Joulunajan ajatuksia 2019

On jouluaatto ja kaikki on jo valmiina vieraiden tulla.  Aamupäivän puuhailun jälkeen katselin ja kuuntelin Turun joulurauhan julistusta teeveestä. Vaikka Turun suurtorille ei meiltä kovin pitkä matka ole, en saanut raahattua sinne itseäni tänäkään vuonna. Joulunalusaika on ollut kiireinen ja stressaava niin töissä kuin omassakin elämässä.

Kotia on koristeltu maltillisesti ja niin kuin meillä tapana on, viimetipassa. Kuusi on tosin tönöttänyt parvekkeella jo hyvän aikaa, sillä sen suoristamisessa kuluu isännältä muutamakin päivä. Ja sen valaistuksessa toinen mokoma.

Osa joulukoristeista on vielä vintillä laatikoissaan ja saa ollakin, sillä nyt riittää, että kyntteliköt palavat, kuusi terassilla valaisee ja jouluenkelit seisovat juuri sen lipaston päällä, missä ne aina ovat tässä kodissa olleet.

Ei joulu synny pelkästä rekvisiitasta eikä kodin koreudesta. Joulu elää ihmisten sydämissä ja muistoissa. Ja synnyttää uusia muistoja.

Tänä vuonna minunkin muistoihini piirtyy hieman erilainen joulu. Vielä viime vuonna meillä kokoontuivat jouluaattona kaikki läheiseni ja rakkaani. Tänä vuonna kokoonpano on toisenlaisen. Poika on miniäehdokkaan lapsuudenkodissa ja anoppini kotonaan, jossa hänelle seuraa pitää kälyni.

Tätä joulua vietämme muistellen isännän isää, appeani ja lastemme Eino-pappaa, jonka 90-vuotisjuhlia vietimme vielä marraskuussa ja joka kaksi viikkoa ennen joulua nukkui pois.

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja kaikki maailman onnellisimman ja vapaimman maan kansalaiset!

Minun Suomeni on sinitaivas, järvet, metsät ja siniristilippu. Saan elää itsenäisessä maassa, jossa minulla on vapaus sanaan, mielipiteeseen ja uskontoon. 

Minun Suomessani on ollut hyvä ja turvallista kasvaa, opiskella, kasvattaa lapsia ja vanheta. Minun isänmaani ja minun kotimaani on ollut minulle hyvä.

Minun Suomessani veljeä ei jätetä.  Ei jätetty aikoinaan - ja haluan uskoa, ettei jätetä tänäkään päivänä. Ei sitä naapurissa asuvaa - eikä sitä, joka tänne kauempaa on tullut turvaa hakemaan.

"Suomi on hyvä maa. Tämä maa on paras paikka meille suomalaisille. Suomi on puolustamisen arvoinen maa, jonka paras puolustaja on Suomen oma kansa!" - näin tervehti edesmennyt jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth itsenäisyyspäivänä 2002.

Suomi on maailman onnellisin maa

Näin kertoo World Happiness Report 2019, ja vaikka me suomalaiset olemmekin niin vaatimattomia että emme tuota aina ole uskoa, niin kannattaa tutkia  näitä muitakin hyvien asioiden kansainvälisiä vertailuja, joissa Suomi on kärkisijoilla: Tilastokeskus on jälleen tehnyt listauksen asioista, joista voimme olla ylpeitä.  Suomi on esimerkiksi maailman vapain maa  ja  Suomi on maailman paras maa suojelemaan ihmisten perusoikeuksia.

Tämän listan on Tilastokeskus myös havainnollistanut hienolla videolla Hyvä Suomi:

Suomalaisena voi hyvin röyhistää rintaansa. Ja olla samalla nöyrän kiitollinen kaikille Adolfeille ja hänen veljilleen ja sisarilleen, jotka tästä kaikesta hyvästä hinnan aikoinaan maksoivat - ja osa maksaa sitä vielä tänäänkin. Sillä meidän Suomessamme, tässä isiemme kalliilla hinnalla maksamassa maassa, tarvittaisiin taas Adolfeja, jotka kertoisivat meille, miten kallisarvoista on se, että on oma maa, oma lippu ja oma kansa. Vapaus.

Pyhäinpäivänä muistot elävät ja sytytän kynttilän

On pyhäinpäivän ilta. Moni juhlii tänään halloweenia, mutta meillä ei sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja juhlivat ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.

Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.

Meidän kynttilämme on sytytetty  terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana, jotta niille pääsisimme. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.

Kynttilöitä sytyttäessä ja liekkien lepatusta katsellessa muistelen heitä, jotka eivät enää täällä kanssamme vaella.

Kuulumisia ja syksyn värejä

Tovi jos toinenkin on jo ehtinyt vierähtää edellisestä postauksestani ja päätin vihdoin piipahtaa taas tänne blogin puolelle ja kertoa hieman kuulumisiani. Älkää pelästykö - en aio tänne monen kuukauden tekemisiäni luetella vaan ajattelin kertoa kuulumiset jo ajat sitten Keyword: Love -blogin Jonnalta poimimani haasteen muodossa.

Tässä haasteessa on tarkoitus jakaa niitä oikeita aitoja kuulumisia. En tosin tiedä, kiinnostavatko ne ketään teistä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Että edes itse muistaisin.

Matkalla sinne, missä ovat rakkaimmat muistot ja maisemat

Heinäkuu on jo pitkällä ja olemme isännän kanssa lomailleen jo 2,5 viikkoa. Loma alkoi niin kuin se useimpina kesinä on tavannut tehdä matkalla Pohjois-Karjalaan äitini mökille, jonne äitini ja veljeni jo Peppi-koiran kanssa olivat hieman aiemmin matkanneet.

Matka sujui taas muutaman pysähdyksen taktiikalla, ilman mutkia tai poikkeamia suoraan matkanpäähän. Emme katselleet nähtävyyksiä, poikkesimme vain välillä kahveille ja syömässä - oli kiire päästä perille.

Mökistämme Juuan Timovaarassa olen ennenkin kirjoitellut. Postauksissani "Siellä missä sielu lepää" ja "Reissunaista laulattaa" olen kertonut, mitä nuo mökkimaisemat ja tuo seutu vaaroineen, metsineen ja järvineen minulle merkitsee.

Enkä malta olla nytkään itseäni toistamatta - kun tuonne mökille ajamme ja Varkauden jälkeen siellä Heinäveden kohdilla alkavat ensimmäiset kunnon mäki- ja vaaramaisemat näkyä, tunnen jo olevani lähellä kotia.

Sitä toista kotiani tämän nykyisen lisäksi. Sitä, jossa minun juureni ovat ja joka on minun sielunmaisemani.