Vaikka monet tänään viettävätkin halloweenia, ei meillä sitä juhlita. Halloweenia ei minun nuoruudessani tunnettu kuin amerikkalaisista elokuvista karkki ja keppos -lapsineen enkä ole sille myöhempinäkään vuosina lämmennyt. Lapsemme ovat tahoillaan toki saaneet sitä juhlia ja taitavat juhlia ystävineen tänäkin iltana, mutta meillä kotona vietetään pyhäinpäivää.
Ja niin vietetään monessa muussakin suomalaiskodissa, sillä tänään illalla ovat hautausmaat yhtenä kynttilän liekkien merenä ihmisten muistellessa poisnukkuneita läheisiään.
Meidän kynttilämme on sytytetty pihakoivun juurelle ja terassille kanervikkoon kuten monena aiempanakin vuonna, sillä sekä isännän että minun sukujemme haudat ovat liian kaukana. Tiedän kuitenkin, että niillä kauempanakin olevilla sukuhaudoilla kynttilöiden liekit tänään lepattavat.
Melkein samoin sanoin olen pyhäinpäivänä viimekin vuonna kirjoittanut - niin myös edellisenä, sillä mielessäni ovat ne samat ihmiset ja muistot heistä.
Omia läheisiä ei rajan taakse tänä vuonna ole siirtynyt, mutta kuolema on kuitenkin korjannut satoaan muutaman ystäväni perheissä ja mielessäni ovatkin he, joille suru ja kaipaus ovat tänä pyhäinpäivänä liian liki ja jotka tänä iltana istuvat kotiseurakuntiensa kirkoissa kuuntelemassa poisnukkuneiden läheistensä nimien lukua.
