Heinäkuu 2016 - hitaita aamuja, hiipiviä iltoja ja kesän makua

Elämme jo elokuuta, mutta minä aion muistella vielä mennyttä heinäkuuta.

Ja kun tänne blogiini ne muistot kirjaan, löydän ne joskus myöhemminkin

 - vielä sittenkin, kun aika haristaa jo vanhan naisen muistisoluja;)

Olen huomannut, että monia asioita käyn jo nyt täältä blogista tarkistamassa

 - esim. miten vietimme toissa kesää tai missä reissasimme milloinkin.

Kun en varsinaista päiväkirjaa kiitosvihkoni ohella pidä, näyttää näistä höpinöistäni täällä sellainen

- pienimuotoinen tosin - minulle muodostuneen.

Heinäkuun alussa ahersin vielä töissä ja onneksi Suomen suvesta voi nauttia myös töiden ohessa.

Turun Keskiajan markkinat, Aurajoen rannat, Sauvon farmi ja töiden jälkeiset torkut kotipihan

keinussa täällä Kaarinassa - kesän tuoksut ja kauneus antoivat virtaa töihinkin.

Heinäkuun alussa muutti myös tytär Miku-kisulin ja chinchillojensa kanssa takaisin kotiin

 muutamaksi kuukaudeksi pakoon asuntonsa putkiremonttia, joten vilinää riitti.

Perinteisen Pohjois-Karjalan matkamme teimme isännän kanssa heti ensimmäisellä lomaviikolla

ja ikävähän sinne taas jäi. Muistojen maisemaan - sinne, missä sielu lepää.

Reissun jälkeen nautimme vain päivistä vailla suunnitelmia - hitaista aamuista, päivistä,

 jotka vain lipuivat ohitse ja hiipuvista illoista, jolloin valoa riitti pitkälle yöhön. 

Ei ollut kiire minnekään.

Aika kului kotona, kävelylenkeillä Turun jokirannassa ja Sauvon farmilla.

Viime viikolla käväisimme Gdanskissa, joka valittiin matkakohteeksi sen takia, 

että sinne pääsee suoraan lentäen Turusta ja matkoihin ei turhia aikoja tuhraudu.

Gdanskin matkan tunnelmia olen jakanut hieman Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä, 

joihin olen muutaman kuvan matkalta postannut, mutta reissusta on tulossa ihan oma postauksensakin,

kunhan saan kuvat koottua. 

Sillä vaikka tälläkään matkalla ei tällä bloggaajalla ollut kunnon kameraa mukana, 

siunaantui kuvia sekä isännän että minun kännyköihini ja mukana olleeseen pokkariin ihan kiitettävä määrä.

Nyt kerron vain, että Gdansk ei taaskaan pettänyt.

Tämä oli kolmas matkamme sinne ja kyllä siellä silti riitti niin nähtävää kuin koettavaakin.

Ja löytyi myös tämän ladyn kätöseen sopiva oluttuoppi;)

Tulimme kotiin lauantaina ja mikäs tänne oli tullessa, kun tytär piti huushollia pystyssä.

Sen minkä pystyi, sillä kyllä Miku-kisulikin osansa vaatii - ja edelleenkin on vauhti sellainen,

että kukat ovat piilossa työhuoneessani.

Koti on edelleen hyrskyn myrskyn - tyttären tavaroita ja kisulin leluja on levitelty pitkin poikin.

Vaan en valita. Kun tuollainen veitikka kurkistaa tuolin alta, ei voi kuin hymyillä ja yhtyä leikkiin;)

Sunnuntaina käväisimme Turussa, istuimme sekä kavelykadun että jokirannan kahviloissa 

ja tunsimme pientä haikeutta. Isännän loma nimittäin päättyi ja hänellä koitti töihin paluu.

Minun lomani sen sijaan jatkuu vielä pari viikkoa.

Mutta enköhän minä jotakin tekemistä keksi - kaaoksen kesytystä ainakin riittää

ja kirjapino odottaa kirjahyllyn päällä.

Sillä vaikka kuvittelin, että jo tässä vaiheessa lomaa olisin päässyt kasvohalvauksesta johtuvan, 

yli puolen vuoden pituisen lukupaastoni lopettamaan, en sitä vielä ole uskaltanut tehdä.

Nyt loman aikana olen nimittäin huomannut selvästi sen, millainen silmä on rasittuneena

 - ja etenkin sen, millainen se on levänneenä.

Silloin, kun silmää en rasita millään ylimääräisellä, se tuntuu miltei normaalilta.

Esim. Gdanskin matkalla en juuri edes huomannut, että silmä vielä oikuttelee.

Mutta heti, kun kotiin tultua yritin surffailla netissä, ilmoitti vaiva olemassaolostaan.

Senpä tähden olen pitänyt pienimuotoista nettipaastoakin - olen vain vilkuillut päällimmäiset uutiset,

mutta esim. blogeja en ole pahemmin lukenut saatikka kommentoinut.

Siitä pahoitteluni teille bloggaajille, mutta nyt, kun ei töidenkään takia ole pakko silmää rasittaa,

annan sen levätä ja nautin siitä, että sitä ei tarvitse koko ajan kostuttaa ja ettei se kirvele ja särje.

Sen olen kuitenkin päättänyt, että vielä tämän loman aikana sen kirjapaastoni päätän.

Sen verran on monta kertaa jo käsi käynyt kirjapinolla ja olen miettinyt, mistä päästä aloittaisin;)

Sitä odotellessa edelleenkin niitä päivätorkkuja pihakeinussa, kävelyretkiä siellä täällä
 - no, ainakin Turussa ja kenties Helsingissä.

Ai se huushollin raivaus? Ehtiihän tuon - nyt on loma!

Miten kului sinun heinäkuusi?

Ja miten aiot viettää nyt alkanutta elokuuta?

Minulle elokuun alku tarkoittaa sitä, että kolmannes kesää on vielä jäljellä.

On sadonkorjuun aika, pimenevien iltojen ja tähtitaivaan aika.

Tervetuloa elokuu!

Hyvää elokuuta kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Ruusuja ja vadelmia - tunnelmia ja muistoja Sauvon farmilta

Käväisimme viikonloppuna isännän kanssa Sauvon farmillamme

 - isännällä oli tarkoitus ajella nurmikot ja siistiä pihapiiriä ja minä olin ajatellut

 pelastaa viinimarjat Kaarinaan pakastimeen.

Ja myös tarkistaa sen hökötyksen, jota isäntä sinne ennen minun lomaani viikon pykäsi.

Tuosta rakennelmasta en sano muuta kuin sen, että kuvan siitäkin otin, mutta tänne en sitä laita;)

Olen paljon täällä kirjoitellut omasta sielunmaisemastani Pohjois-Karjalassa 

mutta vähemmälle esittelylle on jäänyt Sauvon farmimme.

Se paikka, missä ovat isännän juuret ja lapsuuden muistot.

Nyt saatte pienen maistiaisen tästä isännän mansikkapaikasta.

Farmi, jonka muutama vuosi sitten lunastimme appivanhemmiltani heidän muuttaessaan Turkuun 

palvelujen lähelle, on vuosien myötä tullut rakkaaksi myös minulle,

 sillä siellä minut liki 30 vuotta sitten esiteltiin isännän vanhemmille.

 Ja siellä ovat lapsemme aikoinaan viettäneet monia kesäpäiviä keittäen anopin kanssa savipuuroa

tai juosseet pitkin pihaa ja tannerta appiukkoni ollessa hevonen tai mörkö.

Mitä nyt lapset ja lapsenmieliset vain keksivätkin;)

Talo, joka farmilla nykyisin on, ei ole sama, jossa isäntä on lapsuutensa viettänyt - mutta maisemat ovat.

Alkuperäinen talo myytiin uusille omistajille jo aikoja ennen minua

 ja vähän matkan päähän rakennettiin 80-luvun loppupuolella tiilitalo.

Vielä silloin, kun isännän kanssa yhdessä tulevaisuutta suunnittelimme, toivoimme,

että jonakin päivänä peltoja hoitaisimme ja maatilaa jatkaisimme.

Isäntä voisi tehdä talvet töitä insinöörinä, kesät viljellä ja minä voisin tilalta käsin käydä Turussa töissä.

Vaan aina eivät asiat mene niin kuin nuorena suunnittelee.

Tuli EU - ja kävi selväksi, että pientilallisten elämä Suomessa ei tulevaisuudessa herkkua olisi.

Ja kun viimeisetkin julkiset kulkuyhteydet Turkuun siirtyivät liki 10 kilometrin päähän pääteille,

totesimme isännän kanssa, että maanviljelijöitä meistä ei tulisi.

Appivanhempani luopuivat pelloistaan jo ennen muuttoaan sieltä pois

 ja pellot tuottavat nyt satoaan  uudelle omistajalle.

Toki tilan ympärille kunnon suoja-alueet jätettiin ja ehkäpä joskus eläkkeellä 

- jos Luoja suo - siellä vielä jotain kasvatetaankin.

Talo on aikoinaan rakennettu metsätontille ja sen ympärille on raivattu iso pihapiiri,

 jota reunustavat metsämaisemat sekä pelloista erottava kastanjapuiden rivistö. 

No - kastanjoiksi isäntä niitä väittää mutta minä en ihan varma ole, 

sillä yhteenkään kastanjapähkinään en ole vielä siellä törmännyt;)

Tänä päivänä pihaa koristavat viherpeukalon omaavan anoppini ansiosta muutamat perennapenkit, 

jasmiinipuu sekä pieni rosario. Sinne tänne on istutettu monenlaisia ruusulajikkeita

 ja kesäkuun puolivälistä lähtien pitkälle kesää tuoksuvat ruusut aina jossain päin pihaa.

Nyt käydessämme suurin osa ruusuista oli jo kukkinut

 mutta vielä siellä muutama lajike jaksoi meitä ilahduttaa.

Pihaan on istutettu myös jonkin verran hyötykasveja: on pari omenapuuta,

 kirsikkapuita, viinimarjapensaita, vadelmaa ja mansikkaa.

Mansikkaistutukset ovat tällä hetkellä villiintyneet ja tarkoitus onkin ensi kesänä 

kyntää mansikka-alue ja pienentää sitä hieman. Ja vaikka istutukset ovat olleet hoitamatta,

 niin kyllä sieltä vielä tälläkin visiitillä kotiin maistelumarjat poimin.

Enemmänkin olisi ollut tarjolla mutta nyt meni aika vadelmapensaissa puuhatessa.

Sillä pakkohan nuo ihanat, juuri kypsyneet vadelmat oli tuolta noukkia.

Aika hyvän saaliin sieltä sainkin ja kotona riitti sitten puuhaa niiden perkaamisessa pakastimeen.

Vielä jäi osa odottamaan kypsymistä - tarkoitus on vielä tällä viikolla käydä nekin noukkimassa.

Ja samalla tarkistamassa, josko nyt olisivat viinimarjatkin poimittavissa.

Sillä vaikka niitä varten farmille lähdinkin, eivät ne vielä viime viikonloppuna kypsiä olleetkaan.

No - ehtiihän nuo sieltä hakea - jolleivat linnut ehdi ensin.

Nimittäin kirsikat näyttivät kyllä linnuille kelvanneen

 - onneksi niitä  kuitenkin sen verran oli, että minunkin koriini niitä

 ihan tyydyttävä määrä päätyi.

Ja näyttää siltä, että tänä vuonna saamme myös omenasatoa - puut notkuivat raakileita.

Viime vuonnahan puut eivät tuottaneet omenan omenaa.

Ihasteltavaa pihalla ja sen ympäristössä riittää yllinkyllin, sillä kun tontti on alunperin ollut metsätontti,

on sinne myös sitä metsääkin jätetty ympärille. Kissankellot, kielot, päivänkakkarat ja monet muut

luonnon kukat kukkivat pitkin kesää.

Ei ihme, että appiukollani oli aikoinaan tapana sanoa farmille johtavassa tienristeyksessä, 

että "tämä on maailman paras paikka".

Ja taitaa hän sen saman todeta vieläkin, kun farmilla muutaman kerran kesässä vierailee.

Muutama vuosi sitten, kun jouduimme isännän kanssa päättämään, mitä talon kanssa teemme, 

olin aluksi sitä mieltä, että turhaan otamme harteillemme vielä lisätyömaan.

Meillä kun on täällä Kaarinankin rivitalokodissamme tontti hoidettavana ja näytti siltä,

että farmi ei enää nuorisoammekaan kiinnostanut.

Mutta isäntä halusi pitää kotitilansa ja loppupeleissä sitten minäkin.

Nimittäin kun joskus tästä Kaarinan kodista luovumme ja muutamme Turkuun, tulee tuo

isännän mansikkapaikka Sauvossa olemaan paljon enemmän käytössä kuin nykyisin.

Ja vaikka nuorisomme aikoinaan vannoi, että heitä ei enää tuonne maalle saa, 

niin ovatpa koittaneet nekin ajat, jolloin hekin siellä ystävineen ovat viihtyneet.

Siellä kun on tilaa ja avaruutta, on nukkumapaikkoja vaikka kuinka monelle

 - ja siellä voi pitää ääntä ja meteliä ilman että kukaan häiriintyy;)

Nytkin he ovat jo varanneet viikonlopun elokuun alusta.

Tiedämmepä isännän kanssa olla poissa tieltä - ja varautua tyttären kissan hoitajiksi;)

Noissa maisemissa isäntä tänäänkin päivän vietti raivaamassa pensasleikkurin kanssa ympäristöä.

Remontit farmilla ovat tältä kesältä ohi - mitä nyt uusi savupiipun kansi pitää asentaa.

Tulevat kesät ovatkin sitten toinen juttu - sisällä talossa odottaa aikamoinen työmäärä.

Mutta vasta sitten, kun tämä Kaarinan koti on saatu remontoitua.

Ja siihen saattaa meidän remonttitahdillamme ja -taidoillamme hieman aikaa kulua;)

Huomenna on tarkoitus taas Sauvossa piipahtaa - mutta vain pikaisesti, 

sillä aikomus on myös ehtiä Turkuun Kansainvälisille markkinoille.

Elleivät viinimarjapensaat houkuta enemmän;)

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Siellä missä taivas on sininen ja valkoinen ja järven vesi hohkaa kultaa

Kävimme loman alkajaisiksi isännän kanssa siellä, missä ovat minun juureni.

Pohjois-Karjalan mökillämme olivat jo äitini ja veljeni meitä odottamassa, kun sinne maanantaina

taas tuttua mökkitietä laskeuduimme.

Ja kuten edellisessä postauksessani ounastelinkin, tarkistin paikat heti autosta ulos päästyäni.

Kaikki oli paikallaan.

Ranta juuri sellaisena kuin muistin - mitä nyt puut olivat kasvaneet.

Ja rannalta katsoessa pilkotti itse mökkikin puiden takana.

Vene oli vielä kumollaan ja tämän matkan aikana emme sitä vielä vesille laskeneet.

Ilta laskeutui hiljalleen - valoisaa oli pitkälle yöhön.

Ja pitkälle yöhön valvoin minäkin vaikka matkasta olinkin väsynyt.

En malttanut nukkua. Tiesin, että tällä kertaa saisin näissä maisemissa viettää vain pari päivää.

Kun uni alkoi painaa silmää, hiivin mökkiin, jossa nukkui jo äitini.

Miehet mökillä komennetaan yleensä nukkumaan aittaan, jotteivat kuorsauksellaan häiritsisi muita.

Niin tälläkin kertaa. 

Kun reissumme oli näinkin lyhyt, päätimme, että emme edes yritä tehdä mitään erityisempää

 kuin vain olla ja viettää aikaa yhdessä.

Kävimme kuitenkin pikaisesti tervehtimässä viereisellä mökillä kesäänsä viettävää serkkuani

 ja teimme pienen ajomatkan Kolille ja Juukaan.

Kolilta Juukaan matkatessa ohitimme Nunnanlahdessa entisen kotini, 

josta 7-vuotiaana muutin perheeni kanssa Lahteen. 

Siellä kotitalo seisoi tyhjillään, piha rehotti hoitamattomana ja äitini ja isäni sinne rakentama

 navettarakennus oli osittain tulipalossa tuhoutunut.

Pari vuotta sitten siellä poiketessamme näytti siltä, että joku olisi ollut kunnostamassa taloa

 - sinne oli silloin laitettu uudet ikkunat.

Mutta siihen kunnostus oli jäänytkin - talo näytti täysin hylätyltä.

Toisin oli isäni entisen kotitilan laita - siellä Nunnanlahdessa mäen päällä seisoi

keltainen talo kunnostettuna ja piha oli hoidettu.

Siinä talossa olin itse ensimmäiset vuoteni viettänyt ja sieltä ovat ensimmäiset muistoni.

Ohitimme tällä kertaa myös Tulikiven Kivikylän, sillä viime vuonna katsastimme sen kunnolla.

Siitä, miksi Pohjois-Karjalasta muutimme pois ja miten vuolukivikaivokset liittyvät elämäämme,

 kerroin aikoinaan postauksessani Reissunaista laulattaa, joten niistä ette uutta sepustusta kaivanne;)

Mökille palatessa olikin jo päiväkahvien aika.

Ja niin vain kahvikin maistuu mökin kuistilla paremmalta kuin missään muualla.

Kera maailman parhaiden, polvijärveläisen Kettusen leipomon vesirinkeleiden.

Ja kahvin jälkeen olikin jo hyvä kellahtaa päiväunille.

Ei missään uni tule niin nopeasti kuin mökillä.

Liekö vaikutuksensa puhtaalla, raikkaalla Pohjois-Karjalan ilmalla vai sillä, että mökillä tulee oltua

paljon ulkona? 

Tällä reissulla säätkin suosivat ulkoilmaelämää.

Aurinko lämmitti, poutapilvet lipuivat taivaalla ja välillä leuto tuuli puhalteli pientä vilvoitusta.

Eipä siinä muuta kaivattu: grillailtiin, saunottiin, uitiin.

Ja juteltiin paljon.

Muisteltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia.

Aivan kuin veden pintaan heijastuvat pilvet, lipuivat päivätkin ohi nopeasti.

Liian nopeasti.

Sillä näitä maisemia olisin tahtonut tänäkin vuonna pitempään katsella.

Tuota maailman sinisintä taivasta, valkoisia pilviä ja vettä, joka oli pehmeä ja lämmin kuin äidin syli.

Noita polkuja, joita ovat tallanneet kaikkein rakkaimpieni askeleet.

Ja noita auringonlaskuja, joissa keltainen ja kulta hiipivät järvenselälle.

Ja jotka yön sylissä täyttävät koko taivaanrannan.

Vaan sinne oli jätettävä niin mökki ja mökkiranta - ja äitini ja veljeni, 

jotka vielä lomaansa siellä jatkavat.

Ensi kesänä, jos Luoja suo, viivymme pitempään.

Näin on isäntä pyhästi luvannut.

Eipä hän oikein muuta voinut, sillä aikamoiset motkotukset hänelle pidin siitä, 

että oli pakko hänen sitoumustensa takia reissu näin lyhyenä tehdä;)

Loma onneksi jatkuu vielä.

Sitä vietetään täällä kotona Kaarinassa, Sauvon farmilla ja pikku reissuilla kotimaassa

 sekä muutaman päivän matkalla Gdanskissa kuun lopulla.

Tavataan loman aikana myös läheisiä, ystäviä ja vieraampiakin.

Puhutaan paljon, nauretaan paljon.

Ja ehkä korkkaan sen kirjapinonkin, jonka olen yli puolen vuoden 

mittaisen lukupaastoni aikana ehtinyt kasata.

Sillä nyt, kun ei tarvitse töissä tietokoneruutua tuijottaa, 

kestää tuo kasvohalvauksessa kärsinyt silmänikin ehkä jo lukemisen.

Ainakin aion yrittää.

Wish me Luck:)

Suloista kesäviikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Lomasuunnitelmissa reissuja, kulttuuria, kotoilua ja yllätys, yllätys: remppaa

Viimeinen työpäiväni ennen lomaa oli perjantaina - ja kerrankin olin valmis lähtemään toimistolta

 ihan ihmisten ajoissa. Monesti aiemmin on käynyt niin, että vielä viime hetkillä yritän saada

 jonkin asian valmiiksi ja päivälle tulee mittaa enemmän kuin olin kuvitellutkaan.

Muistan senkin lomalle lähdön, kun jouduin manuaalisesti päivittämään erään  kolleegani työkonetta

  ja päivitys kesti ja kesti. Olin sopinut isännän kanssa, että olen kotona viimeistään klo 14  ja että

 voimme lähteä  ajelemaan kohti Pohjois-Karjalaa heti,  kunhan vielä viimeiset tavarat pakkaan mukaan. 

No - klo 14 meni ja menivät seuraavatkin tunnit, mutta enhän minä voinut jättää kolleegaa pulaan 

toimimattoman koneen kanssa - hänellä kun työt jatkuivat myös seuraavalla viikolla.

Isäntä soitteli hoppuuttelusoittoja vähän väliä ja lopulta sovimme, että hän pakkaa loput tavarani

 ja lapset autoon ja he tulevat odottelemaan minua työpaikkani pihalle.

Vähän jälkeen klo 17 olin valmis ja reissuun ja lomille lähdin vaaleissa farkuissa,

 joiden päälle olin vielä viime metreillä kaatanut kahvikupillisen.

Ja matkatavaroilla, joista puuttuivat minun lääkkeeni, kenkäni ja takkini.

Voinpa tunnustaa, että oli autossa alkumatkasta tunnelmaa.

No - siitäkin reissusta selvittiin ja hyvät muistot itse matkasta jäivät silloinkin.

Perjantaina oli isäntä jälleen vastassa mutta nyt aloitimme loman hieman rauhallisemmin.

Käväisimme työpaikkani lähellä olevassa Pinellassa nostamassa maljat lomalle.

Ja mikäs siinä oli istuskellessa - ympärillä hyöri Ruisrock-kansaa ja muitakin lomafiiliksillä liikkuvia.

Viikonloppu onkin mennyt lähinnä pihakeinussa istuskellessa ja Miku-kisulin touhuja katsellessa.

Taisin minä hieman pyykätäkin. Pakkailut odottavat.

Sillä huomenna lähdemme isännän kanssa jälleen kohti Pohjois-Karjalaa ja mökkiä.

Niihin maisemiin, missä sielu lepää.

Jo nyt tiedän, että ajamme taas suorinta reittiä. Pysähtelemme vain syömään ja jaloittelemaan.

Ei mennä tuhannen mutkan tai matkanähtävyyksien kautta meidän isännän kyydissä;)

Ja mökillä odottelevat jo äitini ja veljeni. Kiire on!

Kun ohitamme Mikkelin ja maisemaan ilmestyvät vaarat, metsät ja järvet,

 tunnen jo, että olen tulossa kotiin, sinne omaan sielunmaisemaani.

Ja viimeistään silloin, kun laskeudumme tuota pikkutietä pitkin mökin pihalle, huokaisen syvään,

vedän keuhkoihini raikasta Pohjois-Karjalan ilmaa ja istun mökin rappusille katsastamaan ympäristön.

Niin kuin aina kotiin tullessa tarkistetaan, että kaikki on paikallaan. Ja että kaikki on hyvin.

Astelen rannan laiturille äitini vanhoissa kengän lipsukkaissa ja luon katseeni järvelle päin.

Näkyykö tuo kivi? Miten korkealla on vesi? Onko naapurimökeillä asukkaita?

Illalla istun tuolle laiturille ja kuuntelen hiljaisuutta. 

Joskus kala hyppii jossain tai lintu kirkuu kauempana.

Enkä toivo kuulevani karhun karjuntaa - tai jos kuulen, toivon, että se tulee vastarannalta.

Jos sataa, en anna sen häiritä. Toivottavasti ei kuitenkaan ukkosmyrsky yllätä 

- silloin köpöttelen äkkiä sisälle ja ihailen luonnon voimia ikkunan läpi.

Tuossa sitten mietiskelen maailman menot, ilot ja surut. 

Olen lähellä Luojaani.

Muut nukkuvat jo. 

Paitsi ne miljoona hyttystä ja paarmaa, jotka todennäköisesti seuraa minulle

 pitävät ja aikanaan minutkin mökin suojiin ajavat;)

Reissulla käymme ainakin tapaamassa muutamaa sukulaistani sekä Kolilla, 

minne mökiltämme on noin 30 kilometrin matka.

Muita rientoja ei ole suunnitteilla - riittää, kun vain saamme olla ja viettää aikaa yhdessä.

Loppuviikosta ajelemmekin sitten jo isännän kanssa takaisin kotiin Kaarinaan.

 Tulemme Miku-kissan vahdiksi, sillä tytär lähtee vuorostaan omille reissuilleen.

Ja isäntä suuntaa varmaan jo viikonloppuna Sauvon farmille, 

sillä hänellä on siellä meneillään "pikku projekti".

Meillähän on viime vuodet rempattu kesälomien aikaan milloin mitäkin: 

viime kesänä kunnostettiin pitemmän kaavan kautta tyttären entinen huone minulle työhuoneeksi,

 toissa kesänä rempattiin tyttären asunto ja sitä edellisenä pojan asunto.

Viime syksynä maalattiin portaikko.

Paneloitiin myös portaikkoseinä - ja sanonpa vaan, että syksyllä taidetaan paneloida uudelleen.

Meidän isäntä kun ei ole mikään remonttireiska, vaikka itse niin kuvitteleekin.

Kaikki tehdään vähintään kaksi kertaa - välillä useamminkin.

Täällä kotona oli tarkoitus tänä kesänä aloittaa myös lattiaremppaa ja maalaushommia

 ja kauhulla odottelin, että loma menee taas rempatessa.

Me kun emme oikein isännän kanssa tahdo mahtua samaan huusholliin silloin,

 kun hän harjoittaa remontointitaitojaan - sitä ärräpäiden määrää,

 mikä niissä touhuissa syntyy, ei kestä yksikään lady - eikä oikein kukaan muukaan.

Huokaisinkin syvään helpotuksesta, kun kävi ilmi, että tyttären asunnon putkiremppa osuu

 tälle kesälle ja tytär kisunsa ja chinchillojensa kanssa muuttaa kesäksi tänne kotiimme.

Eihän nyt pikku-kisulia voi rempalla häiritä - eikä siltä pikku vintiöltä remonttirauhaa saisikaan.

Liian varhain huokaisin. Sillä isäntä keksi, että kun ei kerran kotona voi remontoida, 

tehdäänpä sitten Sauvon farmille etuoven eteen katos.

Sitä katosta hän on nyt sitten viime viikon ja tämän viikonlopun ajan väsännyt.

Ja käynyt välillä hakemassa rautakaupasta lisää lautaa ja muuta rompetta niiden tilalle, 

jotka projektin kuluessa on jo ehtinyt tuhota.

Minulla on vähän sellainen tutina, että tänä kesänä en kovin paljon Sauvon farmilla aikaa vietä;)

Onneksi on sentään muitakin lomasuunnitelmia: kuun lopulla teemme muutaman päivän

 matkan Gdanskiin ja sen lähiseuduille. Gdanskissa olemme käyneet pariin 

kertaan aiemminkin  ja tällä kertaa se valittiin lomakohteeksi aikataulusyistä:

 sinne pääsee suoraan Turun lentokentältä vajaassa kahdessa tunnissa ja säästämme matka-ajoissa.

Isännällä kun on kuulemma varastossa vielä jokunenkin projekti,

 mikä pitäisi ehtiä loman aikana saada tehdyksi.

Tehköön - minä aion käydä muutamassa konsertissa ja taidenäyttelyssä,

 ehkä kesäteatterissakin. Ja ainakin Helsingissä ihan ajan kanssa.

Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, änkeää isäntä mukaan.

Tulkoon nyt sitten - kunhan lupaa olla kehuskelematta remonttitaidoillaan;)

Muuten aion vain rentoilla kotona - tytär ja kisuli pitävät seuraa ja isäntä soittaa

 välillä Sauvosta ja kertoo viimeisimmät katastroofit. Jos uskaltaa;)

Joko sinä olet lomalla? Vai joko lomasi päättyi?

Toteutuvatko sinun lomatoiveesi tänä kesänä?

Kauniita kesäpäiviä sinulle - cheers!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.

Viikon varrelta - töitä, hääpäivän viettoa ja Keskiajan markkinoita

Viime viikolla vaihtui kesäkuu heinäkuuhun ja juhannuskin meni menojaan.

Minun juhannukseni sujui juuri niin kuin olin toivonutkin.

Säät suosivat, saimme vieraiksemme kaikki läheisimmät ja kun 

sunnuntai-iltana istuin terassilla kahvilla, olisin, jos osaisin,

 kehrännyt tyytyväisyydestä niin kuin vain kissat osaavat.

Viikon loma oli ohi ja maanantaina alkoivat jälleen työt.

Suomen Vanhimmassa Virastossakin suurin osa työntekijöistä on jo lomilla

 mutta muutama meistä siellä vielä pari viikkoa pakertaa.

Maailma ei kuitenkaan lomaile - ei ainakaan se paha siinä.

Siitäkin saimme taas viime viikolla maistiaisia - ja niitä on riittänyt nyt loppuviikoksikin.

Kun tuntuu, että joka päivä räjähtelee jossain päin maailmaa ja uhkia on taas Euroopassakin,

olen miettinyt välillä, että turrummeko me vähitellen näihin uutisiin?

Pidämmekö niitä jo itsestään selvinä? Ja jaksammeko surra kaikkien surevien rinnalla?

Liian paljon pahaa - liian paljon surua!

Vaan silti toivon, että emme tottuisi näihin terroritekoihin emmekä sulkisi sydämiämme niiden

ihmisten surulta, jota nämä teot tuottavat.

Sanotaan edes se EI ENÄÄ ja muistetaan kukin omalla tavallamme heitä, 

jotka eivät mitää kohtalolleen voineet ja heitä, jotka jäivät suremaan.

Välillä on aurinko porottanut kuumasti, välillä on taivaskin itkenyt.

Viikon säät ovat vaihdelleet niin kuin Suomen suvessa tapana on.

Turun kesään kuuluvat vuotuiset Keskiajan Markkinat,  jotka järjestettiin nyt jo 20. kertaa.

 Itse poikkesin markkinoilla parilla lounastauolla ja tarkoitus oli vielä nyt

 sunnuntaina sinne mennä kunnolla kiertelemään.

Vaan emme jaksaneet. Laiskottelu veti voiton

 - ja onhan tuolla tullut useampana vuonna jo käytyä.

Hullun paperitkin olemme sieltä jo saaneet, joten eipä pahemmin harmita.

Papereita en tähän hätään teille näytettäväksi löytänyt, mutta tuosta linkistä ne löytyvät;

näyttää joku toinenkin bloggaaja ne hankkineen;)

Heinäkuun alussa vietimme isännän kanssa myös 27. hääpäiväämme. 

Häistämme ja hääpäivien vietosta olen kertonut aikoinaan  postauksissani

 "Loma alkoi vihdoinkin - ja hääpäiväkin meni" ja "Hääpäivä - hopeinen sellainen"

 ja pakko on tunnustaa, että tänä vuonna emme pahemmin hääpäiväämme juhlistaneet,

 sillä viime viikko meni kyllä ihan muissa touhuissa.

Ruusukimpun isäntä sentään oli ostanut - lienee anoppi taas muistuttanut hääpäivästämme

 - ja illalla nautimme kotona kahvit mansikkakääretortun kera.

Ruusukimpusta ei nyt ole kuvaa, sillä laiska lady ei ole jaksanut kameraansa esille ottaa.

Saatte tyytyä tällä kertaa rentun ruusuihin. 

Kertooko se jotain isännästä, sitä en taida paljastaa;)

Jos totta puhutaan, ei meillä tällä hetkellä oikein löydy kuvausrauhaa eikä -paikkaa, 

sillä huushollin on valloittanut tyttären Miku-kissa.

Torstai-iltana nimittäin muutettiin tytär ja kisuli tänne muutamaksi 

kuukaudeksi pakoon tyttären asunnon putkiremonttia.

 Chinchillat muuttivat jo viime sunnuntaina ja koti on hyrskyn myrskyn

myssäköistä ja laatikoista.

Niitä tavaroita olemme nyt viikonlopun täällä tyttären kanssa yrittäneet 

sijoitella  hänen entiseen huoneeseensa.

Mikä ei ihan helppo temppu olekaan, sillä tuon huoneenhan olen itselleni jo

 sisustanut työhuoneeksi ja kummasti ovat kaapit täynnä.

No, sopu sijaa antaa ja emmeköhän me muutaman kuukauden täällä pärjää.

Ainakin Miku-kissa näyttää pärjäävän.

Tekee tuhojaan minkä ehtii ja välillä lepäilee.

En valita. En sitten yhtään.

Nautin täysin siemauksin siitä, että kotona on taas menoa ja vilskettä.

Nyt kutsuu sauna ja valmistautuminen huomiseen työpäivään.

Alkaa viimeinen työviikko ennen 5 viikon lomaa.

Enkä valita siitäkään.

Yhden viikon jaksan vielä hyvin odotella, sillä eikös se niin ole, 

että paras loma on se, joka on edessäpäin?

Suloisia suvipäiviä kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 

Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.