesta.

Olen muistellut Tyyne-mummia, äidinäitiäni, jonka selän takana lapsena sain monet yöt nukkua ja
jonka sanoissa "kuule, kuinka lapsi nauraa" piilee suuri viisaus.

Tänään kaipauksen ja ikävän lisäksi olen tuntenut myös suurta kiitollisuutta siitä, ettei noita kynttilöitä tarvinnut enempää sytytellä, sillä niin lähellä oli elämän liekin sammuminen muutaman läheisemme kohdalla tänä vuonna.

Sanat "muistot, kaipaus, toivo, usko, rakkaus" ovat tänään tärkeitä.

Sillä minulle Pyhäinpäivä merkitsee myös uskoa jälleennäkemiseen. Sitten joskus.

Ihmiselle on hyväksi muistaa, että elämä on arvoituksellinen, että jokaisen on täältä joskus lähdettävä. Että huomisesta ja tulevaisuudesta ei tiedä - on vain tämä hetki.

Ja että vaikka läheiset ympäriltämme lähtevät, elävät he vielä muistoissamme.

Niinpä sytytän kynttilän.

Hyvää Pyhäinpäivää kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Hyvästit kesälle 2017 - kesälle, joka ei unohdu

On jo syyskuu. Mennyt on kesä, joka ei unohdu. Minulle tästä kuluneesta kesästä muodostui vallan toisenlainen kuin oli alunperin suunniteltu. Kuten aiemmissa postauksissani olen kertonutkin, äitini pieleen mennyt operaatio muutti lomasuunnitelmat ja väliin jäi esimerkiksi jokakesäinen Pohjois-Karjalan mökkireissu. Mutta tilalle tuli muuta - tuli sellaisia hetkiä äidin kanssa, jotka eivät unohdu. Tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että saimme äidin kanssa yhteisen kesän. Ja toivon, että niitä kesiä tulee vielä lisääkin, sillä tällä hetkellä äiti voi jo paremmin. 

Isännän kanssa ehdimme äidin toimenpiteiden välillä käväistä myös muutaman päivän lomalla Amsterdamissa ja siitä matkasta aion vielä teillekin tuota tuonnempana kertoa. 

Elokuun puolivälissä palailin Hollolasta äidin luota ja työt alkoivat. Viisi ja puoli viikkoa lomilla tiesivät sitä, että kiirettä piisasi. 

Ja ensimmäisen työviikon päätteksi sitten jysähti. Pray for Turku - sen tulemme muistamaan aina. Sen, kun pahuus tuli lähelle. Suurin osa meistä tiesi toki, että emme terrorilta Suomessakaan tule säästymään, vaikka toisin toivoimme. 

Olin itse tulossa töistä tuona perjantaina isännän kyydissä, kun tyttäreni soitti ja varmisti, että ettehän vain ole Turun keskustassa. Ja kertoi, että torilla on joku heilunut puukon kanssa. Samalla kuulin, että läheiseni ovat turvassa. Kotona avasin läppärin ja saman tien tuli ensimmäinen viestintätiimini viesti. Perjantai-ilta, lauantai ja suurin osa sunnuntaitakin kuluivat kotona kriisiviestinnän parissa. 

Turun tori täyttyi kukista ja kynttilöistä, kirkot avasivat ovensa ja surevat ihmiset yli uskontorajojen etsivät lohtua toisistaan ja jostakin suuremmasta. Siitä, mikä kullekin pyhää on. Yhdessä, rinta rinnan hiljennyttiin ja surtiin. 

Vaan oli myös toisenlaisia tuntoja. Tuli heitä, jotka toisten surua ja pelkoa hyväksikäyttäen kylvivät vihaa ja raivoa. Pelätä saa ja se on luonnollistakin mutta vihalle ei pidä antaa valtaa. Myönnän pelkääväni itsekin. En pelkää turvapaikanhakijoita, en toisenuskoisia tai -värisiä vaan pelkään niitä suomalaisia, jotka tätä vihaa levittävät. Sillä se viha kohdistuu meihin kaikkiin, jotka uskallamme olla eri mieltä heidän kanssaan. 

Ei vihalla vaan rakkaudella. Näin tahdon ajatalla ja uskon suurimman osan meistä samoin tuntevan. Välitetään. Autetaan ihmisiä hädässä. Lohdutetaan ja surraan yhdessä surevien kanssa. Pidetään huolta toisistamme. Sillä hyvä voittaa pahan. Aina. 

Työkavereillani kriisityö jatkui heti maanantaina mutta minä pääsin rauhoittumaan ja lepäämään Ruissaloon, jossa alkoi kuntoutuskurssini. Tälle kurssille hain kesäkuussa, sillä halusin Back-to-fit -projektilleni vielä lisävahvistusta. Tämä kurssin ensimmäinen jakso kesti viisi päivää ja eivätpä olisi voineet parempaan saumaan nämä päivät osua.

Tuon kriisiviestintäviikonlopun jälkeen olin aivan turta - en ollut ehtinyt edes surra kunnolla. Mutta tuolla Ruissalon upeissa maisemissa, meren äärellä ja luonnon keskellä jäi kaiken kuntoilun ohella aikaa myös itselle. Hiljaisuus ja luonto tekivät tehtävänsä ja hoitivat väsynyttä vanhaa naista. Ja rauha palasi mieleen ja sieluun.

Ruissalosta palattuani vietimme vielä viikonlopun perheen kanssa Sauvon farmilla. Grillailimme, saunoimme ja kävimme mustikassa. Saalistakin tuli ja lisää tulee sitten, kun nuo kuvan puolukat kypsyvät. Ehkä ensi viikon lopulla? 

Minulle mennyt kesä on taas kerran terävöittänyt sen, mikä elämässä on tärkeintä: se, että pidetään huolta toisistamme. Vietetään aikaa rakkaittemme ja ystäviemme kanssa. Eletään joka hetki täysillä. Blogissakin on eletty hiljaiseloa - ja ihan ilman tunnontuskia. Tärkeimmät asiat ensin. 

Kiitos kaikille teille, jotka täällä olette hiljaiselosta huolimatta jaksaneet käydä vierailulla ja jotka olette tämän kesän aikana muistaneet sekä äitiäni että minua. Näillä eväillä mennään jatkossakin - tosin blogiin saattaa päivityksiä hieman useammin tipahdella. 

Millainen oli sinun kesäsi?

Ja millaisia muistoja siitä sinulle jäi?

Hyvää syksyn alkua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Kaapista ulos - bloggaajat kylässä työpaikallani

Kun keväällä istuin Rakenna ja Sisusta -messuilla lounaspöydässä  bloggaajien kanssa, 

kyseli messujen tiedottaja meiltä, mitä teemme töiksemme ja kun kerroin,
 että toimin piispan sihteerinä Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulissa,
 kyseli muutama Åblogien bloggaaja,  että mitä te oikein siellä teette
 - ja mikä laitos tuollainen tuomiokapituli on.

Suurin osa heistä tiesi työni toki aiemminkin, mutta siitä, mitä se sisältää
 ja mitä työpaikallani puuhaillaan,  ei heillä ollut pienintäkään aavistusta. 

Eikä taida olla teistä lukijoistakaan suurimmalla osalla!

Keskustelua virisi sen verran paljon, että sain ajatuksen ehdottaa esimiehelleni piispa Kaarlo Kallialalle ja lähikolleegalleni piispan erityisavustaja Mari Leppäselle,  että mitäs jos kutsuttaisiin Åblogit kylään. 

Joten kutsuimme - ja niinpä joukko Turun alueen bloggaajia viime viikon tiistaina saapui vieraaksemme.

Paikalla oli tiistai-iltana yli 10 åbloggaajaa ja meiltä tuomiokapitulista
 olivat mukana piispa Kalliala, Mari Leppänen ja minä.

Kahvit juotuamme siirryimme istuntosaliin, jossa piispa kertoi hieman siitä,
 mitä tekee tällainen jo vuodesta 1276 kehityksen tiellä oleva 
Suomen Vanhin Virasto ja mitä tekee sen piispa.

Ainakin kehityksen tiellä olemme taatusti olleet sananparren molemmissa 
merkityksissä - milloin tukkeena, milloin matkalla eteenpäin;) 

Virastomme on yksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdeksästä tuomiokapitulista  ja ainoa, jolla on 2 piispaa - arkkipiispa nimittäin on toinen hiippakuntamme piispoista.

Arkkihiippakunnan muodostavat Varsinais-Suomen ja Satakunnan seurakunnat 
sekä pari Pirkanmaankin seurakuntaa ja Turun tuomiokapituli on
 niiden toimintaa ohjaava, tukeva ja joskus valvovakin virasto.

Piispoilla on omat, ensisijaiset vastuuseurakuntansa
 - ja silti molemmat ovat koko hiippakunnan piispoja.

Suomen Vanhimman Viraston johdossa oli aiemmin vain arkkipiispa, 
 mutta kun hänelle alkoi kertyä kokonaiskirkollisia tehtäviä niin paljon,
 että seurakuntien kaitsenta siitä kärsi, vihittiin vuonna 1998 Turun 
arkkihiippakunnan ensimmäinen piispa virkaansa.
Piispa Kalliala on kolmas tässä virassa oleva piispa -
ja minä olen ollut kaikkien kolmen sihteerinä;) 

Tuon kuvissakin näkyvän suuren, soikean pöydän ääressä istuu tuomiokapitulin kollegio
  1-2 kertaa kuukaudessa päättämässä seurakuntia, niiden papistoa ja
myös tuomiokapitulin henkilökuntaa koskevista asioista. 

Puheenjohtajana istunnossa toimii piispa - paitsi silloin,
 kun on kyse arkkipiispan kaitsentaan kuuluvista seurakunnista.
 Siksipä päätöksetkin nuijitaan kahdella nuijalla - kummallakin piispalla omansa;)

Viraston johtaja ja esimies on piispa.

Ja vaikka arkkipiispa on tuomiokapitulin palkkalistoilla, ei hänellä ole esimiestä.
 Niinkuin ei ole piispallakaan. 

Vastoin yleistä luuloa, ei arkkipiispa ole muiden piispojemme esimies,
 vaan "ensimmäinen vertaistensa joukossa".

Vaikka virastomme on hallinnollinen laitos, jossa kunnianarvoisa kollegio
tekee päätöksiä erinäisistä asioista,  on se toki paljon muutakin. 

Ja tänä päivänä yhä enemmän nimenomaan sitä muutakin.

Virastomme vasta uudistettuun toimintakuvaukseen on johtolauseeksemme kirjattu:  
Jumalanpalvelijoiden palvelija.

Ja se kertookin jo oikeastaan kaiken. 

Meidän tehtävämme on palvella seurakuntia ja seurakuntalaisia  - tukea, ohjata ja rohkaista 
 ja yrittää omalta osaltamme pitää huolta siitä, että niillä olisi sekä henkilöstö-
 että taloudellisia resursseja tehdä työtään.
 

Työntekijöistämme löytyy monen alan asiantuntijoita:  osa henkilökunnastamme
  järjestää seurakuntien työntekijöille koulutusta, kiertää seurakunnissa konsultoitamassa,

 neuvottelemassa ja pitämässä esim. piispan johdolla hengellisen rohkaisun päiviä. 
Osa henkilökunnastamme toimii  työnohjaajina ja asiantuntijoina niin kasvatuksen,
 jumalanpalveluselämän, diakonian ja lähetys- ja kansainvälisen työn sekä viestinnän saroilla.

Meillä on myös kuurojenpappi, joka toimii koko hiippakunnan alueen kuurojen tukena
 sekä vankiladiakoni,  jonka toimipaikkana ovat Satakunnan vankilan Köyliön ja Huittisten osastot.

Tänä päivänä esimerkiksi seurakuntien diakoniatyö on kovilla - avuntarvitsjoita on paljon
ja ainahan tuki ei ole vain rahallista, vaan yhdessä avuntarvitsijoiden kanssa diakonian
 ammattilaiset yrittävät etsiä keinoja siihen, miten vaikeuksista selvitään. 

Myös perheneuvonta ja palveleva puhelin auttavat silloin, kun ihmisellä on hätä.
Meidän virastomme tehtävä on osaltamme varmistaa, että seurakuntien
työntekijöillä on valmiudet ja mahdollisuudet näidenkin tehtävien hoitamiseen.
 

Ja kun autetaan, ei myöskään kysellä, kuuluuko autettava kirkkoon tai mikä on hänen uskontokuntansa.
Ei kysellä aviosäätyjä eikä sitä, millaisessa parisuhteessa ihminen elää.

Kristityn kuuluu auttaa toista ihmistä. Niin yksinkertaista se on.
Se on rakkauden laki. 

Tätä lakia olemme viime aikoina omassakin toiminnassamme saaneet testata, 
kun syksyllä turvapaikanhakijat vyöryivät Suomeen. 

Saman tien, kun vastaanottokeskukset alkoivat täyttyä, oli toimittava
 - ja seurakuntamme toimivat.

Piispan tuella järjestyi Liedon seurakunnasta yhden päivän sisällä hätämajoitustila
 ja lyhyessä ajassa molempien piispojemme ohjeistuksella seurakunnissa
 pitkin hiippakuntaa varusteltiin esim. leirikeskuksia majoitustiloiksi.

Meillä tuomiokapitulissa muutama ihminen pisti muut työnsä syrjään
 ja neuvotteli eri yhteistyötahojen, esimerkiksi SPR:n ja kuntien kanssa, 
tiedotti ja ohjeisti sekä kävi tutustumassa tilanteisiin paikan päällä.

Ja vaikka akuutti kriisi onkin nyt tällä haavaa ohi, tulee turvapaikanhakijoiden avuntarve jatkumaan.

 Ja silloinkin ihmistä autetaan - ihmistä kuunnellaan.

Tästä työstä olemme saaneet paitsi katkeraa arvostelua myös tunnustusta:
 Turun kaupunki myönsi vuoden monikulttuurisuusteko -tunnustuksen arkkihiippakunnalle ja Turun  ja Kaarinan seurakuntayhtymälle ja  SPR:n Varsinais-Suomen ja Satakunnan piirit muistivat meitä diplomilla.  Tuo kuvan diplomi on kunniapaikalla vastaanottoaulassamme.

Tänä päivänä työmme ei rajoitu vain arkkihiippakunnan alueelle
 - etenkin piispamme venyvät moneen suuntaan ja vaikka minne.

Kun arkkipiispalle on siunaantunut niitä kokonaiskirkollisia tehtäviä, on niitä tipahdellut piispankin laariin. Piispa Kalliala toimii esim. Euroopan uskontojohtajien neuvoston jäsenenä,

 USKOT -foorumin varapuheenjohtajana, Kirkko ja Islam -työryhmän puheenjohtajana  sekä Kirkon diakonian ja sielunhoidon toimikunnan ja vankilasielunhoidon neuvottelukunnan puheenjohtajana.  Ja paljossa muussa.

Ja minun ja Marin päätehtävänä on tietenkin tukea piispaa siinä, että hän kaiken tämän pystyy hoitamaan.  Niiden seurakuntien työntekijöiden, luottamusmiesten ja vapaaehtoisten tukemisen ohella. Voinpa kertoa, että piispan kalenteri on aika täynnä, myös ensi vuodelle. 

Minun käyntikorttini kääntöpuolelle on painettu: Piispan salaisuuksien vartija.

Sitäkin työni toki on, vaikka nykyisin se tarkoittaakin lähinnä sitä, että sellaiset salaisuudet, 
jotka koskevat ihmisten henkilökohtaisia ja luottamuksellisia piispalle uskomia asioita, eivät leviä laajemmalle.

Nykyisin yritämme toteuttaa avointa tiedottamista ja viestintää. 

Piispan johdolla tuomiokapitulissa toimii Marin vetämänä 4 hengen viestintätiimi,
 johon itsekin kuulun. Julkaisemme Uutisarkkia (sähköinen uutiskirjeemme) ja  tiedotamme hallinnosta ja vähän kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Välineinämme ovat niin perinteiset tiedotteet,  kuin myös Arkkihiippakunnan viralliset www-sivut, Turun arkkihiippakunnan Facebook-sivu, Twitter -tilit  sekä Arkkihiippakunnalle että SuomenVanhimmalleVirastolle ja Instagram -tili  Arkkihiippakunta,  jota ylläpitävät vuoroviikoin seurakuntien työntekijät, luottamushenkilöt tai vapaaehtoistyöntekijät sekä Instagram -tili SuomenVanhinVirasto, joka on vasta perustettu ja jossa aiomme ottaa irti kaiken ilon tästä iästämme. 
Ja tottakai myös piispa Kallialalla on omat Facebook- ja Twitter -tilinsä.

Käykääpä tutustumassa ja saa toki seuraillakin.

Vuodesta 2000 lähtien Turun tuomiokapituli on sijainnut Turussa Hämeenkadulla
 - aiemmin Virasto oli pitkään Turun Vanhalla Akatemiatalolla.
Ja vielä muutama vuosi sitten Virastomme seinien sisällä sijaitsi myös arkkipiispan kanslia,
 joka kuitenkin arkkipiispantalon remontin valmistuttua
muutti talon entiseen talonmiehen asuntoon, sillä sinne oli kunnostettu
arkkipiispankanslialle omat tilat.

Tiloissamme saattaa havaita historian lehtien havinaa, mutta onhan siellä läsnä tämäkin päivä.

Kuvassa näkymiä istuntosalistamme, vastaanottoaulastamme ja myös minun työhuoneestani.

Itse pidän työstäni. Olen sen muutamaan kertaan täällä blogissanikin maininnut. 

Työni on monipuolista ja kahta samanlaista päivää ei ole. 

 Piispan sihteerinä toimimisen lisäksi kuuluu tehtäviini esim. tuomiokapitulin kirjastosta huolehtiminen, talomme tietohallinto- ja it-asiat sekä tuo jo mainitsemani viestintätiimiys. 
Kaikenlaista. Ja koko ajan tulee uutta ja opeteltavaa riittää.

Se, että saan tehdä arvojani ja ajatusmaailmaani vastaavaa työtä, 
antaa työlleni sen suolan ja välillä sokerinkin.
Ja vielä työyhteisössä, jonka hyvinvointiin ja jaksamiseen on viime vuosina panostettu. 
Hyvät työkaverit ja yhdessä tekemisen ilo ovat suuri rikkaus ja niistä
on syytä olla kiitollinen.

Tällaisia tarinoita saivat bloggaajat kuulla ja vastailimme myös kysymyksiin. 

Toivottavasti ilta oli oli mielenkiintoinen - erilainen se ainakin oli muihin blogivierailuihin verrattuna.

Emmin aika lailla tämän postaukseni kanssa - tämän myötähän menee viimeinenkin anonymiteettini.

Kun bloggailua aloitin, meni tovi, ennen kuin edes kasvojani täällä näytin.

Ja nyt sitten esittelin jo työpaikkanikin.

Mutta tämä kaapista ulostulo on kuitenkin pitkällisen harkinnan tulos
 - tahdon blogata avoimin kasvoin ja läpinäkyvästi.
Sama Lady minä olen sekä töissä että vapaalla - ja täällä blogissanikin.
Tässä iässä uskaltaa jo heittää roolit romukoppaan;)

Kyllähän minun arvoni ja ajatusmaailmani ovat blogiani pitempään seuranneille selviksi käyneet 

jo aiemminkin ja muutama on arvannutkin, että olen kirkon töissä. 

Eikä siihen ole kummoisiakaan salapoliisin taitoja tarvinnut, että halutessaan nimenikin olisi selville saanut.

Ja olen itsekin jo ajat sitten sekoittanut sujuvasti sekä henkilökohtaiset, työ- että 
blogihöpötykseni omalla Facebookseinälläni ja Instagram -tililläni.

Twittertilejä minulla on ollut kaksi - sekä omalla nimelläni että Lady of The Messinä
 - jatkossa visertelen ainoastaan Lady of The Messinä.

Samalla olen hieman viilaillut profiilikuvauksiani eri SoMe -kanavissa. 

Kaikissa ei nimeni sentään näy, mutta eipä sen selville saaminenkaan ole kuin parin klikkauksen takana.

Joten saanko esitellä:

Olen Arja Pihl, vanhin nainen Suomen Vanhimmassa Virastossa.

Siitä, miltä tuntuu olla työpaikan vanhin nainen, kirjoittelin jo aiemmin 
ja vaikka tuosta kirjoituksesta onkin jo yli vuosi aikaa, ajattelen edelleen samoin.

Tämä on hyvää aikaa - paljon on takana mutta toivottavasti myös edessä.

Niin töissä kuin muussakin elämässä.

Jos Luoja suo.

Hyvää loppuviikkoa sinulle!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.